lauantai 18. elokuuta 2012

Lontoo 2012: Ratsastuksessa ei yhtään dopingkäryä

Kaikin puolin erinomaisesti ratsastuslajien osalta onnistuneet Lontoon olympialaiset ovat osoittautuneet dopingin osalta puhtaiksi kisoiksi. FEI:n julkaiseman tiedotteen mukaan kaikkien olympialaisten aikana ratsastajista ja hevosista otettujen dopingnäytteiden tulokset ovat olleet negativiisia. Tämä on ilahduttavaa erityisesti siksi, että kaksissa edellisissä olympialaisissa hevosten näytteistä on löytynyt kiellettyjä aineita.
Sen seurauksena kansainvälinen ratsastajainliitto FEI on kampanjoinut ennen Lontoon olympialaisia aktiivisesti puhtaan urheilun puolesta Clean Sport -hankkeellaan.

Lontoon kisoissa testattiin enemmän ratsastajia ja hevosia kuin yksissäkään aiemmissa olympialaisissa. Näytteet otettiin kaikista mitalin saaneista hevosista samoin kuin kaiksta neljänneksi sijoittuneista. Tämän lisäksi hevosia testattiin myös sattumanvaraisesti. Ratsastajista testattiin neljä parasta ja kaksi satunnaisesti valittua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti