sunnuntai 31. toukokuuta 2015

FWB-ori Duendecillo P 12. Ruotsin mestaruuksissa

Anne Niemen kasvattama ja omistama FWB-ori Duendecillo P (Don Romantic - Mid-West Ibi-Light) oli mukana Ruotsin mestaruuksissa ja sijoittui lopputuloksissa hienosti sijalle 12. Perjantain ensimmäisessä osakilpailussa Jeanna Högbergin ratsastama ori oli prosentein 66,620 15. ja viimeinen kür-finaaliin mukaan päässyt. Kaikkiaan luokassa starttasi 29 ratsukkoa.

Tämänpäiväisessä GP Kürissa Duendecillo paransi sijoitustaan ollen yhdeksäs 70 prosentin rajan rikkoneella suorituksella (70,425 %). Högbergin ja Duendecillon sijoitus kokonaiskisassa oli hyvätasoisessa kisassa hienosti 12. Ruotsin mestaruuden vei nimiinsä Patrick Kittel moninkertaisella arvokisaratsullaan Scandicilla (Solos Carex - Amiral). Jennie Larsson Zircoon Spring Flowerilla (Painted Black - Armstrong) otti hopeaa ja pronssille ratsasti Kristian von Krusenstierna Bigglesillä (Briar - Krevad). Maria "Mascha" Colliander oli mukana tuomaristossa kummassakin osakilpaluluokassa.

Duendecillo jää nyt pienelle kilpailutauolle ja matkustaa ensi viikolla Suomeen hoitamaan jalostusvelvoitteitaan omistajansa Anne Niemen tallille Vöyrille.

Tulokset

CDI5* Aachen: Stegarsilla onnistunut GP Kür

Terhi Stegars ja Axis TSF tekivät tänään erittäin onnistuneen ohjelman Aachenin CDI5*-kisojen GP Kürissä. Stegarsin kür-ohjelma onnistui kokonaisuudessaan hyvin ja myös ratsastaja itse oli tyytyväinen suoritukseensa. "Olen ihan supertyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi pisteisiin. Tämä oli yksi parhaimmista küreistäni, Richardin (White, Stegarsin valmentaja) mukaan paras mitä olen ikinä ratsastanut, ja moni muukin kehui sitä. Ratsastan mielelläni näin hyvällä fiiliksellä, hevonen oli hieno - vaikka pisteet sitten ovat mitä ovat", Stegars totesi. Tuomaristo antoikin hienosta ohjelmasta varsin kitsaasti pisteitä, vaikka prosentit olivatkin hyvät, 73,550. Hienosti vaikuttavan musiikin tahtiin ratsastetulla ehjällä ja teknisesti vaativalla suorituksella olisi kuitenkin voinut odottaa enemmän.

Prosentit oikeuttivat lopputuloksissa samaan sijoitukseen kuin eilenkin eli 11. tilaan. Kovatasoisen kürin voittoon ratsasti Ruotsin Tinne Vilhelmson-Silfvén Don Auriellolla tuloksella 82,475 prosenttia.

Stegars jatkaa Aachenin jälkeen hyvillä mielin valmistautumista kohti EM-kisoja. Hänen tarkoituksenaan on kilpailla yksi tai kaksi kertaa ennen EM-kisoja, jotka järjestetään elokuussa samoimma maisemissa kuin tämän viikonlopun kisa. "Odotan innolla EM-kisoja ja kaksi kansainvälistä sijoitusta taskussa on mukava palata kotiin", summasi Stegars.

Tulokset

lauantai 30. toukokuuta 2015

CDI5* Aachen: Stegars uusilla säädöillä 11. Grand Prix'ssa

Terhi Stegars kilpaili tänään oriillaan Axis TSF ensimmäistä kertaa ulkoradalla sitten viime vuoden MM-kisojen. Kisapaikkana oli Aachen, jossa järjestetään tänä vuonna EM-kilpailut. Stegarsin mukaan kyseessä olikin tavallaan testirata ajatellen sitä, miten valmistautumista kohti EM-kisoja tulee jatkaa. Stegars on tehnyt muutoksia ratsastukseensa saatuaan Wolrd Cupin finaalissa Las Vegasissa huhtikuussa ahaa-elämyksen. Nyt hän halusi tuoda radalle samoja asioita kuin harjoituksissa ja myös testata säätöjä.

Syyksi muutokseen Stegars mainitsee sen, että jos ei koskaan muuta mitään, ei voi myöskään toivoa suurempia edistysaskeleita. "Olen virittänyt Axista vähemmän ja hakenut enemmän rentoutta. Jännitys pitää saada sisäiseksi jäntevyydeksi ja rentouteen myös näyttävyys päälle. Pidemmällä aikavälillä tällä treenitavalla tulee tasaisia tuloksia, ja myös liikkeet paranevat", hän kertoo.

Tuomaristo ei ollut aivan yksimielinen suomalaisratsukon suorituksesta vaan yksittäisten tuomareiden sijaluvut vaihtelivat viidennestä sijaan 18. Ratsukon lopullinen sijoitus oli 11.  ja prosentit mukiinmenevät 70,320. Stegarsin mukaan pisteet eivät olleet tänään kiinni hevosen suoriutumisesta vaan hänen omista ratkaisuistaan. Hän kuitenkin tähdensi, että tulos oli ihan hyvä ottaen huomioon sen, että muutoksia on tehty ja joistakin osuuksista ratsukko saikin parempia pisteitä kuin ikinä aikaisemmin.

Huomenna ohjelmassa on Grand Prix Kür, jossa Stegarsin lähtöaika on Suomen aikaa klo 11.40.

Tulokset

CPEDI3* Roosendaal: Karjalainen kolmas kürissä

Katja Karjalainen sijoittui kolmanneksi pararatsastajien urakan Hollannin Roosendaalissa päättäneessä kür-ohjelmassa. Karjalaisen ja Woikoski High Flow'n prosentit olivat 71,750. Jaana Kivimäen Bellilene ei ollut tänään täysin kunnossa, joten ratsukkoa ei nähty lainkaan radalla kürissä.

Pararatsastajien maajoukkuevalmentaja Janne Berghin mukaan Karjalaisen sijoitus oli olosuhteisiin nähden hyvä, sillä viikonloppuun on mahtunut pieni haavereita ja myös järjestelyt ovat onnahdelleet.
"Tulevaisuus näyttää kuitenkin todella valoisalle, kaikki hevoset nuoren Kaisla Osaran Kom Furiko mukaan lukien ovat vahvoja ja laadukkaita, nyt keskitytään yhteistyön kehittämiseen", summasi Bergh pararatsastajien tämänhetkisen tilanteen.

Tulokset

perjantai 29. toukokuuta 2015

CPEDI3* Roosendaal: Pararatsastajat kilpailevat Hollannissa

Suomalaiset pararatsastajat Katja Karjalainen, Jaana Kivimäki ja Kaisla Osara kilpailevat parhaillaan Hollannin Roosendaalissa 3*:n kisoissa. Kisat alkoivat eilen joukkueohjelmalla. Ryhmässä 1b kilpailevat Kivimäki ja Karjalainen sijoittuvat siinä neljänneksi ja kuudenneksi. Ryhmässä 3 ratsastava Osara oli sijalla 19.

Tänään henkilökohtaisessa ohjelmassa Karjalainen ja Woikoski High Flow onnistuivat eilistä paremmin ja sijoittuivat kolmanneksi hyvin prosentein 71,149. Eilen kisapaikalla oli kova tuuli, mikä sai Karjalaisen hevosen jännittymään. "Tänään olisin kaivannut hevosta enemmän jousille ravissa, mutta en uskaltanut pyytää, kun en tunne sitä vielä niin hyvin, ettei tulisi tahtirikkoja. Ilmeisesti hevonen näytti paremmalle kuin tuntui, kun tulos oli noin hyvä. Takaosakäännökset onnistuivat tänään hyvin ja ne se polki hienosti", kertasi Karjalainen tunnelmiaan tämänpäiväisen ohjelman jälkeen. Jaana Kivimäen ja Bellilenen 66,149 prosentin tulos riitti tänään viidenteen tilaan. Kaisla Osaran ja Kom Furigon sijaluku ryhmässä 3 oli 17. prosentein 61,179.

Kilpailut jatkuvat huomenna kür-ohjelmilla.

Lähtölistat ja tulokset

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kaksivuotias FWB-tamma Fleur Delacour Kasvattajapäivien paras

Viime lauantaina Ypäjällä pidetyillä Kasvattajapäivillä nähtiin kaikkiaan 58 1-3-vuotiasta hevosta. Tällä kertaa koko näyttelyn parhaan eli BIS I -tittelin vei nimiinsä 2-vuotias, esteoriista Diarado oleva FWB-tamma Fleur Delacour (ei. Mozart II). Tamman kasvattaja ja omistaja on aiemminkin useaan otteeseen kasvateillaan menestystä niittänyt Teija Varjonen. Fleur Delacourin pisteet olivat 41 (9-8-7-8-9). BIS II:na palkittiin 1-vuotias estesukuinen niin ikään Diaradosta oleva ori Del-Diamant (ei. Calazio, kasv. & om. DEL-palvelut), jonka pisteet olivat myös 41 (9-9-7-7-9). BIS-kehässä kolmas, myöskin 41 pisteellä (9-8-7-8-9), oli koulusukuinen 3-vuotias tamma Riverbank Fürst Ballerina (Fürstenball - Sancisco, kasv. & om. Marjo Vainikka). Kaikki kolme näyttelyn parasta varsaa edustavat FWB-kantakirjaa.

Näyttelyssä palkittiin I palkinnolla kaikkiaan yhdeksän hevosta. Koulusukuisista ykköspalkinnolle ylsivät neljä 2-vuotiasta: De La Nicorette (L'Espoir - Roi du Ballet, 9-8-7-8-9=41), Franzeska Carrus (Fidertanz - De Niro, 8-8-7-8-9=40), Don Florenco S (Florencio I - Don Primero, 8-8-8-8-8=40) ja Strauss (San Amour - De Niro, 9-8-7-8-9=41) sekä 3-vuotias ruuna Deus (FWB, Dancier - Negro, 9-8-8-7-8=40) ja aiemmin mainittu Riverbank Fürst Ballerina.

Tulokset

maanantai 25. toukokuuta 2015

CDI4* Wiesbaden: Kanervalle vaihtelevaa menestystä Heimliche Liebellä ja Sini Solinalla

Emma Kanerva osallistui viikonloppuna Wiesbadenin CDI4*-kisoihin kahdella hevosella, Heimliche Liebellä ja Sini Solinalla. Molemmat hevoset olivat mukana lauantaina Grand Prix'ssa ja tekivät suoritukset, jotka sisälsivät paljon hyviä osuuksia, mutta myös kalliita virheitä. Sini Solinan sijaluku oli 23. ja prosentit 66,180, Heimliche Liebe puolestaan oli 26. prosentein 64,960.

Heimliche Liebe jatkoi eilen illalla pidettyyn GP Küriin, joka ratsastettiin iltavalaistuksessa vasta klo 21 alkaen. Kanerva ratsasti elegantilla tammalla Sini Spiritille aikanaan suunnitellun kür-ohjelman tehden ehjän ja paikoitellen hyvinkin näyttävän suorituksen, joka palkittiinkin hyvillä prosenteilla 72,100. Ratsukon sijoitus oli lopulta seitsemäs varsin nimekkäässä seurassa, voiton  nimittäin vei Saksan Isabell Werth El Santolla yli 80 prosentin tuloksella.

Kanerva päätti Wiesbadenin kisarupeaman tämänpäiväiseen Grand Prix Specialiin Sini Solinalla. GP-tasolla vielä kokematon tamma aloitti ohjelman erittäin hyvin ollen raviohjelmassa 75 prosentin vauhdissa piaffiin asti. Siinä Sini Solina teki Sini Spiritit ja nousi kahdelle jalalla aivan C-tuomarin edessä. Kyseisestä ja sitä seuranneesta arvostelukohdasta ratsukko sai vain ykkösiä ja kakkosia, joten vaikka suoritus oli loppuohjelman osalta lähes virheetön, jäi tulos tällä kertaa vain 64,490 prosenttiin. Positiivista oli kuitenkin se, että ensimmäisen täysin epäonnistuneen piaffin jälkeen Sini Solina esitti vielä myöhemmin ohjelmassa piaffia onnistuneesti kaksi kertaa.

Tulokset

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Eevamaria Porthan-Broddell uusi seniorien mestaruutensa, muut kultamitalit Tallbergille, Miettiselle ja Packalénille

Eevamaria Porthan-Broddell ratsasti tänään toista kerta peräkkäin senioreiden Suomen mestaruuteen konkariratsullaan, jo 19-vuotiaalla Solos Lacanilla. Porthan-Broddell voitti molemmat osakilpailut. Tämänpäiväisessä kür-finaalissa prosentit olivat peräti 73,250. Ratsukon uusi kür sisälsi paljon haastellisia elementtejä ja se huipentui viimeisellä pituushalkaisijalla ratsastettuihin vaihtoihin jokaisella askeleella, ohjat yhdessä kädessä. "Olen vähän uhkarohkea ihminen. Aihe ja koreografia uuteen vapaaohjelmaan syntyi viime vuonna, ja musiikin saimme kasaan nyt parin viikon aikana. Aika monella on sama teema läpi musiikin, ja dramaattista elokuvamusiikkia käytetään paljon. Halusin tehdä vähän jotakin erilaisia. Tässä ohjelmassa joka kappaleella on minulle joku merkitys ja tunnetila, johon voi heittäytyä", tuore mestari kertoi. Solos Lacan liikkui erittäin energisesti ja suoriutui hyvin teknisesti vaativasta ohjelmasta. Kohokohtia olivat laukanvaihtosarjan lisäksi mm. näyttävä passaget ja hyvät piruetit. Hopeamitali meni niin ikään viime vuoden hopeamitalisteille Elisabet Ehrnroothille ja Wizard II:lle. Kärkikaksikko oli selvästi omalla tasollaan, sillä myös Ehrnrooth sai kürissä yli 70 prosentin tuloksen (71,050 %). Kira Kanerva otti ensimmäisen mitalinsa senioreissa ratsastettuaan pronssille hevosellaan Dorazio. Hän on aiemmin sijoittunut useamman kerran neljänneksi. Senioreiden kür-finaalissa nähtiin vain neljä ratsukkoa, sillä loput kolme ratsukkoa eivät saavuttaneet eilisessä ensimmäisessä osakilpailussa jatkoon vaadittavaa 60 prosentin tulosta.

Nuorten mestaruuden vei nimiinsä Anna Tallberg ratsullaan Fernet D. Ratsukolla on takanaan vain kolmen kuukauden yhteistyö ja Tallberg itse on ollut poissa kisaradoilta kaksi vuotta. "Olen todella tyytyväinen, ja tällainen saavutus antaa lisää intoa treenaamiseen. Olen laittanut tähän niin paljon aikaa, ratsastanut, harjoitellut ja yrittänyt saada kiinni sen puolitoista vuotta, kun minulla ei ole ollut hevosta. On hienoa tulla takaisin kisaradoille ja tällaisella tuloksella!", hän iloitsi. Hopeaa otti Merita Kelo Saluutilla ja pronssia Tanskasta SM-kisoihin piipahtanut Terhi Lehtimäki Wilma II:lla.

Ponien ja junioreiden mestaruudet ratkaistiin jo eilen. Junioreiden mestariksi ratsasti Miika Miettinen tammalla Antika. "Raviosuutemme oli paras tähän asti, mutta laukassa oli pientä haparointia. Antika hätääntyy siinä helposti, mutta tänään se pysyi hyvin housuissaan", kertoi viimeistä kauttaan junioreissa kilpaileva Miettinen. Hopeamitali meni Janni Martikaiselle ja Leonora Egille. Pronssisen mitalin sai ensimmäisen osakilpailun kuudennelta sijalta kolmanneksi noussut Karoliina Vuojolainen Suriano N.R.:llä.

Kaksoisjohtoa poneissa ensimmäisen osakilpailun jälkeen pitänyt Mea Packalén valitsi küriin ykköstilalla olleen V.K. Nestorin ja piti asemansa ottaen ponien SM-kultaa. "Nestor on tasainen ja luotettava sekä myös herkkä ja kuuliainen, se aina yrittää ihan kaikkensa. Se tuntui tänään niin hyvälle jo verkassa, ettei radalla jännittänyt yhtään. Olin itse vähän myöhässä laukkaohjelmassa, mutta muuten suoritus osui aika hyvin musiikkiin", Packalén kertasi tunnelmiaan. Hopea- ja pronssimitalit menivät Emmi Lipposelle ja Pin Rock's Cotton Candylle sekä Olivia Vliekille ja Diendonnélle.

Tulokset

perjantai 22. toukokuuta 2015

Ponien ja junioreiden ensimmäisten osakilpailujen voitot Mea Packalénille ja Miika Miettiselle

Suomen mestaruudet polkaistiin tänään käyntiin Maarianhaminassa Ahvenanmaalla. Kisojen ensimmäisenä päivänä mestaruustaiston aloittivat niin poni- kuin junioriratsastajatkin.

Poniratsukoissa voiton vei yksi vahvoista ennakkosuosikeista, Mea Packalén. Itse asiassa hän otti kaksoisvoiton oltuaan V.K. Nestorilla ykkönen 67,667 prosentin tuloksella ja kakkonen viime vuoden EM-kisaponillaan Darius v. Herrenhofilla prosentein 67,564. Kolmas oli Emmi Heikkinen Dancer II:lla (65,949 %).

Juniorien ensimmäisen osakilpailun jälkeen johdossa on Miika Miettinen tammalla Antika tuloksella 65,946 prosenttia. Kärki oli tässä luokassa melko tasainen, sillä toista sijaa pitää 65,243 prosentin tuloksella Joni Nikkanen Kastaniegårdens Nemolla ja kolmatta sijaa tuloksella 65,027 prosenttia Janni Martikainen Leonora Egillä.

Ponien ja junioreiden mestaruudet ratkeavat huomenna, jolloin mitalijahtinsa aloittavat nuoret ratsastajat ja seniorit.

Tulokset

Kasvattajapäivät huomenna Ypäjällä

Kotimaisen ratsuhevoskasvatuksen tuotoksia yhteen keväisin kokoavat Kasvattajapäivät ovat jälleen ovella. Jo pari vuotta yksipäiväisenä pidetty tapahtuma järjestetään huomenna Ypäjällä. Mukaan on ilmoitettu yli 70 1-3-vuotiasta puoliveristä ratsun alkua, joista tammoja on 34, oriita niin ikään 34 ja ruunia kolme. Koulusukuisista isäoriista parhaiten on edustettuna on FWB-ori Jean Baptise Carrus, jonka jälkeläisiä osallistujalistoilla on seitsemän, FWB-ori Pin Rock's Black Velvetin jälkeläisiä mukana on viisi ja oriiden Don Larino sekä Fidertanz jälkeläisiä kolme. Mainituista oriista kolme ensimmäistä vaikuttaa Suomessa.

Tuomaristossa on suomalaistuomarien lisäksi mukana ruotsalainen Ove Stensson.

Kasvattajapäivien aikataulu

torstai 21. toukokuuta 2015

Suomen mestaruudet ratkotaan viikonloppuna Ahvenanmaalla

Suomen mestaruuksista kamppaillaan tulevana viikonloppuna Ahvenanmaalla kaikissa ikäryhmissä poniratsastajista senioreihin. Seniorien GP-tasolla käytävään mestaruuskisaan on ilmoittautunut seitsemän ratsukkoa. Vahvimmat ennakkosuosikit ovat viimevuotista kultamitaliaan puolustava Eevamaria Porthan-Broddell Solos Lacanilla sekä pronssia vuosi sitten ottanut Elisabet Ehrnrooth Wizard II:lla.

Nuorissa ratsastajissa osallistujia on 14, joiden joukossa mm. täksi kaudeksi nuoriin ratsastajiin siirtynyt kaksinkertainen juniorien Suomen mestari Susanna Therman Dragonheartilla sekä viime viikolla Odensen kansainvälisissä kisoissa startanneet ratsukot Anna Tallberg - Fernet D ja Terhi Lehtimäki - Wilma II.

Junioreiden mestaruustaistoon on osallistumassa 17 ratsukkoa ja ponien 16. Kummassakin ikäryhmässä on useampia ratsukoita, jotka ovat menestyneet hyvin kauden tähän astisissa kisoissa. Poniratsukoiden kovimpaan kärkeen kuuluva viime vuoden mestari Ida-Lotte Peltoniemi ei osallistu SM-kisoihin, hän suuntaa viikon päästä Saksaan valmistautumaan Hagenin kesäkuisiin kansainvälisiin kilpailuihin.

 Senioreiden finaali eli kür lähtetään Ylen TV2:ssa sunnuntaina klo 15.30 alkaen.

SM-kisoihin ilmoittautuneet

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Suomessa vuonna 2005 astunut KWPN-jalostusori Riant kuollut

Suomessa kaudella 2005 FWB-jalostuksessa vaikuttanut KWPN-ori Riant (Jazz - Julio Mariner xx) on kuollut. Saksassa viimeiset vuotensa asunut ori löydettiin kuolleena karsinastaan tiistai-aamuna. Kuolisyyksi paljastui aortan repeämä.

Riantilla, joka oli kuollessaan 17-vuotias, on Heppa-tietokannan mukaan 21 Suomeen rekisteröityä jälkeläistä, joita on nähty jonkin verran sekä näyttelyissä että esim. Laatuarvostelussa. Parhaiten Riant on Suomessa lienee jäänyt mieleen Saksaan Sosathin oriasemalle myydyn oriin San Riant emänisänä. San Riant, jonka nimi vielä Suomessa oli Riverbank Sancreo (e. Riverbank Expensive), hyväksyttiin oldenburg-körungissa vuonna 2012, jonka jälkeen se myytiin huutokaupassa 85 000 eurolla Sosathille.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Helen Langehanenberg saa lapsen

Saksan menestyneimpiin kouluratsastajiin viime vuosina lukeutunut Helen Langehanenberg saa lapsen. Parin päivän päästä 33-vuotta täyttävä Langehanenberg on ilmoittanut olevansa raskaana. Lapsen isä on saksalainen eläinlääkäri David Lichtenberg, joka on hoitanut Langehanenbergin hevosia vuosia. Tuleva lapsi on Langehanenbergin ensimmäinen.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kauden toisen WDM-kisan voitto Kristina Sprehelle ja Desperadokselle

Kauden toinen World Dressage Masters -kilpailu ratsastettiin tänä viikonloppuna Münchenissä Saksassa. A-finaalina toimineen Grand Prix Kürin voiton ja 18 000 euron ykköspalkinnon vei nimiinsä isäntämaan Kristina Sprehe jalostusoriilla Desperados FRH (De Niro - Wolkenstein II) erinomaisella tuloksella 83,275 prosenttia. Luokan toinen yli 80 prosentin rajan ylittänyt oli toiseksi sijoittunut Yhdysvaltojen Steffen Peters Legolasilla (Laomedon - Florestan I). Ratsukon prosentit olivat 80,350.

Münchenissä myös kilpaillut Emma Kanerva päätti omalta osaltaan kisat eilen seitsemänteen sijaan hevosella Flynn PCH (Falsterbo - Walt Disney I). Luokkana oli ns. lyhyt Grand Prix, joka toimi karsintana kauden lopussa ratsastettavan Louisdor-Preisin finaaliin. Suomalaisratsukon tulos oli 67,558 prosenttia.

Tulokset

lauantai 16. toukokuuta 2015

Perjantain suomalaistuloksia kansainvälisiltä radoilta

Suomen nuoret ratsastajat nähtiin radalla Odensen kansainvälisissä kisoissa myös eilen perjantaina. Parhaiten suomalaiskolmikosta suoriutui Anna Tallberg Fernet D:llä. Ratsukko jäi niukasti sijoituksilta oltuaan 67,675 prosentin tuloksellaan peräti neljän ratsukon kesken jaetulla 11. sijalla. Terhi Lehtimäki ja Wilma II olivat 28. prosentein 63,333. Julius von Staff-Reitzenstein joutui keskeyttämään suorituksensa hevosensa Stepdancerin temppuiltua radalla.

Tulokset

Münchenissä kilpailevan Emma Kanervan ohjelmassa oli eilen Grand Prix Special hevosella Heimliche Liebe. Ratsukko jäi tällä kertaa peränpitäjäksi 15 ratsukon luokassa saatuaan alle 60 prosentin tuloksen.

Tulokset

torstai 14. toukokuuta 2015

Suomalaistuloksia kansainvälisiltä radoilta Saksasta ja Tanskasta

Hampurissa CDI4*-kisoissa Suomen väreissä ratsastaa tänä viikonloppuna Kristina Böckmann. Hän sai hevosellaan Der Kleine Lord (Danone - Donnerschwee) 64,380 prosentin tuloksen Grand Prix'ssa ollen tuloslistalla 30. luokassa, johon osallistui peräti 37 ratsukkoa. Luokassa oli mukana myös Katja Kuistilan omistama Dressaman (Dressage Royal - Sion), jota ratsastaa Wolfgang Schade. Tämän ratsukon tulos oli 66,620 prosenttia ja sijoitus 17.

Tulokset

Emma Kanerva kilpailee Münchenissä CDI3*-kisoissa hevosilla Flynn PCH (Falsterbo - Walt Disney I) ja Heimliche Liebe (Hohenstein - Davignon I). Heimliche Liebe, jolla Kanerva kilpaili jo muutama vuosi sitten, siirtyi välillä espanjalaisen Barbanconin perheen omistukseen, mutta on sittemmin palannut takaisin Kanervan työnantajan Hubertus Schmidtin talliin. Tänään Kanerva ja 15-vuotias tamma tekivät tuloksen 65,560 prosenttia, jolla ratsukko löytyi tuloslistan sijalta 15. Kisoissa on mukana tukku Eurooppaan kilpailemaan saapuneita yhdysvaltalaisratsukoita, joiden joukossa on mm. Steffen Peters - Rosamunde. Rosamundeahan kilpailuttu aikanaan nuorten hevosten luokissa Henri Ruoste. Vasta 8-vuotias Rosamunde on aloittanut uransa GP-tasolla hyvin Yhdysvalloissa ja jatkoi menestyksen tiellä myös Münchenissä sijoittumalla toiseksi yli 72 prosentin tuloksella.

Kanerva ratsasti Inter II -luokassa Flynn PCH:lla 65,868 prosentin tuloksen ollen seitsemäs kahdeksan ratsukon luokassa.

Tulokset

Nuoret suomalaisratsastajat Julius von Staff-Reitzenstein Stepdancerilla, Anna Tallberg Fernet D:llä ja Terhi Lehtimäki Wilma II:lla kilpailevat Tanskan Odensessa. von Staff-Reitzenstein oli tänään 22., Tallberg 27. ja Lehtimäki 28. 38 ratsukon luokassa.

Tulokset

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Björs ja Kalliokoski jatkavat ikäryhmien maajoukkuevalmentajina

Kouluratsastuksen eri ikäryhmien maajoukkuevalmentajien pestit ovat katkolla tänä vuonna. Hakuajan päättymisen jälkeen tehdyissä valinnoissa päädyttiin kuitenkin tuttuihin nimiin, sillä sekä Marko Björs että Kikko Kalliokoski jatkavat tehtävässään.

Björsin vastuulla ovat junioreiden, nuorten ja U25-ratsastajien ryhmät. Kalliokoski puolestaan luotsaa poni- ja lapsiratsastajia. Uudet sopimuskaudet alkavat virallisesti 1. syyskuuta ja ovat pituudeltaan 1 + 2 vuotta eli sopimusten jatkoa arvioidaan vuoden kuluttua sopimuskauden alkamisesta.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Laakson GP-voitot Sirpa Degerth-Kaldille ja Mikaela Soratielle

Laaksolla järjestettiin viikonloppuna kaksi Grand Prix -luokkaa. Kyseessä olivat tämän kauden kolmannet kisat, joissa ratsastettiin GP-tasolla. Varsinaisesta osallistujaryntäyksestä ei kuitenkaan voitu tällä(kään) kertaa puhua, sillä lauantaina GP-luokkaan osallistui kolme ratsukkoa ja sunnuntaina neljä. Syyt vähäiseen GP-ratsastajien määrään tässä kohtaa kautta löytynevät mm. siitä, että kotimaassa tällä tasolla kilpailevista osa oli juuri parin viikon ulkomaan kilpailumatkalla ja osa valmentautuu Englannissa Emile Faurien luona.

Lauantain luokassa parhaan tuloksen sai Sirpa Degerth-Kaldi Gringolla. Ratsukon tulos oli 62,067 prosenttia. Sunnuntaina ykköstilan vei lauantaina toiseksi jäänyt Mikaela Soratie Royale de Topazilla. Hänen voittoprosenttinsa olivat 62,467. Muut viikonlopun GP-ratsukot olivat Karolina Liuksiala - Proud Daylight ja Maria Pyykönen - Gladiatr.

Tulokset

lauantai 9. toukokuuta 2015

Ympyrä sulkeutunut hollantilaisen GP-hevosen omistajuuskiistan jälkeen - Vingino taas Tommie Visserillä

Reilu vuosi sitten otsikoissa oli tapaus, jossa kiista Hollannin maajoukkueryhmään Tommie Visserin ratsastamana kuuluneen KWPN-ruuna Vinginon omistajuudesta sai varsin värikkäitä käänteitä. Erikoinen tapahtumasarja, johon sisältyi mm. ammuskelua ja kannabisviljelmän löytyminen, on saanut nyt uuden käänteen.

Ympyrä on tavallaan sulkeutunut, sillä Vingino on vihdoin päätynyt takaisin Visserin talliin. Hollantilaisratsastaja Valentinj van Weering osti Vinginon jokin aika sitten naiselta, jolle hevonen oikeuden päätöksellä määrättiin omistajuuskiistan päätteeksi. Aluksi van Weering ilmoitti ostaneensa Vinginon omaksi kisaratsukseen, mutta pian tämän jälkeen ruuna siirtyi kuitenkin Visserille. Visser on ehtinyt startata vanhalla kilpakumppanillaan jo hyvällä menestyksellä saadeen Grand Prix'sta yli 71 prosentin tuloksen, joita vaaditaan kolme, jotta ratsukko voidaan ottaa huomioon maajoukkuevalinnoissa. 

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

FEI:n rankinglista jälleen päivitetty

Tänään päivitetyllä FEI:n rankinglistalla ei taaskaan ole tapahtunut kärjen osalta suuria muutoksia lukuunottamatta sitä, että Helen Langehanenberg ja Damon Hill ovat alkaneet pudota alaspäin. Viime syksynä eronnut ratsukko oli vielä viime päivityksen jälkeen sijalla kaksi, mutta nyt sijoitus on 24.

Terhi Stegars on edelleen ainona suomalaisena oriillaan Axis TSF 50 parhaan joukossa. Hänen sijoituksena on kuitenkin pudonnut pari pykälää sijalta 40 sijalle 43. Eevamaria Porthan-Broddell ja Solos Lacan ovat hienoisessa nousussa Puolan kisamatkan ansiosta. Ratsukko on noussut sijalta 141 sijalle 123, vaikka rankingpisteisiin ei ole vielä laskettu viime viikonlopun hyviä tuloksia, jotka tulivat vasta toukokuun puolella.

Uutena suomalaisratsukkona listalle on noussut Emma Kanerva - Sini Solina. 

Muut suomalaiset:
127. (123.) Stella Hagelstam - Chopin III
171. (184.) Elisabeth Ehrnrooth - Wizard II
259. (362.) Emma Kanerva - Lord of Lennox vF
277. (271.) Stella Hagelstam - Soraya II
328. (339.) Kira Kanerva - Dorazio
409. (327.) Johanna Heikkilä - Adonna
425. (-) Emma Kanerva - Sini Solina
439. (550.) Kikka Suomio - Flourian
445. (310.) Mikaela Lindh - Skovlunds Más Guapo
461. (470.) Anna-Leena Meller - Mauser
498. (612.) Niina Nilosaari - Kom Ragdoll
557. (536.) Emma Kanerva - Cardeur
636. (622.) Linnea Grünn - Niklas
663. (645.) Marjo Kujala - Nazareno xx
681. (666.) Sirpa Degerth-Kaldi - Gringo

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kivimäki ja Karjalainen jatkoivat hyviä otteitaan Mannheimissa

Pararatsastajamme Jaana Kivimäki ja Katja Karjalainen jatkoivat hyviä otteitaan Mannheimissa Saksassa eilen ja tänään. Eilisessä ohjelmassa Karjalainen oli ratsullaan Woikoski High Flow kolmas tuloksella 69,138 prosenttia. Kivimäki ja Bellilene jäivät muutaman pisteen päähän sijalla neljä prosentein 68,621.

Tämänpäiväisessä kür-ohjelamssa Kivimäki nappasi sijan kolme prosenteilla 68,500. Karjalaisen prosentit jäivät tällä kertaa hieman alhaisemmiksi kuin aiemmissa starteissa. Hänen sijoituksensa oli viides ja prosentit 64.

Tulokset

maanantai 4. toukokuuta 2015

Goncalo Carvalhon Batutasta positiivinen lääkeainenäyte

Portugalin kärkinimiin kuuluvan Goncalo Carvalhon ratsusta Batutasta on otettu positiivinen lääkeainenäyte. Uutisen kertoi viime viikolla nettisivusto Eurodressage. Yhdeksänvuotiaasta lusitano-tammasta otettiin sattumanvarainen näyte maaliskuussa CDI5*-kisoissa Ranskan Vidaubanissa. Testin tulos osoitti, että näytteestä löytyi ainetta, joka ei varsinaisesti ole dopingia, mutta kuuluu kiellettyjen aineiden listalle. Vielä ei ole tiedossa, mistä aineesta tarkalleen ottaen on kyse. FEI on kuitenkin aloittanut hallintomenettelyn asian johdosta, mutta ei toistaiseksi ole julkaissut virallista tiedotetta.

Lontoon olympialaisissa Portugalia edustanut Carvalho ja hänen ratsastettavanaan viime vuodesta lähtien ollut Batuta ottivat voiton ja toisen sijan Vidaubanissa. Ratsukon oli tarkoitus kilpailla menneenä viikonloppuna Saumurin CDI3*-kisoissa, mutta se jäi pois lähtölistoilta. 

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Suomalaistuloksia viikonlopun kansainvälisistä kisoista

Ranskan Saumurissa nähtiin tänään, kisojen päätöspäivänä, kaksi suomalaissuoritusta. Kikka Suomio oli mukana Grand Prix Specialissa konkariratsullaan Flourianilla. Tänään tulos oli 64,392 prosenttia ja sijaluku 14. Niina Nilosaari ja Kom Ragdoll puolestaan starttasivat Grand Prix Kürissä. Tällä tasolla vielä kokemattoman ratsukon suoritusta leimasivat kuitenkin useat virheet ja prosentit jäivät tänään 61,325:een.

Tulokset GP Special
Tulokset GP Kür

Emma Kanerva ja Peggy Högstenin omistama Lord of Lennox vF osallistuivat eilen Mannheimissa Saksassa CDI3*-tasolla Grand Prix Specialiin. Vaikka ratsukon arvostelupöytäkirjasta löytyi pari kahdeksikkoakin, sisälsi suoritus valitettavia virheitä, joiden takia tulos jäi kauas ratsukon parhaasta. Kanerva löytyikin tuloslistan häntäpäästä prosentein 64,373.

Viime viikonloppuna upean kauden avauksen tehneet pararatsastajat Katja Karjalainen ja Jaana Kivimäki ratsastivat tänään ensimmäiset ratansa Mannheimissa. Karjalainen ja Woikoski High Flow sijoittuivat neljänneksi (69,067 %) ja Jaana Kivimäki ja Bellilene viidenneksi (68,533 %). Voiton tässä luokassa vei moninkertainen arvokisamitalisti, Itävallan Pepo Buch hevosellaan Fine Feeling S (71,733 %).

Pararatsastajien osalta kisat jatkuvat vielä huomenna.

Tulokset

lauantai 2. toukokuuta 2015

CDI3* Radzionków: Voitto jälleen Suomeen, tällä kertaa Ehrnrooth ykkönen

Suomalaismenestys jatkui tänään Radzionkówissa, kahden viikon Puolan kisamatkan päättäneessa Grand Prix Specialissa. Tällä kertaa voiton vei kuitenkin Eevamaria Porthan-Broddellin sijaan Elisabet Ehrnrooth Wizard II:lla. Tänään syntymäpäiväänsä viettänyt Ehrnrooth veti tasaisessa kärkikamppailussa pisimmän korren tuloksella 66,843 prosenttia. "Hevonen oli tänään jo vähän väsynyt, mutta teki hyvän raviohjelman. Laukassa meille tuli pieniä virheitä. Olen tyytyväinen Wizardiin ja tulokseen, vaikka pisteet eivät tänään olleet niin korkeat", totesi Ehrnrooth. Hän näki Puolan kisamatkan olleen hyödyllinen, koska Wizard liikkuu nyt kootummin ja tasaisemmin ja tuntuu valmiimmalta GP-tasolle. Porthan-Broddell ja Solos Lacan saivat tyytyä GP Specialissa kolmanteen sijaan prosentein 66,392.

Tulokset

perjantai 1. toukokuuta 2015

Suomalaistuloksia kansainvälisiltä radoilta

Suomalaisratsukoita kilpailee tänä viikonloppuna useammassakin kisassa eri puolilla Eurooppaa. Tämän päivän parhaasta tuloksesta vastasi voitokasta Puolan turneeta jatkanut Eevamaria Porthan-Broddell Solos Lancanilla. Ratsukko otti voiton Grand Prix'ssa Puolan Radzionkowissa CDI3*-kisoissa prosentein 69,020. Elisabet Ehrnrooth ja Wizard II sijoittuivat samassa luokassa kolmanneksi tuloksella 67,360. Kisojen kolmas suomalainen, Anna-Leena Meller Mauserilla oli kahdeksas.

Tulokset

Emma Kanerva puolestaan kilpailee Saksan Mannheimissa niin ikään CDI3*-tasolla. Tällä kertaa hänen ratsunaan on Lord of Lennox vF. Ratsukko oli 25 osallistujan Grand Prix'ssa 13. prosenteilla 67,620.

Tulokset

Englannissa valmentautuva kolmikko Niina Nilosaari - Kom Ragdoll, Kikka Suomio - Flourian ja Kira Kanerva - Dorazio ovat mukana Ranskan Saumurissa CDI3*-kisoissa. Myös heillä oli tänään ohjelmassa Grand Prix. Parhaiten heistä sijoittui Nilosaari, joka oli 29 ratsukon luokassa 20. tuloksella 64,080 prosenttia. Suomio oli 21. (64,060 %) ja Kanerva 23. (62 %).

Tulokset