tiistai 31. toukokuuta 2011

Van Grunsven ja Salinero palasivat kilparadoille

Hollannin Anky van Grunsven on tehnyt paluun kilparadoille menestysratsunsa, 17-vuotiaan Salineron kanssa. Ratsukon ensiesiintyminen yli vuoden kestäneen kilpailutauon jälkeen sujui mallikkaasti, tuloksena voitto 77,800 % suorituksella. Van Grunsvenin mukaan muutamissa pienissä asioissa on vielä parannettavaa, mutta kokonaisuuteen hän oli hyvin tyytyväinen.

Van Grunsven kertoi äskettäin Hollannin ratsastajainliiton virallisessa julkaisussa suunnittelevansa paluuta Salineron kanssa. Tarkempaa tietoa paluukisan ajankohdasta ei kuitenkaan annettu julkisuuteen ennen kuin pari tuntia ennen kisaa, kun van Grunsven tweettasi olevansa Salineron kanssa matkalla kisoihin. Paluun näyttämönä toimivat kansalliset kilpailuit Schaijk'ssa.

SWB-ori Luxus CML hyväksyttiin Oldenburg-jalostukseen

SWB-ori Luxus CML (2007, Florencio I - Bolero) on hyväksytty Oldenburg-jalostukseen. Ori hyväksyttiin Ruotsissa järjestetyssä tilaisuudessa ja sen on tarkoitus osallistua 30 päivän testiin syksyllä Saksassa. Luxus CML osallistui tänä vuonna myös Ruotsin oripäiville. Yleisön suosikkia veikkailtiin jopa voittajaoriiksi, mutta se jäi lopulta kokonaan hyväksymättä käynnissä ilmenneen epätasaisuuden takia. Luxus CML on valmennuksessa suomalaisen Yvonne Österholmin tallilla eteläisessä Ruotsissa lähellä Hässleholmia.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Emma Kanervalle sijoitus Bundeschampionat-karsinnassa

Vaikka ykköshevonen Sini Spirit on vielä toipilaana, ei Emma Kanerva ole kuitenkaan joutunut pysymään poissa kilparadoilta. Viikonloppuna hän osallistui hevosella Save the Last Dance (San Remo - Matcho AA) 5-vuotiaiden hevosten Bundeschampionat-karsintaan Hillessä. Kyseissä ikäluokassa osanottajia oli peräti 40, jotka oli jaettu kahteen ryhmään. Kanerva sijoittui omassa 22 ratsukon ryhmässään 3. pistein 8,10. Ryhmän voitti Paul Schockemöhlen osaomistama jalostusori Fürstenball (Fürst Heinrich - Donnerhall) tuloksella 8,30 ratsastajanaan Ines Westendarp.

Uutinen Eurodressage.comissa

Kasvattajapäivien tuloksia

Ypäjällä nähtiin viikonloppuna yli 80 tulevaa ratsuhevosta, kun 1-3-vuotiaat tammat ja ruunat sekä 1-2-vuotiaat oriit olivat näytillä vuoden suurimassa lämminveristen ratsuhevosten näyttelytapahtumassa. Lauantaina nähtiin 43 tammaa ja sunnuntaina 41 oria ja ruunaa.

Tuomariston linja oli tänä vuonna tiukka. Sekä vuonna 2009 että 2010 noin 20 prosenttia osallistujista on saanut I palkinnon eli vähintään 40 pistettä. Tänä vuonna I palkintoon oikeuttavan pistemäärän sai vain alle 10 prosenttia esitetyistä varsoista. Näyttelyn parhaat pisteet olivat tänä vuonna 41, kun viime vuonna eniten pisteitä saanut varsa sai peräti 44 pistettä. Kysessä oli sekä viime että tänä vuonna sama tamma, nyt 2-vuotias Fée Clochette Carrus (FWB, San Amour - Davignon II, pisteet 9-8-8-8-8), jonka kasvattaja ja omistaja on Mty Niiranen Helena & Jukka. Paras 1-vuotias tammavarsa oli tällä kertaa estesukuinen Del-Calazia (FWB, Calazio - Acapulco BRD, kasv. & om. DEL-palvelut) pistein 9-8-7-8-8=40. Kolmivuotiaiden tammojen parhaana palkittiin Saraya (FWB, Sir Donnerhall - Quo Vadis, kasv. & om. Anu Sironen), joka sai pisteet 8-7-8-8-9=40. Saraya sai myös yhdet näyttelyn parhaista liikepisteistä (käynti 8, ravi 9).

Yksivuotiaiden oriiden paras oli Wallstreet Brown Velvet (FWB, Pin Rock's Black Velvet - Paco Rabanne, kasv. & om. Kristina Niemelä). Ori sai pisteet 8-7-8-8-9=40 jakaen näin tamma Sarayan kanssa samat liikepisteet. Kolmas varsa, joka sai liikkeistään 8 ja 9, oli niin ikään 1-vuotias ori Uno Prefetto (FWB, Scolari - Natiello xx). Paras 2-vuotias ori oli Quartus (OLD, Quaterback - Negro, kasv. Tuula Heltimoinen, om. Lassi Lehmusto & Juha Lundström & Kaisa Väistö) pistein 9-8-8-7-8=40. 2- ja 3-vuotiaista ruunista parhaat pisteet sai 3-vuotias Dance con Bube Carrus (HAN, Contendros Bube - Wolkentanz, kasv. & om. Mty Niiranen Helena & Jukka) pisteillä 7-7-8-8-7=37.

Muut I palkinnon saaneet varsat:
Kyrö Catleya 98788=40 (s.2010, FWB, Pin Rock's Black Velvet - Wolkenstein II, kasv. & om. Siiri Kyrö
Bijou Carrus 98788=40 (s. 2010, HAN, Fidertanz - De Niro, kasv. & om. Mty Niiranen Helena & Jukka)
Wendy Carrus 97888=40 (s. 2010, HAN, San Amour - Davignon II, kasv. & om. Mty Niiranen Helena & Jukka)

BIS-kehä oli tänä vuonna tammojen juhlaa. Näyttelyn BIS-voittajaksi valittiin tamma Del-Calazia, jonka kasvattaja ja omistaja DEL-palvelut palkittiin näyttelyn parhaana kasvattajana. BIS II oli tamma Fée Clochette Carrus ja BIS III tamma Saraya. Parhaan esittäjän palkinnon sai viime vuosina niin kasvattaja- kuin oripäivienkin vakioesittäjänä nähty Ville Pöyri.

Suurin osa esitetyistä varsoista oli koulusukuisia ja edusti FWB-kantakirjaa. Pääosa varsojen isäoriista oli ulkomailla asuvia. Huomioitavaa oli, että enemmistö vähintään 8 pistettä sekä käynnistä että ravista saaneista varsoista oli Sandro Hitin pojista tai pojanpojista. Toisaalta tämä johtunee ainakin osittain siitä, että S-linjaisia varsoja oli näytillä suhteellisen paljon. Tyypistään useat varsat olivat saaneet vähintään 8 pistettä. Sen sijaan 8 oli harvinainen pistemäärä jalka-asennoista. Neljästä esitetystä Pin Rock's Black Velvetin jälkeläisestä kaksi sai I palkinnon liikepisteiden ollessa molemmilla hyvät. Muista Suomessa tällä hetkellä vaikuttavista kouluoriista Fiance Noirin jälkeläisillä tyyppipisteet olivat melko hyvät, kolmella neljästä 8, sen sijaan jalkapisteet olivat kautta linjan heikommat. Don Laurien jälkeläinen sai sekä tyypistään että ravistaan 8. Yhdellä näytillä olleella Fernetin jälkeläisellä puolestaan oli huonohko rakenne mutta hyvät liikkeet. Duendecillo P:n jälkeläisellä pisteet menivät toisin päin, eli rakennepisteet olivat hyvät kun taas liikepisteet olivat heikommat.

Kasvattajapäivien arvostelulautakuntaan kuuluivat tänä vuonna Anna Pajanen, Maria Möller, Annu Stenqvist ja Tuula Pyöriä.

Tammojen tulokset
Ruunien ja oriiden tulokset

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Tuloksia Jyväskylän, Tampereen ja Tornion kansallisista

Viikonloppuna ratsastettiin kolmet kansalliset kilpailut. Jyväskylässä Helppo B -tasoisessa 5-vuotis championsarjan 2. osakilpailussa voiton vei kauden aiemmissakin nuorten hevosten luokissa kärkisijoja napsinut Maria Pyykönen, tällä kertaa ratsunaan St Rachanna (Ravallo - Acapulco Brd) tuloksella 70,347 %. 6-vuotis championsarjan osakilpailuvoiton otti myöskin menestyksellä nuoria hevosia kilpailuttava Tiina Kauppinen ratsunaan Centigrade Ks (Centimor - Königin's Sohn Ks) prosentein 66,884. Avoimen III A:1 -luokan voitto meni Heli Hirvolle ja Don Preferidolle (Don Primero - Hemlock) prosentein 66,923. Avoin III A:2 oli jaettu kahteen osaan suuren osallistujamäärän takia. A-osa oli ratsukon Jaana Hohti - Sumiainen (V.T. Akseli - Paavin Into) heiniä (67,414 %) ja B-osan voitto meni niin ikään Hirvolle ja Don Prferidolle (66,293 %). Avoimessa II B:3 -luokassa ykkönen oli Mari-Tiina Jääskeläinen Casikalla (Come Back II - Resident) tuloksella 64,113 %. Avoimen III A:0 -luokan voittoon kiilasi Tuija Rummukainen Tuuramiehellä (Turo - Vekseli, 67,900 %) ennen Heli Hirvoa ja Don Preferidoa, joka oli viikonlopun kiistaton menestyjä ottaen myös avoimen III A:4 -luokan voiton tuloksella 68,063 %. Emmi Väisänen ja Carter (Frühling - Ragtime) ratsastivat avoimen II B Joukkueohjelma junioreille -luokan ykköseksi prosentein 63,581.

Tulokset

Riikka Kuosmanen näyttää hallitsevan poniluokkia ponilla kuin ponilla. Tampereella hän otti Ponicupin osakilpailun voiton ponilla Fuzzydice (Wildzang's Sundancer - Darfas Se ox) prosentein 68,700. Junioricupin osakilpailun ykkönen oli Vilma Vajanto ponilla Orchid's Imeranda (Orchid's Cestanii - Milton) tuloksella 65,500 %. Avoin III A:4 meni Timo Rokkaselle ja Fölholms Florinalle (Florestan I - Pinocchio) prosentein 65,536. Suomenhevosten luokka Kenttäkilpailuohjelma no:6 oli jaettu kahteen osaan, A-osan voitti Pauliina Pöntinen Elminalla (Eeli - Apeli, 64,167 %) B-osan voiton mennessä Heidi Svanborg-Lodmanille ja Corleonelle (Erovisku - Vireeni, 67,604 %). Avoin II B Junioreiden joukkueohjelmassa ykkösijalle ratsasti Pilvi Tuominen tammalla Ohlalaa (T.N.C. Partout - Kaiserstern xx) tuloksella 64,865 %. Kisojen pääluokassa Prix St. Georgessa, jonka voittaja palkittiin Tampereen Malja -kiertopalkinnolla, kärjessä ei nähty yllätyksiä. Luokan voiton vei Emilia Kaikkonen Wettiner Prinzillä (Walt Disney I - Washington, 68,640 %) ennen Kikko Kalliokoskea ja Sambistoa (Samba Hit I - Akzento, 68,070 %). Nämä kaksi ratsukkoa olivat täysin omalla prosenttiluvullaan. Kolmanneksi sijoittuneen Anna von Wendtin ja Denzelin (Don Frederico - Wonderland) prosentit olivat 63,289.

Tulokset

Torniossa nuorille hevosille, poneille ja junioreille avoimen III B:3 -luokan voitti selvästi Katariina Pajari Laponiuksella (Larosell - Poedinok) tuloksella 68,636 %. Sama ratsukko otti ykkösijan myös avoimessa III A:ssa prosentein 65,833. Katariina Pajarin ykkössijojen putki jatkui avoimessa II B:1 -luokassa, tällä kertaa tosin hevosella Moneta II (Mustangs - Rebuss, 62,708 %). Kotimaisista kanssakilpailijoista ei ollut tällä kertaa vastusta Pajarille, kun kisojen vaikeimmassa luokassa, Prix St. Georgessa Pajarin ja Moneta II:n (61,250 %) edelle onnistui ratsastamaan vain ruotsalainen Maria Eriksson Vandolfilla (62,303 %).

Tulokset

Lindh jälleen sijoituksille: kolmas tila GP Kürissa

Mikaela Lindh ja Más Guapo jatkoivat erinomaisia esityksiä Kööpenhaminan Grand Prix Kürissa. Ratsukko sijoittui uudella, aiempaa vaikeammalla kür-ohjelmallaan kolmanneksi upeilla prosenteilla 73,475. GP Küriin selvisi perjantain GP:n 15 parasta ratsukkoa. Kärki oli tänään varsin tasainen, Lindhin edelle sijoittuivat vain isäntämaan Andreas Helgstrand Marronilla (Michellino - Woernitz) tuloksella 74,275 % ja Norjan Lillann Jebsen Pro-Setilla (Jet Set D - Flemmingh) tuloksella 73,800 %. Lindhin kova tuloskunto lupailee hyvää PM- ja EM-kilpailuja silmälläpitäen.

Grand Prix Kürin tulokset

lauantai 28. toukokuuta 2011

Alexandra Malmström toinen Kööpenhaminan GP Specialissa

Alexandra Malmström ja MD Waterford palasivat omalle tasolleen tämän päivän Grand Prix Specialissa. Ratsukko sijoittui luokassa toiseksi tuloksella 64,479 %. Luokan voitti Ruotsin Rose Mathisen Bocellilla (Don Schufro - Bernstein) melko ylivoimaisesti prosentein 68,062. Luokka oli avoin niille ratsastajille, jotka karsiutuivat sunnuntain GP Küristä. Stella Hagelstam päätti jättää tämän päivän startin väliin, koska Soraya ei tuntunut aivan omalta itseltään veryttelyssä.

Malmströmin mukaan suoritus sujui hyvin
, vaikka parantamisen varaa on edelleen, hän nimittäin ratsasti ohjelman lopussa väärin ja menetti siksi pisteitä. Myös Malmströmin valmentaja Janne Bergh piti suoritusta hyvänä. Hän tosin arveli, että Malmströmin lähtöpaikka luokan ensimmäisenä saattoi verottaa joitakin pisteitä. Seuraavaksi Malmström suuntaa kolmen kuukauden valmentautumis- ja kilpailumatkaltaan takaisin Suomeen valmistautumaan Hyvinkään SM- ja Ypäjän PM-kilpailuihin.

Mikaela Lindh ratsastaa Kööpenhaminassa huomenna sunnuntaina Grand Prix Kürissä, joka alkaa paikallista aikaa klo 13.

Grand Prix Specialin tulokset
Grand Prix Kürin lähtölista

perjantai 27. toukokuuta 2011

Mikaela Lindh toinen Kööpenhaminassa

Mikaela Lindh sijoittui hevosellaan Más Guapo hienosti toiseksi Kööpenhaminan CDI3*-kisojen Grand Prix'ssä tuloksella 68,745 %. Lindhin taakse jäivät mm. Andreas Helgstrand ja Nathalie zu Sayn-Wittgenstein. Luokan voitti Hollannin Jenny Schreven Krawallilla (Focus - Roemer) prosentein 69,320.

Muilla suomalaisilla ei tänään ollut onni matkassa. Sekä Stella Hagelstam että Alexandra Malmström jäivät kauden kärkituloksistaan. Hagelstam oli Soraya II:lla 23 ratsukon luokassa 18. tuloksella 62,468 % ja Malmström 21. tuloksella 59,468 %. Malmströmin ratsu MD Waterford säikähti kesken radan kuulunutta kovaa ääntä ja kävi sen jälkeen ylikierroksilla. Raviosuus sujui vielä jotenkuten, mutta laukkaosuudessa tuli liikaa virheitä. Hagelstamin tamma Soraya ei ollut parhaimmillaan sateessa kuraisella ja epätasaisella pohjalla. Se suoritti pyydetyt asiat, mutta se energia ja näyttävyys, joita suorituksessa oli pari viikkoa sitten Hagenissa, puuttui tänään.

Hagelstam ja Malmström jatkavat kilpailuja huomenna lauantaina ratsastettvassa Grand Prix Specialissa. Lindh puolestaan osallistuu sunnuntain Grand Prix Küriin.

Grand Prix'n tulokset
Lauantain Grand Prix Specialin lähtölista

Kasvattajapäivät viikonloppuna Ypäjällä

Ypäjällä nähdään viikonloppuna melkoinen määrä nuoria ratsuhevosen alkuja näyttelyn merkeissä. On nimittäin jälleen Kasvattajapäivien aika. Lauantaina arvosteltavana ovat lämminveristen ratsuhevosten jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat 1-3-vuotiaat tammat ja sunnuntaina tuomareiden edessä nähdään 1-2-vuotiaita oriita sekä 1-3-vuotiaita ruunia.

Näyttelyyn on ilmoitettu tänä vuonna yhteensä 97 hevosta, jotka edustavat kattavasti kiinnostavia eurooppalaisia sukulinjoja. Osallistujien joukossa on niin ulkomailla vaikuttavien oriiden jälkeläisiä kuin myös ilahduttava määrä Suomessa vaikuttavien tai vaikuttaneiden oriiden jälkikasvua. Mielenkiintoista on esimerkiksi nähdä, miten vuoden astutusluvalla jalostuskäytössä olleen FWB-ori Pin Rock's Black Velvetin (Sir Donnerhall - Kennedy) jälkeläiset ovat viime vuodesta kehittyneet. Tuolloin ne saivat ulkomaisilta tuomareilta hyviä arvioita European Breeding Event Finland -tapahtumassa.

Alustava aikataulu

torstai 26. toukokuuta 2011

Emma Kanerva ei tule Suomeen kilpailemaan

Emma Kanerva ei ennakkosuunnitelmista poiketen saavukaan Suomeen kilpailemaan. Sini Spiritin sinänsä harmiton jalkavaiva on lähtenyt paranemaan odotettua hitaammin eikä hevonen vielä ole normaalissa treenissä, johon palataan vasta kun jalka on varmasti täysin parantunut. Näin ollen sekä Hampurin kansainvälinen kilpailu että Ypäjällä kesäkuun puolen välin tietämillä ratsastettavat PM-kilpailut jäävät ratsukolta väliin. Jalan kuntouduttua ratsukko keskittyy Keski-Euroopan kansainvälisiin kilpailuihin. Tämä ratkaisu on luonnollisesti pettymys sekä Kanervalle että koko tiimille.

Tiedote Team Sinin sivuilla

ASVH:n suositukset hyväksytyistä oriista

ASVH (Avelsföreningen för Svenska Varmblodiga Hästen) on julkaissut tänä vuonna Ruotsin oripäivillä hyväksyttyjen oriiden "käyttöohjeet". Käytännössä nämä kuvaukset hyväksytyistä oriista sisältävät olennaista tietoa oriiden ominaisuuksista sekä suosituksia siitä, minkälaisille tammoille oriit erityisesti sopivat.

ASVH on laatinut tällaisia ohjeistuksia hyväksytyistä oriista jo useamman vuoden ajan. Ehkä meille Suomeenkin kaivattaisiin vastaavanlaista käytäntöä. Tällä hetkellä puolueetonta neuvontaa omalle tammalle sopivien oriiden suhteen ei taida olla saatavilla miltään taholta. Toisaalta saattaa olla myös niin, että kasvattajien usko ns. virallisten tahojen toimintaan ja neuvoihin on horjunut niin paljon, ettei niitä kaipaa enää kukaan.

Mitä mieltä sinä olet? Voit kommentoida asiaa alla olevan lomakkeen kautta.

Viikolla 21 kilpaillaan...

Tulevana viikonloppuna suurin osa EM-kvaalit jo saavuttaneista ratsastajistamme kilpailee Kööpenhaminassa, Tanskassa CDI3*-kisoissa. Mukana ovat ratsukot Stella Hagelstam - Soraya II, Mikaela Lindh - Más Guapo sekä Alexandra Malmström - MD Waterford. He aloittavat urakkansa Grand Prix'ssa perjantaina paikallista aikaa klo 15.30.

Kilpailun kotisivut
Perjantain luokan lähtölista

Viikonloppuna järjestetään myös peräti kolmet kansalliset kilpailut: Jyväskylässä, Tampereella ja Torniossa. Jyväskylän kaksipäiväisissä kisoissa nähdään luokkia tasolla III B-II B. Kisoissa ratsastetaan 5- ja 6-vuotis championsarjan osakilpailut. Tampereella kilpaillaan, niin ikään kaksipäiväisissä kisoissa, tasolla III B-Prix St. Georges. Kisoissa nähdään myös Junioricupin osakilpailu. Torniossa puolestaan kisataan vain sunnuntaina, luokkia on tasolla III B-Prix St. Georges.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Neljä KWPN-kouluoria läpäisi 70 päivän testin Hollannissa

KWPN-kantakirjan kevään 70 päivän testi on päättynyt. Testin läpäisi tällä kertaa neljä kouluoria.

Testin korkeimmat pisteet sai Don Tango (Contango - Jazz), jonka kokonaispisteet olivat 83,5. Ori sai mm. ratsastettavuudestaan 9. Tällä oriilla oli irtopala toisessa kintereessä, mutta orilautakunta arvioi oriissa olevan riittävästi laatua kompensoimaan tätä.

Dorado (Krack C - Rousseau) sai 82,5 pistettä. Oriin vahvuuksia olivat erityisesti käynti, ravi ja ratsastettavuus. Oria suositeltiin tammoille, joilla on riittävästi verta suvussaan ja jotka ovat luontaisesti rakenteeltaan ns. ylämäkeen.

Diegon (Negro - Don Gregory) yhteispisteet olivat 79,5. Tämä ori sai tasaisesti kahdeksikkoa mm. kaikista askellajeistaan ja ratsastettavuudestaan. Oria suositellaan käyttämään tammoille, jotka kantavat hyvin itseään.

Dream Boy (Vivaldi - Ferro) sai 78,5 pistettä. Oriin laukka arvioitiin 8,5 pisteen arvoiseksi. Sitä suositellaan käytettäväksi parantamaan sekä laukkaa että rakennetta.

Testin aikana matkasta jäi Doi Doi Doi
(Vivaldi - Gribaldi), jonka röntgenkuvista löytyi huomattavia muutoksia sädeluussa viime vuotisiin kuviin verrattuna. Näin ollen ori jouduttiin lähettäämään kotiin kesken testin. Myös Dude (Vivaldi - Havidoff) joutui keskeyttämään testin, koska se alkoi ontua. Se saa kuitenkin jatkaa testin loppuun syksyllä. Aivan kalkkiviivoille mukana oli ori Dance Royal (Wynton - Flemmingh), joka sai pisteet 75,5. Oriin röntgenkuvissa oli kuitenkin huomautettavaa ja orilautakunta päätti jättää sen hyväksymättä, koska ori ei suoritunut testistä niin hyvin, että sen tulos kompensoisi terveydellisiä puutteita.


Uutinen Eurodressage.comissa

Suomen ensimmäinen Totilas-varsa syntynyt

Suomen ensimmäinen ja tämän kesän ainoa Totilaksen jälkeläinen on syntynyt. Viime vuonna, kun superori Totilasta oli ensimmäistä kertaa mahdollista käyttää jalostukseen, siemennettiin Suomessa yksi tamma. Tämä tamma, Asherah Ishtar (Dream of Glory - Grundstein I), varsoi eilen maanantaina orivarsan.

Totilaksen spermaa oli viime vuonna rajoitetusti käytössä hakumenettelyn kautta valituille tammoille. Suomesta valituksi tuli edellä mainittu Asherah Ishtar. Tammalla on entuudestaan kaksi jälkeläistä oreista Master ja Fidertanz.

Tänä vuonna Totilas kuuluu Schockemöhlen oriaseman orivalikoimaan ja on tammanomistajien käytettävissä ilman erityisiä rajoituksia. Totilaksen pakasteannoksen hinta on 5000 euroa. Schockemölen oriiden spermaa välittävät Suomeen Carrus Dressage ja Riverbank Horses

Uutinen ja kuvia varsasta Bob & Piaffen sivuilla

Video varsasta HS.fi-sivustolla

Tuija Tuomiselle ja Samba Queen S:lle voitto Tanskassa

Tanskassa Andreas Helgstrandin luona valmentautuva Tuija Tuominen on aloittanut kisakauden hyvin. Tuominen osallistui sunnuntaina kansalliseen kilpailuun, joka oli samalla karsinta nuorten hevosten Tanskan mestaruuksiin. Juuri 6-vuotiaiden luokan aikana yllättäneestä kaatosateesta huolimatta Tuominen voitti luokan tamman Samba Queen S (Sir Donnerhall - Lord Liberty) kanssa tuloksella 7,780. Toisella hevosellaan Serpico (Sir Donnerhall - Pink As) Tuominen oli luokassa neljäs tuloksella 7,200.

Tulokset

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tuloksia Lingenistä lauantailta

Terhi Stegars ratsasti Lingenissä lauantaina Intermediaire I:ssa Fiders Legatilla tuloksen 65,526 % ollen 7. kahdeksan ratsukon joukossa. Luokan voitti tälläkin kertaa Ruotsin Patrik Kittel Sandro Boylla prosentein 74,474.

Tulokset

Tuloksia viikonlopun kansallisista

Kangasalla ratsastettiin lauantaina yksi kansallinen luokka, johon osallistui vain viisi ratsukkoa. Helppo A -tasoisen luokan voitti Susanna Kupari hevosella Makke Ant fan "Bosksicht" prosentein 61,339, selvällä erolla toiseksi sijoittuneeseen Minna Kauppiseen ja Fabiénneen (Don Schufro - Fernet Branca, 58,750 %).

Tulokset

Sunnuntaina kilpailtiin Tuomarinkylässä. Kilpailuissa nähtiin yhteensä 102 lähtöä viidessä luokassa. Suomenhevosten III A -luokan voitti ratsukko Kira Kanerva - Muro-Poika (Pysteri - Jouhenpiirto) tuloksella 67,000 %. 7-vuotis championsarjan kolmannen osakilpailun vei nimiinsä Maria Pyykönen Zellellä (Ferro - Samber) prosentein 77,800. Heta Leinonen ja Pushkin saivat tällä kertaa tyytyä toiseen sijaan tuloksella 77,200 %. Kolmannen tilan vei ratsukko Tiina Kauppinen - Poirot (76,000 %). Avoimessa II B -luokassa ykköstila meni Anni Torkolle ja Belphegorille (Bergamon - Landadel) prosenteilla 69,216. Kisojen vaikein luokka, Prix St. Georges, puolestaan meni tutulle nimelle Kikko Kalliokoski, jonka ratsuna on tähän mennessä tällä kaudella nähty viime vuoden rusettihain Delbeckin sijaan Sambisto (Samba Hit I - Akzento). Ratsukon tulos oli tänään 67,588 %. Luokan kakkonen oli pari viikkoa sitten paluun kilparadoille tehnyt Nina Pölönen hevosella Blueberryhill's Blue Sky (Don Schufro - Ceylon) prosentein 66,754. Kolmannen sijan vei nimiinsä hallikisoissa hyviä tuloksia tehnyt pari Sirpa Degerth - Gringo (64,693 %). Tuomarinkylässä ratsastettiin myös kauden ensimmäinen virallinen 6-vuotiaiden MM-katsastus. Luokkaan osallistui vain neljä ratsukkoa. Kaksi ensimmäistä sijaa meni Maria Pyyköselle hevosilla Hofjuwel (Hofrat - Davignon I, 78,400 %) ja Branke Sil (Belissimo M - Rubinstein I, 74,800 %).

Tulokset

perjantai 20. toukokuuta 2011

Terhi Stegarsilla EM-kvaalit koossa

Nyt myös Terhi Stegars ja Axis ovat saaneet EM-kisoihin tarvittavat kvaalit kasaan. Tänään Lingenissä nähdyllä suorituksella Stegars ansaitsi puuttuvan 64 % ylittävän tuloksen O-tason tuomarilta. Saavutettuun kvaaliin Stegars on tyytyväinen, mutta ei niinkään suoritukseensa. Hänen mukaans Axis tuntui veryttelyssä todella hyvältä, mutta radalla sen puhti hävisi. Stegarsin tavoitteena ovat tällä kaudella vähintään 66-67 % tulokset, joita ratsukko on kansallisella tasolla ehtinyt jo saavuttaa.

Toisessa tämän päivän startissaan Stegars oli Fiders Legatilla 12 ratsukon joukossa ensimmäinen ei-sijoittunut eli 7. tuloksella 65,289 %. Prix St. Georges-tasoisen luokan voitti Ruotsin Patrik Kittel Sandro Boylla (Sandro Hit - Argentinus) prosentein 74,184.

Luokan tulokset

Nuoren kouluori Lissaro van de Hellen ympärillä kuohuu

Yhden tämän hetken lupaavimmista kouluhevosista, hannover-ori Lissaro van de Hellen (Lissabon - Matcho AA) tiimoilta on noussut erikoinen huhumylly. Lissaro van de Helle, joka on kolminkertainen bundeschampion-voittaja sekä 5-vuotiaiden kouluhevosten MM-kisojen hopeamitalisti viime vuodelta, siirtyi viime vuoden lopulla Hollantiin Edward Galin ratsastettavaksi. Belgialaisomistuksessa oleva ori asui aiemmin Saksassa Rüscher-Konermannin oriasemalla, jossa se oli myös viimeiset kolme vuotta jalostuskäytössä. Oriaseman omistajan tytär Claudia Rüscher kilpailutti oria menestyksellä.

Oriin muutettua Hollantiin jatkui sen jalostuskäyttö Holstudin oriaseman kautta. Nyt Rüscher-Konermann, jonka kautta oriin spermaa on edelleen ollut Saksassa saatavilla, on ilmoittanut, ettei ori ole enää käytettävissä jalostukseen, koska sen omistaja ei ole kiinnostunut markkinoimaan oria jalostusoriina. Saksalaisen oriaseman mukaan heillä on ollut viime viikkoina vaikeuksia tavoittaa hollantilaisen oriaseman pitäjää, mutta vihdoin, usean yrityksen jälkeen hollannista oli tullut vastaus, jossa kerrottiin Lissaro van de Hellen olevan uupunut kovasta treenaamisesta eikä sillä ole enää energiaa astumiseen. Rüscher-Konermannin mukaan oriin sperman laatu onkin viime aikoina ollut erittäin heikko.

Nicole Werner, Edward Galin, yhtiökumppani pitää saksalaisen oriaseman väitteitä erityisen rankasta treenistä järjettöminä. Wernerin mukaan Lissaro van de Helle ei lähtökohtaisesti ole pitänyt pukille hyppämisestä ja väillä on kestänyt parikin tuntia saada se astumaan. Werner uskoo oriin omistajan päätyneen tämän seurauksen lopettamaan oriin jalostusuran, ainakin toistaiseksi.

Entistä mielenkiintoisemmaksi asian tekee kuitenkin se, että Lissaro van de Hellen omistajan Edith de Reys´n mukaan oriin käyttö jalostuksessa jatkuu tänä vuonna lähes normaalisti. Koska oriille on tammanomistajien keskuudessa ollut paljon kysyntää, on sitä myös hyppyytetty viime aikoina päivittäin. Tämä osoittautui oriille kuitenkin liian paljoksi, joten omistajat päättivät, että oria tullaan jatkossa hyppyyttämään harvemmin. Rüscher-Konermannin asemaa he pyysivät olemaan ottamatta uusia tammoja toistaiseksi ja palvelemaan ensin niitä, jotka olivat jo varauksen tehneet. De Reys on yllättynyt siitä, millä tavalla Rüscher-Konermann on asiaan reagoinut ja millaiseen sävyyn tuonut sen julkisuuteen. De Reys'n mukaan heillä ei ole koko sinä aikana, kun Lissaro Saksassa asui, ollut minkäänlaisia ongelmia oriaseman kanssa. Myös hevosen siirtämiseen Galille päädyttiin vain, koska oriin edellinen ratsastaja Claudia Rüscher vaihtoi yllättäen työpaikkaa. Joka tapauksessa ori tulee olemaan tänä vuonna edelleen jalostuskäytössä ja sitä hyppyytetään maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kovan kysynnän vuoksi saattaa olla, ettei spermaa ajoittain ole saatavilla.

Uutinen Eurodressage.comissa
Uutinen St. Georg-lehden nettisivuilla

Oldenburg-jalostukseen hyväksyttiin uusia kouluoriita

Viime viikolla pidetyssä körungissa, jossa oriit esitettiin ratsain, hyväksyttiin uusia oriita oldenburg-jalostukseen. Hyväksytyt oriit ovat aikanaan maitovarsana huutokaupassa 50 000 eurolla myyty Daktylius (OLD, Don Romantic - De Niro), Tanskan oripäivillä hyväksymättä jätetty Wilson Skovvang (DWB, Wilkens - De Noir), sekä nimeltämainitseamttomat KWPN-ori (Vivaldi - Havidoff) ja baden-württembergiläinen ori (San Amour - Cabaret).

Terhi Stegars Lingenissä

Terhi Stegars ja Axis TSF aloittivat urakkansa Lingenissä tänään Grand Prix-luokassa. Ratsukko sai melko vaatimattomat prosentit 63,149 jääden tällä tuloksella 17 ratsukon luokassa sijalle 16. Luokan voitti Ruotsin Tinne Vilhelmson-Silfven ratsunaan Favourit (71,830 %).

Stegars starttaa tänään myös 10-vuotiaalla Fiders Legatilla toisena paikallista aikaa klo 17.20 alkavassa luokassa Prix St. Georges.

Kilpailun kotisivut
Luokan tulokset

FEI nimennyt tuomareita arvokilpailuihin

FEI on nimennyt ne tuomarit, jotka tulevat arvostelemaan tämän vuoden EM-kilpailuissa Rotterdamissa. Kilpailuissa on käytössä seitsemän tuomarin systeemi (E, H, C, M, B, K ja F).

EM-tuomarit ovat Stephen Clarke (Iso-Britannia), Maribel Alonso (Meksiko), Evi Eisenhardt (Saksa), Wojtek Markowski (Puola), Jean Michel Roudier (Ranska), Mary Seefried (Australia) sekä tuomariston puheenjohtajana toimiva Ghislain Fourage (Hollanti). Lisäksi varalla on Gary Rockwell (USA).

Mukana on myös tuomariston toimintaa tarkkaileva valvontapaneeli, johon kuuluvat Eric Lette (Ruotsi), Uwe Mechlem (Saksa) and David Hunt (Iso-Britannia).

Myös Lontoon olympialaisten tuomariston puheenjohtaja on jo nimetty. Tähän tehtävään on valittu isäntämaan Stephen Clarke. Clarke pitää puheenjohtajuutta suurena kunniana ja toteutuneena unelmana. Tehtävään tarvittavaa kokemusta häneltä löytyy myös runsain mitoin, Clarke on tuomaroinut mm. viisi kertaa World Cupin finaalissa, kolme kertaa sekä EM- että MM-kilpailuissa ja kerran olympialaisissa. Ennen tuomarin ja valmentajan uraansa Clarke on itsekin kilpaillut kansainvälisellä tasolla ja voittanut viisi kertaa maansa mestaruuden.

torstai 19. toukokuuta 2011

Viikolla 20 kilpaillaan...

Saksan Lingenissä, CDI4*-kilpailuissa starttaa tänä viikonloppuna ennakkotietojen mukaan Terhi Stegars isoa kierrosta Axiksella ja pikkukierrosta Fiders Legatilla.

Kansallisten merkeissä kilpaillaan lauantaina Kangasalla, jossa on luokkia III B- ja III A-tasolla. Sunnuntaina järjestetään kisat Helsingin Tuomarinkylässä. Luokkia on tasolla III A - Prix St. Georges. Kisoissa ratsastetaan 7-vuotis championsarjan osakilpailu sekä 6-vuotiaiden MM-katsastus.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Tuloksia Hämeenlinnan kilpailuista

Sekä lauantaina että sunnuntaina kilpailtiin Hämeenlinnassa, jossa nähtiin runsaasti lähtöjä. Lauantaina ratsastettiin niin 5-, 6- kuin 7-vuotis championsarjojen osakilpailut. Viisivuotiaiden selvään voittoon ratsasti Siiri Kyrö tammalla Sabrina V (San Remo - Weltina) prosentein 69,659 ennen ratsukoita Tiina Kauppinen - Faustinus II (Fürst Heinrich - Starway, 64,318%) ja Helkky Pakarinen - Joelime (Jaime - Jaanen Suikku, 63,750%).

Kuusivuotiaissa kärki oli tasaisempi voiton mennessä Julia Tallbergille ja Hyopsille (Hochadel - Peridot) tuloksella 66,983%. Toiseksi sijoittui Petra Ulmonen Furialla (Florestan I - Don Schufro) prosentein 65,345 ja kolmanneksi Kikka Suomio Devilsrock Tristanilla (Rubinero - Jazz, 65,000%). Luokassa nähtiin peräti 41 ratsukkoa, määrä taitaa olla yksi suurimmista ainoastaan 6-vuotiaille avoimissa luokissa kautta aikojen Suomessa.

Seitsemänvuotiaiden luokassa voiton nappasi Mikaela Soratie ratsunaan Leonora Eg (Solos Landtinus - Akinos) tuloksella 67,083%. Toinen oli hyviä suorituksia jatkanut Sophia Backlund Zerleonella (Kingston - Corleone, 66,771%). Kolmas sija meni Nina Westerlundille ja His Royalty M:lle (His Higness - Rohdiamant) prosentein 66,563.

Sekä lauantaina että sunnuntaina ratsastettiin poni-, juniori- ja nuorten ratsastajien PM- ja EM-katsastusluokat. Kärjessä nähtiin pääosin samoja ratsukoita kuin kauden aiemmissankin katsastuksissa. Molemmat ponien katsastusluokat otti tuttuun tyyliin nimiinsä Riikka Kuosmanen Pin Rock's Hannibalilla. Junioreiden lauantain luokan voittoon ratsasti Merita Kelo ja Saluut, kun taas sunnuntain kürin ykkösija meni Ella Tanhuanpäälle ja Armadalle. Nuorten ratsastajien molempien luokkien voitot menivät jatkuvasti suorituksiaan parantaneelle Jasmin Sikströmille ratsunaan Suriano N.R.

Lauantain II B -luokassa ykkönen oli Elina Iso-Herttua Die Weltillä. Sunnuntaina ratsastettiin suomenhevosille avoin III A, jonka veivät nimiinsä Jaana Hohti ja Sumiainen.

Kisojen vaikein luokka oli tällä kertaa Small Tourin ensimmäinen osakilpailu, Intermediate I, jossa nähtiin 15 lähtöä. Luokan taso oli melko hyvä, etenkin tulosprosenttien valossa. Kärki oli tasainen, Ettan Ehrnrooth ratsasti Top Scorella prosentein 68,816. Emilia Kaikkonen ja Wettiner Prinz joutuivat tällä kertaa tyytymään toiseen sijaan 68,377% tuloksella. Kolmannen tilan otti ensimmäistä kertaa tällä tasolla startannut ratsukko Kikko Kalliokoski - Sambisto tuloksella 68,202%.

Tulokset

tiistai 17. toukokuuta 2011

Salinero palaa sittenkin kilparadoille?

Hollannin Anky van Grunsvenin ykköshevonen Salinero, jonka kilpaura näytti päättyvän loukkaantumiseen, palannee sittenkin kilparadoille. van Grunsvenin mukaan Salinero on nyt hyvässä kunnossa ja kulkee hyvin, joten hän haluaa ratsastaa sillä vielä muutamat kilpailut. Rotterdamin EM-kisat elokuussa eivät kuitenkaan tule kyseeseen. van Grunsven päätti jo aiemmin, että viime vuoden MM-kisat Kentuckyssa olisivat olleet Salineron viimeiset arvokisat ja tämä päätös pitää. Kilparadoille van Grunsven haluaa ruunansa kanssa vain, koska sekä hevonen että hän nauttivat siitä.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Ruotsissa etsitään uusia kykyjä koulujoukkueeseen v. 2016 olympialaisiin

Ruotsissa kartoitetaan nyt toden teolla uusia kykyjä Rio de Janeiron vuoden 2016 olympialaisia silmälläpitäen. Bo Jenå ja Kyra Kyrklund etsivät mahdollisia tulevia maajoukkueratsastajia dvd-levyjen avulla. Taitavia ratsastajia, joilla on käytössään lahjakkaita hevosia, pyydetään lähettämään dvd, jolla näkyy ratsukon nykyinen taso.

Bo Jenån mukaan Ruotsin kokoisessa maassa ei ole mahdollisuutta katsastaa kaikkia kouluratsukoita, joten nyt testataan uutta keinoa. Jenå ja Kyrklund käyvät läpi kaikki saapuneet dvd:t ja ottavat sen jälkeen yhteyttä niihin, joilla kokevat olevan tarvittavaa potentiaalia tulla osaksi Ruotsin maajoukkuetta. Kyseeseen tulevat ratsastajat, joilla on käytössään 6-10-vuotias riittävän lahjakas kouluhevonen. Ratsastajien tulee myös olla valmiita panostamaan täysillä tuleviin kausiin tähtäimenään Rion olympialaiset. Hakuaika päättyy 15. elokuuta.

Ruotsalaiselle GP-ratsastajalle uusi hevonen Suomesta

Ruotsalainen 23-vuotias kouluratsastaja Nina Hoffman on ostanut uuden hevosen - Suomesta. Ettan Ehrnroothin omistuksessa ollut Duracell (Don Schufro) muuttaa synnyinmaahansa Saksaan, jossa Hoffman tällä hetkellä valmentautuu. Hoffman on yksi Ruotsin kouluratsastuksen tulevaisuuden toivoista, hän kilpaili mm. pari viikkoa sitten Leipzigin World Cup -finaalissa ykköshevosellaan Leo af Magnushöj (Rohdiamant - Leonardo). Hoffman on innoissaan uudesta ratsustaan, jolla hän kertoo olevan erinomainen ravi ja laukka, paljon elastisuutta ja nimensä mukaisesti myös riittämiin energiaa.

Hevosurheilu-lehden mukaan vain kerran Duracellilla Suomen radoilla startannut Ehrnrooth lähetti hevosen Ruotsiin myyntiin, koska hänella oli liikaa hevosia ja tamma tuntui turhan kuumalta pakkaukselta hänelle.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Trakehner-ori Herzruf kuollut

Ehkä parhaiten Herzruf's Erben, Ulla Salzgeberin tämän hetken ykkösratsun, isänä tunnettu Herzruf (Königspark xx - Ginster) on kuollut. GP-tasolle koulutettu ori oli kuollessaan 24-vuotias. Se läpäisi aikanaan suorituskyvyn kokeensa Warendorfissa erittäin hyvillä pisteillä 149,6 saadeen mm. kaikilta testiratsastajilta ratsastettavuudestaan täyden kympin. Oriin meriitteihin kuuluu myös mm. vuoden oriiksi nimeäminen vuonna 2004. Herzruf on Suomessa ensimmäistä kauttaan jalostuksessa vaikuttavan, Terhi Stegarsin menestyksellä kilpailuttaman St. Payanon isä.

Viikolla 19 kilpaillaan...

Kansallisten kisojen merkeissä jatketaan tulevana viikonloppuna Hämeenlinnassa. Kaksipäiväisissä kisoissa nähdään luokkia helposta B:stä Interiin. Ohjelmassa on mm. 5-, 6- ja 7-vuotis championsarjojen osakilpailut, Small Tourin osakilpailu sekä poni-, juniori- ja nuorten ratsastajien kür-luokat, jotka toimivat myös PM- ja EM-katsastuksina. Oijoisten kentällä Hämeenlinnassa ratsastettaviin kilpailuihin on ilmoittautunut huima määrä, yli 200, ratsukkoa.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Tuloksia viikonlopun kansallisista

Haukiputaalla kilpailtiin lauantaina sekä alue- että kansallisissa luokissa. Kilpailuissa nähtiin mukava määrä suorituksia. Kansallisen avoimen III A:n voitti Laura Sassi hevosella Black Horse Parzival prosentein 65,400. Luokan toinen oli ratsukko Hanna Kalliola - Dancing Girl II tuloksella 65,100% ja kolmas Johanna Riihijärvi Lloydilla (65,000%). Avoimessa II B-luokassa voiton otti pari Jenni Nikkarikoski - Nk Unique tuloksella 66,125% toisen ja kolmannen sijan mennessä Katariina Pajarille hevosilla Faust VI (63,750%) ja Moneta II (63,500%). Nuorille hevosille, poneille ja junioreille avoimen III B:n kärkisijat menivät nuorille hevosille. Luokan voitti Katariina Pajari Laponiuksella prosentein 68,021. Toinen oli Hanna Kalliola Kvartaalilla (66,354%) ja kolmas Raisa Francis Adoratolla (65,000%).

Tulokset

Sunnuntaina puolestaan kilpailtiin Lohjalla. Myös näissä kisoissa nähtiin runsaasti lähtöjä. Kaikille avoimen II B-luokan voitto meni pitkästä aikaa kilparadoilla nähdylle Maarit Raiskiolle, jonka ratsuna oli tällä kertaa Irbis (65,875%). Toiseksi ratsasti Maria Finne Wacpannalla tuloksella 65,125%. Komannen tilan otti Omppu Saarinen Worldlingillä prosentein 64,625%. 7-vuotis Champion sarjan ensimmäiseen osakilpailuun oli ilmoittautunut peräti 23 ratsukkoa, joista 17 nähtiin kisapaikalla. Aiempina vuosinahan 7-vuotis cupin osallistujamäärät eivät ole yltäneet aivan samalle tasolle 5- ja 6-vuotiscupien kanssa. Luokan voitti melko odotetusti Heta Leinonen viime vuoden Breeder's Prize -voittajalla Pushkinilla tuloksella 68,000%. Toinen sija meni Mia von Schantzille ja Zalzatimelle prosentein 67,250 ja kolmas sija Sophia Backlundille ja Zerleonelle, joka on talvella ollut treenattavana Holga Finkenin luona Saksassa (66,167%). Kilpailujen pääluokan, Intermediate I, voittoon ratsasti pari Elisabeth Ehrnrooth - Top Score prosentein 69,605 ennen vastaavia luokkia tällä kaudella tähän mennessä hallinnutta Emilia Kaikkosta ja Wettiner Prinziä (67,412%). Kolmas oli ratsukko Anna von Wendt - Denzel tuloksella 63,860%.

Tulokset

Uusi ratsastuksen sponsorointiprojekti Suomeen

Suomessa on pantu alulle uusi, yksityinen ratsastuksen sponsorointiprojekti. Projekti kantaa nimeä "Ratsastusurheilun tulevaisuus" (ridsportens framtid) ja sen toiminnassa aloitteentekijänä on toiminut Andreas Tallberg, maan nuorten kouluratsastajien kärkikaartiin kuuluvan Julia Tallbergin isä.

Projektin tavoitteena on vuodesta 2012 alkaen saada kasaan sponsorirahaa vähintään 100 000 euroa vuodessa. Projektin taustalla toimii yhdistys, jonka ainoana tarkoituksena on tukea nuoria, lupaavia koulu- ja esteratsastajia. Tarkoitus on järjestää mm. klinikoita ja valmennustilaisuuksia sekä myös tukea yksittäisten, valikoitujen ratsastajien kilpailemista. Tallbergin mukaan ajatuksena on saada aikaan monivuotinen ohjelma, jonka kautta pyritään tunnistamaan projektia varten kehitetyllä metodilla potentiaaliset tulevaisuuden lupaukset poniratsastajista 25 ikävuoteen saakka. Projektin myötä pyritään antamaan myös niille ratsastajille, joilla itsellään ei välttämättä tarvittavia taloudellisia resursseja ole, mahdollisuus saada huipputason valmennusta. Projektiin on jo saatu mukaan tukku kiinnostavia yritysmaailman nimiä kuten Lumene, Audi ja Vapo.

Uutinen Hippson.se-sivustolla

maanantai 9. toukokuuta 2011

Uusi aikataulu Totilaksen ja Rathin kisadebyytille

Saksalaisen St. Georg-lehden mukaan Matthias Alexander Rath ja Totilas kilpailevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä ensimmäistä kertaa yhdessä Münchenissä 2.-5. kesäkuuta. Tämän jälkeen kisakalenteriin on merkitty Wiesbadenin kisat 10.-13. kesäkuuta. Wiesbadenin kisaa seuraavana viikonloppuna ovat Saksan mestaruuskilpailut Balvessa. Jo aiemmin on ilmoitettu, että kaikkien Saksan maajoukkueeseen Rotterdamin EM-kilpailuihin mielivien tulee osallistua kyseiseen kilpailuun. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, nähdään ratsukko Rath - Totilas myös heinäkuussa Aachenissa.

Totilas on myös vaihtanut tallia. Se siirrettiin tänään Paul Schokemöhlen luota Ann-Katrin Linsenhofin ja Rathien tilalle Kronbergiin. Uudessa kodissa Totilasta odotti lukuisa joukko toimittajia ja kuvaajia.

Uutinen St. Georg-lehden kotisivuilla
Katso kuvat Totilaksen saapumisesta uuteen kotitalliinsa

Totilas-varsa oldenburg-huutokaupassa kesäkuun alussa

Saksassa huuotkaupataan ensimmäistä kertaa Totilaksen varsa, kun kesäkuun 4. päivä järjestetään perinteinen Oldenburgin kesähuutokauppa (Summer Mixed Sales) Vechtassa. Huhtikuun alussa syntynyt Rubinstein-emästä oleva orivarsa Total Ideal on saanut kataloginumeron yksi. Suomalaisittain mielenkiintoinen on samaisessa huutokaupassa myynnissä oleva, Stella Hagelstamin ratsastaman ja kilpailuttaman Fernetin 4-vuotias jälkeläinen, tamma Anka.

Oldenburgin kesähuutokaupassa on myynnissä nuoria urheiluhevosia, siitostammoja ja eliittivarsoja.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Stegarsille ja Axikselle ensimmäinen EM-kvaali

Terhi Stegars ratsasti Hagenissa ensimmäisen kahdesta tarvittavasta EM-kvaalista oriilla Axis TSF. Stegars ratsasti lauantain Grand Prix'ssä tuloksen 65,830%, jolla hän sijoittui 29 ratsukon luokassa sijalle 19. Stegars oli tyytyväinen tulokseensa, kyseessä oli Axiksen ensimmäinen kansainvälinen GP-startti. Ratsukko jäi kuitenkin niukasti ulos sunnuntaina Grand Prix Küristä. Luokan voitti jälleen Laura Bechtolsheimer, tällä kertaa hevosella Andretti H (Aarking xx - Cavalier).

Stegars jatkaa toisen EM-kvaalin metsästämistä todennäköisesti Wiesbadenissa kesäkuun alussa. SM-kisat ja Finnderbyn PM-kisat jäävät hänelta valitettavasti väliin. Tällä hetkellä tilanne EM-kilpailujen osalta näyttää suomalaisittain erittäin valoisalta. Meillä on jo neljä ratsastajaa (Emma Kanerva, Stella Hagelstam, Alexandra Malmström ja Mikaela Lindh), joilla on kilpailuihin tarvittavat kvaalit kasassa ja yhdellä ratsastajalla vieläpä kahdella hevosella. Jos ja toivottavasti kun Stegarskin saa vielä toisen kvaalin itselleen, tulee joukkuepaikasta pitkästä aikaa kilpailua ratsukoiden kesken.

Sunnuntaina ratsastetut Grand Prix Specialin ja Grand Prix Kürin vei nimiinsä jo molemmat karsintaluokat voittanut Iso-Britannian Laura Bechtolsheimer. GP Specialissa ratsuna oli hänen ykköshevosensa Mistral Hojris (tulos 81,583%) ja GP Kürissä Andretti H (74,383%).

Uutinen SRL:n sivulla
Kilpailun tuloslistat

perjantai 6. toukokuuta 2011

Viikolla 18 kilpaillaan...

Samaan aikaan kun suomalaiset kilpailevat Hagenissa, kilpaillaan kotimaassa kansallisella tasolla. Lauantaina ABC-ratsastajat järjestää kisat Haukiputaalla. Avointen luokkien lisäksi kisoissa on luokka nuorille hevosille, poneille ja junioreille.

Sunnuntaina kilpaillaan Lohjalla Lohjan ratsastajien kisoissa Laakspohjan kartanolla. Kisoissa ratsastetaan avointen luokkien lisäksi 7-v. Champion-sarjan 1. osakilpailu, johon on ilmoittautunut ilahduttavat 23 ratsukkoa.

Stella Hagelstamilla EM-kvaalit myös toisella hevosella

Stella Hagelstam ratsasti tänään tammallaan Soraya II Grand Prix'ssä tuloksen 65,553%. Tämän tuloksen myötä hänellä on nyt myös Sorayan kanssa EM-kisoihin tarvittavat kvaalit kasassa. Hagelstam oli erittäin tyytyväinen tämän päivän suoritukseensa, Soraya liikkui hänen mukaansa innokkaasti ja kevyesti, mutta kuitenkin kuuliaisesti. Erityisesti vaativat passageosuudet sekä lisäykset sujuivat hyvin, sen sijaan laukanvaihdoissa tuli virhe. Hagelstam uskoo Sorayan pystyvän vielä parempaan, kunhan hän uskaltaa pyytää siltä radalla enemmän. Ratsukon sijoitus oli tänään 22. 25 ratsukon joukossa, kovatasoisessa seurassa. Tällä sijoituksella Hagelstam ei valitettavasti pääse mukaan sunnuntain GP Specialiin. Luokan voitti Kentuckyn MM-kisojen hopeamitalisti Laura Bechtolsheimer hevosellaan Mistral Hojris prosentein 81,489.

Hagelstamin kisakuulumisia Boen sivuilla
Grand Prix'n tulokset

Eilen, torstaina Hagelstam starttasi ratsullaan Weltmarck Intermediaire I -luokassa saaden siinä tuloksen 64,500%. Terhi Stegars osallistui myös luokkaan Fiders Legatilla, ratsukon tulos oli 66%. Stegarsin sijoitus oli 13. ja Hagelstamin 18. Luokkaan osallistui 24 ratsukkoa.

Intermediaire I tulokset

Huomenna lauantaina suomalaisista kilpailemista jatkaa Terhi Stegars oriilla Axis. Pari starttaa aamutuimaan, klo 8 alkavassa Grand Prix'ssa, josta parhaat jatkavat sunnuntain GP Küriin. Ennakkotiedoista poiketen Emma Kanerva ei osallistu Hagenin kisaan.

Lauantain GP:n lähtölista

torstai 5. toukokuuta 2011

Heidi Huurinaisen Hönnerups Zazzi lopetettu

Top Dressage Finlandiin kuuluvan Heidi Huurinaisen 11-vuotias GP-tason tamma Hönnerups Zazzi  (Blue Hors Don Schufro - Classic) on jouduttu lopettamaan Saksassa. Tamma alkoi oireilla ähkyä keskiviikko-iltana ja se kuljetettiin klinikalle, jossa sitä ryhdyttiin heti leikkaamaan. Suoliston vauriot todettiin leikkauksen aikana kuitenkin liian vakaviksi ja tamma jouduttiin valitettavasti lopettamaan.

Paitsi lahjakas suoritushevonen Hönnerups Zazzin kuoltua menetettiin myös laadukas siitostamma: Zazzin ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt jälkeläinen, Hönnerups Driver (Blue Hors Romanov - Blue Hors Don Schufro), voitti vuonna 2009 nuorten hevosten MM-kisat 5-vuotiaiden ikäluokassa Andreas Helgstrandin ratsastamana.

Uutinen SRL:n sivuilla

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Stegarsilla ja Hagelstamilla hyvä avaus Hagenissa

Suomalaisittain Hagenin kilpailut alkoivat mainiosti. Tänään ratsastettu pikkukierroksen Prix St. Georges toi suomalaisille sijat 8. ja 9., kun Terhi Stegars ratsasti 10-vuotiaalla ruunalla Fiders Legat prosentit 67,816 ja Stella Hagelstam Weltmarckilla tuloksen 67,789%. Ratsukoiden ero oli vain puoli pistettä. Luokaan osallistui 28 ratsukkoa. Luokan voitti saksalainen Brigitte Wittig Balmoral W:llä (Breitling - Diego xx) tuloksella 73,474%.

Suomalaiset kilparadoilla Hagenissa 4.-8.5.

Saksan Hagenissa järjestetään tällä viikolla CDI3*-kilpailut. Kyseinen kilpailu on saanut ennakkoon paljon huomiota, koska sen piti toimia saksalaisen kohuratsukon Matthias Alexander Rath - Totilas ensimmäisen yhteisen kilpailuesiintymisen näyttämönä. Kuten tiedämme, joutui ratsukko kuitenkin jättämään kilpailun väliin Totilaksen kärsiessä kaviopaiseesta.

Ainakin suomalaisten kiinnostusta kilpailua kohtaan pitänee yllä se, että siellä starttaa osa maamme kärkinimistä. Hagenissa nähdään isolla kierroksella Emma Kanerva ja Sini Spirit, Stella Hagelstam ja Soraya II sekä tämän kauden ensimmäisissä kansainvälisissä starteissaan Terhi Stegars ja Axis TSF (Sixtus - Angard). Pikkukierroksella starttaavat puolestaan Hagelstam Weltmarckilla (Weltmeyer - Galvano) ja Stegars Fieders Legatilla (Fidermark - Paradiso) sekä Rashilla.

Hagelstam kertoo kotisivuillaan tammansa Sorayan saaneen lisää voimaa ja tasapainoa sitten viime kisan Ranskan Vidaubanissa. Hän odottaa innolla, miten valmentautumisen tulokset näkyvät radalla ja tuloksissa. Kilpailu Hagenissa tulee olemaan kovaa, sillä mukana on tukku maailman kovimpia nimiä kuten Hubertus Schmidt, Andreas Helgstrand, maailmanlistalla kovaa nousua tehnyt Helen Langehanenberg ja World Cupin finaalissa elämänsä radat ratsastanut Nathalie zu Sayen-Wittgenstein.

Kilpailut alkavat jo tänään keskiviikkona ja suomalaisittain mielenkiintoinen Prix St. Georges alkaa sikäläistä aikaa klo 14.00. Luokan online-tulospalvelu

Kilpailujen kotisivut

EM-kisojen kür-finaalin liput loppuunmyyty

Elokuussa Rotterdamissa, Hollannissa järjestettävät kouluratsastuksen EM-kisat kiinnostavat ihmisiä. Kisojen viimeisenä päivänä, sunnuntaina, ratsastettavan kür-ohjelman liput on jo myyty loppuun. Muille päiville löytyy vielä lippuja, mutta kilpailujen järjestelykomitean puheenjohtaja Frans Lavooij uskoo, että myös muiden päivien, erityisesti lauantain, liput tullaan myymään loppuun. Myöskään koko kilpailut kattavia lippupaketteja ei ole enää saatavilla.

EM-kisojen kotisivut

maanantai 2. toukokuuta 2011

Toukokuun hannover-huutokaupasta neljä hevosta Suomeen


Ludwig von Walle
Hannoverin aurinkoisissa ja lämpimissä tunnelmissa järjestetty Toukokuun huutokauppa on tältä vuodelta ohi. Kallein hevonen oli tällä kertaa lahjakas koulupuolen edustaja Rock Steady (Rascalino - Sandro), joka myytiin Ranskaan 51 000 eurolla. Hevosten keskihinta huutokaupassa oli 11 098 euroa. Koska kyse ei ollut eliittihuutokaupasta, olivat myös myyntihinnat luonnollisesti hieman alhaisempia.

Toukokuun huutokaupan hevoset herättivät paljon mielenkiintoa. Huutokaupassa ensimmäistä kertaa mukana olleet harrastehevoset olivat osasyynä tähän. Harrastehevos-statuksella mukana olleiden hevosten hinnat eivät juurikaan poikkenneet koulu- ja estehevosten hinnoista. Onnistuneen kokeilun jälkeen harrastehevosia tullaan mitä todennäköisimmin näkemään myös jatkossa näissä huutokaupoissa.

Suomalaisia oli jälleen paikanpäällä ja voidaankin kai sanoa, että suomalaisasiakkaat ovat jo lähes vakiokalustoa Verdenissä. Onnistuneiden huutojen jälkeen suomalaisomistukseen päätyi tällä kertaa neljä nuorta, lupaavaa kouluhevosta: ruuna Ludwig von Walle (Londontime - Maurice), joka ostettiin yhdellä huutokaupan korkeimmista hinnoista, 30 000 eurolla, ruuna Simba K. (Sinatra Song - Tenor/T., 7 500 eur) sekä tammat La Passion (Londonderry - Weltruhm, 12 500 eur) ja Sunshine Girl (Sir Donnerhall - Werther, 15 500 eur).

Lista huutokauppahevosista ja niiden hinnoista

Lähde: Kati Siebrecht-Talvisto

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Adelinde Cornelissen ja Parzival - World Cupin finaalin odotetut voittajat

Hollannin Adelinde Cornelissen ratsullaan Parzival vei ennakko-odotusten mukaisesti World Cupin finaalin voiton ylivoimaiseen tyyliin. Cornelissen sai kür-ohjelmasta prosentit 84.804. Voitto oli upea saavutus myös siksi, että viime arvokisoissa ratsukkoa vaivannut epäonni on nyt tiessään. Vuoden 2009 finaalin Las Vegasissa Cornelissen joutui jättämään väliin Parzivalin loukkaannuttua, viime vuoden MM-kisoissa Kentuckyssa ratsukko puolestaan hylättiin Parzivalin kielleen tulleen pienen haavan ja sitä seuranneen verenvuodon takia.

Kisojen yllättäjänä voidaan pitää Tanskan Nathalie zu Sayen-Wittgensteinia ja Digbyä, jotka ylsivät hienosti finaalin toiselle sijalle. Ratsukko sai lauantain ohjelmasta hienon tuloksen 80,036%. Zu Sayn-Wittgensteinia valmentaa Kyra Kyrklundin mies Richard White.

Kolmannen tilan finaalissa otti Saksan Ulla Salzgeber Herzruf´'s Erbellä prosentein 78,821.

Tulokset