perjantai 10. elokuuta 2012

Lontoo 2012: Kisat paketissa - Katse kohti Rioa

Lontoon olympialaiset ovat viittä vaille paketissa, jäjellä on enää pari kilpailupäivää ennen sunnuntain päättäjäisiä. Ratsastuksen osalta olympialaiset on jo saatu päätökseen. Kouluratsastuksen neljän kilpailupäivän aikana nähtiin mahtavia suorituksia, taitavaa ratsastusta, upeita hevosia ja saumatonta yhteistyötä, kun maailman parhaat ratsukot mittelivät Lontoon Greenwich Parkissa olympiamitaleista.

Isäntämaa Iso-Britannian ratsastajat lunastivat kaikki ne odotukset, joita heille oli asetettu. Historiallinen joukkuekulta sekä henkilökohtainen kulta ja pronssi ovat saavutus, jota enempää tuskin kukaan voi toivoa. Kisojen kirkkaimmat tähdet, Charlotte Dujardin ja Valegro näyttivät katsojille ympäri maailmaa, mistä kouluratsastuksessa todella on kysymys: täydellisestä harmoniasta ratsastajan ja hevosen välillä. Dujardin luotsasi äärettömän tasapainoisesti ja tahdikkasti liikkuvan 10-vuotiaan Valegron eleettömästi kahteen kultamitaliin.

Henkilökohtaista hopeaa ottanut Hollannin Adelinde Cornelissen ratsasti Parzivalillaan rikkeettömän suorituksen. Energisesti, jäntevästi ja isosti liikkunut Parzival näytti, että kevään mittaan eri medioissa esiintyneet pohdinnat sen terveydentilasta voi jättää omaan arvoonsa. Olympihopea on kelpo jatko viime vuoden EM-kultamitaleille.

Pronssille ratsastaneen brittiläisen Laura Bechtolsheimerin jo 17-vuotiasta Mistral Höjristä ei ikä näyttänyt painavan. Hevonen liikkui irtonaisesti tehden rikkeettömän ja tasaisen suorituksen. Lontoon kisat jäänevät ruunan viimeisiksi kansainvälisiksi arvokisoiksi, vaikka kisaura hevosen kunnon salliessa mahdollisesti jatkuu vielä jonkin aikaa.

Näihin olympilaisiin kisauransa sen sijaan päättää yhdysvaltalaisen Steffen Petersin ratsu Ravels. Yhdysvaltalaisratsukko kuuluikin harvoihin finaalin epäonnistujiin. Petersin mukaan 14-vuotias Ravels ei keskittynyt kunnolla, minkä seurauksena suoritus kärsi muutamista rikkeistä. Ratsukon hieno, yhteinen ura, johon sisätyy mm. World Cup -finaalin voitto ja kaksi MM-pronssia, sai näin hieman negatiivissävytteisen päätöksen. Petersin ja Ravelsin sijoitus GP Kürissä oli 17.

Positiivisella tavalla mieleenpainuvia hetkiä tarjosivat kärkiratsukoiden lisäksi myös mm. toinen eläkkeelle tämän kisan jälkeen jäävä hevonen, Anky van Grunsvenin Salinero, joka 18 vuoden iästään huolimatta teki näyttävän ohjelman liikkuen ilmavasti ja tahdikkaasti. Ratsukko paransi sijoitustaan nousten GP Specialin 12. sijalta hienosti kuudenneksi. FWB-ruuna Donnperignon ja vasta 22-vuotias Anna Kasprzak puolestaan esittivät yhdet päivän hienoimmista vaihtosarjoista. Samoin mieleen jäi Espanjan Juan Manuel Munoz Diazin ja Fuegon upea 19 vaihtoa jokaisella sisältänyt sarja pituushalkaisijaa pitkin. Yhdellä kädellä ratsastanut Diaz sai vaativan tehtävän näyttämään suorastaan naurettavan helpolta.

Suomalaisittain kisat olivat onnistuneet. Molemmat ratsastajamme, Mikaela Lindh ja Emma Kanerva, pääsivät jatkoon, jossa Kanerva teki oman Grand Prix Specialin ennätystuloksensa ja jäi vain parin sijoituksen päähän finaalipaikasta

Lontoosta katseet kääntyvät vähitellen kohti Rion vuoden 2016 olympialaisia. Suuri osa nyt kisoissa nähdyistä hevosista on tuolloin sen ikäisiä, että niitä ei todennäköisesti Riossa nähdä. Toisaalta esimerkiksi voittajaratsu Valegro on silloin mitä parhaassa iässä. Sen tulevaisuus on kuitenkin vielä täysin auki, mutta mitä todennäköisimmin Dujardinin ja Valegron tiet erkanevat. Huhujen mukaan jo ainakin yksi nimekäs ratsastaja on sopinut koeratsastuksesta. Suomalaisittain tilanne on se, että sekä Lindhin ja Kanervan hevoset ovat Rioon liian vanhoja. Pitää siis toivoa, että he ja myös muut suomalaiset saisivat käyttöönsä lupaavia ja lahjakkaita hevosia. Mikä olisikaan hienompaa kuin nähdä Riossa Suomelta kokonainen kouluratsastusjoukkue!

1 kommentti:

  1. En tajua miten parzival sai noi isot pisteet vaikka kanki ihan ympäri korvissa asti, suu auki ja piaffessakin takaosa hyppii metrin ilmassa ja etuosa kävelee.

    VastaaPoista