perjantai 31. elokuuta 2012

BuCha 2012: Viisivuotiaiden karsinnan parhaat pisteet Damon's Delorangelle

Eilen torstaina ratsastetussa 5-vuotiaiden karsinnassa parhaat pisteet sai westfalen-tamma Damon's Delorange (Damon Hill - Rubin-Royal).

Lontoon olympiajoukkuemitalisti Helen Langehanenbergin ratsastaman tamman pisteet olivat 9.1. Damon's Delorange kuuluu sisarussarjaan, josta vuotta vanhempi tamma Damon's Divine on NHMM-mitalisti viime vuodelta. Damon's Delorange ei ollut mukana NHMM-kisoissa sen ratsastajan olessa samaan aikaan Lontoossa.

Päivän toiseksi parhaat pisteet menivät tämän vuoden NHMM-kakoselle, westfalen-oriille Revolverheld 6 (Rockwell - Landstreicher), jota ratsasti Ann-Christin Wienkamp. Ori on täysveli sekä kilpailuissa että viime aikoina myös jalostusuralla hyvin menestyneelle oriille Rock Forever NRW. Revolverheldin pisteet karsinnassa olivat 8,9.

Kolmanneksi parhaille pisteille, 8,7, ylsi kaksi hevosta, myöskin Helen Langehanenbergin ratsastama ori Filaro (OLD, Fidertanz - Landsieger I) ja ori Lord Carnaby (Rhld, Lord Loxley I - Rocket Star), jota ratsasti Beatrice Buchwald. Jälkimmäinen oli NHMM-finaalissa sijalla 14.

Karsinnassa pärjäsi mukavasti Satu Juurisen omistuksessa Suomessa jonkin aikaa ollut, sittemmin takaisin Saksaan myyty hannover-ruuna Domenikus (Don Marco - Rosentau) ratsastajanaan Holga Finken. Ruuna sai pisteet 8,6. Ratsukko sijoittui NHMM-kisojen pikkufinaalissa viidenneksi.

Kristiina Piiroisen elegantti ja kevyesti liikkuva Shir Khan oli ohjelmassaan hieman epätasainen, joten yhteispisteet tällä kertaa olivat vain 7,4. Parhaan arvosanan, 8 pistettä, ruuna sai laukasta. Ratsukon sijoituis oli 40. 54 osallistujan joukossa. Piiroinen ei osallistunut tämän päivän pikkufinaaliin.

Kokonaistulokset, 5-vuotiaiden karsinta

torstai 30. elokuuta 2012

Lontoon paralympialaiset: Karjalainen lupaavasti joukkueohjelman neljäs

Suomalaisratsukot Katja Karjalainen ja Rosie sekä Jaana Kivimäki ja Grivis aloittivat kilpailunsa Lontoon paralympialaisissa Greenwich Parkissa. Suomalaiset kilpailivat 1b-ryhmän joukkuekilpailussa henkilökohtaisina ratsukoina. Toisena radalle lähtenyt Karjalainen, 50, ja Rosie tekivät erinomaisen tuloksen, 70,955 prosenttia maksimipisteistä, ja pitivät kärkitilaa aina britti Lee Pearsonin ja Gentlemanin suoritukseen asti. Ohi kiilasi myös Itävallan Josef Puch ja Fine Feeling tuloksella 73,636 ja Australian Joann Formosa hevosella Worldwide PB 71,955 prosentin tuloksella, joten Karjalainen oli lopputuloksissa lupaavasti neljännellä tilalla.

"Katja ratsasti hienosti. Tilanne on lupaava, sillä erot ovat kärjessä pienet, ja osa tuomareista asetti ”voittamattoman” Lee Pearsonin Katjan taakse. Tuomarit olivat sijoittaneet Katjan kerran toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi, joukossa oli myös kuudes ja kahdeksas sija", joukkueenjohtaja ja maajoukkuevalmentaja Arto-Pekka Heino kertoi Greenwich Parkista. "Vaikka tilanne oli vielä aamulla hevosen suhteen epävarma, Katja kokosi itsensä hienosti ja Rosie liikkui säännöllisesti ja hyvin. Kerran Rosie säpsähti radalla ja viimeisestä kaarrosta keskihalkaisijalle Katja myöhästyi vähän. Ne olivat radan ainoat virheet."

Mäntsäläläisen Karjalaisen 14-vuotias hollantilaistamma Rosie aiheutti Suomen joukkueelle melkoisen tunnemyrskyn, kun se ei päässyt läpi ensimmäisestä eläinlääkäritarkastuksesta. Hevosta hoidettiin ja valmisteltiin pitkälle eilisyöhön ja taas aikaisin tänä aamuna toista eläinlääkäritarkastusta varten, jonka Rosie läpäisi ilman ongelmia. Suomen joukkue sai apua Kyra Kyrklundilta, kilpailujen pääeläinlääkäri Jenny Hallilta, Tanskan joukkueen valmentajalta David Amagerilta ja Belgian joukkueen eläinlääkäriltä.

Kouvolalainen Kivimäki, 38, ja 16-vuotias ruuna Grivis eivät onnistuneet parhaimpaansa. Ratsukon tulos 63,727 prosenttia riitti toiseksi viimeiselle, 14. tilalle. Tämän päivän tulokset eivät vaikuta mitaliluokkien tuloksiin. "Jaanan ohjelmassa oli rikkeitä. Grivis säikähteli, mutta positiivista oli, ettei Jaanalle tullut turvaton olo ja hevonen oli koko ajan hallinnassa. Käynnissä liikkeet menevät kuitenkin säpsähtelystä heti ala-arvoisiksi. Luokan aikana oli kova, puuskittainen tuuli ja välillä satoi vettä. Eheämmällä ohjelmalla ratsukko olisi varmasti korkeammalla", Heino totesi.

Joukkueohjelma toimi Karjalaiselle ja Kivimäelle verryttelyluokkana, koska Suomella ei ole Lontoossa ratsastuksessa joukkuetta. Perjantaina ratsukoilla on välipäivä. Joukkuemitalit ja ensimmäiset henkilökohtaiset mitalit jaetaan lauantaina, kun ratsukot esittävät henkilökohtaisen ohjelman. Vapaaohjelma musiikilla kilpaillaan maanantaina.

Joukkueohjelman tulokset

Lauantai 1.9. Henkilökohtainen mestaruusohjelma ja joukkuefinaali klo 16.30-20.00

Katja Karjalainen – Rosie, 4. lähtövuoro klo 17.09

Jaana Kivimäki – Grivis, 9. lähtövuoro klo 18.05

Maanantai 3.9. Henkilökohtainen vapaaohjelma klo 16.15-19.

Tiedote: SRL

BuCha 2012: Fürst Fugger ja Sunday NRW 6-vuotiaiden karsinnan voittajat

Saksan nuorten hevosten mestaruuskisa Bundeschampionaat käynnistyi eilen 6-vuotiaiden karsintaluokalla. Luokka oli jaettu kahteen osaan. Voittajiksi selviytyivät oldenburg-ori Fürst Fugger (Fürst Heinrich - Weltmeyer) ja westfalen-ori Sunday NRW (Sanrdo Hit - Donnerhall), jota ratsasti Anja Wilimzig.

Ensimmäisessä ryhmässä viime vuoden mesteri Fürst Fugger ansaitsi päivään parhaat pisteet 8,7 ja säväytti erityisesti elastisella ravillaan. Toisen sijan otti NHMM-kisoissakin nähty ja viime vuonna toiseksi Bundeschampionaatissa sijoittunut ori Florentinus V (WESTF, Florestan - Londonderry, ratsastaja Jennifer Hoffman) pistein 8,4. Jaetulle kolmannelle tilalle 8,2 pisteellä sijoittuivat Dorothee Schneiderin ratsastama trakehner-ori Amadelio (Lehndorff's - Lauries Crusador xx) ja Ralf Kornprobstin ratsastama tamma Devina (württemberg, Dacaprio - Akzent II).

Toisessa ryhmässä voittaja Sunday NRW sai tuloksen 8,5. Ori oli mukana elokuun alussa NHMM-kisoissa sijoittuen siellä yhdeksänneksi. Toisen sijan ottanut tamma Novia 6 (Bay, Stedinger - Alabaster) oli puolestaan NHMM-kisoissa kuudes, eilen sen tulos oli 8,3. Jaetulle toiselle sijalle sijoittui myös oldenburg-ori Fürstenball (Fürst Heinrich - Donnerhall, ratsastaja Ines Westendarp). Myös tämä ori osallistui NHMM-kisoihin sijoittuen tilalle 11.

Tulokset 6-vuotiaiden karsinta, osa 1
Tulokset 6-vuotiaiden karsinta, osa 2

Bundeschampionaatissa on tänään torstaina ohjelmassa 3-vuotiaiden ratsuponien ja 4-vuotiaiden hevosten karsinnat samoin 5-vuotiaiden karsintaluokka. Viimeksi mainitussa luokassa nähdään myös suomalaisväriä, kun Kristiina Piiroinen on mukana omistamallaan oldenburg-ruunalla Shir Khan 36 (Samarant - Rubinstein I). Ratsukko on vuorossa Suomen aikaa klo 18.01. Kilpailua voi seurata suorana ClipMyHorse.TV:n kautta.

Lähtölista, 5-vuotiaiden karsintaluokka

Viikolla 35 kilpaillaan...

Suomalaisratsukot Katja Karjalainen - Rosie ja Jaana Kivimäki - Grivis kilpailevat ratsastuksen osalta tänään alkavissa Lontoon olympialaisissa. Tänään on vuorossa joukkueohjelma ja lauantaina henkilökohtainen ohjelma.

Lontoon paralympialaisten ratsastussivut

Kotimaassa suomenhevosten parhaimmisto kerääntyy viikonloppuna Ypäjälle, jossa järjestetään Suomenhevosten kuninkaalliset. Ohjelmassa on mm. suomenhevosten koulumestaruuskisa sekä Tapiola Suomenratsujen 6-vuotis kasvattajakilpailu.

Lontoon paralympialaiset: Suomalaiset tänään ensi kertaa radalla

Lontoon paralympialaiset käynnistyvät suomalaisratsastajien osalta toden teolla tänään. Ohjelmassa on joukkuekilpailu, johon myös suomalaiset saavat osallistua henkilökohtaisina ratsukkoina vaikka Suomella ei joukkuetta kisoissa mukana olekaan. Tänään suomalaiset eivät siis ratsasta mitaleista, mutta kisa toimii hyvänä tutustumisharjoituksena kilpailuareenaan ja antaa samalla osviittaa tuomareiden linjasta henkilökohtaista kilpailua ajatellen.

Suomalaisten leirissä jouduttiin kokemaan jännityksen hetkiä ennen varsinaisten kisojen alkamista, kun Katja Karjalaisen ratsu Rosie ei läpäissyt eilen eläinlääkärintarkastusta. Hevosen toisen etujalan liike oli hieman epäsäännöllinen ja paikalla olleiden eläinlääkärien tarkastettua hevosen ilmeisimmäksi syyksi tähän löytyi todennäköisesti kuljetuksen aikana vuohiseen tullut hankauma. Rosie kuitenkin tarkastettiin uudestaan tänä aamuna ja tällä kertaa se läpäisi tarkastuksen ilman ongelmia. Jaana Kivimäen Grivis puolestaan suoritui ongelmitta jo ensimmäisestä tarkastuksesta.

Karjalaisen ja Kivimäen luokka alkaa tänään iltapäivällä klo 16 Suomen aikaa. Karjalainen ja Rosie ovat vuorossa toisena ratsukkona klo 16.23, Kivimäen ja Grivisin vuoro on yhdeksäntenä klo 17.35. Luokkaan osallistuu 15 ratsukkoa.

Henkilökohtaisesta mestaruudesta kilpaillaan ensimmäistä kertaa lauantaina. Maanantaina vuorossa on vapaaohjelma.

Lontoon paralympialaisten ratsastussivut (mm. lähtölistat ja tulokset)

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Bundeschampionaat pyörähti käyntiin Saksan Warendorfissa

Saksan nuorten hevosten mestaruuskisa Bundeschampionaat on käynnistynyt tänään Warendorfissa. Askellajien ja kouluratsastuksen osalta ohjelma sisältää viiden päivän aikana luokkia 3-6-vuotiaille hevosille ja poneille. Kolme- ja neljävuotiaissa oriit kilpailevat omissa luokissaan. Tänään keskiviikkona vuorossa on 6-vuotiaiden karsintaluokka. Kilpailuja voi seurata suorana lähetyksenä ClipMyHorse.TV:n kautta.

Blue Horsille uusi ratsuttaja

Tanskalainen Blue Hors -siittola on värvännyt riveihinsä uuden ratsuttajan. Saksalainen Maik Kohlschmidt aloittaa työskentelyn tanskalaissiittolassa lokakuun alussa. Tanska ei ole 26-vuotiaalle saksalaiselle vieras maa, koska hän on työskennellyt siellä myös aiemmin, Andreas Helgstrandin tallilla. Ennen Blue Horsiin siirtymistään Kohlschmidt ehti viettää reilut puoli vuotta Norjassa JJ Horses -tallin palveluksessa.

Kohlschmidt on kilpaillut kansainvälisillä kentillä aina GP-tasolle asti. Hänellä on useita mitaleja Saksan mestaruus -kisoista junioreiden ja nuorten ratsastajien ikäluokissa. Lisäksi hän on nuorempan kilpaillut menestyksellä myös esteratsastuksessa.

Blue Horsilta on puuttunut varsinainen pääratsuttaja sen jälkeen, kun Sune Hansen irtisanottiin viime syksynä. Tämän jälkeen siittolan ykköskilpaoriit Blue Hors Romanov ja Grestegårds Casmir siirtyivät Tanskan ulkopuolelle ratsastettavaksi.

tiistai 28. elokuuta 2012

Lontoon paralympialaiset: Suomalaisten valmistautuminen sujunut hyvin

Suomalaisratsastajat Katja Karjalainen ja Jaana Kivimäki etenevät Lontoon paralympialaisten kisapaikalla hyvässä tahdissa kohti ensimmäistä osuutta, joka ratsastetaan torstaina klo 16 Suomen aikaa alkaen. Kyseessä on joukkuekilpailu. Suomella ei ole mukana joukkuetta, mutta ratsastajat saavat olla kilpailussa mukana. "Katja ja Elli (tamma Rosie) ovat olleet vaarallisen kovassa iskussa. Kun vain onnistuttaisiin pitämään tämä treenaushuippu kisan yli", joukkueenjohtaja ja maajoukkuevalmentaja Arto-Pekka Heino sanoo.

"Jaanan Grivis ravaa hienosti, mutta se on ollut hiukan jäykkä käynnissä, sitä on kovasti kävelytetty ja venytelty, ja onneksi on vielä päiviä aikaa. Matkalla Kyran luota kisapaikalle oli tapahtunut onnettomuus, minkä takia matka kestikin kolme tuntia, ja Grivis jäykistyy helposti kuljetuksessa. Mielialaltaan se erittäin rento ja suhtautuu lunkisti asioihin", Heino toteaa.
Ratsastajat pysähtyivät hevoseineen Kyra Kyrklundin Snowhill Farmille ennen tuloaan kisakylään. "Kyra antoi pieniä, arvokkaita pieniä täsmävihjeitä molemmille ratsastajille, ja niillä on ollut erittäin suuri merkitys", Heino kiittää.

Tiistaina on vapaaohjelmien sound check ja keskiviikkona hevosten vet check, minkä jälkeen lähtölupa on selvä. Joukkueenjohtajilla on kokous keskiviikkona klo 16 Suomen aikaa, jonka perään saadaan tarkat lähtöajat sekä torstain joukkuekisaan että lauantain henkilökohtaiseen mitalikilpailuun. Siinä startataan puhtaalta pöydältä, kuten myös maanantain henkilökohtaisessa vapaaohjelmassa. "Jokainen maa on saanut kaksi tuntia päivässä ratsastusaikaa verryttelykentälle, minkä lisäksi nyt saimme kolme päivää perättäin tutustumisaikaa kisa-areenalle, ensin puoli tuntia käyntiä aitojen ulkopuolelle, minkä jälkeen sai siirtyä niiden sisälle. Jaamme ajat yhdessä norjalaisten kanssa", Heino kertoo. "Katjalle saatiin neuvoteltua oma ”sokkokenttä” yhdessä sokean norjalaisratsastajan kanssa. Hän on saanut myös olla kilpa-areenalla kymmenminuuttiset aivan yksin. Eilen hän jäi sinne viimeisenä, ja Elli ei tilanteelle korvaansa lotkauttanut, ei hirnunut muiden hevosten perään tai mitään."

Karjalaisen ja Kivimäen luokassa 1B on mukana yhteensä viisitoista ratsastajaa ympäri maailman: Japanista Nobumasa Asakawa, Norjasta Jens Lasse Dokkan, Portugalista Sara Duarte, Brasialiasta Marcos Fernandes Alves ja Davisalazar Pessoa Mesquita, Australiasta Joann Formosa, Kanadasta Ashley Gowanlock,  Etelä-Afrikasta Marion Milne, Iso-Britanniasta Lee Pearson, Itävallasta Josef Puch, Ranskasta Valerie Salles, Singaporesta Maximillian Tan ja Yhdysvalloista Jonathan Wentz.

Kilpailujen katsomot on myyty täyteen, paikalle on tulossa 10.000 katsojaa.

Ratsastuksen aikataulu ryhmä 1 B, ajat Suomen aikaa
Torstai 30.8. Joukkueohjelma / Joukkuekilpailu alkaen klo 16-19
Lauantai 1.9. Henkilökohtainen mestaruusohjelma alkaen klo 16.30-20.00
Maanantai 3.9. Henkilökohtainen vapaaohjelma alkaen klo 16.15-19.30

Tiedote: SRL

Salinero vihdoin virallisesti ja lopullisesti eläkkeelle

Anky van Grunsvenin luottoratsu, kaiken mahdollisen voittanut Salinero jää vihdoin virallisesti eläkkeelle. Kymmenen vuotta GP-tasolla kilpaillut 18-vuotias ruuna jättää jäähyväiset suurelle yleisölle ensi vuoden maaliskuussa Den Boschissa järjestettävissä kansainvälisissä Indoor Brabant -kilpailuissa.

Urallaan niin EM-, MM- kuin olympiakultaakin voittaneen Salineron ura näytti jo päättyvän loukkaantumiseen pari vuotta sitten, mutta ruunan kuntouduttua hyvin van Grunsven päätti tuoda sen takaisin kilparadoille. Suunnitelmana oli, että Salinero kävisi joissakin kilpailuissa oman mielenvirkistyksensä vuoksi, lopulta van Grunsven kuitenkin valitsi sen ratsukseen tämän kuun alussa pidettyihin Lontoon olympialaisiin. Hienossa kunnossa ja energisesti esiintynyt Salinero sai vielä viimeisistä arvokisoistaan joukkuepronssia ja otti kuudennen tilan henkilökohtaisessa kisassa.

Uusi kouluratsastuksen valmennusrengas tavoitteellisille ratsastajille

Uusia tuulia kaivataan jatkuvasti kotimaisen ratsastuksen "kentällä", jotta suomalaista ratsastusurheilua ja -harrastusta kyetään viemään eteenpäin. Erityisesti kouluratsastuksen saralla kaikenlaiset tuoreet ideat ovat tervetulleita. Tilannehan on Suomessa tällä hetkellä se, että ainakin SRL:n taholta painopiste keskittyy vahvasti esteratsastukseen, vaikka suomalaisten kouluratsastjien pitkäjänteinen työ näkyy kansainvälisillä kentillä erinomaisena tulostasona, viimeksi hienoina suorituksina Lontoon olympialaisissa.

Oman panoksensa suomalaisen kouluratsastuksen edistämiseksi haluaa tehdä orimattilalainen ratsastusseura Equestrian Balance. Vuoden 2011 alussa perustettu toistaiseksi vielä pieni, mutta sitäkin aktiivisempi seura päätti jäsentensä ideoihin pohjautuen lähteä rakentamaan omaa valmennussysteemiä, joka perustuu säännölliseen, tavoitteelliseen valmentautumiseen kuitenkin niin, että se soveltuu myös tavallisille harrastajille, joiden tavoitteet eivät ole kansainvälisillä radoilla. Seuran toimijat kokivat tällaiselle valmennusrenkaalle olevan tarvetta, koska vastaavia vaihtoehtoja erityisesti aikuisharrastajille ei juurikaan ole tarjolla.

EqB-Teamista vertaistukea ja monipuolista tietotaitoa
Ideoinnin tuloksena syntyi EqB-Team. Toiminnan lähtökohtana on tarjota ammattimaista ja tehokasta tukea eritasoisille ratsukoille ja auttaa heitä käytännön ongelmissa niin varustehuollon, ruokinnan kuin ratsastajan fyysisen ja henkisen valmennuksenkin saralla. Valmennusrengas tukee ratsukoiden kotiharjoittelua säännöllisten kokoontumisten avulla ja renkaaseen kuuluvat ratsukot antavat samalla hyvää vertaistukea toisilleen. EqB-Team on tarkoitettu sekä kilpaileville ratsukoille että tavoitteellisille harrastajille. Tärkeintä on halu kehittyä ratsastusharrastuksessa ja nostaa tämänhetkistä taitotasoaan ylöspäin sekä sitoutua pitkällä tähtäimellä valmennuksiin. Teamiin on tarkoitus perustaa eritasoisia ryhmiä aina nuorista hevosista ja suomenhevosista pitemmälle koulutettuihin ratsuihin. Seuran edustajien mukaan toiveena on myös kehittää me-henkeä valmennusrenkaan jäsenten kesken, mikä on positiivinen lisä välillä niin yksinäiseltä puurtamiselta tuntuvaan ratsastusharrastukseen.

Valmentajiksi projektiin ovat lupautuneet tässä vaiheessa ainakin jo pitkään Saksassa vaikuttanut Jenny Eriksson sekä Pia Varjonen, jonka tallilla teamin valmennuksia tullaan järjestämään. Tavoitteena on saada mukaan myös ulkomaisten huippunimien tietotaitoa. Käytännön ratsastusharjoittelun lisäksi teamin jäsenille järjestetään teorialuentoja. Vaikka valmennusrengas keskittyykin kouluratsastukseen, ovat myös muiden ratsastuksen lajien edustajat tervetulleita mukaan. Teamiin voi hakea maantieteellisesti kauempaakin, valmennusviikonlopuiksi löytyy tallipaikkoja vieraileville ratsukoille.

Projekti on jo herättänyt kiinnostusta Orimattilan seudulla. Paikallisten yrittäjien kanssa on neuvoteltu hankkeeseen liittyvistä yhteistyökuvioista ja myös Orimattilan kaupunki on osoittanut kiinnostusta hanketta kohtaan. Varsinaiset valmennukset pyörähtävät käyntiin syksyn aikana, mutta teamiin voi hakea ympäri vuoden. Lisätietoja Equestrian Balancesta ja projektista löytyy seuran nettisivuilta.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Laura Bechtolsheimer kihloihin

Iso-Britannian kultaa voittaneen olympiajoukkueen jäsen ja henkilökohtaisen pronssin Lontoossa ottanut Laura Bechtolsheimer on mennyt kihloihin. 27-vuotiaan brittiratsastajan kihlattu on ammattilaistasolla pooloa pelaava Mark Tomlinson, jonka vanhemmat myös omistavat pooloklubin. Tomlinson kuuluu englannin prinssien Williamin ja Harryn ystäväpiiriin. Bechtolsheimer ja Tomlinsoin kihlautuivat 22. elokuuta.

Oldenburgin eliittivarsahuutokaupan kallein varsa 85 000 euroa

Eilen järjestetyssä Oldenburgin eliittivarsahuutokaupassa kalleimmasta varsasta maksettiin peräti 85 000 euroa. Kyseessä oli orivarsa nimeltä Apropos K, jonka isä on Apache ja emänisä Don Romantic. Toiseksi kallein varsa oli Romualdo (Blue Hors Romanov - Sandro Hit), joka on niin ikään ori. Sen hinta oli 35 000 euroa. Orivarsa Faszination (Foundation - De Niro) myytiin 32 000 eurolla. Näiden kolmen varsan uudet kotimaat ovat Pohjoismaissa: Apropos K ja Faszination myytiin Tanskaan, Romualdo Ruotsiin.

Huutokaupassa myytiin kaiken kaikkiaan 92 varsaa, joista 42 kaksi Saksan ulkopuolelle. Varsojen keskihinnaksi muodostui 10 224 euroa. Tällä kertaa yhtään varsaa ei ostettu Suomeen.

perjantai 24. elokuuta 2012

Lyndal Oatleyn Sandro Boy ruunattu

Australialaisen Lyndal Oatleyn olympiaratsu Sandro Boy (i. Sandro Hit) on ruunattu. Ratsukko sijoittui olympialaisten avausluokassa Grand Prix'ssa tilalle 37 eikä näin ollen päässyt jatkamaan Grand Prix Specialiin. Ruotsalaisen Patrik Kittelin vaimon Oatleyn mukaan Sandro Boy ruunattiin, koska hormonien vaikutuksen takia sen oli ajoittain vaikea rentoutua. Nyt ruunana se voi keskittyä täysin kilpahevosena olemiseen.

Utophian omistuksessa epäselvyyksiä

Brittien joukkueessa historiallista olympiakultaa voittaneen Utophian omistussuhteissa on ilmennyt epäselvyyksiä. Virallisten tietojen mukaan Sasha Steward omistaa suurimman osan Carl Hesterin ratsastamasta ja valmentamasta hevosesta. On kuitenkin käynyt ilmi, että Steward on tehnyt konkurssin vuonna 2010 ja hänen omaisuutensa on ulosmitattu eli hän ei näin ollen voi olla Utophian omistaja.

Stewardin asianajajan mukaan hevosten omistussuhteet voivat olla joskus monimutkaisia, mutta tilanetta tutkitaan parhaillaan. Selvää kuitenkin on, että oriitta ei voida myydä ennen kuin sen omistajuussuhteet ovat tiedossa.

torstai 23. elokuuta 2012

Paralympialaisiin osallistuvat suomalaiset hiovat kisakuntoaan Kyran luona

Lontoon paralympialaisiin osallistuvat suomalaisratsastajat Katja Karjalainen ja Jaana Kivimäki viimeistelevät parhaillaan valmistautumistaan Kyra Kyrklundin luona Snowhill Farmilla Englannissa. He saapuivat paikalle tiistaina ja jatkavat kisakylään yhdessä maajoukkuevalmentaja Arto-Pekka Heinon kanssa huomenna perjantaina.

Karjalaisen ratsu Rosie ja Kivimäen Grivis tulivat Kyrklundin luo jo viime lauantaina. Molemmat matkustivat pitkän matkan Suomesta hyvin, välissä oli kaksi yöpymistä, toinen Travemündessä Saksassa ja toinen Etelä-Belgiassa. Hevoset suuntaavat kisapaikalle lauantaina yhdessä hoitajiensa ja hevosfysioteraputti Patricia Hirnin kanssa. "Tämä on meille check point ja valmistelumahdollisuus ennen kisoja, viimeinen kerta kun voi treenata vapaasti oman aikataulun mukaan, kisapaikalla treeneillä on määrätyt ajat. Itse olen ratsastanut kotona aina aamulla, mutta täällä startit ovat iltapäivällä, joten totutamme hevosen uuteen rytmiin", jo toisissa paralympialaissaan kilpaileva Katja Karjalainen kertoo. Kaikki näyttää hyvälle ennen kovaa koitosta.
"Minä lähden ilolla ja innolla, täysillä suorittamaan, ja Elli on yhtä hymynaamaa koko hevonen. Toukokuussa asetin itselleni prosenttitavoitteen kilpailuihin, mutta sen jälkeen Ellille tuli jalkavaivaa, jonka takia jouduimme vain kävelemään pitkän aikaa, mikä söi siltä lihaksia. Nyt en uskalla sanoa prosenttitavoitetta, mutta toivon että pystyn tekemään elämäni radat. Elli oli ainakin eilen hirmuisen hyvä, ja kisoissa se on varsinainen diiva, sille tulee aina esiintymislisä."

Jaana Kivimäki käytti tilaisuuden hyväkseen ja pyysi Kyrklundia auttamaan viimeistelyssään. "Kyra oli eilen katsomassa ratsastustani yhdessä Artsin kanssa, ja hän antoi tosi hyviä vinkkejä, hevonen liikkui todella hienosti. Mitään isoja muutoksia tässä vaiheessa ei voi tehdä, mutta istuntaani tehtiin hienosäätöä ja satulan käsilenkkiin laitetaan Kyran neuvosta suutarilla sellainen nypykkä, ettei käteni pääse liikkumaan tai nousemaan. Haimme ratsastukseen tasaisuutta ja rentoutta, ja kun katsoin treeniä myöhemmin videolta oli hieno nähdä, miten pienillä asioilla voi saada muutosta aikaan koko ratsukossa", Kivimäki iloitsee. "Kyra on Kyra ja kun hän sanoo, että nyt on hyvä, se kohottaa itsetuntoa ja antaa mahtavan fiiliksen. Mentaalipuolella se oli tärkeä asia. Vähintään lähden sijoituksia hakemaan, tavoitteena on ylittää 75 prosenttia vapaaohjelmassa, mutta tällä hetkellä on myös mitalinkuvat silmissä."

Arto-Pekka Heino kiittää Kyrklundia aivan upeasta avusta ja koko joukkueen hengennostatuksesta. "Koko Kyran henkilökunta on ollut aivan mahtavaa ja auttavaista."

Tiedote: SRL

Patrik Kittelin tallissa kaksi uutta GP-hevosta

Ruotsalainen, Saksassa vaikuttava Patrik Kittel on saanut talliinsa kaksi GP-hevosta lisää. Hevoset ovat australialaisen Mary Hannan Umbro ja Uusi-Seelannin Louisa Hillin Antonello. Jälkimmäinen ratsukko oli mukana myös Lontoon olympialaisissa. Näillä näkymin molemmat hevoset ovat Kittelillä vain koulutettavana ja valmennettavana.

Median hampaisiin rollkurin takia (kohu nousi näistä kuvista) Lontoon olympialaisissa jälleen kerran joutunut Kittel kertoo kotisivuillaan omista olympiatunnelmistaan sekä sanoin että kuvin.

tiistai 21. elokuuta 2012

Hohenstaufen II myyty Norjaan

Ruotsissa vaikuttanut hannoverori Hohenstaufen II (Hohenstein - Langata Express xx) on myyty Norjaan. Jan Brinkin Tullstorp Dressage Stable myi 8-vuotiaan oriin norjalaiselle nuorten ratsastajien ikäluokassa kilpailevalle Camilla Christensenille.

Hohenstaufen II on kilpaillut menestyksellä ikäluokkakilpailuissa Jan Brinkin ratsastamana. Ratsukolla on tilillään mm. 4- ja 5-vuotischampionaattien voitot. Ori on ollut Ruotsissa myös jalostuskäytössä ja sillä on yli 100 jälkeläistä.

Oriin uusi omistaja valmentautuu tällä hetkellä Brinkin ohjauksessa Tullstorpissa.

Nadine Capellmannille uusi hevonen

Saksalainen kouluratsastaja Nadine Capellmann on hankkinut itselleen uuden hevosen GP-luokkia silmälläpitäen. Capellmann löysi 9-vuotiaan Dark Dynamicin (Don Vino - Hohenstein) alkukesästä Lingenin kansainvälissä kisoissa, joissa hevosen tuolloinen omistaja Christoph Dust kilpaili ruunalla Nürnberger Burgpokalin karsinnoissa.

Ruuna oli Capellmannin mukana jo Verdenin kisoissa elokuun alussa, mutta ei kilpailemassa vaan ainoastaan harjoittelemassa jatkoa ajatellen. Erittäin menestynyt ja maajoukkueessakin nähty saksalaisratsastajatar kilpaili aikoinaan myös Suomesta hankitulla Riverbank's Raffaldolla, jonka hän myöhemmin kuitenkin myi eteenpäin.

Viikolla 34 kilpaillaan...

Yhden kilpailuttoman viikonlopun jälkeen kansallinen kausi jatkuu tällä viikolla Harjussa, Lahdessa ja Loimaalla. Harjun kansallissa kilpaillaan perjantaina ja lauantaina mm. Supreme Horse Care Champion -sarjan finaalien merkeissä. Loimaalla suomenhevoset kilpailevat toisiaan vastaan lauantaina alue- ja kansallisissa luokissa. Lahdessa puolestaan ratkaistaan sunnuntaina mm. Poni- ja Junioricupien voittajat.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Suomeen kuusi varsaa Hannoverin eliittihuutokaupasta

Eilen pidetty Hannoverin 38. eliittivarsahuutokauppa kiinnosti jälleen kerran suomalaisostajia. Tällä kertaa yli 250 myydyn varsan joukosta kuusi siirtyi suomalaisomistukseen. Huutokaupan kallein varsa oli 48 000 eurolla myyty De Niron poika Dandolo (De Niro - Florencio I), joka jäi saksalaisomistukseen.

Suomeen ostetuista varsoista kolme on koulusukuisia ja kolme estesukuisia. Kallein näistä varsoista oli koulusukuinen ori Djordy (Don Index - Hochadel), jonka myyntihinnaksi tuli 22 000 euroa. Kyseinen varsa oli myös koko huutokaupan seitsemänneksi kallein. Muut koulusukuiset varsat ovat oriit Franzi (Fiorano - Wittinger, hinta 4500 euroa) sekä Djordyn kanssa identtisestä yhdistelmästä Don Index - Hochadel oleva Dow Jones (8000 euroa).

Suomalaisomistukseen huudetut estevarsat ovat kaikki tammoja: Con Chella (Con Chello - Escudo I, 3200 eur), C'est la Vie (Cornet's Balou - Stalypso, 5200 eur) ja Complimenti (Check In - Stakkato, 3700 eur).

Kaikkien varsojen keskihinnaksi muodostui 6333,33 euroa. Myydyistä 252 varsasta suurimman osan, 84 kpl, hinta oli 2500 ja 3999 euron välillä. Kalliimmalla kuin 10 000 eurolla myytiin 26 varsaa. Ulkomaiset ostajat olivat aktiivisia tässäkin huutokaupassa ostaen Saksan ulkopuolelle 92 varsaa. Entien varsoja, 13 kpl, hankkivat tällä kertaa ruotsalaiset. Kohuori Totilaksen ensimmäiset jälkeläiset myytiin viime vuonna. Tuolloin näiden varsojen hinnat olivat pääsääntöisesti selvästi kesimääräistä korkeampia. Tänä vuonna hinna ovat olleet maltillisempia, esimerkiksi tässä huutokaupassa myynnissä olleen neljän Totilaksen jälkeläisen hinnat olivat 8000 ja 15 000 euron välillä.

Mukana huutokaupassa oli myös 17 siitostammaa, joista kallein oli 25 000 euroa maksanut, raamikas ja elastisesti liikkuva Rihanna (Blue Hors Romanov - Rotspon). Tamma on kantavana De Nirosta.

lauantai 18. elokuuta 2012

Wolfhard Witte Cellen valtionsiittolan johtoon

Saksalainen kouluratsastaja Wolfhard Witte on nimitetty Cellen valtionsiittolan johtoon. Muun muassa NHMM-kisoissa useita kertoja Cellen oriita ratsastanut Witte seuraa tehtävässään Joachim Winteriä, joka päätti luopua toimesta keskittyäkseen esteratsastajien ja -hevosten valmentamiseen.

Lontoo 2012: Ratsastuksessa ei yhtään dopingkäryä

Kaikin puolin erinomaisesti ratsastuslajien osalta onnistuneet Lontoon olympialaiset ovat osoittautuneet dopingin osalta puhtaiksi kisoiksi. FEI:n julkaiseman tiedotteen mukaan kaikkien olympialaisten aikana ratsastajista ja hevosista otettujen dopingnäytteiden tulokset ovat olleet negativiisia. Tämä on ilahduttavaa erityisesti siksi, että kaksissa edellisissä olympialaisissa hevosten näytteistä on löytynyt kiellettyjä aineita.
Sen seurauksena kansainvälinen ratsastajainliitto FEI on kampanjoinut ennen Lontoon olympialaisia aktiivisesti puhtaan urheilun puolesta Clean Sport -hankkeellaan.

Lontoon kisoissa testattiin enemmän ratsastajia ja hevosia kuin yksissäkään aiemmissa olympialaisissa. Näytteet otettiin kaikista mitalin saaneista hevosista samoin kuin kaiksta neljänneksi sijoittuneista. Tämän lisäksi hevosia testattiin myös sattumanvaraisesti. Ratsastajista testattiin neljä parasta ja kaksi satunnaisesti valittua.

perjantai 17. elokuuta 2012

Valentina Truppan ja Eremo del Castegnon yhteistyö jatkuu Rioon asti

Italian kärkiratsastajan Valentina Truppan ja hänen ykköshevosensa Eremo del Castegnon (Rohdiamant - Weltmeyer) yhteistyön jatkuminen on varmistunut ainakin vuoteen 2016 asti. Truppa on menestynyt nousujohteisesti 11-vuotiaalla, italialaista kasvatusta edustavalla ratsullaan sijoittuen mm. keväällä World Cupin finaalissa kolmanneksi. Ratsukko osallstui myös Lontoon olympialaisiin sijoittuen henkilökohtaisessa kisassa tilalle 15.

Truppa yritti varmistaa jo ennen olympialaisia myynnissä olleen Eremo del Castegnon pysymisen itsellään. Lopulta Italian olympiakomitea ja Ratsastajainliitto asettuivat tukemaan ratsastajaa. Kyseiset tahot ovat tehneet sopimuksen, jonka myötä ne tulevat taloudellisesti auttamaan ratsukkoa seuraavan neljän vuoden ajan eli käytännössä Rion 2016 olympialaisiin asti. Näin hevosen säilyminen Italian väreissä varmistuu.

torstai 16. elokuuta 2012

Rath ja Totilas Sjef Janssenin valmennukseen

Saksan olympiajoukkuepaikan tavoittelusta viime hetkellä oman sairastumisensa takia vetäytymään joutunut Matthias Alexander Rath siirtyy talven aikana hollantilaisen Sjef Janssenin valmennukseen. Hollannin maajoukkuevalmentaja Janssenin piti aloittaa Rathin ohjaaminen jo keväällä, mutta tämä ei miellyttänyt Hollannin ratsastajainliiton edustajia lähestyvien olympialaisten takia. Näin ollen valmennussuhteen aloittaminen on siirtynyt tämän vuoden lopulle.

Sjef Janssenin mukaan kyse on täysipainoisesta valmetautumisjaksosta Janssenin ja hänen puolisonsa Anky van Grunsvenin valmennuskeskuksessa Hollannissa. Rathin ykkösratsu Totilas tulee olemaan suurimman osan tästä ajasta Hollannissa. Mukaan lähteen myös muutama muu Rathin ratsu, joista yksi mitä todennäköisimmin on 6-vuotias jalostusori Bretton Woods. Lupaava, Totilaksen tapaan musta ori siirtyi Rathin ratsastettavaksi viime syksynä sijoituttuaan pronsille NHMM-kisoissa.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Olympia-areenan pohja myynnissä

Lontoon olympialaisten kilpa-areenan pohjamateriaali on myytävänä. Hiekan ja synteettisen materiaalin sekoituksesta tehtyä pohjaa on kehuttu jo sekä ennen olympialaisia että niiden aikana. Areena on käytössä vielä pian alkavien paralympialaisten ajan. Pohjamateriaalia on yhteensä 10 000 tonnia ja hintaa vähän käytetyllä materiaalilla on 100 puntaa per 1000 kiloa.

Pohjan rakentaneen yrityksen Andrews Bowenin edustajan mukaan kyselyjä on tullut paljon, joten kannattaa olla nopea, jos toivoo saavansa maailmanhuippujen erinomaiseksi toteamaa pohjamateriaalia omalle kentälleen. Tosin samanlaisen pohjan hankinta lienee mahdollista myöhemminkin, Andrews Bowen on lisäämässä sen omaan tuotevalikoimaansa.

tiistai 14. elokuuta 2012

Norjan mestaruus Lillann Jebsenille

Lillann Jebsen voitti hevosellaan Pro-Set (i. Jet-Set D) senioreiden Norjan mestaruuden menneenä viikonloppuna. Hopeaa otti Cathrine Rasmussen olympiakultamitalisti Charlotte Dujardinin entisellä hevosella Fernandez. Pronssille ratsasti Jonas Elvebak Cartierilla. Kilpailu koostui kolmesta osakilpailusta, jotka olivat Intermediate II, Grand Prix ja Grand Prix Kür. Senioreiden Mestaruus-kisaan osallistui yhteensä kuusi ratsukkoa. Maan kärkiratsukko Siril Helljesen - Dorina ei ollut mukana kilpailussa olympiaosallistumisen takia. Ratsukko sijoittui olympialaisten Grand Prix -luokassa tilalle 31 ja karsiutui vain niukasti jatkosta.

Tulokset

maanantai 13. elokuuta 2012

Rothenbergerin ratsastajaperhe hankki jälleen uuden huippuponin

Saksassa vaikuttavat Sven ja Gonnelie Rothenberger ovat jälleen hankkineet uuden huipputason ratsun jälkikasvulleen. Itsekin aikanaan kansainvälisellä tasolla kilpailleet Rothenbergerit eivät ole säästelleet rahojaan panostaessaan lastensa kilpaurien eteenpäin viemiseen. Kaikki perheen kolme lasta, Sanneke, Sönke ja Semmieke ovat menestyneet nuoresta iästään huolimatta erinomaisesti maajoukkuetehtäviä myöten.

Nuorin lapsista, vasta 12-vuotias, Semmieke on nyt saanut itselleen uuden ratsun jo ennestään vahvaan ponivalikoimaansa. Semmieke, joka voitti tänä vuonna EM-kultaa kür-ohjelmassa ponillaan Golden Girl, luotsaa jatkossa vasta 6-vuotiasta tammaa Paso Double. Paso Doublen meriitteihin sen nuoresta iästä huolimatta kuuluu mm. kaksi henkilökohtaista pronssia sekä joukkuehopea tämän kesän EM-kisoista. Poni tuli myyntiin heti EM-kisojen jälkeen, koska sen ratsastaja, hollantilainen Rosalie Bos etsii itselleen hevosta siirtyäkseen junioriluokkiin.

perjantai 10. elokuuta 2012

Lontoo 2012: Kisat paketissa - Katse kohti Rioa

Lontoon olympialaiset ovat viittä vaille paketissa, jäjellä on enää pari kilpailupäivää ennen sunnuntain päättäjäisiä. Ratsastuksen osalta olympialaiset on jo saatu päätökseen. Kouluratsastuksen neljän kilpailupäivän aikana nähtiin mahtavia suorituksia, taitavaa ratsastusta, upeita hevosia ja saumatonta yhteistyötä, kun maailman parhaat ratsukot mittelivät Lontoon Greenwich Parkissa olympiamitaleista.

Isäntämaa Iso-Britannian ratsastajat lunastivat kaikki ne odotukset, joita heille oli asetettu. Historiallinen joukkuekulta sekä henkilökohtainen kulta ja pronssi ovat saavutus, jota enempää tuskin kukaan voi toivoa. Kisojen kirkkaimmat tähdet, Charlotte Dujardin ja Valegro näyttivät katsojille ympäri maailmaa, mistä kouluratsastuksessa todella on kysymys: täydellisestä harmoniasta ratsastajan ja hevosen välillä. Dujardin luotsasi äärettömän tasapainoisesti ja tahdikkasti liikkuvan 10-vuotiaan Valegron eleettömästi kahteen kultamitaliin.

Henkilökohtaista hopeaa ottanut Hollannin Adelinde Cornelissen ratsasti Parzivalillaan rikkeettömän suorituksen. Energisesti, jäntevästi ja isosti liikkunut Parzival näytti, että kevään mittaan eri medioissa esiintyneet pohdinnat sen terveydentilasta voi jättää omaan arvoonsa. Olympihopea on kelpo jatko viime vuoden EM-kultamitaleille.

Pronssille ratsastaneen brittiläisen Laura Bechtolsheimerin jo 17-vuotiasta Mistral Höjristä ei ikä näyttänyt painavan. Hevonen liikkui irtonaisesti tehden rikkeettömän ja tasaisen suorituksen. Lontoon kisat jäänevät ruunan viimeisiksi kansainvälisiksi arvokisoiksi, vaikka kisaura hevosen kunnon salliessa mahdollisesti jatkuu vielä jonkin aikaa.

Näihin olympilaisiin kisauransa sen sijaan päättää yhdysvaltalaisen Steffen Petersin ratsu Ravels. Yhdysvaltalaisratsukko kuuluikin harvoihin finaalin epäonnistujiin. Petersin mukaan 14-vuotias Ravels ei keskittynyt kunnolla, minkä seurauksena suoritus kärsi muutamista rikkeistä. Ratsukon hieno, yhteinen ura, johon sisätyy mm. World Cup -finaalin voitto ja kaksi MM-pronssia, sai näin hieman negatiivissävytteisen päätöksen. Petersin ja Ravelsin sijoitus GP Kürissä oli 17.

Positiivisella tavalla mieleenpainuvia hetkiä tarjosivat kärkiratsukoiden lisäksi myös mm. toinen eläkkeelle tämän kisan jälkeen jäävä hevonen, Anky van Grunsvenin Salinero, joka 18 vuoden iästään huolimatta teki näyttävän ohjelman liikkuen ilmavasti ja tahdikkaasti. Ratsukko paransi sijoitustaan nousten GP Specialin 12. sijalta hienosti kuudenneksi. FWB-ruuna Donnperignon ja vasta 22-vuotias Anna Kasprzak puolestaan esittivät yhdet päivän hienoimmista vaihtosarjoista. Samoin mieleen jäi Espanjan Juan Manuel Munoz Diazin ja Fuegon upea 19 vaihtoa jokaisella sisältänyt sarja pituushalkaisijaa pitkin. Yhdellä kädellä ratsastanut Diaz sai vaativan tehtävän näyttämään suorastaan naurettavan helpolta.

Suomalaisittain kisat olivat onnistuneet. Molemmat ratsastajamme, Mikaela Lindh ja Emma Kanerva, pääsivät jatkoon, jossa Kanerva teki oman Grand Prix Specialin ennätystuloksensa ja jäi vain parin sijoituksen päähän finaalipaikasta

Lontoosta katseet kääntyvät vähitellen kohti Rion vuoden 2016 olympialaisia. Suuri osa nyt kisoissa nähdyistä hevosista on tuolloin sen ikäisiä, että niitä ei todennäköisesti Riossa nähdä. Toisaalta esimerkiksi voittajaratsu Valegro on silloin mitä parhaassa iässä. Sen tulevaisuus on kuitenkin vielä täysin auki, mutta mitä todennäköisimmin Dujardinin ja Valegron tiet erkanevat. Huhujen mukaan jo ainakin yksi nimekäs ratsastaja on sopinut koeratsastuksesta. Suomalaisittain tilanne on se, että sekä Lindhin ja Kanervan hevoset ovat Rioon liian vanhoja. Pitää siis toivoa, että he ja myös muut suomalaiset saisivat käyttöönsä lupaavia ja lahjakkaita hevosia. Mikä olisikaan hienompaa kuin nähdä Riossa Suomelta kokonainen kouluratsastusjoukkue!

torstai 9. elokuuta 2012

Lontoo 2012: Britannian Dujardinille ja Valegrolle kultaa

Olympialaisten kouluratsastus on saatu päätökseen huikean kür-finaalin myötä. Ennakkosuosikki, isäntämaan Charlotte Dujardin Valegrolla kesti paineet ja ratsasti luokan viimeisenä kultamitalin arvoisen suorituksen tuloksella 90,089 %. Hollannin Adelinde Cornelissen otti Parzivalilla hopeaa jääden voittajasta pari prosenttia tuloksella 88,196 %. Pronssi meni myös isäntämaahan, kun kokenut pari Laura Bechtolsheimer - Mistral Höjris ratsasti prosentit 84,339. Saksan Helen Langehanenberg hävisi pronssimitalin harmillisesti vain pienellä erolla hänen tuloksensa ollessa 84,303 %.

Olympialaisten henkilökohtaisen kilpailun tulokset

Lontoo 2012: Donnperignonille lähes 76,5 % GP Kürissä

Nuori tanskalaisratsastaja Anna Kasprzak teki hienoa työtä FWB-ruunansa Donnperignonin kanssa olympialaisten henkilökohtaisessa finaalissa Grand Prix Kürissä. Pienistä epätasaisuuksista huolimatta ratsukon tulos oli 76,446 prosenttia. Ohjelman kohokohtiin kuuluivat mm. ilmavat ja varmat vaihtosarjat. Heikompia osuuksia olivat piaffit, jotka Donnperignonilla ovat aina olleet melko vaatimattomia. Joka tapauksessa ratsukko, joka on tehnyt yhteistyötä vasta suhteellisen lyhyen aikaa, voi olla todella tyytyväinen esiintymisiinsä Lontoon olympialaisissa.

Grand Prix Kürin tulospalvelu

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Lontoo 2012: Olympialaiset päätepiste useiden ratsukoiden uralle?

Lontoon olympialaisten osallistujalistasta löytyy useita ratsukoita, joiden yhteisellä uralla kisat saattavat jäädä viimeisiksi. Saksan Dorothee Schneiderin ja hänen ratsunsa Diva Royalin yhteinen kisaura päättyy Lontooseen, koska tamma siirtyy takaisin sen omistajan, vielä nuorten ratsastajien ikäryhmään kuuluvan Stella-Charlotta Rothin ratsastettavaksi.

Myös joukkuekultaa ratsastaneiden brittiratsukoiden osalta olympialaiset saattavat olla viimeinen etappi. Ainakin Utophian osalta suunnitelma on koko ajan ollut se, että hevonen myydään olympialaisten jälkeen. Valegron osalta saman suuntaisia huhuja on niin ikään liikkeellä. Laura Bechtolsheimerin konkariratsu, jo 17-vuotias Mistral Höjris on ollut Lontoossa erinomaisessa vedossa. Sen kilpauran jatko on kiinni siitä, minkälaisena hevosen motivaatio ja halu työskennellä säilyy.

Anky van Grunsven puolestaan on ilmoittanut, että Salinero jää olympialaisten jälkeen eläkkeelle. Ruunan, joka on nyt 18-vuotias, piti lopettaa kisauransa jo aiemmin loukkaantumisen takia, mutta sen kuntouduttua hyvin päätti van Grunsven palata sen kanssa takaisin parrasvaloihin. Tällä kertaa eläkkeelle siirtyminen on kuitenkin lopullinen.

Patrik Kittelin Scandicin osalta on myös puhuttu mahdollisesta myynnistä. KWPN-ori ei ole ollut tällä kaudella aivan samassa iskussa kuin viime vuonna voitettuaan EM-pronssia. Ratsukko selvitti kuitenkin tiensä henkilökohtaiseen finaaliin huolimatta flunssasta ja korkeasta kuumeesta, joka ruotsalaisratsastaja Kitteliä vaivasi tiistaina.

Hilberath ei jatka Saksan joukkueen peräsimessä Lontoon jälkeen

Saksan maajoukkuevalmentajana keväästä asti toiminut Jonny Hilberath jättää tehtävänsä Lontoon olympialaisten jälkeen. Alunperinkin Hilberath nimettiin joukkueen päävalmentajaksi väliaikaisesti, kun edellinen valmentaja Holger Schmezer menehtyi yllättäen World Cupin finaalin aikana Hollannissa.

Saksan ratsastajainliiton edustajan mukaan yhteistyötä Hilberathin kanssa olisi mielellään jatkettu, mutta valmentaja itse haluaa luopua tehtävästä. Hilberathin mukaan maajoukkuetehtävät vievät liian paljon aikaa ja nyt hän haluaa keskittyä oman valmennustallinsa pitoon.

Saksan ratsastajainliitosta vahvistetaan, että yksi mahdollinen nimi uudeksi valmentajaksi on Monica Theodorescu. Theodorescu on kuulunut useiden vuosien ajan Saksan kärkiratsastajiin ja hänellä on useita mitaleja arvokisoista. Tänäkin vuonna 49-vuotias ratsastaja nimettiin varalle olympiajoukkueeseen, mutta hän joutui luopumaan paikasta hevosensa sairastumisen takia.

tiistai 7. elokuuta 2012

Lontoo 2012: Briteille joukkuekultaa - Suomalaisia ei nähdä finaalissa

Iso-Britannian kouluratsastusjoukkue voitti odotetusti joukkuekilpailun, joka ratkaistiin Grand Prix – ja GP Special -luokkien yhteistulosten perusteella kolmen parhaan ratsukon tulokset huomioiden. Joukkue ratsasti huikean yhteistuloksen 79.979 prosenttia. Brittien kouluratsastusjoukkue voitti nyt ensimmäisen olympiamitalinsa. Kultakanta alkoi tosin viime vuoden EM-kilpailussa Rotterdamissa, jossa maa ohitti vuosikausia kouluratoja hallinneet Saksan ja Hollannin. Saksa nousi Greenwich Parkissa hopealle yhteistuloksella 78.216 ja Alankomaat pronssille, 77.124.

Henkilökohtaisesti parhaan tuloksen myös GP Specialissa ratsasti isäntämaan Charlotte Dujardin nuorella, suuresti, pehmeästi ja tyytyväisen näköisenä liikkuvalla ratsullaan Valegro tuloksella 83.826. "Sellaisen hevosen ratsastaja saa vain kerran elämässään, se on aivan uskomaton", totesi Dujardin. Alankomaiden Adelinde Cornelissen / Parzival oli jälleen toinen tuloksella 81.968. Seuraavat sijat veivät Britannian Carl Hester / Utopia, Saksan Helen Langehanenberg / Damon Hill ja Britannian Laura Bechtolsheimer / Mistral Hojris. Viiden parhaan joukossa oli näin kolme brittiratsastajaa.

Suomen Emma Kanerva ja Mikaela Lindh ratsastivat osuutensa kunnialla. Kanerva oli tuloksissa sijalla 22 ja Lindh 30. Kanervan tulos oli 71.899 prosenttia, mikä jäi viimeisen finalistin, Italian Valentina Truppan ja Eremo Del Castegnon lukemista (74.127) vain 1.238 prosenttiyksikköä.

Itse kuudet olympialaiset ratsastanut Kyra Kyrklund seurasi läheltä Kanervan ja Lindhin suorituksia ja totesi, että suomalaiset voivat olla ylpeitä ratsukoistaan. "Fia (Lindh) ratsasti kerrassaan upean GP-ohjelman, jossa Mas Guapo liikkui paremmassa muodossa kuin koskaan olen nähnyt sen liikkuvan kilparadalla. Myös Special ohjelma oli hyvä, mutta hevonen vaikutti hiukan väsyneeltä. Uuteen luokkaan valmistautuminen on aina vaikeata ja täytyy uskaltaa olla ratsastamatta liikaa", mietti Kyrklund. "Emma (Kanerva) teki fantastista työtä tänään korjaten edellisen luokan virheet ja ratsastaen kotiin kaikki saatavissa olevat pisteet. Finaalipaikka oli todella lähellä", totesi Kyrklund.

"Pienestä ratsastusmaasta tulevilla ratsastajilla ei ole varaa tehdä virheitä, ja samalla heidän täytyy ottaa riskejäkin, jotta pisteitä tulisi. Olen itse kokenut sen monen monta kertaa. Ei myöskään riitä, että juuri siinä yhdessä tärkeässä kilpailussa onnistuu hienosti. Jos Emma ja Fia olisivat ratsastaneet ilman virheitä GP-luokassa ja saaneet vähän paremmat prosentit, olisi finaalipaikka tämän päivän Specialista auennut helpommin. On vain pakko ratsastaa 72 prosentin pisteille useamman kerran peräkkäin, jotta tuomarit tietävät, että on sillä tasolla. Silloin he uskaltavat antaa yhdeksikön niistä liikkeistä, joista sen ansaitsee", Kyrklund muistuttaa.

Torstain henkilökohtaiseen mitalikilpailuun GP vapaaohjelmaan kaikki 18 ratsukkoa lähtevät puhtaalta pöydältä. Charlotte Dujardin on luonnollisesti suuri ennakkosuosikki. Mutta vapaaohjelma on luonteeltaan erilainen ja siinä ratsastajilla on mahdollisuus esittää vaikeutettuja teknisiä osuuksia omassa koreografiassaan itse valitsemansa musiikin tahtiin. "Ei pidä laskea pois todellisia kürtaitureita kuten Anky van Grunsven ja Salinero", Kyra Kyrklund muistuttaa.

Tiedote: SRL

Joukkuekilpailun tulokset

Lontoo 2012: FWB-ruuna Donnperignonille 73,952 % olympiaradalla

Suomalaista ratsuhevoskasvatusta edustava FWB-ruuna Donnperignon ratsastajansa Anna Kasprzakin kanssa päätti juuri suorituksensa GP Specialissa. Tanskalaisratsukon prosentit olivat 73,952 ja sijoitus tällä hetkellä 11. Koska luokassa on enää kuusi ratsukkoa jäljellä, on jo varmaa, että Donnperignon nähdään myös henkilökohtaisen kisan finaalissa torstaina.

Emma Kanerva on tällä hetkellä sijalla 17 eli finaalipaikka on käytännössä jo karannut. Lindhin sijoitus tässä vaiheessa kisaa on 25. Kaksoisjohdossa ovat brittiläiset: Carl Hester Utophialla ykkösenä ainoalla yli 80 prosentin tuloksella (80,571 %) ja kakkosena Laura Bechtolsheimer Mistral Höjriksellä (77,794 %).

Lontoo 2012: Suomalaisilla hyvät radat GP Specialissa

Molemmat suomalaisratsastajat tekivät suorituksensa tämän päivän Grand Prix Specialissa heti luokan alkupäässä. Mikaela Lindhin ja Más Guapon suoritus oli tasainen ja lähes virheetön, mutta hevonen olisi voinut liikkua vielä vähän energisemmin. Tulos tästä joka tapauksessa erinomaisesta suorituksesta olympiaradalla oli 69,016 %.

Pian Lindhin jälkeen startannut Kanerva ratsasti kylmähermoisesti loistavan ohjelman, jossa mm. Grand Prix'ssa virheitä tuottaneet vaihtosarjat sujuivat ongelmitta. Monessa kisassa jännittyneenä esiintynyt Sini Spirit pysyi rauhallisena läpi radan ja teki erityisesti raviohjelmassa erinomaista jälkeä. Kanerva sai suorituksestaan hienot 71,889 prosenttia. Tällä tuloksella Kanerva on tällä hetkellä toisena Saksan Anabel Balkenholin ja Dablinon jälkeen (73,032 %).

GP Specialin 18 parasta ratsukkoa pääsee mukaan henkilökohtaiseen kilpailuun Grand Prix Küriin, joka ratsastetaan torstaina. Grand Prix'ssa 18. sijalla olleen ratsukon tulos oli 72,812 %, joten ainakin Kanervalla on vielä olemassa mahdollisuus päästä mukaan finaaliin. Tilannetta saattaa helpottaa myös se, että jokaiselta maalta saa henkilökohtaiseen finaaliin osallistua vain kolme ratstukkoa.

GP Specialin tulospalvelu

maanantai 6. elokuuta 2012

Lontoo 2012: Kanerva ja Lindh GP Specialissa tiistaina

Sekä Emma Kanerva että Mikaela Lindh starttaavat huomisessa Grand Prix Specialissa aivan luokan alkupäässä. Joukkuemitalit ratkaisevaan GP Specialiin osallistuu 32 ratsukkoa: seitsemän parasta joukkuetta ja 11 parasta yksittäistä ratsukkoa.

Mikaela Lindh ja Skovlunds Más Guapo nähdään radalla ensin, luokan kolmantena lähtijänä Suomen aikaa klo 12.18. Emma Kanervan ja Sini Spiritin vuoro on viidentenä klo 12.36. Kovimpien nimien kuten Dujardinin, Cornelissenin ja Langehanenbergin lähtönumerot ovat viimeisessä ryhmässä, joka alkaa klo 17.10.

Kilpailua on jälleen mahdollista seurata netissä sekä live-lähetyksenä että jälkikäteen Eurovision Sports Liven kautta.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

NHMM 2012: Uskomaton Woodlander Farouche jälleen mestari

NHMM 2012 Woodlander Farouche
Kuusivuotiaiden ehdoton ennakkosuosikki Woodlander Farouche (Fürst Heinrich - Dimaggio) lunasti odotukset ja otti ylivoimaisen voiton kuusivuotiaiden finaalissa. Pisteiden valossa suoritukseen ei jäänyt paljon parantamisen varaa, Iso-Britanniassa kasvatetun tamman voittotulos oli 9,88! Täydet 10 pistettä tamma sai sekä käynnistä että yleisvaikutelmasta. Yhdestä selvästä vaihtovirheestä huolimatta laukkapisteet olivat 9,9 ja ratsastettavuus sekä ravi 9,8 pisteen arvoista. Ratsukon yhteistyö radalla oli jälleen kerran saumatonta, vaikka veryttelyssä ratsastaja Michael Eilberg joutuikin hiukan herättelemään tammaa. Eilberg oli kisan jälkeen erittäin onnellinen kultamitalistaan ja ylisti Woodlander Farouchea kehumalla sen luonnetta, askellajeja ja tunnetta, jonka se ratsastajalleen antaa. "Se on aivan uskomaton hevonen", kiteytti Eilberg. Hevosen kasvattaja ja omistaja Lynne Crowden antoi puolestaan tunnustusta Eilbergille siitä suhteesta, jonka hän on onnistunut hevoseen luomaan. Seuraavaksi Farouche pääsee hyvin ansaitulle lomalle, jonka jälkeen sen koulutus jatkuu eteenpäin.

Hollantilaisen Emmelie Scholtensin ratsastama KWPN-ori Borencio (Florencio I - Lord Sinclair I) otti hopeaa tuloksella 9,1. Tahdikkaasti ja isosti liikkuvan Borencion pisterivi oli tasaisesti yli 9 lukuunottamatta ratsastettavuuspistettä, joka oli 8,5. Hollantilaispari oli toinen myös karsinnassa. Scholtens on kouluttanut Borenciota 3-vuotiaasta asti. Ori oli myös viime vuonna mukana kisassa sijoittuen kahdeksanneksi, mutta ei ollut ratsastajan mukaan silloin parhaimmillaan. Scholtens toivoo saavansa jatkaa yhteistyötä oriin kanssa tulevaisuudessakin.

Finaaliradalla erinomaisesti onnistunut ruotsalaisomistuksessa oleva oldenburg-ori Sir Donnerhall II (Sandro Hit - Donnerhall) nousi karsinnan yhdeksänneltä sijalta pronssille tuloksella 8,78. Erittäin suuren ravin omaavaa jalostusoria ratsasti suomalaisille tuttu Thomas Sigtenbjerggaard. Sigtenbjerggaard työskentelee ratsuttajana Andreas Helgstrandilla ja on käynyt viime talvena säännöllisesti valmentamassa Suomessa Tuija Tuomisen tallilla. Myös Sir Donnerhallin ja Sigtenbjerggaardin jatkosuunnitelmat ovat vielä auki. Jos ori pysyy Sigtenbjerggaardin ratsastettavana, toivoo hän sen näkyvän jo ensi kaudella pikkukierroksella.

6-vuotiaiden MM-finaalin tulokset

lauantai 4. elokuuta 2012

NHMM 2012: Kaksi ruotsalaista lohdutusfinaalista 6-vuotiaiden finaaliin

Kuusivuotiaiden lohdutusfinaalista paikan huomiseen finaaliin onnistuivat nappaamaan kaksi ruotsalaista: Anna Svanbergin ratsastama Tabasco (Topaasch – Sack, tulos 8,26) ja Mia Runessonin ratsastama Barcelona (Figaro – Bernstein, 8,20) sekä yhdysvaltalaisen Jennifer Hoffmanin Florentinus V (Florestan I – Londonderry, 8,16). Stella Hagelstam ja Sandoz Sil olivat lopputuloksissa tilalla 16, kun luokan 15 parasta ylsi sijoituksille.

Kuusivuotiaiden mestaruus ratkeaa huomenna finaalissa, jossa on mukana 15 ratsukkoa.

6-vuotiaiden lohdutusfinaalin tulokset

NHMM 2012: Floresco Sil piti pintansa finaalissa

-->
Floresco Sil veryttelyssä 




Suomalaisruuna piti pintansa 5-vuotiaiden finaalissa sijoittuen kuudenneksi eli samalle sijalle kuin karsintaluokassakin. Senta Kirchoffin ratsastama FWB-kantakirjaa edustava Floresco Sil (Florestan I – Baroncelli) paransi tulostaan finaalipäivänä saaden kokoon upeat 8,62 pistettä. Ruunan ehdoton valttikortti on sen erittäin irtonainen ja matkaavoittava käynti, joka palkittiin peräti 9,5 pisteellä. Laukastakin irtosi 8,9 pistettä, sekä ratsastettavuus että yleisvaikutelma olivat molemmat 8,6 pisteen arvoisia. Ainoastaan ravi jäi tänään alle 8 pisteen ollen ”vain” 7,5. Tuomaristo jäi kaipaamaan nimenomaan ravissa enemmän aktiivisuutta takaosaan ja selvempää liikkumista ylämäkeen.

Tuomariston puheenjohtajana toimineen Maria Collianderin mukaan hevosen vahvuuksia ovat käynnin ja laukan lisäksi erityisesti sen hyvä ratsastettavuus, kyseisestä arvostelukohdasta Floresco saikin kaikkien finalistien joukossa päivän toiseksi parhaat pisteet. Kysymykseen siitä, olisiko hevosesta saanut tänään enemmän ravia ulos, suomalaistuomari vastasi ratsastajan tehneen viisaasti siinä, ettei laittanut hevoseen liikaa painetta, mikä olisi saattanut aiheuttaa ongelmia esimerkiksi käyntiin. Veryttelyssä poikaystävältään Henri Ruosteelta valmennusapua saanut Senta Kirchoff luotsasi ratsunsa eleettömästi ja siisti läpi ehjän ohjelman.

NHMM-voittaja Sa Coeur
Viisivuotiaiden mestaruuden vei myös karsinnan voittanut, kokeneen Eva Möllerin ratsastama oldenburg-ruuna Sa Coeur (Donnerhall - Don Davidoff). Tasaisen vahva, mutta erityisesti kympin arvoisella käynnillään sekä erinomaisella ravillaan vakuuttanut ruuna sai tuloksen 9,38. Möllerin mukaan Sa Coeurin vahvuuksia ovat sen rauhallinen luonne ja hyvä ratsastettavuus. Hopeaa vei Ann-Christin Wienkampin luotsaama Revolverhead (WESTF, Rockwell - Landstreicher) tuloksella 8,98 ja pronssia KWPN-ori Duval's Capri Sonne Jr (Rhodium - San Remo) tuloksella 8,94.

Lehdistötilaisuudessa tuomaristoa edustanut Colliander piti finaalin tasoa selkeästi parempana kuin karsinnan. Hevoset olivat toinen toistaan parempia ja niitä oli ilo arvostella. Tuloksissa näkyi se, että painopiste arvostelussa on siirtynyt entistä enemmän hevosten oikeaan koulutustasoon ja ratsastettavuuteen sekä puhtaisiin askellajeihin.


5-vuotiaiden MM-finaalin tulokset

NHMM 2012: Hagelstam ja Sandoz Sil eivät parantaneet tulostaan eilisestä

NHMM-kisoissa lauantai on alkanut sateisissa merkeissä. Pilvinen ja harmaa taivas vahvistaa sääennusteiden paikkansapitävyyden: luvassa on sade- ja ukkoskuuroja. Maailmanmestaruus-areenan ohjelman aloitti 6-vuotiaiden lohdutusfinaali, jossa mukana ovat myös Suomen Stella Hagelstam ja FWB-ruuna Sandoz Sil.

Sanna Silvon kasvattama ja Inkeri Kostiaisen omistama raamikas ruuna ja Hagelstam olivat lähtövuorossa aamun toisena ratsukkona. Valitettavasti pari ei onnistunut parantamaan tulostaan eilisestä. Tänään tulos oli tasan 7 ja toiveet finaaliinpääsystä sai unohtaa. Tänään parhaat pisteet tulivat ravista: 7,6, laukkapisteet olivat 7,5, yleisvaikutelma 7,2 ja ratsastettavuus 6,7. Käynnistä pisteitä tuli tällä kertaa vain 6.


6-vuotiaiden lohdutusfinaalin online-tulokset

Lontoo 2012: Suomalaisten tunnelma katossa jatkopaikkojen varmistuttua

Molemmat suomalaisratsukot, Mikaela Lindh ja Más Guapo sekä Emma Kanerva ja Spirit, ovat selvittäneet upeasti tiensä jatkoon Lontoon olympialaisissa kouluratsastuksen GP Specialiin, joka on henkilökohtainen toinen karsinta sekä joukkuekilpailun finaali. Lindh oli luokassa Grand Prix 26. tilalla ja Kanerva 29:s.

Suomalaisleirissä tunnelmat vaihtuivat toivon ja tuskan välillä, ennen kuin järjestäjien virallinen vahvistus kertoi molempien suomalaisten olevan mukana. Lindhin paikka näytti selvältä jo luokan päättyessä, mutta Kanervan paikasta oli epävarmuutta. "Kyllä mielessä jylläsi hirmumyrsky edestakaisin toivon ja epätoivon välillä", myönsi helpottunut ja onnellinen Kanerva. "Vaikka sanoinkin itselleni että kävi kuinka hyvänsä olen joka tapauksessa ratsastanut olympialaisissa, niin sisimmässäni halusin tietenkin päästä mukaan semifinaaliin. Tietysti on ikävää, että joku kanssakilpailijoista epäonnistui ja minä sain paikan, mutta se kuuluu urheiluun. Nyt täytyy vaan lähteä treenaaman niitä laukanvaihtoja", hymyili Kanerva, joka menetti arvokkaita pisteitä laukanvaihtovirheisiin. "Tänään Spiritillä on ollut palautumispäivä, aamulla olimme hölkkäämässä ja verryttelemässä. Uskon että kun Spirit parin päivän päästä on tottunut kisaympäristöön vielä paremmin, jännitys hellittää ja onnistumme myös sarjavaihdoissa. Olemmehan suorittanet ne paljon paremmin sekä kisoissa että treeneissä aikaisemmin", mietti Kanerva.

Mikaela Lindhin semifinaalipaikka varmistui jo luokan päättyessä, mutta hänen oli vaikea iloita täydestä sydämestään ennen kuin Kanervan paikka vahvistettiin. Silloin riemulla ei ollut rajoja. "Tämä oli tavoitteemme, tätä varten me ratsastimme, tätä me toivoimme, mutta emme oikein uskaltaneet uskoa siihen. Ajattelin että semifinaalipaikkaan tarvitaan 71,5 prosenttia", kertoi Lindh tunnekuohusta. "On uskomattoman ihanaa päästä itse mukaan ja vielä fantastisempaa on se, että molemmat pääsimme jatkoon. Me olemme tehneet lujasti töitä, ratsastaneet vuosikausia kaikenlaisia hevosia, myös sellaisia, joilla emme välttämättä olisi halunneet ratsastaa. Tämä on palkinto uutteruudesta. Molemmilla valmentajillamme on olympialaiskokemusta ja he ovat osanneet valmentaa meitä omien ja hevostemme edellytysten pohjalta. Me olemme ratsastaneet hyvin, mutt pitää myös muistaa, kukaan ratsastaja ei voi saada hevostaan parempaa tulosta", sanoi Lindh. "Specialiin menen nauttimaan siitä, että olen olympiaradalla. Tietysti voi unelmoida finaalipaikasta, mutta se on epärealistinen tavoite, kun ajattelemme minkälaisia hevosia ja ratsastajia täällä on. Hevoset ovat uskomattoman hienoja, kouluratsastuksen taso ei koskaan ole ollut näin korkea", totesi Lindh.

Tiedote: SRL 

perjantai 3. elokuuta 2012

NHMM 2012: New Hill Rossellinille lohdutusfinaalissa tulos 6,62


New Hill Rossellini
Stella Hagelstam ja New Hill Rossellini olivat mukana päivän päättäneessä 5-vuotiaiden lohdutusfinaalissa, josta oli vielä mahdollisuus päästä mukaan huomiseen finaaliin. Luokan loppupäätä piinasi rankka sadekuuro, joka oli kovimmillaan juuri Hagelstamin ja New Hill Rossellinin veryttelyn aikana. Suomalaisratsukko suoriutui ohjelmastaan kuitenkin mallikkaasti ja teki tasaisen radan. Pisteet eivät kuitenkaan riittäneet kärkipäähän tuloksen jäädessä alle seitsemään (6,62). Tuomariston mukaan hevosella olisi mahdollisuuksia parempaan, mutta tällä kertaa suorituksessa jäätiin kaipaamaan lisää irtonaisuutta, esimerkiksi käyntiin toivottiin enemmän yliastuntaa ja arvosteluissa mainittiin myös suomalaisoriin kulkevan ajoittain liian lyhyenä niskastaan. Parhaat pisteet tulivat tänään ravista: 7, laukka ja yleisvaikutelma olivat 6,7, ravi 6,5 ja ratsastettavuus tasan 6. Ratsukon sijoitus 25 osallistujan luokassa oli 24.

Pääsääntöisesti ratsukot esiintyivät kuitenkin tänään paremmin edukseen kuin eilen. Tämä on luonnollista nuorten hevosten kanssa, jotka usein ensimmäisenä päivänä ovat jännittyneitä mutta ovat seuraavana päivänä jo paljon itsevarmempia. Tämän päivän onnistujiin lukeutui ranskalainen Alizee Froment, jonka oldenburg-ori Di Magic (Dimaggio – Rohdiamant) voitti luokan tuloksella 8,7 huolimatta siitä, että suorituksen aikana vettä tuli taivaan täydeltä. Ratsukko oli eilen vasta sijalla 23. Suomalaisittain mielenkiintoinen oli myös Holga Finkenin esittämä Domenikus, joka paransi huomattavasti eilisestä. Satu Juurinen hankki ruunan Suomeen maitovarsana ja myi sen takaisin Saksaan kaksi vuotta sitten. Saksalaisratsukon sijoitus oli tänään viides tuloksella 8,24, kun eilen sen pisteet olivat vain 7,56

Domenikus


5-vuotiaiden lohdutusfinaalin tulokset

Lontoo 2012: Molemmat suomalaiset jatkoon!

Olympialaisten ensimmäinen kouluratsastusluokka on saatu päätökseen. Molemmat suomalaiset selvittivät upeasti tiensä jatkoon eli ensi tiistaina ratsastettavaan Grand Prix Specialiin. Mikaela Lindhin sijoitus oli lopulta 26. ja Emma Kanervan 29. Jatkoon pääsi seitsemän parasta joukkuetta ja 11 parasta henkilökohtaiseen kisaan osallistuvaa ratsastajaa.

Grand Prix'ssa ei vielä hätyytelty ennätyslukemia, ykköstilan vei reilun 83,5 prosentin tuloksella Iso-Britannian Charlotte Dujardin Valegrolla. Hollannin Adelinde Cornelissen teki epäilijöille selväksi sen, ettei Parzivalin kunnossa ole mitään vikaa ottamalla toisen sijan tuloksella 81,687 %. Kolmanneksi ratsasti Saksan Helen Langehanenberg Damon Hillillä (81,140 %).

Joukkuekisan johdossa ensimmäisen osakilpailun jälkeen on isäntämaa Iso-Britannia prosentein 79,407. Toista tilaa pitää Saksa, joka sai kokoon 78,845 % ja kolmantena on Hollanti tuloksella 76,809 %. Viimeisenä maana seitsemän parhaan joukkoon pääsi Ruotsin joukkue.

Joukkuekisan tilanne

NHMM 2012: Sandoz Silin tulos tänään 7,28

Stella Hagelstamin ratsastama Sandoz Sil ei yltänyt tänään aivan vastaavaan kuin saman kasvattajan toinen hevonen Verdenissä eilen. Sandoz Silin kokonaistulos oli tänään 7,28. Veryttelyssä Sandoz näytti erittäin hyvältä. Myös kilpailusuoritus sisälsi paljon hyviä osuuksia, mutta hevonen oli kuitenkin paikoitellen hieman epätasainen ja sen liikkumiseen olisi kaivannut enemmän voimaa. Vahvin osuus oli tänään laukkaohjelman, jossa tuli kuitenkin harmittava vaihtovirhe. Pisteitä Sando Sil sai laukasta 7,7. Ravista ja ratsastettavuudesta pisteet olivat 7,4, yleisvaikutelmasta 7,2 ja käynnistä 6,7. Suomalaisratsukon lopullinen sijoitus oli 25.
Kuva: Saara Haaslahti

Johtoa luokassa lähes alusta asti pitänyt Iso-Britannian Michael Eilberg ja Woodlander Farouche pitivät asemansa ja ottivat selvän voiton tuloksella 9,42. Toisen yli yhdeksän tuloksen tänään ratsasti Hollannin Emmelie Scholtens elegantilla ja erittäin elastisesti liikkuvalla KWPN-oriilla Borencio (Florencio I - Lord Sinclair I) tuloksella 9,16. Kolmannen tilan vei Saksan Victoria Michalke Novialla (Stedinger - Alabaster, tulos 8,74). Luokka oli kokonaisuudessaan hyvätasoinen: peräti 15 ratsukkoa sai yli kahdeksan keskiarvon.

Luokassa nähtiin myös epäonnistumisia, kun viime vuonna finaalissa viidenneksi sijoittuneen Tom Franckxin luotsaaman IPS Bon Bravourin kokonaispisteet olivat vain 7,06. Sen paremmin ei sujunut viime vuonna yli miljoonalla eurolla ukrainalaisomistukseen hankitulla jalostusori Der Designerillakaan. Hevosen ja ratsastajan yhteistyö vaikutti väkinäiseltä jo veryttelyssä ja radalle päästyään ratsukko keskeytti suorituksensa.

6-vuotiaiden karsintaluokan tulokset

Viikolla 31 kilpaillaan...

Tällä viikolla kouluratsastuksesta kiinnostuneiden huomio keskittyy kahteen kilpailuun: Lontoon olympialaisiin ja nuorten hevosten MM-kisoihin. Molemmat tapahtumat ovat parhaillaan täydessä vauhdissa.

Olympialaisten joukkuekilpailun ensimmäisen luokan Grand Prix'n toinen päivä on juuri käynnistynyt. Tänään radalla nähdään tukku kuumimpia nimiä kuten yksi ehdottomista ennakkosuosikeista, isäntämaa Iso-Britannian Charlotte Dujardin Valegrollaan. Vaikka suomalaisratsastajat olivat vuorossa jo eilen, riittää tänään jännitettävää heidän jatkopaikkojensa suhteen. Molemmilla suomalaisilla on vielä hyvät mahdollisuudet niiden 32 ratsukon joukkoon, jotka jatkavat kisaa Grand Prix Specialissa. Kisaa voi seurata netissä Eurovision Sport Liven kautta. Lähtölistat ja tulokset löytyvät olympialaisten virallisilta sivuilta.

Saksan Verdenissä puolestaan ratkotaan kuluvan viikon aikana nuorten, 5- ja 6-vuotiaiden hevosten maailmanmestaruus. FWB-kantakirjaa edustava 5-vuotias Floresco Sil selvitti jo tiensä lauantain finaaliin. Samaa yrittää tänään Stella Hagelstamin ratsastama 6-vuotias Sandoz Sil. Lisäksi Stella Hagelstam on mukana New Hill Rossellinilla iltapäivällä alkavassa 5-vuotiaiden lohdutusfinaalissa, jonka kolme parasta ratsukkoa pääsee mukaan finaaliin.

Kansallisella tasolla kilpaillaan tulevana viikonloppuna sekä Helsingissä että Kajaanissa. Husön ratsastuskeskuksessa kisojen ohjelmassa on huomenna mm. Poni- ja Junioricupin osakilpailut. Kajaanissa nähdään kahden päivän aikana luokkia tasolla III B-Prix St. Georges.

NHMM 2012: Woodlander Farouchelle kovat pisteet

Nuorten hevosten MM-kilpailujen toinen päivä on lähtenyt käyntiin aurinkoisessa säässä. Viime vuoden 5-vuotiaiden maailmanmestari, Iso-Britanniassa kasvatettu hannover-tamma Woodlander Farouche löi pöytään heti kättelyssä kovat pohjalukemat. Aamutuimaan alkaneessa 6-vuotiaiden karsintaluokassa toisena startannut ratsukko teki ehjän suorituksen, jonka tuomaristo palkitsi kokonaistuloksella 9,42. Ratsastaja Michael Eilbergin ja Woodlander Farouchen yhteistyö oli yhtä miellyttävää katseltavaa kuin viime vuonnakin. Erityisesti tamman upea laukka ja ilmavat ravilisäykset säväyttivät tämän päivän ohjelmassa. Laukka olikin tamman paras askellaji tänään pistein 9,8.

Luokan alku on muutenkin ollut varsin hyvätasoinen, kahdeksasta suorituksensa tehneestä ratsukosta viisi on saanut yli 8 prosentin tuloksen.

Tämän päivän suomalaisratsukon Stella Hagelstam - Sandoz Sil lähtöaika on luokan loppupäässä, Suomen aikaa klo 14.05.

6-vuotiaiden luokan online-tulospalvelu

torstai 2. elokuuta 2012

Lontoo 2012: Emma Kanerva ja Mikaela Lindh ratsastivat yli 70 prosentin tuloksen

"Kaikkein parasta tässä on se, että sekä Emma että minä olemme ensimmäisissä olympialaisissamme ja teimme hyvät tulokset", kiteytti Mikaela Lindh suomalaistunnelmia kouluratsastuksen ensimmäisen päivän päättyessä. Hän sai suorituksestaan 70.729 prosenttia kokonaispisteistä, Emma Kanerva 70.395.

Emma Kanerva oli ratsullaan suomalaisista ensimmäisenä radalla. Kanerva antoi ennen kuin ratsasti portista radalle hevoselleen aikaa katsella ympärilleen, mutta muistutti hevostaan myös siitä, että sen pitää kuunnella ratsastajaansa. Radalla Spirit liikkui kauniissa muodossa, teki näyttävät ravilisäykset, upeat passaget ja irtonaiset, lennokkaat sulkutaivutukset ravissa. Molemmissa laukanvaihtosarjoissa tuli kuitenkin harmittavat ja kalliit virheet. Kanervan ensimmäiset kommentit olivatkin, että hän on sekä tyytyväinen että harmistunut.

"Olen iloinen siitä että hevonen oli rauhallinen ja rento. Verryttely ennen starttia onnistui nappiin, joten tulimme hyvällä mielellä radalle. Laukanvaihtovirheet harmittavat, etenkin jos ne tiputtavat minut semifinaalin ulkopuolelle, menetinhän niissä varmaan pari prosenttiyksikköä. Mutta kun ratsastin viimeiselle keskihalkaisijalle, oli todella hyvä fiilis siitä että olimme tehneet muuten hyvän suorituksen, ja siksi tuntui kivalta tuulettaa",Kanerva kertoi hymyillen. "Aamulla oli kyllä vähän perhosia vatsassa ja jännitystä kun katselin muita ratsukoita, mutta kun nousin satulaan ja rupesin valmistautumaan kisasuoritukseen jännitys katosi. Spirit oli tosi kivasti mukanani. Se on luonteeltaan temperamenttinen ja sähäkkä kun itse olen enemmänkin rauhallinen, joten minulle sopii hevonen, jota saan vähän jarrutella", Kanerva kuvaili yhteistyötä hevosensa kanssa.

Kanervan työnantaja ja valmentaja, olympiaratsastaja Hubertus Schmidt oli ylpeä suojattinsa suorituksesta. "Se oli erinomainen suoritus, jossa oli upeita kokonaisuuksia. Ensimmäinen passage ravilisäyksen jälkeen oli päivän parhaita, samoin upea sulkutaivutus. Niistä hän olisi ehdottomasti ansainnut yli kahdeksan pistettä, nyt tuomarit jäivät 7,9 pisteeseen. Virheet olivat todella harmillisia. Muuten hän olisi helposti ollut 72 prosentissa, jolloin semifinaalipaikka olisi ollut melko varma. Nyt meidän täytyy vielä hieman hermoilla", Schmidt kiteytti.

Mikaela Lindh tuli hienon suorituksensa jälkeen Mas Guapon kanssa radalta riemuiten. "Tuntuu tosi hyvältä. Pistin radalla kaiken peliin, sillä en haluaisi lähteä täältä kotiin heti ensimmäisen suorituksen jälkeen. Jos pääsemme Specialiin, olen enemmän kujin onnellinen. Koko laukkaosuus tuntui todella hyvältä ja turvalliselta. Ensimmäisessä piaffessa ja passagessa Masi hieman jännitti ja siirtymiseen tuli tahtirikko. Yritin vaan omalla kehonkielelläni kertoa sille että tämä on kivaa. Kun ratsastimme viimeisen keskihalkaisijan piaffessa ja passagessa Masi teki ne upeasti. Olin todella onnellinen, sillä tunsin että myös heikommat kohtamme olivat onnistuneet kelpo lailla. Jo aamulla verryttelyssä hevonen liikkui paremmin kuin koskaan."

"Olympialaisissa ratsastaminen oli fantastinen kokemus, tämän jälkeen en ikinä halua ratsastaa muissa kisoissa", Lindh nauroi, mutta jatkoi vakavoituen: olympiaurani on vasta alkanut, haluan ratsastaa myös Riossa. "Masi on silloin liian vanha, joten koulutan itselleni jo nyt uutta olympiaratsua. On tärkeää, että hevosen ja ratsastajan kemiat sopivat yhteen. Minä pidän hevosista, jotka tekevät työltä halukkaasti ja tykkäävät esiintymisestä. Haasteena on saada kaikki onnistumaan pienin näkymättömin avuin. Ratsastajan pitää määrätä mitä tehdään, mutta hänen täytyy antaa hevoselle tilaa olla hevonen.

Lindhin valmentaja, tanskalainen olympiaratsastaja Jon Pedersen oli erittäin tyytyväinen ratsukon suoritukseen. "Se oli todella hieno esitys. Hevonen liikkui hyvässä muodossa, laukkaohjelma oli erinomainen kokonaisuus. Pieni epäröinti alussa piaffessa ja passagessa johti tahtirikkoon, mutta muuten kokonaisuus oli erinomainen", hän kiitteli.

Brittiratsukot kärjessä
Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Iso-Britannian Carl Hester / Uthopia johtaa kisaa tuloksella 77.720. Toisena on hänen joukkuetoverinsa Laura Bechtosheimer / Mistral Höjris 76.839 ja kolmantena Saksan Dorothee Schneider / Diva Royal, 76.277.

Mikaela Lindh on tässä vaiheessa sijalla 11 ja Kanerva sijalla 12. Tiistain Grand Prix Special -luokkaan pääsee seitsemän parasta joukkuetta (jokaisessa kolme ratsukkoa) ja 11 yksittäistä ratsastajaa, kaikkiaan 32 ratsukkoa. Suomalaisten jatkopaikat ovat mahdollisuuksien rajoissa. Mukaan päässeillä joukkueilla saattaa olla ratsastajia, joilla on heikompi tulos kuin suomalaisilla, joten semifinaalipaikasta spekulointi on monimutkainen yhtälö.

Tiedote: SRL

NHMM 2012: Floresco Sil upeasti kuudes 5-vuotiaiden karsinnassa

Sanna Silvon kasvattama ja Nina Dunderin omistama FWB-ruuna Floresco Sil suoriutui 5-vuotiaiden NHMM-karsintaluokasta erinomaisesti saaden tulokseksi 8,4. Erityisesti ruunan käynti oli tuomariston mieleen ollen 9,3 pisteen arvoista. Laukasta ruuna sai 8,6 pistettä, ratsastettavuudesta 8,2 ja yleisvaikutelmasta 8,3. Ravi oli tänään Floresco Silin heikoin arvostelukohta, josta pisteitä 7,6. Floresco Siliä ratsastaa Verdenissä saksalainen Senta Kirchhoff. Ratsukon sijoitus oli tänään upeasti kuudes, jolla se otti finaalinpaikan lauantaille.

Tämän päivän toinen FWB-hevonen, New Hillin kasvattama ja omistama New Hill Rossellini sai yhteistulokseksi 6,86. Stella Hagelstamin ratsastaman jalostukseen hyväksytyn oriin parhaat pisteet tulivat käynnistä (7,2). Laukka oli 7 pisteen arvoista, ravista ja yleisvaikutelmasta pisteitä tuli 6,8 ja ratsastettavuudesta 6,5. Ratsukko sijoittui tilalle 29. Mukana tämän päivän kisassa oli 38 ratsukkoa.

Karsinnan voiton otti Eva Möllerin ratsastama oldenburg-ruuna Sa Coeur (Sir Donnerhall I - Don Davidoff) tuloksella 9,18.

Kolmas Verdenin areenoilla tänään nähty suomalainen, Joanna Gadd oli 11. 3-vuotiaille tammoille ja ruunille avoimessa karsintaluokassa. Gaddin ratsun, hannover-tamma Sie ist schön U:n yhteistulos oli 7,58. Tamman arvosanat olivat seitsemästä kahdeksaan. Luokan voitti yhdysvaltalainen Jennifer Hoffmann tammalla Donna Lisa (Dancier - Wolkentanz I) tuloksella 8,75. Luokkaan osallistui 31 ratsukkoa.

3-vuotiaiden luokan tulokset
5-vuotiaiden MM-karsintaluokan tulokset

Lontoo 2012: Suomalaiset luottavaisin mielin starttiin

"Tämä on hienoin areena, jolla olen koskaan ratsastanut", totesi Mikaela Lindh keskiviikkona Greenwich Parkissa rataharjoittelun jälkeen. Hän ja Emma Kanerva jakoivat Ukrainan ja Uuden-Seelannin ratsastajan kanssa puolen tunnin harjoitusvuoron pääareenalla.

Suomen kouluratsastajat käyttivät areenavuoronsa eri tavoin. "Minä halusin harjoitella sitä tilannetta, joka on Más Guapon kanssa vaikein: tulla yksin radalle. Nyt meillä oli hyvä tilaisuus harjoitella sitä rauhassa ilman dramatiikkaa. Halusin myös harjoitella kokonaisen ohjelman suorittamista, sillä en ole kilpaillut kovin monta kisaa kesän aikana", kertoi Lindh, joka omasta pyynnöstään sai olla areenalla hetken yksin. Hänen hevosensa tuntui viihtyvän radalla ja liikkui pehmeästi ja jännittämättä. "Masi oli hyvä, mutta voi olla vielä parempi. Sen vahvimpia liikkeitä ovat piaffe ja passage. Se meni aika hyvin, mutta osaa paremminkin, kunhan se uskaltaa hengittää syvään ja jatkaa piaffea ilman että minun täytyy auttaa sitä", kuvaili Lindh hevosensa liikkumista.

Emma Kanerva puolestaan halusi rohkaista Spiritiä liikkumaan luottavaisin mielin radalla. "En harjoitellut niinkään liikkeitä, niitä se oli tehnyt hienosti aamutyöskentelyssä verryttelykentällä. Halusin että se näkee mitä radalla on ja tutustuu ympäristöön rauhassa että sen hermot hellittävät", Kanerva luonnehti taktiikkaansa. "Virtaa hevoseen tulee kyllä sitten kun ratsastan radalle kilpailusuoritukseen. Täytyy vaan toivoa, että se pysyy käsissäni", hän hymyili.

Lindh ja Kanerva lähtevät torstain Grand Prix -radalle tavoitteena saavuttaa paikka semifinaalissa GP Special, johon pääsee seitsemän parasta joukkuetta sekä 11 yksittäistä ratsastajaa, kaikkiaan 32 ratsukkoa. "Kyllä me yli 70 prosentin tulokseen tähtäämme. Seiska yksittäisestä liikkeestä tarkoittaa hyvää. Jotkut liikkeistämme voivat olla hieman heikompia, mutta meillä on myös parempia liikkeitä, joten 71 prosenttia on ihan realistinen tavoite. Koulussakin minun keskiarvoni oli aina 7,2", nauroi Lindh. Myös Kanervan tavoitteena on saada yli 70 prosenttia kokonaispisteistä. "Piru vie, sitä vartenhan tänne olemme tulleet, että ratsastamme hyvin ja pääsemme jatkoon", ratsastajat totesivat.

Molemmat ratsastavat aamutreenin ennen kahdeksaa valmistautuakseen klo 14 jälkeen alkaviin kisasuorituksiin. "Tänään minuun iski ennen rataharjoittelua ensimmäistä kertaa tunne, että hei, ratsastan olympialaisissa. Mutta kun nousin hevosen selkään, unohdin sen ja keskityin vain ratsastukseen. Kyra Kyrklund on antanut meille suuren kokemuksensa tuomia kultaisia neuvoja: muistakaa että tämä on vain yksi kilpailu, ratsastakaa niin kuin aina teette", kertoi Lindh.

Edellytykset hyvään suoritukseen eivät voisi olla paremmat. "Täällä toimii kaikki loistavasti. Britit tietävät, miten hevosista pidetään hyvää huolta. Tallissa on yötä päivää henkilökuntaa, joka reagoi heti, jos jotain täytyy tehdä. Ja sehän on kaikkein tärkeintä, että hevosilla on hyvä olla", kiteytti Lindh.

Tiedote: SRL

NHMM 2012: Nuoret hevoset tositoimiin torstaina

Nuorten hevosten MM-kilpailut käynnistyvät tänään torstaina Saksan Verdenissä. Ensimmäisenä varsinaisena kilpailupäivänä MM-kisojen ohjelmassa on 5-vuotiaiden hevosten karsintakilpailu. Mukana torstain kisassa on kaksi FWB-hevosta: Stella Hagelstamin ratsastama New Hill Rossellini ja saksalaisen Senta Kirchhoffin ratsastama Floresco Sil. Karsintaluokka alkaa klo 10 Suomen aikaa. Floresco Sil starttaa luokan alkupuolella klo 10.40 ja New Hill Rossellini iltapäivällä klo 15.20.

Torstaina suomalaisväriä nähdään myös 3-vuotiaiden tammojen ja ruunien ryhmäratsastusluokassa, kun suomalainen, Saksassa asuva Joanna Gadd osallistuu kisaan tammalla Sie ist schön U (Sir Donnerhall I - Metternicht).

Kisoja on mahdollista seurata suorana lähetyksenä ClipMyHorse.TV:n kautta. 

Kisojen lähtölistat ja tulokset

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lontoo 2012: Kouluratsastus käyntiin huomenna torstaina

Olympialaisten kouluratsastus käynnistyy huomenna torstaina, kun joukkuekilpailu alkaa Grand Prix'n ensimmäisellä osalla. Joukkuekilpailun ensimmäisenä osana toimiva Grand Prix on jaettu kahdelle päivälle ja molemmat suomalaiset saivat eilisessä arvonnassa lähtövuoron torstaille. Muista mielenkiintoisista nimistä torstaina radalla nähdään mm. Iso-Britannian ratsukot Carl Hester - Uthopia ja Laura Bechtolsheimer - Mistral Höjris, Hollannin Anky van Grunsven - Salinero ja Anna Kasprzak - Donnperignon.

Kouluratsastusta on uudistettu tällä vuodelle: joukkuemitalit ratkotaan Grand Prix'n ja Grand Prix Specialin yhteistulosten perusteella. Grand Prix'n seitsemän parasta joukkuetta sekä 11 parasta henkilökohtaiseen kisaan osallistuvaa ratsastajaa jatkavat Grand Prix Specialiin, joka ratsastetaan tiistaina 7. elokuuta.

Henkilökohtaiset mitalit puolestaan ratkotaan ensi viikon torstaina 9. elokuuta ratsastettavan Grand Prix Kürin tulosten perusteella. Küriin pääsee Grand Prix Specialin 18 parasta ratsukkoa.

Olympialaisissa ratsukoita arvostelee ensimmäistä kertaa seitsemän hengen tuomaristo, jonka tekemisiä tarkkailee niin ikään ensi kertaa kolmihenkinen tuomariston valvontapaneeli (Judges Supervisory Panel).

Grand Prix'n lähtölista
Lontoon olympialaisten ratsastuksen lajisivut