Reilun viikon päästä käynnistyvä World Cupin finaalikisa Göteborgissa Ruotsissa uhkaa jäädä vaille kouluratsastuksen kuumimpia nimiä. Niin Espanjan Beatrice Ferrer-Salat, Hollanin Edward Gal kuin Iso-Britannian Charlotte Dujardinkin jäävät kaikki pois finaalista. Ferrer-Salat, joka teki rakettimaisen nousun kansainväliseen kärkeen viime vuoden EM-kisoissa hevosensa Delgadon kanssa, on ilmoittanut jättävänsä World Cup -finaalin väliin. Sen sijaan hän keskittyy todella säästeliäästi kilpailuttamansa 15-vuotiaan Delgadon kanssa tulevan kesän olympialaisiin.
Gal puolestaan joutuu jättämään Göteborgin kilpailut väliin pudottuaan viime viikolla hevosen selästä. Hän loukkasi tilanteessa sen verran itseään, ettei ole valmis kilpailemaan finaalissa.
Viime vuoden finaalin Valegrolla voittanut Dujardin ilmoitti jo hallikauden alussa, ettei aio puolustaa titteliään tällä kaudella. Urallaan jo kaiken voittanutta Valegroa onkin nähty radoilla todella vähän ja sitä on säästelty Rion olympialaisiin. Dujardin on kuitenkin osallistunut Utophialla joihinkin World Cup -osakilpailuihin ja ratsukolla olisi osallistumisoikeus finaaliin. Utophian omistajuuteen jo pitkään liittyneet epäselvyydet estävät kuitenkin jälleen kerran sen osallistumisen kisoihin eikä brittitähteä näin ollen nähden Göteborgissa.
World Cupin kestomenestyjä, Saksan Isabell Werth on toistaiseksi epävarma osallistumisestaan. Hänellä olisi osallistumisoikeus finaaliin sekä luottoratsullaan Don Johnsonilla että nousevalla tähdellä Weihegoldilla. Weihegold ei ole kilpailukunnossa finaalia ajatellen, koska se on kärsinyt hengitystieinfektiosta. Don Johnson puolestaan loukkasi itsensä karsinassa äskettäin ja joutui sen takia jättämään 's Hertogenboschin osakilpailun viime viikonloppuna väliin. Werth haluaa olla täysin varma siitä, että Don Johnson on täydessä kilpailukunnossa, jotta finaaliin lähteminen pitkine kuljetuksineen ja ympäristönvaihdoksineen olisi järkevää ja on luvannut ilmoittaa tulevana viikonloppuna ratkaisun osallistumisensa suhteen.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
Stegars urakoi kansallisella tasolla Luxemburgissa
Terhi Stegars urakoi viime viikonloppuna kansallisella tasolla Luxemburgissa. Stegars ratsasti kolmen päivän aikana kotikisoissaan Beaufortissa 15 rataa ja otti niistä jokaisella sijoituksen. Hevosina hänellä olivat GP-luokissa Axis TSF sekä vasta GP-tasolla kokemusta hakeva Dalou Shan. Stegars vei kaksoisvoiton näillä ratsuilla kummassakin GP-luokassa Axiksen oltua selvä ykkönen. Axis teki GP-kürissä ennätystuloksensa 77,688 prosenttia.
Inter-tasolla kilpailivat Heartbreaker MZ, Rash 2 sekä Thai Pee ja helpommissa luokissa Findus, Frida Gold 5 ja Herzfee. Stegarsin alaisuudessa työskentelevä Minna Uronen napsi myös sijoituksia helpommissa luokissa hevosilla Balou ja Royal Ricci.
Stegars ja Axis veivät nimiinsä GP-luokkien parhaalla yhteistuloksella myös International Cup 2016 -ykkössijan.
Tulokset

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
CDI3* Lier: Stegars kolmas Grand Prix'ssa
Terhi Stegars sijoittui eilen Axis TSF:lla kolmanneksi Grand Prix'ssa CDI3*-kisoissa Lierissä, Belgiassa. Stegarsin tulos oli 69,640 prosenttia. Samaan luokkaan osallistui myös Niina Nilosaari Kom Ragdollilla. Tämän ratsukon prosentit olivat 65,040 ja sijoitus tuloslistalla 11. 14 ratsukon joukossa. Molemmat suomalaisratsukot ovat mukana tämänpäiväisessä GP Kürissä, joka ratsatetaan Suomen aikaa klo 15.50 alkaen.
Lierissä on mukana myös kolmas suomalainen, Englannista paikalle suunnannut Emma Kanerva. Hän osallistui eilen GP Special -linjan Grand Prix'hin. Valitettavasti Kanervan ratsu Sini Solina jännittyi viimeisessä piaffissa ja ratsukko joutui jättämään ohjelman kesken. Kanerva saa kuitenkin osallistua tänään aamulla ratsastettavaan lohdutusluokkana toimivaan Grand Prix'hin.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016
CDI4* Vestfold: Suomalaisedustusta Norjassa
Tämän viikon alussa Norjan Vestfoldissa CDI4*-kisoissa Suomi on ollut hyvin edustettuna useammassakin "roolissa". Suomalaisratsastajista Norjaan oli suunnannut nousujohteisesti viime kaudella GP-tasolla edennyt Anna von Wendt hevosensa Denzelin kanssa. Ratsukko oli mukana maanantain Grand Prix'ssa, jossa se tuloksella 64,460 prosenttia löytyi tuloslistalla sijalta kymmenen 13 osallistujan joukossa. Von Wendt jatkoi GP:sta GP Küriin, joka oli ohjelmassa tänään. Prosentit paranivat maanantaista ja von Wendt nappasi sijoituksen oltuaan neljäs prosentein 67,150.
Suomalaista hevoskasvatusta GP-luokissa edusti FWB-ori Duendecillo P, joka oli sekä Grand Prix'ssa että GP Kürissä piirun verran von Wendtia ja Denzeliä parempi ruotsalaisratsastajansa Jeanna Högbergin kanssa. Grand Prix'ssa Högbergin sijaluku oli seitsemän prosentein 65,480 ja GP Kürissä kolmas tuloksella 67,650 prosenttia. Voiton kummassakin luokassa vei hevosella Lorenzo Espanjan Severo Jurado Lopez, joka saapuu tulevana viikonloppuna valmentamaan Lahaan Tuija Tuomisen Master Dressage -tallille.
Suomalaisväriä nähtiin myös tuomaristossa, kun Maria Colliander kisojen kaikissa kolmessa kansainvälisessä GP-luokassa.

torstai 18. helmikuuta 2016
CDI-W Neumünster: Stegarsille sijoitus Prix St. Georges -luokassa
Tänään alkaneissa Neumünsterin CDI-W-kisoissa on mukana kaksi suomalaisratsastajaa: Terhi Stegars ja Kristina Böckmann. Molemmat osallistuvat World Cup -luokkiin ykköshevosillaan Axis TSF ja Der Kleine Lord, mutta kummallakin on myös yksi hevonen mukana CDI1*-luokissa.
Pikkukierroksen ensimmäinen luokka, Prix St. Georges, ratsastettiin tänään. Stegars nappasi siitä sijoituksen oltuaan Thai Peella (OLD, Farewell III - Dormello) kahdeksas prosentein 65,789. Böckmannin ja Obreja's Don Simeonin (DWB, Don Schufro - Rambo) sijaluku oli 14 ja tulos 62,807 prosenttia. Luokan voitti Saksan Jessica von Bredow- Werndl Dante's Peakilla (Dimaggio - Wolkentanz) tuloksella 71,860 prosenttia.
Pikkukierros jatkuu huomenna Inter I:llä. World Cupin karsintaluokka puolestaan on ohjelmassa vasta lauantaina.
Kisojen kotisivut

perjantai 5. helmikuuta 2016
Kristina Bröring-Sprehe ja Desperados FEI:n rankinglistan kärkeen
Saksan kärkiratsukko Kristina Bröring-Sprehe - Desperados FRH on nyt myös maailmanlistan kärkiratsukko. Saksalaisratsastaja nimittäin nousi vuoden ensimmäisen rankingpäivityksen myötä listan ykköseksi ohi kärkipaikkaa lähes kahden ja puolen vuoden ajan hallinneen Iso-Britannian Charlotte Dujardinin ja Valgeron. Dujardin on kilpaillut hallikaudella Valegron sijaan Utophialla. Listan kolmantena on Saksan Isabell Werth Don Johnsonilla. Muuten muuttumattomaan kärkikymmenikköön, sijalle kahdeksan, on noussut Hollannin Edward Gal Glock's Voicella. FWB-ruuna Donnperignon on tehnyt hyvää nousua takaisin kärkeä kohti. Se on tanskalaisratsastajansa Anna Kasprzakin kanssa jo sijalla 22, kun viimeksi sijoitus oli 54.
Listalla korkeimmalla olevana suomalaisratsastajana jo pitkään ollut Terhi Stegars on pitkästä aikaa pudonnut pois 50 parhaan joukosta ollen nyt sijalla 58 (aiemmin 47).
Muut suomalaiset:
155. (154.) Eevamaria Porthan-Broddell - Solos Lacan
212. (209.) Elisabet Ehrnrooth - Wizard II
229. (225.) Emma Kanerva - Sini Solina
282. (274.) Kikka Suomio - Flourian
283. (275.) Niina Nilosaari - Kom Ragdoll
305. (298.) Anna von Wendt - Denzel
369. (365.) Kristina Böckmann - Der Kleine Lord
416. (413.) Stella Hagelstam - Chopin III
440. (434.) Emma Kanerva - Lord of Lennox vF
461. (456.) Kira Kanerva - Dorazio
468. (465.) Emma Kanerva - Heimliche Liebe
491. (488.) Mikaela Lindh - Skovlunds Gamin G
667. (653.) Johanna Heikkilä - Adonna
686. (670.) Mikaela Soratie - Royale de Topaz
688. (671.) Marjo Kujala - Nazareno xx
689. (672.) Anna-Leena Meller - Mauser
690. (673.) Sirpa Degerth-Kaldi - Gringo
700. (681.) Stella Hagelstam - New Hill Julitrea
744. (726.) Mikaela Lindh - Bellissimo L

tiistai 2. helmikuuta 2016
Werth yllätysvoittaja Amsterdamin World Cup -osakilpailussa
Viikonloppuna ratsastetussa World Cupin seitsemännessä osakilpailussa Amsterdamissa voiton vei yllätysnimi. Tai voiton vieneen ratsastajan nimi, Isabell Werth, ei tietenkään ole yllättävää näissä ympyröissä, mutta hänen ratsunsa sen sijaan oli yllätys monelle. Kyse on 11-vuotiaasta oldenburg-tammasta Weihegold (Don Schufro - Sandro Hit), joka teki lauantaina uransa ensimmäisen kansainvälisen GP-kürin. Karsintaluokka Grand Prix'ssa saksalaisratsukko oli kuudes, mutta sunnuntaina se oli todella kovatasoisessa seurassa lyömätön prosentein 83,450. Kovasta tulostasosta kertoo se, että peräti kuusi ratsukkoa 15:sta sai yli 80 prosentin tuloksen. Toiseksi sijoittui Saksan Jessica von Bredow-Werndl Unee BB:lla (83,350 %) ja kolmanneksi Hollannin Diederik von Silfhout Arlando N.O.P.:lla (82,750 %).
Weihegoldilla on viime vuosina kilpaillut hyvällä menestyksellä Werthin tallilla ratsuttajana toimiva Beatrice Buchwald, mutta myös Werth on treenannut sitä kotona. Amsterdamin upean menestyksen myötä Weihegold on potentiaalinen hevonen Rion olympialaisia ajatellen, mitä tukee entisestään Werthin pitkäaikaisen mesenaatin Madeleine Winther-Schultzin äskettäinen mukaantulo hevosen omistajuusjärjestelyihin. Werthin mukaan tarkoitus on, että sekä hän itse että Buchwald jatkavat työskentelyä tamman kanssa sitä silmällä pitäen, että Saksalla olisi mahdollisimman vahva joukkue olympialaisissa. Werth aikoo kuitenkin itse startata Weihegoldilla Neumünsterin World Cup -kisassa.
Grand Prix Kürin tulokset

maanantai 25. tammikuuta 2016
CPEDI3* Genemuiden: Karjalaisella tuloksellisesti lähes täydellinen kisarupeama
Ykköspararatsastajamme Katja Karjalainen onnistui lähes täydellisesti, ainakin sijoitusten valossa, kauden ensimmäisissä kansainvälisissä kisoissaan Hollannissa. Suomalaisratsastaja otti hevosellaan Woikoski High Flow kaksi voittoa ja yhden kakkossijan kolmesta osallistumastaan luokasta ryhmässä 1A. Karjalainen oli ykkönen joukkuohjelmassa torstaina sekä vapaaohjelmassa lauantaina, henkilökohtaisessa ohjelmassa perjantaina hän "joutui tyytymään" kakkossijaan. Ratsukon tulos kaikissa luokissa oli yli 70 prosenttia.
Karjalainen itse ei ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen onnistuneeseen kisaviikonloppuun vaan hänen mukaansa lauantaina vapaaohjelmassa tuntui siltä, että aiemmat päivät olivat jo vieneet mehut hänestä. Hän on kuitenkin mielissään kehityskaaresta suhteellisen uuden hevosensa kanssa. "Meillä oli täällä seitsemän eri tuomaria ja joka ainut näki ratamme yli 70 prosentin arvoiseksi, eli oikealla tiellä ollaan", Karjalainen totesi. Karjalaisen tavoitteena tällä kaudella ovat Rion paralympialaiset. Genemuiden kisat vahvistivat entisestään hänen asemiaan paralympiarankingissa, joka sulkeutuu jo tammikuun lopulla.
Myös Jaana Kivimäki oli mukana Genemuidessa. Hänen hevosensa Bellilene ei ole parhaimmillaan hallikisoissa ja oli jännittynyt kahtena ensimmäisenä kilpailupäivänä. Vapaaohjelmassa se oli jo selvästi tottunut olosuhteisiin, minkä tuloksena ratsukko sijoittui erinomaisesti kolmanneksi tuloksella 68,17 prosenttia. Ratsukko kilpailee ryhmässä 1B.
Tuloksia ja tunnelmia kilpailuista

torstai 21. tammikuuta 2016
Marjo Vainikan ori jatkoon oldenburg-körungin esikarsinnoista
Marjo Vainikan omistama ja kasvattama 4-vuotias ori läpäisi maanantaina pidetyn askellajioriiden oldenburg-körungin esikarsinnan Vechtassa, Saksassa. FWB-tamma Riverbank Diamonitasta (Diamonit - Come Back II) oleva Mist of Titanium on rekisteröity oldenburgiin ja sen isä on trakehnerori Millennium (Easy Game - Ravel).
Mist of Titanium selvisi jatkoon 14 koulusukuisen oriin joukossa. Esikarsintaan oli ilmoitettu yhteensä 40 oria. Maaliskuun lopussa pidettävä varsinainen körung on ns. sattelkörung, jossa oriit esitetään myös ratsain. Esikarsinassa ne kuitenkin esitettiin vain maasta käsin.
Suomessa ollessaan Mist of Titanium on osallistunut 2-vuotiaana Kyvyt Esiin -karsintaan, jossa se oli oman karsintansa toiseksi paras askellajikeskiarvolla 8,4.

perjantai 15. tammikuuta 2016
Werthin El Santo espanjalaisen Jose Antonio Garcia Menan ratsastettavaksi täksi kaudeksi
Espanjalainen Jose Antonio Garcia Mena ratsastaa tällä kaudella yhtä Isabell Werthin kärkihevosista. Kyseessä on 15-vuotias ruuna El Santo, joka on FEI:n rankingissa tällä hetkellä sijalla 17. Espanjaa edustavan Garcia Menan tähtäimessä ovat elokuussa järjestettävät olympialaiset. Sääntöjen mukaan osallistukseen olympialaisiin jonkin maan edustajana tulee hevosen olla kyseisen maan kansalaisen omistuksessa tiettyyn päivämäärään mennessä. Tästä syystä El Santon omistajuus on väliaikaisesti siirretty paperilla Garcia Menalle ja hänen vaimolleen Werthin pitkäaikaiselta sponsorilta Madeleine Winter-Schultzelta. Omistajuuden siirron takaraja on tänään 15. tammikuuta.
Garcia Mena ja Werth ovat tehneet yhteistyötä reilun kahden vuoden ajan. Yhteistyö alkoi, kun Werth pyysi espanjalaiselta apua nimenomaan El Santon piaffin parantamiseen. El Santossa Garcia Menalla on varsin potentiaalinen olympiaratsu, sillä se on sijoittunut Werthin ratsastamana vuonna 2011 EM-kisoissa henkilökohtaisessa kisassa seitsemänneksi sekä mm. World Cupin finaalissa v. 2012 neljänneksi, v. 2014 viidenneksi ja v. 2015 kuudenneksi.

lauantai 9. tammikuuta 2016
Vuoden 2015 kotimaiset astutustilastot julkaistu
Kotimaisessa ratsuhevoskasvatuksessa ollaan menossa parempaan suuntaan vuoteen 2014 nähden, sillä astutusmäärissä on tapahtunut selvää kasvua. Viime vuonna astutettiin kaikkiaan 576 tammaa, kun edellisvuonna luku oli 493. Valtaosa siemennyksistä, 71 %, tehtiin Suomessa vaikuttaneilla oreilla. Niistä käytetyin oli esteori Dimant de Plaisir (Dimanat de Semillu - For Plesure), joka sai 67 tammaa. Toiseksi käytetyin oli kouluori Don Larino (Don Primero - Larinero) 49 tammalla. Listan sijoilta 6, 7 ja 8 löytyvät seuraavat kouluoriit, jotka kaikki kolme edustavat FWB-kantakirjaa: Pin Rock's Black Velvet (Sir Donnerhall I - Kennedy, 34 tammaa), nyt 4-vuotiaaksi kääntyvä Kyrö San Allegro (San Amour - Wolkenstein II, 27 tammaa) sekä kansainvälisillä GP-radoilla kilpaileva Duendecillo P (Don Romantic - Mid-West Ibi-Light, 22 tammaa).
Tuontispermalla siemennettiin yhteensä 164 tammaa 65 eri oriilla. Käytetyin ulkomainen ori oli koulupuolen oldenburg-ori Fürstenball (Fürst Heinrich - Donnerhall), jolla siemennettiin 12 tamma. Seuraavaksi käytetyimmät kouluoriit olivat Foundation (HANN, Fidertanz - De vito) 8 tammalla ja Fürstenballin poika Fürsten-Look (HANN, ei. Londonderry) 7 tammalla.
Vuoden 2015 astutustilastot

torstai 7. tammikuuta 2016
Vuoden 2015 rankingtilastot ja valiomerkit julkaistu
SRL on julkaissut viime vuoden rankingtilastot ja valiomerkkien voittajat. Senioreissa kouluratsastusrankingin ykkönen oli ylivoimaisesti Luxemburgista käsin kilpaileva Terhi Stegars, jolle valiomerkkipisteitä kertyi kauden aikana kaikkiaan 1477, kun toiseksi tulleella Eevamaria Porthan-Broddellilla niitä oli 880. Senioreiden tilaston kolmas oli Elisabet Ehrnrooth 799 pisteellä. Senioreiden valiomerkin voitti Porthan-Broddell Solos Lacanilla.
Nuorten ratsastajien rankingin kärjessä oli pistein 286 Anna Tallberg, joka vei nimiinsä myös kyseisen ikäryhmän valiomerkin hevosellaan Fernet D.
Janni Martikainen oli pisteillä 243 junioreiden tilastoykkönen, kun taas toiseksi tullut Ella Paloheimo voitti valiomerkin hevosella Wolle Wolkenstein.
Poneissa sekä rankingtilaston että valiomerkin voitti Mea Packalén, jonka poni V.K. Nestor oli myös ponien pistetilaston kärjessä.
Hevosten rankingpisteissä ykkönen oli Solos Lacan, Wizard II:n ollessa toinen ja Axis TSF:n kolmas.
Vammaisratsastuksessa viime vuosien menestynein pararatsastajamme Katja Karjalainen oli senioreiden rankingin ykkönen hänen ratsunsa Woikoski High Flow'n viedessä ykkössijan hevosten tilastossa. Kaisla Osara puolestaan oli junioreiden kärjessä. Karjalainen ja Osara veivät myös omien ikäryhmiensä valiomerkit nimiinsä.
Suomen Ratsastajainliiton rankingtilastoissa ratsastajalle lasketaan pisteet kaikilla niillä hevosilla, joilla hän on saavuttanut sijoituksia kilpailuissa. Tilastoissa ovat mukana kaikki kansainvälisten kilpailujen sijoitukset sekä kotimaisten 3–5 tason kilpailuista saadut pisteet. Ulkomaiden kansallisten kilpailujen sijoitukset otetaan huomioon ratsastajan tekemän ilmoituksen perusteella. Valiomerkin puolestaan voittaa oman ryhmänsä paras ratsukko eli kilpailijan ja hevosen yhteenlasketut pisteet ratkaisevat.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Vuosi 2015 päättyi FEI:n rankingin osalta Dujardinin komennossa
Vaikka joulukuun alussa allekirjoittanut olikin jo vetämässä edellisellä listan päivityksellä vuotta 2015 yhteen, niin lopullinen vuoden 2015 FEI:n rankingpäivitys julkaistiin kuitenkin vasta 31.12. Siinä komentoa piti yllätyksettömästi listaa koko kauden hallinnut britti Charlotte Dujardin hevosellaan Valegro. Toisella sijalla jatkoi yhtä yllätyksettömästi saksalaisratsukko Kristina Bröring-Sprehe - Desperados FRH. Kolmossijalle saatiin sen sijaan uusi nimi, kun kyseistä paikkaa kauan pitäneet Hollannin Edward Gal ja Glock's Undercover N.O.P. putosivat sijalle 16 ja heidän tilalleen neljänneltä sijalta nousi Saksan Isabell Werth Don Johnson FRH:lla. Terhi Stegars päätti vuoden sijalla 47. Vahvan nousun 50 parhaan joukkoon vuoden päätteeksi ovat tehneet Saksan Beatrice Buchwald Weihegoldilla sijalta 336 sijalle 35 sekä Italian Valentina Truppa Eremo Del Castegnolla sijalta 240 sijalle 45.
Stegars ja Axis TSF aloittivat vuoden 2015 niukasti ja tilapäisesti TOP 50 ulkopuolelta sijalta 51, mutta nousivat heti tammikuun lopun päivityksessä 50 parhaan joukkoon ja pysyivät siellä koko kauden ajan.
Muut suomalaiset:
154. (152.) Eevamaria Porthan-Broddell - Solos Lacan
209. (210.) Elisabet Ehrnrooth - Wizard II
225. (227.) Emma Kanerva - Sini Solina
274. (273.) Kikka Suomio - Flourian
275. (274.) Niina Nilosaari - Kom Ragdoll
298. (295.) Anna von Wendt - Denzel
365. (363.) Kristina Böckmann - Der Kleine Lord
413. (409.) Stella Hagelstam - Chopin III
434. (427.) Emma Kanerva - Lord of Lennox vF
456. (451.) Kira Kanerva - Dorazio
465. (459.) Emma Kanerva - Heimliche Liebe
488. (480.) Mikaela Lindh - Skovlunds Gamin G
653. (648.) Johanna Heikkilä - Adonna
670. (665.) Mikaela Soratie - Royale de Topaz
671. (666.) Marjo Kujala - Nazareno xx
672. (667.) Anna-Leena Meller - Mauser
673. (668.) Sirpa Degerth-Kaldi - Gringo
681. (677.) Stella Hagelstam - New Hill Julitrea
726. (722.) Mikaela Lindh - Bellissimo L

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)