maanantai 29. huhtikuuta 2013

Mistral Höjris eläkkeelle myöhemmin tänä vuonna

Englannin kestomenestyjiin viime vuosina kuulunut Laura Tomlinson (os. Bechtolsheimer) aikoo päästää ykköshevosensa Mistral Höjriksen eläkkeelle myöhemmin tänä vuonna. Siitäkin huolimatta, että jo 18-vuotias DWB-ruuna on edelleen loistavassa kunnossa. Se otti vain reilu viikko sitten tuplavoiton Hagenin CDI4*-kisoissa erinomaisilla tuloksilla.

Tomlinsonin toiveissa on kilpailla luottokumppanillaan vielä elokuun EM-kisoissa Tanskassa, joiden on kuitenkin tarkoitus jäädä Mistral Höjriksen viimeisiksi mestaruustason kilpailuiksi. Tomlinsonin mukaan tänä vuonna on tarkoitus vain nauttia jokaisesta kilpailusta Mistral Höjriksen kanssa. Hän haluaa, että mm. joukkuekultaa ja henkilökohtaista pronssia olympialaisissa saavuttanut ruuna jää eläkkeelle nauttiessaan vielä kilpailemisesta, eikä vasta sitten, kun parhaat päivät ovat jo ohi.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Langehanenberg voitti World Cupin finaalin

Saksan Helen Langehanenberg voitti World Cupin finaalin eilen Ruotsin Göteborgissa. Langehanenberg ja hänen ratsunsa, jalostusori Damon Hill NRW ansaitsivat suorituksellaan Grand Prix Kürissä tuloksen 88,286 prosenttia. Saksalaispari sijoittui viime vuonna finaalissa kakkoseksi, mutta monet olivat sitä mieltä, että voitto olisi jo tuolloin kuulunut heille. Langehanenberg otti siis tällä kertaa revanssin viime vuoden voittajasta, Hollannin Adelinde Cornelissenista, joka jäi eilen Jerich Parzivalinsa kanssa toiseksi tuloksella 86,500 prosenttia. Kolmanneksi sijoittui hollantilainen Edward Gal Glock's Undercoverilla prosentein 84,446. Isäntämaa Ruotsin kolmesta ratsukosta parhaiten sijoittui Tinne Vilhelmson-Silfvén - Don Auriello. Ratsukon tulos 82,964 oikeutti neljänteen tilaan.

Luokassa nähtiin myös suomalaisväriä: tanskalainen Anna Kasprza sijoittui FWB-ruuna Donnperignonilla kahdeksanneksi. Lisäksi tuomaristossa pisteessä E arvosteli Maria Colliander.

Finaalissa oli jaossa melkoinen palkintorahapotti, yli 200 000 euroa, josta voittaja Langehanenberg sai 56 000 euroa.

Tulokset

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Helen Langehanenberg ykkönen Göteborgin World Cup -finaalin avauksessa

Saksan Helen Langehanenberg ja Damon Hill NRW olivat eilisessä Göteborgin World Cup -finaalikisan avauksessa ensimmäinen startannut ratsukko. Tulos 79,863 prosenttia piti koko luokan ajan ja näin saksalaisratsukko otti Grand Prix'n voiton. Toiseksi sijoittui Hollannin Edward Gal Undercoverilla prosentein 78,465. Isäntämaan Tinne Vilhelmson-Silfvén kiilasi kolmanneksi Don Auriellolla tuloksella 77,432 prosenttia. Monilla ratsukoilla oli vaikeuksia areenan tunnelman ja näyttävien koristeiden kanssa. Muunmuassa yksi ennakkosuosikeista, Adelinde Cornelissen, sai osansa ongelmista. Hänen hevosensa Parzival vastusteli varsin voimakkaasti kesken ohjelman, mistä huolimatta ratsukko sai neljänteen sijaan oikeuttavat prosentit 75,410. Ruotsin Patrik Kittelin pisteisiin hänen hevosensa Scandicin jännittyminen ja säikkyminen vaikutti selvästi enemmän. Tuloksella 69,559 prosenttia oli vasta 10.

Kittel teki luokan päätyttyä protestin radan vieressä olleiden kukkalaitteiden sijoittelusta. Kittelin mukaan kukat olivat eri tavalla kuin aamupäivällä, jolloin ratsukot saivat verytellä radalla. Protesti kuitenkin hylättiin, koska tuomariston mukaan tilanne oli sama kaikille luokassa ratsastaneille.

Yksi kärkipäähän ehdolla olleista ratsukoista, Saksan Kristin Sprehe-Desperados, joutui jättämään leikin kesken jo ennen kisan alkua, kun Desperados reväytti aamulla lihaksen ja alkoi liikkua epäpuhtaasti. 

Suomen Maria Colliander oli yksi Grand Prix'n arvostelleen tuomariston seitsemästä jäsenestä. 

World Cupin finaali Grand Prix Kür ratsastetaan huomenna Suomen aikaa klo 14.20 alkaen. Colliander on tuomaroimassa myös tässä luokassa. 

Tulokset

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Viikolla 17 kilpaillaan...

Kouluratsastuksen World Cup -finaali ratsastetaan tällä viikolla Göteborgissa, Ruotsissa. Finaaliin on kvaalautunut kauden 2012/2013 aikana järjestettyjen osakilpailujen kautta 18 ratsukkoa. Mukana on tietenkin mm. viime vuoden finaalivoittaja Adelinde Cornelissen sekä esimerkiksi Saksan kovat nimet Helen Langehaneberg, Kristina Sprehe ja Isabell Werth sekä erityisesti hallikaudella hyvin menestynyt isäntämaa Ruotsin Tinne Vilhelmson Silfvén. Tällä kertaa mukana ei ole yhtään suomalaisratsukkoa.

Finaaliratsukot:
  • Hollanti: Marlies van Baalen, Adeline Cornelissen, Edward Gal
  • Italia: Valentina Truppa
  • Kanada: Jacqueline Brooks, Jaimey Irwin
  • Norja: Lillann Jebsen
  • Ruotsi: Patrik Kittel, Minna Telde, Tinne Vilhelmson Silfvén
  • Saksa: Helen Langehaneberg, Kristina Sprehe, Isabell Werth
  • Sveitsi: Marcela Krinke Susmelj  
  • Tanska: Sidsel Johansen, Anna Kasprzak
  • Ukraina: Inna Logutenkova
  • Venäjä: Tatiana Dorofeeva
Torstaina ratsastetaan Grand Prix (klo 13 Suomen aikaa). Varsinainen finaaliluokka Grand Prix Kür on vuorossa lauantaina klo 14.20 alkaen.

Yle Areena (netissä) näyttää lauantaina finaalin suorana klo 14.15 alkaen. Finaali tulee myös Ylen TV2:lta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 00.00 alkaen. Lähetys tulee uusintana sunnuntaina klo 15.05 alkaen.

Kisojen kotisivut

Kansallinen kausi jatkuu tällä viikolla Vihti Dressage Centerissä, jossa ohjelmassa on mm. Inter I sekä Hevosopiston GP-sarjan osakilpailu. Kilpailut ovat kaksipäiväiset (pe ja la). Korpilahdella puolestaan järjestetään yksipäiväiset kisat sunnuntaina.

Kouluratsastus putsasi palkintopöydän SRL:n palkitsemistilaisuudessa

Kouluratsastus oli hyvin esillä SRL:n palkitsemistilaisuudessa viime viikonloppuna. Suomen Ratsastajainliitto palkitsee joka vuosi ansioituneita hyvästä menestyksestä ja erinomaisesta työstä ratsastusurheilun hyväksi. Liiton jäsenistö oli tehnyt palkittavista esityksiä, joista tuomaristo ja suuri yleisö äänestivät voittajat. Vuoden palkittavat 2012 -kilpailun voittajat julkistettiin Ratsastusgaalassa lauantaina Silja Serenaden Helsinki-Tukholma -risteilyllä.

Lontoon paralympialaisten hopeamitalisti, vammaisratsastaja Katja Karjalainen vei palkintopotista leijonanosan. Hänet palkittiin Vuoden ratsastajana 2012 sekä Vuoden ratsastusteosta. Lisäksi hänen mitaliratsunsa, tamma Rosie, äänestettiin Vuoden hevoseksi. Tulevaisuuden lupaukseksi valittiin niin ikään Lontoon kävijä, Emma Kanerva, joka ratsasti Sini Spiritillä olympialaisten semifinaalissa 22. sijalle.

Tulevaisuuden hevonen löytyi myös kouluratsastuksen parista. Ruuna Sandoz Sil voitti Stella Hagelstamin ratsastamana Breeder's Prizen 2012 ja osallistui myös nuorten hevosten MM-kilpailuihin. Hevosen omistaa Inkeri Kostiainen ja sen ovat kasvattaneet Sanna ja Jari Silvo. Vuoden kilpailunjärjestäjä oli Etelä-Karjalan Urheiluratsastajat, jonka kansallisissa koulukilpailuissa viime heinäkuussa otettiin hienosti huomioon kaikentasoiset ratsastajat, maksut olivat kohtuullisia ja järjestelyt sujuvia. Useita FWB-hevosia kasvattanut Eeva-Maija Penttilä puolestaan palkittiin Vuoden kasvattajana. Hänen kasvatteihinsa lukeutuvat jalostusori Königin's Sohn KS:n ohella myös mm. kansainvälisissäkin luokissa kilpaillut kouluori Königs Kronos KS. 

Lupaavalle nuorelle kouluratsastajalle jaettava Kyra Kyrklund -kannustuspalkinto meni tänä vuonna raisiolaiselle Ella Tanhuanpäälle. Tällä hetkellä nuorissa ratsastajissa kilpaileva Tanhuanpää on menestynyt erinomaisesti saavuttaen mm. viime vuonna nuorten ratsastajien SM-kultaa. Tämä lahjakas ratsastaja toimii myös erinomaisena joukkuehengen luojana ja mentorina nuoremmille ratsastajille. Viidentuhannen euron arvoinen Kyra Kyrklundin nimeä kantava palkinto jaetaan vuosittain 1-3 lupaavalle kouluratsastajalle edellisen vuoden menestyksen perusteella.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Terhi Stegarsille voittoja ja sijoituksia Luxemburgissa kansallisella tasolla

Terhi Stegars kilpaili viikonloppuna menestyksekkäästi Luxemburgin Beaufortissa järjestetyissä kansallisissa kilpailuissa. Stegars otti useita voittoja ja sijoituksia aina nuorten hevosten luokasta GP-luokkiin asti. Viikonlopun merkittävimmät sijoituksest olivat voitto Axis TSF:lla sekä Grand Prix'ssa (71,7 %) että Grand Prix Kürissä (75,96 %), jossa Stegars otti myös kakkostilan Lord Lucianolla (72,1 %).

Niin sanotussa nuorten hevosten Grand Prix'ssa tuli niin ikään kaksoisvoitto. 11-vuotias Lord Luciano, joka kilpaili GP-tasolla nyt toista kertaa, oli ykkönen ja vasta 8-vuotias ensimmäisen GP-starttinsa tehnyt Dalou Shan kakkonen.

GP-voitot Axiksella toivat Stegarsille International Cupin ykköstilan kyseisten luokkien parhaan yhteistuloksen tehneenä. Cupin toinen sija meni Isabel Constantinille (LUX) ja kolmas sija Cornelia Dührille (GER). Lisäksi Stegars vei nimiinsä pikkukierros-tasolla kilpaillun Coupe de Luxemburgin, joka on avoin kaikille luxemburgilaisia seuroja edustaville ratsastajille. Sascha Scchultz (LUX) oli kilpailun kakkonen ja Fie Skarsö (DEN) kolmas.

Tulokset (päivittyvät lähipäivinä)

Romanov siirtyi Galilta Minderhoundin ratsastettavaksi

Jalostusori Romanov on siirtynyt Edward Galilta hänen kumppaninsa Hans Peter Minderhoundin ratsastettavaksi. Hollantilanen Gal kilpaili Romanovilla reilun vuoden ajan, mutta keskittyy nyt kahteen muuhun GP-ratsuunsa, viime aikoina erinomaisesti menestyneeseen Undercoveriin ja jo 18-vuotiaaseen Next Oneen.

Galin ja Minderhoundin sponsori, itävaltalainen Glock osti Romanovin alkuvuodesta tanskalaiselta Blue Hors -siittolalta. Keskeisenä syynä nyt tapahtuneeseen ratsastajanvaihtoon on taata kummallekin Glock-ratsastajalle Hollannin parhaimmistoon kuuluva hevonen kesän EM-kisoja silmälläpitäen. Glockin mukaan Romanovilla on hollantilaisista kouluhevosista parhaat tulokset heti Cornelissenin Parzivalin ja Galin Undercoverin jälkeen. Minderhound starttasi Romanovilla ensimmistä kertaa menneenä viikonloppuna ottaen voiton kansallisesta GP-luokasta reilun 72 prosentin tuloksella.

Minderhoundilla on Romanovin lisäki kolme muuta GP-hevosta käytössään: Tango, Withney van't Genthof ja äskettäin niin ikään Glockin omistukseen siirtynyt Lord of Loxley.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

CDI4* Hagen: Hagelstamille ja Soraya II:lle sijoitus Grand Prix'ssa

Stella Hagelstam otti Soraya II -tammallaan eilen Hagenin Grand Prix'ssa sijoituksen ollen 11. luokassa johon osallistui 27 ratsukkoa. Varsinkin kärjen osalta luokan taso oli kova, voittoon ratsasti viime kesän olympiapronssimitalisti Laura Tomlinson konkariratsullaan Mistral Höjris prosentein 79,064. Saksalaisratsukot Anabel Balkenhol - Dablino FRH ja Nadine Capellmann - Girasol 7 veivät kaksi seuraavaa sijaa. Hagelstamin ja Sorayan prosentit olivat 68,043. Totuttuun tapaan ohjelman erityisiä kohokohtia olivat passaget. Perjantain Grand Prix'sta karsittiin sunnuntain GP Specialiin.

Tänään lauantaina puolestaan ratsastettiin Grand Prix, joka oli karsinta huomisen GP Küriin. Mikaela Lindh ja Skovlunds Más Guapo olivat mukana tässä luokassa. Tällä kertaa suomalaisratsukko ei yltänyt parhaimpaansa ja tulos jäi vain 66,702 prosenttiin, mikä oikeutti 17 tilaan 25 ratsukon joukossa. Mukana tässä luokassa oli myös tukku kovia nimiä. Ykköstilan otti Tanskan Andreas Helgstrand uudella kisakumppanillaan Akeem Foldager prosentein 75,574. Yhdysvaltojen Steffen Peters oli toinen Legolaksella.

Grand Prix Special ratsastetaan huomenna klo 10 Suomen aikaa alkaen ja Grand Prix Kür klo 15.15 alkaen.

Tulokset

perjantai 19. huhtikuuta 2013

SRL ohjeistaa ratsastajia ja hevosenomistajia herpestilanteen osalta

SRL:n hallitus on on pitänyt 18.4.2013 sähköpostikokouksen, jossa on käsitelty hevosten herpesvirusta. SRL:n puheenjohtaja ja pääsihteeri sekä urheilujohtaja ovat olleet yhteydessä Yliopistollisen eläinsairaalan asiantuntijoihin Michael Hewetsoniin ja Kati Niinistöön sekä FEI:n Suomen eläinlääkäriin Liisa Harmoon. Heidän kantansa Suomen EHV-1 herpesvirustilanteeseen on, että hevosten omistajien ja ratsastajien tulee seurata omien hevostensa terveystilannetta ja mitata hevosten lämpöä mieluiten kaksi kertaa päivässä. Sairaalla hevosella ei saa lähteä kilpailuun. Mikäli kuumetta esiintyy, pitää odottaa, että hevonen on kuumeeton ennen kuin sillä kilpailee. Ratsastajainliiton hallitus edellyttää, että ratsastajat ja hevosenomistajat seuraavat omien hevostensa terveystilannetta.

SRL:n hallitus antaa seuraavan ohjeistuksen:
Hevosten lämpöä tulee mitata päivittäin. Mikäli hevosella on kuumetta, tulee odottaa ainakin 1 viikko ennen kuin hevosen kanssa voidaan lähteä liikkeelle. Jos herpestä esiintyy, on odotettava 1 kk viimeisistä oireista. Lisäksi on muistettava, että karanteenit koskevat koko tallia, eikä vain sairasta hevosta. Olisi suotavaa, että kisoihin tai valmennuksiin tultaessa ratsastajilla on mukana kalenteri, jossa hevosen mitatut lämpötilat ovat nähtävissä. Sairaalla hevosella ei saa osallistua kilpailuihin eikä valmennustilaisuuksiin. Jos yllä mainittua ohjeistusta noudatetaan, kilpailutoiminta voi jatkua ennallaan.

Lähde: SRL

torstai 18. huhtikuuta 2013

CDI4* Hagen: Tuloksia pikkukierrokselta

Hagenin CDI4*-kisojen pikkukierroksen luokat on ratsastettu. Tänään ohjelmassa oli Inter I, jossa suomalaisista mukana olivat Emma Kanerva Fiaro Lacendoksella ja Stella Hagelstam New Hill Julitrealla. Kanervan tulos luokassa oli 66,447 prosenttia. Muuten melko tasaisessa ohjelmassa isompi virhe tuli vaihtosarjassa joka kolmannella. Kanervan sijoitus oli 21. Stella Hagestamin New Hill Julitrea näytti eilisen tapaan hieman jännittyneeltä, mikä vaikutti erityiesesti molempien vaihtosarjojen ja piruettien pisteisiin. Parhaimmillaan tamma väläytteli kuitenkin jälleen erinomaista liikkumista, mistä osoituksena yksi tuomari antoi täydet 10 pistettä ohjelman loppuosan lisätystä ravista. Lisäksi keski- ja lisätyistä raveista tuli kerran 9 ja useita kertoja 8 pistettä. Hagelstamin prosentit olivat 62,789 ja sijoitus 29. Luokaan osallistui 31 ratsukkoa.

Voitto meni Ruotsin Patrik Kittelille, joka teki kansainvälisen debyyttinsä lupaavalla SWB-tammalla Deja (Silvano - Don Schufro). Kittelin mahdolliseksi olympiatoivoksi lukeutuva, elastisesti liikkuva 9-vuotias tamma ansaitsi tänään tuloksen 72,211 prosenttia.

Eilisessä Prix St. Georgesissa Kanerva ja Fiaro Lacendos jäivät harmittavasti puolen pisteen päähän sijoituksista. Kanervan sijoitus oli 13. ja prosentit 66,895 prosenttia. Hagelstam ja New Hill Julitrea olivat sijalla 29 prosentein 63,816. Eilen ykköseksi ratsasti tämän päivän kakkonen Saksan Charlott-Maria Schürmann Burlingtonilla (Breitling W - Rohdiamant) tuloksella 73,132 prosenttia.

Tulokset

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

CDI4* Hagen: Kanerva ja Hagelstam starttasivat ensimmäisten joukossa Prix St. Georgesissa

Suomalaisratsukot Emma Kanerva - Fiaro Lacendos (Fürst Piccolo - Rapallo) ja Stella Hagelstam - New Hill Julitrea (Revan - Alcatraz) ovat jo suorittaneet oman osuutensa Hagenin Horses & Dreams -kisat avanneessa Prix St. Georgesissa. Suomalaiset starttasivat luokan alkupäässä peräti 34 osallistujan luokassa.

Emma Kanervan ja 9-vuotiaan Fiaro Lacendoksen tulos oli tänään 66, 895 prosenttia. Pisteiden valossa ratsukon suoritus oli tasainen ilman suuria virheitä. Ohjelman kahdeksikot tulivat avotaivutuksesta ja laukannostosta.

Stella Hagelstamin 8-vuotias FWB-tamma New Hill Julitrea vaikutti paikoitellen hiukan hätäiseltä ja ohjelmassa oli osittain tämän johdosta pientä epätasaisuutta. Raviohjelma oli suorituksen parasta antia ja sen ajan ratsukko olikin lähes 70 prosentin tasolla. Kiireinen käyntiosuus laski pisteitä ja ratsukon lopullinen tulos oli 63,816 prosenttia. New Hill Julitrea väläytteli etenkin ravissa todella näyttävää liikkumista. Tammalla on tällä tasolla vasta muutama startti takanaan, joten onkin mielenkiintoista nähdä mihin asti se tuloslistoilla yltääkään, kun kisakokemusta karttuu lisää.

Tällä hetkellä, kun 10 ratsukkoa on suoriutunut tehtävästään, Kanerva on neljäntenä ja Hagelstam sijalla kahdeksan.

Online-tulostpalvelu

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Viikolla 16 kilpaillaan...

Tällä viikolla Saksan Hagenissa CDI4* Horses & Dreams -kisoissa ovat isolla kierroksella mukana Stella Hagelstam Soraya II:lla ja Mikaela Lindh Skovlunds Más Guapolla. Hagelstam starttaa myös pikkukierroksella tammalla New Hill Julitrea. Hänen lisäkseen myös Emma Kanerva on pikkukierroksen osallistujalistalla Fiaro Lacendosilla.

Vaikka maailman kärkiratsukon puuttuvatkin tällä kertaa lähtölistoilta, on mukana tukku mielenkiintoisia nimiä kuten Yhdysvaltojen Steffen Peters uudella ykköshevosellaan Legolas sekä Tanskan Andreas Helgstrand vain muutama viikko sitten hankkimallaan nousevalla tähdellä Akeem Foldagerilla. Pikkukierrosta on ohjelmassa keskiviikkona ja torstaina, kansainväliset GP-luokat puolestaan ratsastetaan perjantaina ja sunnuntaina. Kisoja voi seurata livenä ClipMyHorse.TV:n kautta huomisaamun klo 9 Suomen aikaa käynnistyvästä Prix St. Georgesista alkaen.

Kisojen kotisivut

Tämänhetkisen tiedon mukaan SRL ei ole keskeyttämässä kilpailutoimintaa Suomessa havaittujen EHV-1-tartuntojen takia, koska uusia tapauksia ei ole tullut ilmi. Näin ollen kansallinen kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Vantaan Poni-Haassa, jossa on luokkia nuorille hevosille, poneille ja junioreille sekä avoimet Prix St. Georges ja Inter II Special. 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hannoverin 128. Eliittihuutokaupasta yhdeksän hevosta Suomeen

Eilen pidetyn Hannoverin 128. Eliittihuutokaupan kallein hevonen oli 92 000 euroa maksanut 5-vuotias jalostukseen hyväksytty ori Fritz (Farewell III - Londonderry), joka jäi saksalaisomistukseen. Toiseksi kallein kouluhevonen 42 000 euron myyntihinnallaan oli 4-vuotias tamma Sie ist schön U (Sir Donnerhall I - Metternicht), jolla suomalainen, nykyään Saksassa asuva, Joanna Gadd kilpaili viime vuonna 3-vuotiaiden luokissa. Myös tämä hevonen jäi saksalaisomistukseen. Espanjalaiset ostivat huutokaupan kolmanneksi kalleimman hevosen, 5-vuotiaan Dancing Donnan (Don Frederico - Welmeyer) 39 000 eurolla. Huutokaupan kallein varsa oli 20 000 eurolla omistajaa vaihtanut ori Sansibar (Surprice - Brentano II).

Suomalaiset olivat espanjalaisten ohelle aktiivisimpia ulkomaisia ostajia Verdenissä. Tällä kertaa Suomeen huudettiin neljä aikuista hevosta ja viisi varsaa. Näistä yhteensä kuusi on koulusukuisia, joiden joukossa on mm. jalostukseen hyväksytty ori Sky B.

Suomalaisomistukseen hankittiin seuraavat koulusukuiset hevoset:
  • Willem - 16 000 eur (ruuna, 2010, Weltmeyer - Don Crusador)
  • Sky B - 17 000 eur (ori, 2009, Souvenir - Lauries Crusador xx)
  • Dicencia - 5 500 eur (tamma, 2013, Don Index - St. Moritz)
  • Qu 7 - 6 500 eur (ori, 2013, Quaterback - Dancier)
  • Daiquita - 6 000 eur (tamma, 2013, De Niro - Blue Hors Romanov)
  • Sunrise Avenue - 4 500 eur (ori, 2013, Spörcken - Don Crusador)
Huutokaupassa myytiin 50 hevosta ja 42 maitovarsaa. Ratsujen keskihinta oli 22 900 euroa ja varsojen 6 750 euroa. 

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lisää varmistuneita EHV-1-tapauksia - Kyseisillä hevosilla ei hermosto-oireita

Evira tiedotti eilen sivuillaan, että se on todennut kahdella Etelä-Suomessa asuvalla hevosella herpesviruksen vasta-ainetestillä, joka osoitti EHV-1-vasta-aineiden kohonneen. Kummallakin hevosella oli kuumetta ja toisen jalat olivat turvonneet. Hevoset ovat eri paikkakunnilta.

Eviran mukaan aiemmin uutisoidut hevosvirustapaukset on diagnosoitu PCR-menetelmällä, jolla virus voidaan todeta oireiden alkuvaiheessa otetusta näytteestä. Tämän suoran virusosoituksen lisäksi juuri sairastettu tauti voidaan varmistaa Eviran nyt käyttämällä vasta-ainetestillä. Siinä herpesviruksen aikaansaama vasta-aineiden nousu tutkitaan peräkkäin otetuista verinäytteistä. Ensimmäinen näyte on otettava sairauden akuutissa vaiheessa ja toinen näyte 2–3 viikkoa myöhemmin. Nelinkertainen tai suurempi vasta-aineiden nousu varmistaa äskettäin sairastetun taudin. Yksittäisen verinäytteen vasta-ainetutkimuksia ei kannata tehdä, sillä hevosella voi olla aiemmin sairastetun tartunnan vasta-aineita. Rokotetulla hevosella vasta-aineet voivat olla peräisin myös rokotteesta.

Ypäjäläinen Carrus Dressage -talli on puolestaan julkaissut sivuillaan tiedon siitä, että yksi tallin siitostammoista on luonut varsansa, josta löytyi myös EHV-1-virus.

Olleellista on kuitenkin huomioida, että edellä mainituissa tapauksissa hevoset eivät ole kärsineet hermosto-oireista. Hengitystieoireita, kuumetta ja valitettavasti myös luomisia aiheuttavaa EHV-1-virusta on liikkellä vuosittain eikä näillä tapauksilla välttämättä ole mitään yhteyttä hermosto-oireita aiheuttaneeseen muotoon. Esimerkiksi Helena Niiranen Carrus Dressagelta arvelee, että heidän tallillaan todettu tartunta on saattanut tapahtua jo viime syksynä.

Lisätietoja EHV-1- ja EHV-4-infektioista

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Emma Kanervalle uusi SINI-hevonen

Emma Kanerva on saanut käyttöönsä uuden SINI-sponsorihevosen. Kanervan uusi ratsu on jalostukseen hyväksytty 7-vuotias hannover-ori Tannenhof's Rousseau Noir (Rousseau - Del Piero), joka tulee jatkossa saamaan uuden kilpailunimen. Kanerva piti hevosesta heti ensi tapaamisesta lähtien ja kolmen viikon kokeilujakso kotitallilla vain vahvisti tunnetta.

Musta ori on ollut viime ajat pääasiassa jalostuskäytössä, mutta kilpaillut kuitenkin aiemmin menestyksellä nuorten hevosten luokissa mm. Anja Plönzken ratsastamana. Aikanaan oritestissä Rousseau Noirin vahvuuksia olivat erityisesti hyvä ratsastettavuus sekä perusaskellajit.

Kanervan mukaan ori on luonteeltaan rauhallinen ja helppo käsitellä. Nyt tarkoitus on keskittyä yhteistyön kehittämiseen ja oriin kunnon kohotessa koulutustason nostamiseen. Rousseau Noir on hankittu Rion vuoden 2016 olympialaisia ajatellen.

Sopivasti, vain muutama viikko sitten, Sini Santokselle - yhdelle Kanervan ratsuista - löytyi uusi omistaja, mikä edesauttoi rahoituksen järjestymistä uudelle hankinnalle. Vaikka Sini Santos oli ehtinyt esiintyä jo GP-radoillakin, ei se kuitenkaan välttämättä olisi kapasiteetiltaan ollut riittävä suurimpien kisojen finaaliin. Näin ollen se sai tehdä tilaa, toivon mukaan, vielä lupaavammalle ratsulle. Kanervalla on uuden hevosen lisäksi käytössään kaksi muuta SINI-hevosta: ykköshevosensa Sini Spirit sekä 10-vuotias Sini Solina.

EHV-1-tapaus varmistunut Kaarinassa

SRL tiedottaa sivuillaan, että Turun seudulla on varmistunut EHV-1-tapaus. Kyseessä on mitä ilmeisimmin Kaarinassa Keiramon tallilla todettu tapaus. Keiramon omien sivujen mukaan myös toiselta hevoselta on otettu verikoe. Yksityistalli on karanteenissa 26.4. asti mikäli uusia sairastumisia ei todeta.

Tällä hetkellä Suomessa on siis varmistunut kolme EHV-1-tapausta, kun Keiramon tapauksen lisäksi Pohjois-Savossa Aron tilalla lopettamaan joudutun hevosen sekä yhden samalla tallilla asuvan hevosen näytteistä löytyi aiemmin tällä viikolla EHV-1.

Galin ja Minderhoundin sponsori Glock osti jälleen uuden hevosen

Edward Galin ja Hans Peter Minderhoundin sponsori on hankkinut jälleen uuden hevosen. Tällä kertaa kyse on 13-vuotiaasta, GP-tason oldenburg-ori Lord of Loxleysta (Lord Sinclair - Landadel). Minderhound on ratsastanut oriilla viime vuodesta lähtien ja nyt sponsori Glock on varmistanut hevosen pysymisen hollantilaisratsastajien tallissa ostamalla sen itselleen.

Lord of Loxleylla kilpaili aiemmin australialainen Brett Parbery. Hän kilpailutti oria Australiasta käsin ja väliajat sitä ratsasti Minderhound. Lord of Loxleyn omistaja kuoli viime vuonna ja perikunta päätti laittaa oriin myyntiin. Koska Minderhoundin GP-hevoset ovat kärsineet terveysongelmista, päätti Glock ostaa Lord of Loxleyn taatakseen Minderhoundille mahdollisuuden tavoitella täysipainoisesti joukkuepaikkaa tulevan kesän EM-kisoihin.

Minderhound starttasi oriille ensimmäistä kertaa kansainvälisissä kisoissa tammikuussa Drachtenissa, jossa tuloksena oli kaksi reilusti yli 70 prosentin suoritusta.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kolme uutta kouluoria hyväksyttiin ns. jälkitarkastuksessa Tanskassa

Vilhelmsborgissa tänään järjestetyssä ns. jälkitarkastuksessa hyväksyttiin kolme uutta kouluoria. Neljävuotias Adrenalin Firfod (Skovens Rafael - Zalmiak Firfod) on aiemmin suorittanut 35 päivän testin ja näin ollen se saa pysyvän jalostusoikeuden edellyttäen, että oriin röntgen-kuvat ja DNA-näyte ovat kunnossa.

Viisivuotias osittain Helgstrand Dressagen omistuksessa oleva oldenburg-ori Floricello (Florencio I - Dormello) sai vuoden astutusluvan. Ori on aiemmin vaikuttanut Ruotsissa, jossa se on hyväksytty jalostukseen ja suorittanut suorituskyvynkokeen.

Kolmevuotias, niin ikään Helgstrand Dressagen omistama ori, KWPN-sukuinen Fennovanck PP (Uphill - Münchhausen) läpäisi esitarkastuksen ja jatkaa seuraavaksi 10 päivän testiin. Ori on aiemmin hyväksytty myös Hollannin oripäivillä esitarkastuksessa.

Tuomariston lausunnot hyväksytyistä oriista

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

UNO Donna Uniquen ja Sezuanin varsa syntynyt

Kahden kouluratsastusmaailmaa parin viime vuoden aikana lahjakkuudellaan puhuttaneen DWB-hevosen, tamma UNO Donna Uniquen ja ori Sezuanin alkionsiirtovarsa on syntynyt. Musta tammavarsa syntyi pari viikkoa sitten. Kyseessä on NHMM-voittajan Donna Uniquen ensimmäinen jälkeläinen.

Donna Uniquen lisäksi Sezuan on valittu myös toisen NHMM-voittajan varsan isäksi. Kaksinkertaiselle NHMM-kultamitalistille Woodlander Farouchelle toivotaan ensi vuonna syntyväksi Sezuanin varsa. Tässäkin tapauksessa tulee olemaan kyse alkionsiirrosta.

Tanskan 35 päivän oritestin ennätyspisteillä voittaneelle 4-vuotiaalle Sezuanille näytettiin menestyksestään huolimatta punaista valoa Ruotsissa. Sikäläinen oriinpitäjä haki oriille vapautusta terveysvaatimusten osalta, mutta hakemus hylättiin. Sezuanin toisessa takapolvessa on irtopala, minkä takia se ei täytä Ruotsissa jalostusoriille asetettuja vaatimuksia terveydentilansa osalta. Kielteistä päätöstä perusteltiin sillä, että nuorella oriilla ei ole vielä näyttöä suorituskyvystä tai kestävyydestä vaativammalla tasolla eikä sillä myöskään ole vielä jälkeläisiä, joiden perusteella voitaisiin arvioida OCD:n periytyvyyttä.

Kaksi vahvistettua EHV-1-tapausta Pohjois-Savossa - Ypäjällä ei uusia sairastuneita

Pohjois-Savossa Aron tilalla viime viikolla hermosto-oireiden takia lopettamaan joudutun hevosen testitulokset varmistivat hevosella olleen EHV-1-virus. Aron tilan tiedotteen mukaan tallilla on myös toinen samaa virusta sairastava hevonen.

Ypäjällä sen sijaan 2-tallin kuumeilleista varsoista ei ole löytynyt kyseistä virusta. Viitostallissa hermosto-oireista kärsinyt hevonen voi jo paremmin eikä sen sierainlimanäytteistä ole löytynyt herpesvirusta. Sen osalta tutkimukset kuitenkin jatkuvat ja nyt odotellaan verikokeiden tuloksia, jotka saadaan parin viikon kuluessa. Viitostallia pidetään edelleen varmuuden vuoksi eristettynä.

Nyt ja vastaisuudessa yleisohjeena kannattaa pitää sitä, ettei sairaita hevosia kuljeteta pois kotitallilta. Myöskään terveitä hevosia, joiden kotitallilla on sairaita hevosia, ei tulisi viedä kotitallin ulkopuolelle. Erilaisten virusten leviämisen välttämiseksi tallilta toiselle liikuttaessa on syytä huolehtia varusteiden vaihtamisesta tai desinfioinnista sekä omasta käsihygienista.

Englantilaisen Horse & Hound -lehden nettisivuilla "FAQ" herpesvirukseen liittyen.

Emma Kanervan matka kohti maailman kärkeä nyt kirjana

Emma Kanervasta ja Sini Spiritistä - tällä hetkellä parhaana suomalaisena peräti sijalla 36 FEI:n rankingissa majailevasta ratsukosta - on ilmestynyt kirja. Kanervan sinnikkäästä työstä kohti kouluratsastuksen maailman kärkeä kertova kirja "Sinin henki, Emman tahto" julkaistiin tänään tiistaina Suomen Urheilumuseossa. Kanerva itse oli paikanpäällä kertomassa omista kokemuksistaan ja hänen sponsorinsa Sinituotteen toimitusjohtaja Ilkka Brotherus pitkäjänteisestä urheilusponsoroinnista.

Kirja on ostettavissa netin kautta SINiNetkaupassa. Kirjasta saatava tuotto lahjoitetaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi tehtävään työhön kotimaassa.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

FWB-ori Duendecillo P:lle voitto ja sijoitus Ruotsissa

Pari viikkoa sitten Ypäjän oripäivillä uusintatarkastettavana käväissyt FWB-ori Duendecillo P (Don Romantic - Mid-West Ibi-Light) otti eilen voiton Vaativa A -luokassa kansallisella tasolla Ruotsissa. Ruotsin nouseviin nimiin kuuluvan Jeanna Högbergin ratsastaman oriin voittoprosentit olivat 70,370. Ratsukko otti sijoituksen myös lauantaina ollen kolmas Prix St. Georges -luokassa tuloksella 71,404 prosenttia. Minna Telden tähdittämät kisat ja samalla Duendecillo P:n voitto noteerattiin myös tanskalaisella Ridehesten.com-sivustolla.

Tulokset

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kaikki kevään Kyvyt Esiin -tapahtumat peruttu

RJL on päätynyt perumaan kaikki Kyvyt Esiin -tapahtumat tältä keväältä. Syynä perumisiin on vallitseva tautitilanne.

Myös muita tapahtumia ja useita kilpailuja lähiviikoilta on peruttu varotoimenpiteenä liittyen vallitseviin herpesviruksen hermostomuotoepäilyihin. Toistaiseksi julkisuuteen ei ole edelleenkään tullut yhtään vahvistettua tapausta, mutta epäilyjä on eri puolilla Suomea. Aron tilalla Pohjois-Savossa on joduttu torstai-iltana lopettamaan yksi hevonen hermosto-oireiden takia. Ypäjän Hevosopiston kotisivujen mukaan kolmella tallilla on todettu kuumetapauksia.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira muistuttaa, että herpesvirusepäilyt tulee varmistaa diagnostiikalla. Osana käynnissä olevaa tutkimushanketta Evira tutkii eläinlääkärien sairaista hevosista ottamia näytteitä maksutta.

Lisätietoja herpesviruksesta:
Eläinklinikka Anivetin artikkeli herpesviruksesta
Hyvinkään Hevossairaalan tietopaketti hevosten neurologisista sairauksista

Emma Kanerva maailmanlistalla nyt sijalla 36

Emma Kanerva on noussut tuoreimmalla FEI:n maailmanlistalla jo sijalle 36. Kanervan ja Sini Spiritin aiempi sijoitus oli 44. TOP 100:n joukkoon mahtuvat muut suomalaiset Mikaela Lindh ja Terhi Stegars ovat nostaneet sijoitustaan Lindhin ollessa nyt 51.(aiemmin 58.) ja Stegarsin 57. (65.). Henri Ruoste - Don't Forget 2 on hyvien alkukauden suoritustensa siivittämänä noussut sijalta 422 sijalle 181.

TOP 10:ssä suurin muutos edelliseen listaukseen on Iso-Britannian Laura Bechtolsheimerin (nyk. Tomlinson) putoaminen neljänneltä sijalta sijalle 13. Hänen maannaisensa Charlotte Dujardin ja Valegro jatkavat edelleen listan kärjessä.

Muut suomalaiset listalla:
122. (151.) Stella Hagelstam - Soraya II
158. (163.) Emma Kanerva - Heimliche Liebe
181. (422.) Henri Ruoste - Don't Forget 2
228. (238.) Henri Ruoste - Jojo AZ
286. (284.) Emma Kanerva - Donnelly 3
299. (340.) Alexandra Malmström - Md Waterford II
380. (386.) Kikka Suomio - Flourian
433. (443.) Henri Ruoste - La Scala 3
467. (476.) Henri Ruoste - Forget Me Not V
491. (497.) Maarit Raiskio - Znak

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Ypäjän kisat sittenkin peruttu - Myös muita tapahtumia perutaan varotoimena

Tälle viikonlopulle pidettäväksi suunnitellut Ypäjän kansalliset koulukisat on sittenkin peruttu. Vielä eilen kisajärjestäjä Dressage Team Travers tiedotti, että kilpailut pidetään Ypäjällä vallitsevasta herpesvirusepäilystä huolimatta. Tänä aamuna seura kuitenkin ilmoitti, että kilpailut perutaan, koska Ypäjällä on todettu hevosilla kuumetta myös muualla kuin jo tautiepäilyn takia eristetyssä tallissa. Näin ollen Hevosopisto ei pysty takaamaan paikalle saapuvien kisahevosten turvallisuutta. Myös muita kilpailuja ja tapahtumia ympäri Suomen on päädytty peruuttamaan: esimerkiksi Ponioripäivät ensi viikolla Ypäjällä on siiretty myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan, samoin Littoisten Kyvyt Esiin -tapahtuma 9.4. on peruttu. Ypäjän Hevosopisto rajoittaa hevostensa liikkumista toistaiseksi tautiepäilyn takia.

Toistaiseksi Suomessa ei ole todettu yhtään vahvistettua hermostoherpesvirustapausta. Ypäjällä odotellaan yhden neurologisesti oireilleen hevosen koetuloksia, myös Aron tilalla Tervossa on tautiepäilyä ja siellä ilmeisesti yksi hevonen on oireiden takia jouduttu lopettamaan. Kyseisen tallin hevosia oli kolmisen viikkoa sitten kisoissa Virossa. Virossa on jo todettu tautitapauksia ja maan kaikki kisat on peruttu ainakin 26.4. asti. Virolainen esteratsastaja Paul Argus, jonka piti osallistua viikonloppuna Tampereen Hevosmessujen yhteydessä järjestettävään estekisaan, on niin ikään peruuttanut osallistumisensa.

SRL:n sivuilla on päivittyvää tietoa tilanteesta.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Ypäjän koulukisat järjestetään herpesvirusepäilystä huolimatta

Viime päivinä suomalaisia ratsastuspiirejä puhuttaneet herpesvirusepäilyt eivät ole vaikuttaneet huomenna alkaviin Dressage Team Traversin (DTT) kansallisiin kouluratsastuskilpailuihin, joiden yhteydessä ratsastetaan myös poni-, juniori- ja nuorille ratsastajille suunnatun Dressage Future Cupin ensimmäiset osakilpailut.

Kisat järjestetään Ypäjän Hevosopistolla, jossa joitakin hevosia on sairastunut kuumeeseen ja yhden oireet viittaavat vahvasti herpesvirukseen. Muutama viikko sitten Ypäjä Wnter Festival -estekisoissa oli mukana viroslaishevonen, jonka kotitallilla on sittemmin todettu herpesviruksen hermosto-oireita aiheuttava muoto. Tällä hetkellä Ypäjällä oireilevien hevosten testitulokset eivät ole vielä valmistuneet, joten varmuudella neurologista muotoa viruksesta ei siis ole toistaiseksi Suomessa todettu.

Kilpailut järjestetään tämän hetkisen tiedon mukaan normaalisti ellei tilanne oleellisesti muutu. Kilpailujärjestäjä DTT:n tiedotteen mukaan Hevosopisto on luvannut huolehtia kilpailijoiden käytössä olevien tilojen desinfioinnista. Sairaat hevoset on eristetty omaan talliinsa eivätkä ne myöskään käytä esimerkiksi samoja ratsastusalueita kuin muut alueella olevat hevoset. Kilpailujärjestäjä kuitenkin muistuttaa, että normaalikäytännön mukaisesti jokainen kilpailija osallistuu kilpailuihin omalla vastuullaan eikä järjestäjä vastaa mahdollisista tautitartunnoista. Vallitsevan tilanteen johdosta on kuitenkin päätetty, että viikonlopun kisat eivät ole pakollinen maajoukkuekatsastus minkään ikäryhmän osalta.

Hevosten herpesviruksen hengitystieoireita aiheuttavat muodot EHV-1 ja EHV-4 on varsin yleisiä. Nyt epäilyjen kohteena on kuitenkin EHV-1-viruksen mahdollisesti muuntunut muoto, joka voi aiheuttaa neurologisia oireita, jotka vaihtelevat lievistä takaosan liikkeiden koordinaatiohäiriöistä raajojen täydelliseen halvaantumiseen. Kyseistä muotoa on todettu äskettäin Virossa ja myös mm. Englannissa ja Yhdysvalloissa on tavattu tämän vuoden puolella saman viruksen aiheuttamia tapauksia. Englannissa useat GP-ratsastajat jättivät viime viikonloppuna Addingtonin CDI-kisan väliin sairastumisen pelossa. Viime keväänä virus jylläsi Hollannissa, jossa varotoimena kisoja peruttiin ja sikäläinen ratsastajainliitto kehotti ihmisiä välttämään hevosten kuljettamista kotitalleiltaan muutaman viikon ajan.

Suomessakin voitaisiin nyt suhtautua tautiepäilyihin tietyllä vakavuudella, mutta ilman hysteriaa. Hippos näyttää esimerkkiä asiassa harkitsemalla reilun viikon päästä järjestettävien Ponioripäivien siirtämistä. Jokainen voi myös omalla kohdallaan pohtia, kuinka välttämättömiä kisa- ja valmennusmatkat ovat juuri nyt sen sijaan, että hevoset jäisivät kotiin kunnes ensimmäiset tulokset sairastuneiden hevosten näytteistä saadaan. Varovaisuutta tulisi noudattaa myös ihmisten liikkuessa ilman hevosia eri talleilla. Vaatteiden ja omien ratsastusvarusteiden vaihto tallilta toiselle siirryttäessä ei olisi pahitteeksi edes ns. normaalitilanteessa, kun liikkellä ei ole arvailuja vakavasta sairaudesta.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jalostusori Belissimo M:n ja Hayley Beresfordin tiet erosivat

Australialaisratsastaja Hayley Beresfordin ja hänen kilpailuttamansa jalostusori Belissimo M:n (Beltain - Romadour II) tiet ovat yllättäen eronneet. Saksassa vaikuttava Beresford palasi viime viikolla Australiasta, jossa hän oli ollut valmentamassa, ja sai tietää, ettei Belissimo ole enää jatkossa hänen ratsastettavanaan. Syyksi on ilmoitettu Belissimon omistajan Zucht- und Sportpferde Schmidtin taloudelliset vaikeudet.

Beresfordin mukaan ori on siirretty toistaiseksi tuntemattomaan paikkaan myyntiä varten. Oriin omistajan edustaja kuitenkin kiistää myyntiaikeet. Hänen mukaansa sekä oriaseman että myyntitallin toiminta tulee jatkumaan entisellään.

Beresfordin kanssa GP-tasolla kilpaillut 14-vuotias Belissimo M on näyttänyt kyntensä myös jalostuksessa. Sillä on yli 40 jalostukseen hyväksyttyä poikaa, joiden joukossa mm. Bundeschampion-voittaja Callaho's Benicio sekä kilpailevia jälkeläisiä kuten NHMM-pronssimitalisti Blickpunkt. Oriilla on jälkeläisiä myös Suomessa.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Puolan Michael Rapczewiczille keltainen kortti

Puolan ykkösnimiin kuuluva Michael Rapczewicz sai keltaisen kortin Keski-Euroopan liigan World Cup -finaalissa Ukrainan Zhaskivissa. Rapczewiczin hevosella Randonilla havaittiin molemmissa kyljissä verta, joka kilpailun toimitsijoiden mukaan oli seurausta kannusten käytöstä. Tästä syystä ratsastajalle annettiin keltainen kortti, joka aiheutti myös ratsukon sulkemisen pois kyseisestä kilpailusta. Kahdesta keltaisesta kortista vuoden aikana seuraa automaattisesti kahden kuukauden kilpailukielto.

Rapczewicz on edustanut Randonilla maataan mm. kaksi kertaa olympialaisissa sekä EM- ja MM-kisoissa.