PM-kisat on saatu päätökseen. Suomalaisittain kisojen suurin yllättäjä oli Janni Martikainen, joka otti hevosellaan Michigan L:llä eilen junioreiden henkilökohtaisen hopeamitalin kür-tuloksella 71,925 prosenttia. Martikaisen hopea oli pararatsastajia lukuunottamatta Suomen ainoa henkilökohtainen mitali koko kisoista.
Viime vuoden PM-hopeamitalisti, poniratsastaja Ida-Lotte Peltoniemi ei onnistunut tällä kertaa aivan yhtä hyvin kuin viime vuonna, mutta nappasi kuitenkin henkilökohtaisesta kisasta sijoituksen oltuaan viiden ponillaan Top Tilas.
Senioreiden luokissa parhaiten läpi koko kisojen suoriutui ensimmäistä kertaa Suomen väreissä maajoukkueessa ratsastanut Kristina Böckmann. Elisessä Grand Prix Specialissa hän sijoittui hevosellaan Der Kleine Lordilla viidenneksi prosentein 68,078. Tänään hän teki hyvän tuloksen 70,925 prosenttia GP Kürissä ollen seitsemäs ja jääden vain niukasti sijoituksilta.
Pararatsastajista ryhmässä II kilpaileva Teija Kurikka sai kürissä pronssia Maditalla, ryhmässä Ib Katja Karjalaisen ja Woikoski High Flow'n saldo oli hopeinen mitali ja Teea Ranta sijoittui viidenneksi hevosella Tornaxs P ryhmässä IV.
Tulokset
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
perjantai 26. kesäkuuta 2015
PM-kisat 2015: Suomen junioreille joukkuepronssia
Joukkuemitalit jaettiin PM-kisoissa Tanskassa tänään. Suomen ainoan mitalin otti junioreiden joukkue, joka sijoittui pronssille jäätyään niukasti Ruotsin taakse. Kulta meni Tanskalle. Suomen juniorijoukkueen muodostivat ratsukot Janni Martikainen - Michigan L, Miika Miettinen - Antika, Ella Paloheimo - Wolle Wolkenstein ja Karoliina Vuojolainen - Suriano N.R. Parhaasta henkilökohtaisesta suomalaissuorituksesta vastasi Martikainen sijoituttuaan viidenneksi prosentein 67,807.
Niin poni-, nuorten ratsastajien kuin pararatsastajienkin joukkueet joutuivat tyytymään neljänteen tilaan. Kulta meni poneissa ja nuorissa ratsastajissa Tanskaan ja hopea Ruotsiin. Myös pararatsastuksessa Tanska otti kultaa, hopeiset mitalit sen sijaan ripustettiin norjalaisratsastajien kaulaan.
Joukkuemitalien lisäksi myös ensimmäiset henkilökohtaiset mitalit olivat jaossa tänään, kun tämänpäiväiset ohjelmat toimivat pararatsastajien ensimmäisenä henkilökohtaisena mestaruuskilpailuna. Katja Karjalainen otti Woikoski High Flow'lla hopeaa ja Jaana Kivimäki Bellilenellä pronssia ryhmässä Ib. Ryhmässä II Teija Kurikka sai niin ikään hopeaa ratsullaan Madita.
Huomenna ovat vuorossa ponien, junioreiden ja nuorten ratsastajien henkilökohtaiset kilpailut. Seniorit kilpailevat Grand Prix Specialissa. Pararatsastajilla lauantai on välipäivä ja kür-mitalit ovat jaossa sunnuntaina.
Lähtölistat ja tulokset

torstai 25. kesäkuuta 2015
PM-kisat 2015: Seniorit jäivät ilman mitalia, poneissa ja junioreissa menestystä avauspäivänä
Kaikkien ikäryhmien Pohjoismaiden mestaruus-kisat käynnistyivät tänään Aalborgissa Tanskassa. Senioreiden joukkuekisa ratkottiin heti avauspäivänä. Suomi jäi harmittavasti ilman mitalia, neljännelle sijalle. Emma Kanerva oli paras suomalaisseniori Sini Solinalla ratsastettuaan reilun 69 prosentin tuloksen. Kanerva jäi niukasti sijoituksilta ollen seitsemäs, kun viisi ratsukkoa sijoittui. Myös joukkueen ensikertalainen Kristina Böckmann onnistui hyvin GP-tasolla varsin vihreällä hevosellaan Der Kleine Lordilla. Böckmannin tulos oli 67,5 prosentin tuntumassa. Elisabet Ehrnroothin Wizard II ja Mikaela Lindhin Bellissimo L sen sijaan eivät olleet parhaimmillaan. Lindhin ratsu kompastui veryttelyssä ja suorituksen jälkeen selvisi, että se loukkasi jalkansa, joten kisat päättyivät Lindhin osalta ensimmäiseen päivään. Senioreiden joukkuekullan vei Ruotsi, jonka ankkurina ratsasti moninkertainen arvokisakävijä Minna Telde Santanalla.
Junioreissa ja poneissa sen sijaan saatiin menestystä heti avausluokissa. Saksassa alkukesän valmentautunut Ella Paloheimo oli hevosellaan Wolle Wolkensteinilla joukkuekisan ensimmäisessä osassa henkilökohtaisissa tuloksissa neljäs prosentein 66,261. Poneissa puolestaan Paloheimon tavoin Saksassa ennen PM-kisoja treenanneet Ida-Lotte Peltoniemi ja Top Tilas ottivat joukkuekisassa henkilökohtaisesti kolmannen sijan hienolla tuloksella 70,128 prosenttia. Nuorissa ratsastajissa suomalaisista parhaiten onnistui Sara Lehtilä Cayennella oltuaan yhdeksäs.
Myös pararatsastajat aloittivat kisarupeamansa tänään joukkuekisan ensimmäisellä osalla. Katja Karjalainen ja Woikoski High Flow olivat toisia omassa ryhmässään prosentein 70,267. Ryhmässä II Teija Kurikka Maditalla oli kolmas. Ryhmässä III Kaisla Osaran ja Kom Furikon sijoitus oli kuudes ja tuoreen Suomen mestarin Jessica Kerttusen ja Ladykillerin seitsemäs. Teea Ranta sijoittui ryhmässä IV viidenneksi Tornaxs P:llä.
Kisat jatkuvat kaikkien muiden paitsi senioreiden osalta joukkueohjelman toisella osalla huomenna perjantaina. Seniorit nähdään seuraavan kerran radalla lauantaina, kun ohjelmassa on GP Special.

tiistai 23. kesäkuuta 2015
Hollannille Rotterdamin Nations Cupin voitto
Isäntämaa Hollanti vei nimiinsä ykköstilan viikonloppuna Rotterdamissa ratsastetussa kauden kolmannessa Nations Cup -kisassa. Hollannin voittoisassa joukkueessa ratsastivat Hans-Peter Minderhound Glock's Johnsonilla, Edward Gal Glock's Undercoverilla, Diederik van Silfhout Arlandolla sekä Patrick van der Meer Uzzolla. Ruotsi sijoittui toiseksi ja Yhdysvallat kolmanneksi.
Rotterdamissa Nations Cupin formaattia oli muutettu niin, että tuloksiin vaikuttivat ensimmäisenä luokkana ratsastettu Grand Prix sekä Grand Prix Scpecial ja Grand Prix Kür, joissa molemmissa ratsasti kustakin joukkueesta kaksi ratsukkoa.
Rotterdamin onnistujiin lukeutuivat erityisesti GP Kürin parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastannut Ruotsin Patrik Kittel konkariratsullaan, jo 16-vuotiaalla Watermill Scandicilla (tulos 81,875) ja toiseksi sijoittunut hollantilaisratsukko Minderhound - Glock's Johnson, joka teki oman ennätystuloksensa 81,050 prosenttia.
Edelleen Hollannin kärkinimiin kuuluva Adelinde Cornelissen osallistui perjantaina ykköshevosellaan Jerich Parzivalilla CDI3*-tason Grand Prix -luokkaan, mutta jäi siinä kolmanneksi ratsukolle vaatimattomalla tuloksella 74,420 prosenttia. Jo 18-vuotias Parzival ei ole kilpaillut puoleen vuoteen ja teki jonkin verran virheitä GP:ssa. Cornelissenin mukaan hevonen oli hyvin jännittynyt olosuhteista johtuen eikä hän halunnut tuoda sitä viikonlopun aikana toista kertaa samaan tilanteeseen, joten hän jättäytyi pois lauantain küristä. Hollantilaisratsastajatar kuitenkin totesi ratsunsa olevan todella hyvässä kunnossa.

Yvonne Österholm kahdella hevosella Ruotsin NHMM-ehdokkaiden pitkällä listalla
Jo pitkään Ruotsissa asunut suomalaisratsastaja Yvonne Österholm on mukana kahdella hevosella Ruotsin nuorten hevosten MM-kisaehdokkaiden pitkällä listalla. Listalla on nyt 16 hevosta, kahdeksan molemmista ikäluokista. Österholmin ratsut ovat 5-vuotias Fiera Girl (Faustinur - Rubin Rot) ja 6-vuotias Quarton (Quaterback - Don Schufro). Ruotsin ikäkausikilpailuissa hyvin menestynyt Quarton oli mukana NHMM-kisoissa myös viime vuonna, mutta ei esittänyt siellä parastaan. NHMM-kisoihin lähtevät hevoset valitaan 13. heinäkuuta mennessä.
Suomen NHMM-kisaedustajista ei vielä ole tietoa. Kvaalivaatimuksina on vähintään 78 prosentin tulos FEI:n nuorten hevosten esiohjelmasta tai vähintään 75 prosentin tulos finaaliohjelmasta. RJL:n sivuilla kvaalikisoiksi on mainittu esimerkkeinä samalle viikonlopulle kesäkuun alkuun osuneet Finnderby ja Korpilahden kisat.

maanantai 22. kesäkuuta 2015
Britti Michael Eilbergin arvokisaratsu Half Moon Delphi myyty Yhdysvaltoihin
Brittiratsastaja Michael Eilbergin ykkösratsu Half Moon Delphi (Dimaggio - West Wall) on myyty Yhdysvaltoihin. Ratsukko oli mukana Iso-Britannian EM-pronssia ottaneessa joukkueessa vuonna 2013 ja MM-hopealle päässeessä joukkueessa viime vuonna. MM-kisojen GP Kürissä Eilberg ja Half Moon Delphi sijoittuivat kahdeksanneksi. Half Moon Delphi oli toipilaana MM-kisojen jälkeen eikä sitä ole nähty kilparadoilla sen jälkeen.
Nyt 13-vuotias hannovertamma on myyty yhdysvaltalaiselle Bob Pricelle ja sillä tulee ratsastamaan Sarah Daehnert. Half Moon Delphi ei kuitenkaan matkusta suoraan uudelle kotimantereelleen vaan jää toistaiseksi Eurooppaan, tarkemmin ottaen Patrik Kittelin tallille Saksaan valmennukseen.
Eilberg ei jää kuitenkaan tyhjän päälle, sillä hänellä on tallissaan useita hyviä hevosia, mm. GP-tasolla tasaisesti suorittanut Marakov sekä erittäin lahjakkaita nuorempia hevosia kuten kaksinkertainen nuorten hevosten MM-kultamitalisti Woodlander Farouche ja huutokauppatähti, ori Der Designer.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Lapsiratsastaja Camilla Aarnio-Wihuri kolmas Hagenissa
Lapsiratsastajien ikäryhmässä kilpaileva Camilla Aarnio-Wihuri sijoittui kolmanneksi lapsiratsastajien finaalissa Hagenin kansainvälisissä kisoissa lauantaina. Aarnio-Wihuri ja hänen hevosensa First Hit V.H. Bloemenhof saivat tuloksen 65,677 prosenttia. Toisella hevosellaan Westsidella hän oli 10. prosentein 62,969. Luokkaan osallistui kaikkiaan 12 ratsukkoa.
Suomen ainoa poniratsastaja Hagenissa, Ida-Lotte Peltoniemi, oli yhdeksäs 16 ratsukon kür-finaalissa tänään ponillaan Top Tilas. Ratsukko sai hyvä tuloksen 71,083 prosenttia. Perjantaina Peltoniemi oli 19. ja lauantaina 17.
Junioriratsukko Ella Paloheimo oli perjantaina kür-finaalin karsinnassa 12. , mutta jättäytyi pois finaalista.
Joukkuekisassa mainiosti menestyneet Suomen nuoret ratsastajat eivät olleet kür-finaalissa parhaimmillaan. Anna Tallbergin ja Fernet D:n sijoitus oli 12. ja Julius von Staff-Reitzensteinin ja Stepdancerin 16., Terhi Lehtimäki sijoittui Wilma II:lla viidenneksi lohdutusfinaalissa. Perjantaisessa kür-finaalin karsinnassa Tallberg ja von Staff-Reitzenstein jakoivat sijan 13, Lehtimäki puolestaan oli tilalla 22.

torstai 18. kesäkuuta 2015
Suomen nuoret menestyivät hienosti Hagenin joukkuekisassa
Suomen nuorten ratsastajien joukkue kilpailee parhaillaan Hagenissa, kansainvälisessä Future Champions -kilpailussa. Tänään oli vuorossa joukkuekisa, jossa suomalaiset menestyivät upeasti sijoittuen toiseksi heti Saksan jälkeen. Joukkuekilpailussa oli mukana kaikkiaan 10 joukkuetta.
Suomen joukkueen muodostivat samat ratsukot, jotka on nimetty myös kahden viikon päästä Ranskassa järjestettäviin EM-kilpailuihin. Joukkueessa ratsastivat Terhi Lehtimäki Wilma II:lla, Anna Tallberg Fernet D:llä ja Julius von Staff-Reitzenstein Stepdancerilla. Henkilökohtaisissa tuloksissa von Staff-Reitzenstein oli hienosti toinen, Tallberg 11. ja Lehtimäki 23.
Nuorten ratsastajien lisäksi Hagenissa kilpailevat junioriratsukko Ella Paloheimo - Wolle Wolkenstein, poniratsukko Ida-Lotte Peltoniemi - Top Tilas sekä lapsiratsastajien ryhmässä kilpaileva Camilla Aarnio-Wihuri hevosilla First Hit V.H. Bloemenhof ja Westside. Paloheimon sijoitus oli tänään junioreiden joukkueohjelmassa 12., kun luokkaan osallistui 23 ratsukkoa. Aarnio-Wihuri osallistui lapsiratsastajien joukkueohjelmaan ollen 9. ja 13. Peltoniemi aloittaa oman urakkansa huomenna.

Nuorten ratsastajien joukkue lähtee EM-kisoihin
SRL on vahvistanut niiden ratsastajien nimet, jotka lähtevät junioreiden ja nuorten ratsastajien EM-kisoihin Ranskan Vidaubaniin heinäkuun alussa. Tällä kertaa kisoihin matkaa vain nuorten ratsastajien joukkue sekä yksi lapsiratsastajaratsukko. Nuorten ratsastajien joukkueessa ratsastavat Terhi Lehtimäki Wilma II:lla, Anna Tallberg Fernet D:llä ja Julius von Staff-Reitzenstein Stepdancerilla. Kisoihin nimetty lapsiratsukko Camilla Aarnio-Wihuri First V.H. Bloemenhofilla tai Westsidella. EM-kisat järjestetään Vidaubanissa Ranskassa 1.-5. heinäkuuta.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
SRL alkanut ylläpitää listaa nuorten hevosten kouluttajista
SRL on alkanut ylläpitää listaa nuorten hevosten kouluttajista ja ratsuttajista. Hevosenomistajilta on tullut palautetta siitä, että nuorille hevosille on vaikea löytää sopivaa kouluttajaa, minkä seurauksena hevosten potentiaalia ei välttämättä saada parhaalla mahdollisella tavalla esille.
Listalle voivat ilmoittautua kaikki ratsuttajan eli hevosenvalmentajan ammattitutkinnon suorittaneet henkilöt sekä henkilöt, jotka ovat kouluttaneet vähintään viisi nuorta hevosta/ponia, joista tulee olla joko kasvattajan tai omistajan referenssi tai tuloksia SRL:n nuorten hevosten kilpailusarjoista/Breeders' Prizesta. Edellämainitut vaatimukset tulee vahvistaa toimittamalla tarvittavat dokumentit Ratsastajainliittoon.
Listaa ylläpidetään ratsuttajien ja kouluttajien oman ilmoituksen perusteella. Toiveena on, että listalle saataisiin koottua mahdollisimman kattavasti alan toimijat.

maanantai 15. kesäkuuta 2015
FWB-ruuna Donnperignon Tanskan mestariksi
Tanskassa ratkotiin maan mestaruudet viikonloppuna. Kultaa vei suomalaista ratsuhevoskasvatusta ansiokkaasti maailmalla jo useamman vuoden edustanut FWB-ruuna Donnperignon ratsastajansa Anna Kasprzakin kanssa. Ratsukko on ollut Tanskan ykkösnimi jo jonkin aikaa eikä tämän vuoden mestaruuskisa muuttanut tilannetta. Donnperignon ei ole kilpaillut viime vuoden MM-kisojen jälkeen lainkaan. Ennen viikonlopun kisoja se on ollut intensiivisessä valmennuksessa vasta kolmen viikon ajan kärsittyään lievistä loukkaantumisista. Hevosen kuntoa on kuitenkin pidetty yllä mm. vesijuoksumattotreenillä.
Kasprzak ja Donnperignon voittivat kaikki kolme osakilpailua ja veivät ykköstilan selvästi kokonaistuloksella 227,727. Muista mitaleista sen sijaan käytiin tiukempi kamppailu. Kahden ensimmäisen päivän jälkeen hopeassa oli vahvasti kiinni Yhdysvalloissa asuva Mikala Münter Gundersen My Ladylla. Ratsukko teki kuitenkin kürissä ison virheen laukkapirueteissa, mikä jätti sen lopputuloksissa sijalle kuusi. Hopeamitalin nappasi itselleen Agnete Kirk Thinggaard suomalaisille Henri Ruosteen EM-ratsuna tutuksi tulleella Jojo AZ:lla. Thinggaardin ja Jojo AZ:n kokonaistulos oli 216,961. Pronssille ratsasti Daniel Bachmann Andersen Loxanalla tuloksella 215,691.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Kristina Sprehelle Saksan mestaruus sekä GP Specialissa että GP Kürissä
Kristina Sprehe vei oriillaan Desperados nimiinsä molemmat viikonlopun aikana jaossa olleet Saksan mestaruudet. GP Specialin ja GP Kürin lisäksi ratsukko voitti myös perjantain Grand Prix'n. Eilisessä GP Specialissa kultaan oikeuttanut tulos oli 82,490 prosenttia ja tämänpäiväisessä GP Kürissä voittoprosentit nousivat 87,275:een. St. Georg -lehden verkkosivujen mukaan Saksan maajoukkueen vakionimenä jo pari viime vuotta ollut Desperados esiintyi viikonlopun aikana Balvessa paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Sprehe ja Desperados veivät tuplanmestaruuden nimiinsä nyt toista kertaa peräkkäin.
Molemmissa mitaliluokissa hopeaa vei kokenut Isabell Werth Don Johnsonilla. Tuplapronssille ratsasti hyvässä vedossa oleva Jessica von Bredow-Werndl Unee BB:llä. Sama kaksikko oli hopea ja pronssimitaleilla myös viimevuotisessä mestaruuskürissä. Viikonlopun yllättäjänä voidaan pitää Hubertus Schmidtia trakehner-ori Imperiolla. Ratsukko sijoittui kummassakin mestaruusluokassa neljänneksi. Näin ollen Schmidt sekä mitalikolmikko muodostavat Saksan joukkueen Hagenin CDIO-kisassa heinäkuun puolessa välissä. Kyseinen kisa toimii Saksan maajoukkueen viimeisenä katsastuskisana ja on näytönpaikka myös Balvesta poissaolleille Totilakselle ja Bella Roselle, jotka eivät ole Hagenissa mukana Nations Cup -joukkueessa vaan ovat osallistumassa CDI-kierrokselle.

perjantai 12. kesäkuuta 2015
Jessica Kerttusella pararatsastuksen Suomen mestaruus
Ypäjällä kilpaillaan parhaillaan kisaviikon merkeissä. Samassa yhteydessä ratkottiin myös pararatsastuksen Suomen mestaruus. Kaikille ryhmille avoimessa kisassa kultaa vei Jessica Kerttunen ponilla Ladykiller II. Kerttunen voitti molemmat osakilpailut. Hopealle ratsasti Teea Ranta Treasure T:llä ennen pronssille sijoittunutta Teija Kurikkaa ja Maditaa.
Tuore kultamitalisti oli yllättynyt voitostaan: "En olisi uskonut, että kultaa tulee. Kaikki onnistui, pystyin tekemään kaikki asiat, mitä pitikin, ja poni oli kuuliainen. Parannettavaa jäi. En ole vielä kovin montaa kertaa ratsastanut kûr-ohjelmaa, ja toivoisin, että olisin pystynyt ratsastamaan vielä paremmin musiikin tahtiin."
Ykköspararatsastajamme Katja Karjalainen ja Jaana Kivimäki eivät osallistuneet SM-kisoihin vaan valmistautuvat jo kesäkuun lopulla järjestettäviin PM-kisoihin, joihin myös koko mitalikolmikko suuntaa.

torstai 11. kesäkuuta 2015
Werthin ykköstykki Bella Rose jää pois Saksan mestaruuksista
Saksan mestaruuskisat käynnistyvät huomenna Balvessa. Jo aiemmin tuli tieto siitä, ettei Totilas alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kilpaile siellä. Nyt myös toinen mielenkiintoisimmista nimistä, Isabell Werthin ykkösratsu Bella Rose jättää kisat väliin. Hyvin harvakseltaan muutenkin kilpaillut tamma loukkaantui viime vuonna kesken MM-kisojen ja on sen jälkeen nähty radalla vain kerran. Bella Rosen harmina oli taannoin tulehdus toisessa polvessa ja vaikka se onkin palannut takaisin normaaliin valmennukseen, ei se vielä ole täydessä kilpailukunnossa.
Totilaksen ja Bella Rosen lisäksi hyvän hallikauden tehnyt, Sönke Rothenbergerin ratsastama Favorit joutuu jäämään niin ikään pois Balvesta lievän loukkaantumisen vuoksi.
Balven kisat ovat toinen pakollisista katsastuskisoista niille, jotka pyrkivät mukaan Saksan EM-joukkueeseen. Totilas sai luvan jättää kisat väliin ja on näin ollen edelleen mukana potentiaalisten maajoukkue-ehdokkaiden listalla. Oletettavasti tilanne on sama myös Bella Rosen kohdalla, koska maajoukkuevalmentaja Monica Theodorescu on sanonut haluavansa kotikisoihin parhaat mahdolliset ratsukot.

tiistai 9. kesäkuuta 2015
Seniorit mielenkiintoisella joukkueella PM-kisoihin
Suomen senioreiden PM-kisajoukkue julkistettiin tänään. Suomi lähtee mielenkiintoisella joukkueella kisoihin, sillä mukana on kaksi Saksassa majailevaa ratsukkoa, yksi Tanskaa tukikohtanaan pitävä ja vain yksi ratsukko, joka oleskelee vakituisesti Suomessa. Tanskaan Saksasta suuntaavat ratsukot ovat Emma Kanerva Sini Solinalla sekä tuore nimi Suomen maajoukkueessa, Kristina Böckmann Der Kleine Lordilla. Muut kaksi ratsastajaa ovat Mikaela Lindh ratsunaan Bellissimo L sekä Elisabet Ehrnrooth Wizard II:lla. Kauden kotimainen kärkinimi Eevamaria Porthan-Broddell Solos Lacanilla ei ole mukana joukkueessa.
Pararatsastajia kisoihin lähtee kuusi. Joukkueessa ratsastavat nimetään tällä viikolla pidettävien SM-kisojen jälkeen. Ainakin hienosti kauden alun kansainvälisissä kisoissa menestyneiltä Katja Karjalaiselta ja Dr. Doolittlelta sekä Jaana Kivimäeltä ja Bellileneltä on lupa odottaa PM-kisoissa hyviä tuloksia.
Suomen pararatsastajat PM-kisoissa:

- Jessica Kerttunen – Ladykiller II
- Teea Ranta – Treasure T
- Teija Kurikka – Madita
- Jaana Kivimäki - Bellilene
- Katja Karjalainen – Dr Doolittle
- Kaisla Osara – Kom Furiko
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Ponien, junioreiden ja nuorten ratsastajien PM-ratsukot nimetty
Poni-, juniori- ja nuorten ratsastajien joukkueet kesäkuun lopulla järjestettäviin PM-kilpailuihin on julkaistu. Eilen päättyneet Ypäjän kisat toimivat viimeisenä katsastuksena. Senioreiden edustajat nimetään SRL:n ilmoituksen mukaan viimeistään keskiviikkona. PM-kisat järjestetään 25.-28.6. Aalborgissa Tanskassa.
Nuoret:
Merita Kelo - Saluut
Sara Lehtilä - Cayenne
Laura Kock - Ishar
Susanna Therman - Dragonheart (varahevonen Rossini III)
Varalla: Essi Hiidensalo - Umberto B
Juniorit:
Miika Miettinen - Antika
Ella Paloheimo - Wolle Wolkenstein
Karoliina Vuojalainen - Suriano N.R.
Janni Martikainen - Leonora Eg (varahevonen Michigan L)
Varalla: Kiia Kousa - Die Welt
Ponit:
Ida-Lotte Peltoniemi - Top Tilas
Mea Packalen - V.K. Nestor (varahevonen Darius v. Herrenhof)
Emmi Lipponen - Pin Rock's Cotton Candy
Louise Jönsson - Armando IV
Varalla: Janna Pursiainen - Marit's Rosanella

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
CDI3* Compiègne: Nilosaari kolmas GP Kürissä
Niina Nilosaari onnistui hyvin Compiègnessa tänään ratsastetussa GP Kürissä. Hän sijoittui 11-vuotiaalla tammallaan Kom Ragdollilla (Playboy - Tolstoy) hienosti kolmanneksi prosentein 68. Ohjelman parhaisiin osuuksiin kuuluivat mm. passaget ja lisätyt askellajit. Luokan voitti Iso-Britannian Spencer Wilton Numbertolla tuloksella 72,250 prosenttia.
Tulokset
Tulokset
Eevamaria Porthan-Broddell ja Solos Lacan lyömättömiä Ypäjällä
Alkukauden lähes voitosta voittoon marssinut ratsukko Eevamaria "Nipsu" Porthan-Broddell - Solos Lacan jatkoi Ypäjän CDI3*-kisoissa samalla linjalla ottaen voiton niin eilisessä Grand Prix'ssa kuin tämänpäiväisessä GP Kürissäkin. Eilen voitto tuli 68,800 prosentin tuloksella. Tänään 70 prosentin raja meni komeasti rikki ja voittotulos oli 72,450. Elisabet Ehrnrooth sijoittui Wizard II:lla toiseksi prosentein 70,275 ja kolmas oli Ruotsin Sophie Fleming Tärnström Schumilla tuloksella 70,175 prosenttia. Eilisessä GP:ssä Fleming Tärnström oli toinen ja Ehrnrooth kolmas.
Tuomaristossa mukana olleen Irmeli Summasen mielestä Porthan-Broddellin suoritus oli hyvä ja näyttävä ja koreografia oli vaativa vaikka jo 19-vuotias Solos Lacan yritti paikoitellen melkein liikaakin, mikä näkyi ajoittain pieninä vaikeuksina passagen tahdissa. Summanen piti Ypäjän kisoja hyvänä läpileikkauksena suomalaisesta kouluratsastuksesta, kun mukana oli luokkia poneista GP:hin ja luokat olivat myös hyvätasoisia.
Ypäjän kisat toimivatkin eri ikäryhmien viimeisenä katsastuskisana PM-kisoihin, jotka järjestetään tämän kuun lopulla Tanskassa. Joukkueiden kokoonpanot on tarkoitus julkistaa heti Ypäjän kisojen jälkeen.

lauantai 6. kesäkuuta 2015
CDI3* Compiègne: Niina Nilosaari kilpailee Ranskassa
Emile Faurien luon Englannissa valmentautuva Niina Nilosaari on parhaillaan kilpailemassa Ranskan Compiègnessa hevosensa Kom Ragdollin kanssa. Ratsukko osallistuu CDI3*-luokkiin ja oli eilen mukana Grand Prix'ssa. Nilosaaren sijoitus siinä oli 24 ratsukon joukossa 20. prosentein 63,140. Tulosta verottivat muutamat selvät virheet. Nilosaari osallistuu myös huomenna puolen päivän jälkeen ratsastettavaan Grand Prix Küriin.
Tulokset
Tulokset
torstai 4. kesäkuuta 2015
Dujardin ja Valegro jatkavat FEI:n rankingin kärjessä
Iso-Britannian Charlotte Dujardin ja Valegro jatkavat edelleen FEI:n ranking-listan kärjessä ennen Hollannin Edward Galia ja Glock's Undercoveria sekä Adelinde Cornelissenia ja Jerich Parzivalia. Vielä edellisellä listalla kolmatta sijaa pitänyt saksalaisratsukko Matthias Alexander Rath - Totilas on pudonnut sijalle 28 jo pitkään jatkuneen kisataukonsa takia. Ratsukko kilpaili viimeksi Aachenissa viime vuoden heinäkuussa.
Terhi Stegars ja Axis TSF jatkavat parhaana suomalaisena samalla sijoituksella 43 kuin aiemmalla listan päivitykselläkin. Myös Eevamaria Porthan-Broddell on pitänyt Solos Lacanilla viimekertaisen sijoituksensa eli 123. Kisatauolla raskauden takia olevan Stella Hagestamin ja Chopin III:n sijoitus on 139. (aiemmin 127.). Paluun listalle on tehnyt Emma Kanerva Heimliche Liebellä ollen nyt sijalla 442. Uutena suomalaisnimenä mukaan on noussut Kristina Böckmann Der Kleine Lordilla. Ratsukon sijoitus on 708.
Ulkomaiden lippujen alla kilpailevista FWB-hevosista Donnperignon on 72. (68.) ja Duendecillo P 409. (413.).
Muut suomalaiset:
165. (171.) Elisabeth Ehrnrooth - Wizard II
243. (259.) Emma Kanerva - Lord of Lennox vF
275. (277.) Stella Hagelstam - Soraya II
323. (425.) Emma Kanerva - Sini Solina
332. (328.) Kira Kanerva - Dorazio
441. (439.) Kikka Suomio - Flourian
447. (445.) Mikaela Lindh - Skovlunds Más Guapo
455. (461.) Anna-Leena Meller - Mauser
456. (409.) Johanna Heikkilä - Adonna
493. (498.) Niina Nilosaari - Kom Ragdoll
557. (536.) Emma Kanerva - Cardeur
642. (636.) Linnea Grünn - Niklas
671. (663.) Marjo Kujala - Nazareno xx
685. (681.) Sirpa Degerth-Kaldi - Gringo

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Totilaksen tämän kauden aloitus siirtyy - jälleen kerran
Saksan koulumaajoukkueen valintakomitea on antanut Matthias Alexander Rathille ja Totilakselle luvan olla osallistumatta reilun viikon päästä järjestettäviin Saksan mestaruuskisoihin, jotka perinteisesti ovat toimineet pakollisena katsastuskilpailuna maajoukkueeseen mieliville ratsukoille. Saamansa vapautuksen myötä Rath ja Totilas säilyttävät mahdollisuuden päästä mukaan edustamaan Saksaa EM-kotikisoihin elokuussa.
Saksan maajoukkuevalmentaja Monica Theodorescun mukaan Totilas ei ole vielä riittävän pitkällä kilpailuja ajatellen, mutta kuitenkin oikealla tiellä. Theodoresculle on tärkeää, että Saksan joukkue osallistuu EM-kisoihin parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Koska Totilas kunnossa ollessaan on kiistatta yksi huippupisteisiin yltävistä hevosista, on sille annettu mahdollisuus pysyä vielä mukana valinnoissa. Ratsukon Rath - Totilas näytönpaikaksi jää näin ollen toiseksi katsastuskilpailuksi nimetty Hagenin CDIO-kisa heinäkuussa.
Viime vuonna vastaavan vapautuksen pakollisesta katsastuskisasta sai ratsukko Helen Langehanenberg - Damon Hill. Tuolloin tilanne oli siinä suhteessa erilainen, että ratsukolla oli hyviä näyttöjä hallikaudelta ja huhtikuussa ratsastetusta World Cup -finaalista. Totilas sen sijaan on kilpaillut viimeksi vajaa vuosi sitten, heinäkuussa Aachenissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)