perjantai 29. kesäkuuta 2012

KWPN-jalostusori Jazz kloonattu

KWPN-ori Jazz, jota voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä kouluoriista niin KWPN-kantakirjassa kuin yleisestikin, on kloonattu. Ranskalainen Cryozootech, joka on aiemmin kloonannut mm. tamma Poetinin, on tuottanut hollantilaisen Broeren oriaseman toimeksiannosta kaksi Jazz-kloonia. Kloonit ovat syntyneet kaksi kuukautta sitten Yhdysvalloissa ja ne on tarkoitus siirtää tulevaisuudessa Hollantiin.

NBCH Ypäjä: Pikkuponeille joukkuepronssia

Ypäjän PM-kilpailuissa jaettiin tänään mitalit sekä nuorten ratsastajien että pikkuponien joukkuekisassa. Ponien joukkuekisassa suomi otti pronssia, tosin kisaan osallistui vain kolme joukkuetta. Suomen joukkueessa ratsastivat Camilla Aarnio-Vihuri Woldhoeve's Coloradolla, Miika Miettinen V.K.Katilla ja Mea Packalén V.K.Nestroilla. Heistä henkilökohtaisesti parhaiten suoriutui Packalén, joka oli tuloksella 65,128 % luokassa yhdeksäs. Joukkuekisan voiton vei Tanska ja hopeaa otti Ruotsi.

Tulokset, pikkuponit/joukkuekilpailu:
1. Tanska 207,222
2. Ruotsi 202,308
3. Suomi 193,247

Tanska hallitsi myös nuorten ratsastajien joukkuekisaa. Suomi jäi ilman mitalia ollen neljäs. Ruotsi sai hopeaa ja pronssi meni Norjaan. Suomen joukkueen muodostivat Anna-Kaija Ahava - Rock Rum, Linda Ikonen - Colibris, Laura Lehtonen - Whoopy II ja Ella Tanhuanpää - Eliko. Lehtonen oli tällä kertaa paras suomalainen tuloksella 66,579 %, jolla hänen sijoituksensa oli kahdeksas.

Tulokset, nuoret ratsastajat/joukkuekilpailu:
1. Tanska 206,684
2. Ruotsi 201,026
3. Norja 197,052
4. Suomi 196,026


Tulokset


torstai 28. kesäkuuta 2012

Espanjan olympiajoukkue selvillä

Espanjan maajoukkuevalmentaja Jan Bemelmans on julkistanut maan olympiajoukkueen. Olympialaisissa ratsastavat kokeneet Beatriz Ferrer-Salat Delgadolla ja Juan Manuel Munoz Fuego de Cardenasilla sekä vasta 19-vuotias Morgan Barbançon Painted Blackilla. Viimeksi mainittu ratsukko on menestynyt tällä kaudella espanjalaisista parhaiten. Anky van Grunsven kilpaili aiemmin 15-vuotiaalla KWPN-oriilla Painted Black sijoittuen mm. kaksi kertaa World Cupin finaalissa kolmanneksi.

NBCH Ypäjä: Suomen junioreille joukkuepronssia

Kisojen avauspäivänä Ypäjän Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskisoissa urakkansa aloittivat isojen ponien ja junioreiden joukkue. Juniorijoukkue otti itselleen pronssia kisassa, jonka voiton vei Tanska. Hopea meni Norjalle ja Ruotsi jäi tällä kertaa neljänneksi. Anni Torkko sijoittui luokassa henkilökohtaisissa tuloksissa hienosti kolmanneksi prosentein 68, mikä enteilee hyvää henkilökohtaista mestaruutta ajatellen.

Suomen joukkueessa ratsastavat Merita Kelo Saluutilla, Emmi Moilanen Brown Butlerilla, Anna Tallberg Altair II:lla ja Anni Torkko Belphegorilla.

Tulokset, juniorit/joukkuekilpailu:
Tanska 205,351
Norja 201,622
Suomi 197,757
Ruotsi 197,324

Isojen ponien joukkue jäi joukkukisassa harmittavasti neljänneksi. Henkilökohtaisissa tuloksissa parhaiten sijoittui Susanna Therman Corinnalla ollen 66,154 prosentilla sijalla 12. Kultamitalit menivät tässäkin ikäryhmässä Tanskaan, hopea Ruotsiin ja pronssi Norjaan.

Tulokset, isot ponit/joukkuekilpailu:
Tanska 212,897
Ruotsi 208,692
Norja 202,179
Suomi 197,410

Tänään ohjelmassa oli myös pikkuponien esiohjelma, jossa mukana oli kolme suomalaisratsukkoa. Ratsukot Mea Packalen - V.K. Nestor ja Miika Miettinen - V.K. Kati ottivat jaetun kuudennen tilan tuloksella 63,875. Camilla Aarnio-Vihuri ja Woldhoeve's Colorado olivat sijalla 10 prosentein 62,375.

Kisat jatkuvat huomenna pikkuponien ja nuorten ratsastajien joukkuekisalla.


Tulokset

Viikolla 26 kilpaillaan...

Ypäjällä ovat tänään alkaneet poni-, juniori- ja nuorten ratsastajien PM-kilpailut, jotka jatkuvat aina sunnuntaihin asti. PM-luokkien lisäksi Ypjällä ratsastetaan sunnuntaina Hevosopiston GP-sarjan osakilpailu.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Minna Telde täydentää Ruotsin olympiajoukkuetta

Ruotsin olympiajoukkue on nyt kasassa, kun jo aiemmin nimettyjen Patrik Kittelin ja Tinne Vilhelmson-Silfvénin lisäksi joukkueen kolmanneksi ratsastajaksi on valittu Minna Telde. Kevään aikana hyviä tuloksia tehneen Telden ratsu elokuun koitoksissa on jalostusori Santana (Sandro Hit - Rubinstein), joka kilpaili ensimmäistä kertaa GP-tasolla vasta tammikuussa. Ruotsin joukkueen vararatsukkona Lontooseen matkustaa Rose Mathisen - Boccelli (Don Schufro - Bernstein).

Hollannin olympiajoukkue koossa - Cornelissen ja Parzival mukana

Aiemmasta ilmoituksestaan poiketen Hollannin maajoukkuevalmentaja Sjef Janssen on jo tehnyt valintansa olympiajoukkueen suhteen. Alunperin viime viikonlopun Rotterdamin kisan piti olla viimeinen katsastuskilpailu Hollannin olympiajoukkueeseen. Janssen kuitenkin ilmoitti ennen kisoja harkitsevansa tilannetta sittenkin Aachenin kisoihin asti. Suurimpana kysymysmerkkinä oli maan kärkinimen Adelinde Cornelissenin ratsun Parzivalin kunto, joka ei ole ollut aivan kohdillaan kuluneen kevään aikana. Suunnitelmana oli, että Cornelissen ja Parzival, jotka eivät ole osallistuneet kumpaankaan katsastuskilpailuun, esittäisi kisakuntonsa tulevana viikonloppuna kansallisissa kilpailuissa.

Näistä suunnitelmista huolimatta Janssen on kuitenkin tehnyt ratkaisunsa ja valinnut jo ne kolme ratsastajaa, jotka ovat mukana joukkuekisassa Lontoossa. Ratsukot ovat Adelinde Cornelissen - Jerich Parzival, Anky van Grunsven - Salinero ja Edward Gal - Glock's Undercover. Henkilökohtaiseen kilpailuun osallistuva neljännen ratsukon paikasta taistelevat Imke Schelleken-Bartels - Toots ja Patrick van der Meer - Uzzo, jotka molemmat ovat mukana Hollannin joukkueessa Aachenin kisoissa reilun viikon päästä.

Maajoukkuevalmentaja Janssenin mukaan tilanne Hollannin joukkueen osalta ei ole ollut koskaan yhtä huono kuin nyt. Soulin vuoden 1988 olympialaisista lähtien maa on taistelluta aina kullasta ja hopeasta, tällä hetkellä pronssimitali näyttäyisi todennäköisimmältä.

Jessica Michel Ranskan edustaja olympialaisissa

Jessica Michel osallistuminen olympialaisten henkilökohtaiseen kilpailuun on vahvistettu virallisesti Ranskan olympiakomitean toimesta. Michel on parhaiten olympiarankingissa pärjännyt ranskalainen ja lunasti itselleen näin paikan Lontoon olympialaisissa. Michelin ratsu on Haras de Hus -siittolan omistama tamma Riwera de Hus (Welt Hit II - Noble Roi xx).


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kikka Suomiolle sijoituksia Lipicassa

Kikka Suomio ja Flourian kilpailivat juhannusviikonloppuna Slovenian Lipicassa CDI3*-kilpailuissa. Suomio osallistui perjantaina Grand Prix -luokkaan, jossa hän sijoittui kuudenneksi tuloksella 59,340 %. Luokan voitti Katarzyna Milczarek Florencia B:llä prosentein 65,915. Luokkaan osallistui kahdeksan ratsukkoa.

Tänään ratsastetussa Grand Prix Specialissa Suomio oli viides tuloksella 60,800 %. Myös tämän luokan kärkipaikka meni Milczarekille tuloksella 67,911 %. Luokassa oli mukana viisi ratsukkoa.

Tulokset

Brittien olympiajoukkue julkistettu

Tämän kesän olympialaisia isännöivän Iso-Britannian olympiajoukkue on julkistettu. Kolme joukkuekisaan osallistuvaa ratsukkoa ovat Carl Hester - Utophia, Charlotte Dujardin - Valegro ja Laura Bechtolsheimer - Mistral Höjris. Tämän kolmikon lisäksi henkilökohtaiseen kilpailuun osallistuu kokenut, jo kolmiin olympialaisiin osallistunut Richard Davison Hiscox Artemiksella. Toistaiseksi Iso-Britannian joukkueeseen ei ole nimetty vararatsastajia. 

Vaikka Iso-Britannia ei ole tähän mennessä voittanut vielä yhtäkään olympiamitalia kouluratsastuksessa, on maa yksi vahvimmista ennakkosuosikeista Lontoon kisoissa. Vuoden 2010 MM-joukkuehopea sekä historiallinen EM-joukkuekulta viime vuonna samoin kuin henkilökohtaiset mitalit edellä mainituissa kisoissa antavat odottaa loistavaa menestystä kotikisoissa.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

CHIO Rotterdam: Kanerva epäonnistui GP Kürissä

Emma Kanervan päätösluokka Rotterdamissa ei sujunut suunnitelmien mukaan. Luokan ensimmäisenä startanneen Kanervan Sini Spirit oli jännittynyt ja ratsukon tulos jäi kauas normaalitasosta. Prosenteilla 62,300 suomalaisratsukko jäi viimeiseksi 12 osallistujan joukossa.

Luokan vei nimiinsä erinomaisessa vireessä oleva ruotsalaisratsukko Tinne Vilhelmson-Silfvén - Don Auriello tuloksella 78,450 %.

Rath jää pois Aachenista

Matthias Alexander Rath joutuu jäämään pois vajaan kahden viikon päästä kouluratsastuksen osalta alkavista Aachenin kilpailuista. Rath on sairastunut rauhaskuumeeseen eikä saa ratsastaa ainakaan 12 päivään jälkitautien välttämiseksi. Rathin isä Klaus Martin Rath ratsastaa Totilasta poikansa sairasloman ajan.

Rathin sairastuminen sattui sikäli ikävään tilanteeseen, että Aachen toimii saksalaisratsukoiden viimeisenä katsastuskilpailuna Lontoon olympialaisiin. Koska Rath ja Totilas ovat estyneitä osallistumaan Aachenin kisoihin, vierailevat maajoukkuevalmentaja Jonny Hilberath ja maajoukkueen eläinlääkäri ensi viikolla Rathien kotitallilla tarkistamassa Totilaksen tämän hetkisen kunnon maajoukkuevalintoja ajatellen.

Rathin paikan Saksan joukkueessa Aachenin kisoissa ottaa Dorothee Schneider Diva Royalilla.

CHIO Rotterdam: Stegars neljäs GP Specialissa

Terhi Stegars suoriutui erinomaisesti eilisestä Grand Prix Specialista, joka ratsastettiin CDIO5*-tasolla. Stegarsin ja Axis TSF:n prosentit olivat 69,333, mikä oikeutti ratsukon neljännelle tilalle 15 osallistujan joukossa. Voiton otti Ruotsin Patrik Kittel Watermill Scandic H.B.C.:llä tuloksella 74,289 %.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

CHIO Rotterdam: Kanervalle CDI3*-tasolla 66,289 %

Emma Kanerva ratsasti eilen Heimliche Liebellä Rotterdamin kisoissa CDI3*-tasolla tuloksen 66,289 %. Ohjelmana oli Grand Prix Special. Kanervan tulos riitti tällä kertaa sijalle 11 luokassa, johon osallistui 17 ratsukkoa. Voittoon ratsasti Hollannin Patrick van der Meer Uzzolla prosentein 74,822.

Suomalaiset jatkavat kilpailuja CDIO5*-tasolla, kun Terhi Stegars osallistuu tänään Suomen aikaa klo 14 alkavaan Grand Prix Specialiin. Kanerva ja Sini Spirit ovat vuorossa huomenna Grand Prix Kürissä, joka ratsastetaan illalla klo 21 alkaen.

Kisojen tulospalvelu

torstai 21. kesäkuuta 2012

Saksan NHMM-edustajat selvillä

Saksan NHMM-edustajisto on selvillä. Saksan ratsastajainliitto nimesi ne 5- ja 6-vuotiaat hevoset, jotka edustavat Saksaa elokuun alussa Verdenissä. Viisivuotiaista mukana on mm. viime vuoden 5-vuotiaiden MM-hopeamitalistin Damon's Divinen täyssisko Damon's Delorange. Kuusivuotiaissa puolestaan kilpailevat esimerkiksi viime vuonna 5-vuotiaiden finaaliin osallistuneet Showtime, De Champ, Fürstenball ja Sunday sekä ruotsalaisomistuksessa oleva jalostusori Sir Donnerhall II.

5-vuotiaat:
  • Bobcat (HANN, Breitling  -Silvano, ratsastaja Isabel Bache)
  • Damon's Delorange (WESTF, Damon Hill - Rubin Royal, Helene Langehanenberg)
  • Domenikus (HANN, Don Marco - Rosentau, Holga Finken)
  • Discovery (OLD, Dimaggio - Classiker, Heiner Schreigen)
  • Lord Carnaby (RHLD, Lord Loxley - Rocket Star, Beatrice Buchwald)
  • Revolverheld (WESTF, Rockwell - Landstreicher, Ann-Christine Wienkamp)
  • Sa Coeur (OLD, Sir Donnerhall - Don Davidoff, Eva Möller)
Varalla:
  • Feedback (RHLD, Fidertanz - Sandro Hit, Mattias Bouten)
  • High Lane (HANN, Hotline - Brentano II, Holga Finken)
  • Sean Connery (HANN, Sir Donnerhall - Rotspon, Therese Nilshagen)
  • Dankeschön (WESTF, Danone I - Fidermark, Anja Wilimzig)
6-vuotiaat:
  • De Champ (OLD, Daddy Cool - Caprimond, Anja Engelbart)
  • Fürstenball (OLD, Fürst Henrich - Donnerhall, Ines Westendarp)
  • Novia (BAV, Stedinger - Alabaster, Victoria Michalke)
  • Showtime (HANN, Sandro Hit - Rotspon, Dorothee Schneider)
  • Sir Donnerhall II (OLD, Sandro Hit - Donnerhall, Thomas Sigtenbjerggaard)
  • Sir Fashion (RHDL, Sir Donnerhall - Rosenkavaljer, Juliette Piotrowski)
  • Sunday (WESTF, Sandro Hit - Donnerhall, Anja Wilimzig)
Varalla:
  • Flynn PCH (HANN, Falsterbo - Walt Disney I, Marcus Hermes)
  • Fifth Avenue (OLD, Florencio I - Dormello, Katrin Burger)

CHIO Rotterdam: Kanerva ja Sini Spirit niukasti ulos sijoituksilta

Rotterdamin kisojen CDIO5*-tasolla ratsastetun Grand Prix'n jälkimmäinen puolisko nähtiin tänään. Eilen ohjelman ratsasti yhdeksän ensimmäistä ratsukkoa ja tänään aamupäivästä alkaen loput 20, joiden joukossa myös Emma Kanerva Sini Spiritillä. Ratsukko sai kokoon 70,830 %, jolla se jäi niukasti sijoituksilta ollen ensimmäinen ei-sijoittunut eli 11. Kanervan taakse jäi tukku kovia nimiä, mm. Uta Gräf Le Noirilla ja hieman yllättäen myös Ruotsin olympiajoukkueeseen jo nimetty Patrik Kittel Watermill Scandicillaan. Eilen ratsastaneen Terhi Stegarsin lopullinen sijoitus oli 19. Luokan voitti Ruotsin Tinne Vilhelmson-Silfvén hänen ykkösratsukseen nousseella Don Auriellolla. Ruotsalaisparin tulos oli 75,830 %.

Luokassa ratsastettiin myös joukkuekilpailu, jonka vei ylivoimaisesti nimiinsä Hollanti. Kaikki neljä hollantilaista olivat kuuden parhaan joukossa. Hollannin joukkueessa olivat mukana Edward Gal - Glock's Undercover, Imke Schellekens-Bartels - Hunter Douglas Toots, Anky van Grunsven - Salinero ja Hans Peter Minderhound - Glock's Tango. Toiseksi sijoittui Ruotsi ja kolmanneksi Belgia. Joukkuekisaan osallistui kahdeksan maata.

Tulokset - henkilökohtainen kilpailu
Tulokset - joukkuekilpailu

Viikolla 25 kilpaillaan...

Suomalaisratsastajat Terhi Stegars ja Emma Kanerva kilpailevat tällä viikolla Rotterdamin CHIO-kisoissa. CDIO5*-tasolla ovat mukana Stegars Axis TSF:llä ja Kanerva Sini Spiritillä. Lisäksi Kanerva osallistuu CDI3*-kilpailuun Heimliche Liebellä, jolla hän otti heti avauspäivänä keskiviikkona sijoituksen. Myös Henri Ruosteen ja Mikaela Lindhin piti ratsastaa Rotterdamissa, mutta molemmat joutuivat jättämään kisan väliin. Ruosteen ratsu La Scala on loukannut jalkansa. Lindhin Skovlunds Más Guapolla puolestaan on päkiässä mustelma, eikä ratsastaja halua riskeerata mitään ennen olympialaisia.

Kilpailun kotisivut

Kikka Suomio jatkaa myös ulkomaan turneetaan juhannusviikonloppuna Tsekin Brnossa CDI3*-tasolla.

Kilpailun kotisivut

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

CHIO Rotterdam: Kanervalle sijoitus Grand Prix'ssä

Emma Kanerva otti sijoituksen heti Rotterdamin CHIO-kisojen avauspäivänä. Kanerva starttasi Grand Prix'ssä CDI3*-tasolla Heimliche Liebelle sijoittuen kuudenneksi tuloksella 68,702 %. Luokan, johon osallistui 17 ratsukkoa, voitti ylivoimaisesti isäntämaan Patrick van der Meer Uzzolla prosentein 75,043.

Terhi Stegars kilpaili Axiksella CDIO5*-tasolla. Tänään Grand Prix'ssä nähtiin yhdeksän ratsukkoa ja loput 20 ratsukkoa ovat tulessa huomenna. Tämän päivän suoritusten jälkeen Stegars on luokassa sijalla kuusi prosentein 69,277. Luokan kärkipaikkaa pitää niin ikään isäntämaata edustava Hans Peter Minderhound Glock's Tangolla tuloksella 72 %. 

Grand Prix CDI3*-tulokset
Grand Prix CDIO5*-tulokset

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Itävaltalaisratsukko varasijalta olympialaisiin

Itävaltalainen Renate Voglsang on noussut varasijalta olympiapaikalle saatuaan kolumbialaisen Maria Ines Garcian paikan. Garcia ei onnistunut saavuttamaan aikarajaan 17.6. mennessä olympialaisiin vaadittavia kvaalituloksia, joten hänen paikkansa vapautui seuraavana listalla olevalle Renate Voglsangille ja Fabrianolle. Itävallalla on jo ennestään yksi henkilökohtainen paikka, jonka on ratsastanut maan kärkinimi Victoria Max-Theurer.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomen Emma Kanerva on yhden askeleen lähempänä paikkaa olympialaisissa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Yhdysvaltojen olympiaratsastajat nimetty

Yhdysvaltojen edustajat Lontoon olympialaisten kouluratsastukseen on nimetty. Olympialaisissa ratsastavat Tina Konyot Calecto V:llä, Jan Ebeling Rafalcalla, Adrienne Lyle Wizzardilla sekä Steffen Peters, joka ottaa mukaan kaksi hevosta: ykkösratsunsa Ravelin ja vain noin puoli vuotta sitten ratsastettavakseen saamansa Legolasin.

Peters on hallinnut Legolasilla katsastuskilpailuja, vaikka Konyot onnistuikin yhdessä kisassa viemään piikkipaikan yli 80 % suorituksellaan. Petersin ykkösratsun Ravelin aiemmat meriitit (mm. kaksi pronssia Kentuckyn MM-kisoista) puhuvat puolestaan eikä ruunan ole tarvinnut osallistua katsastuksiin. Jos mitään yllättävää ei tapahdu, tullee Ravel olemaan Petersin kisakumppania olympialaisissa Legolasin hyvästä menestyksestä huolimatta.

Petersin lisäksi sekä Konyotilla että Ebelingillä on runsaasti kisakokemusta kansainvälisiltä kentiltä. Konyot oli mm. mukana Kentuckyn MM-kisajoukkueessa tanskalaisruunallaan Calectolla, joka ennen Yhdysvaltoihin myyntiään oli suomalaisen Nipsu Porthan Broddellin ratsastettavana. Ebeling puolestaan on kilpaillut esimerkiksi useamman kerran World Cupin finaalissa, viimeksi huhtikuussa Hollannissa. Ebeling on saanut viime aikoina Yhdysvalloissa paljon huomiota osakseen, koska hänen ratsunsa Rafalcan osaomistaja on Ann Romney, republikaanien presidenttiehdokkaaksi vahvimmin tyrkyllä olevan Mitt Romneyn puoliso.

Yhdysvaltalaisratsukot matkaavat jo heinäkuun alussa viimeistelyleirille Englantiin noin puolentoista tunnin matkan päähän Lontoosta. Neljän edellä mainitun ratsastajat lisäksi Englantiin lähtee ainakin yksi vararatsukko.

Joukkumestaruus Ypäjän Ratsastajille

Kuopiossa ratkottiin tänään joukkueiden Suomen mestaruus. Mukana kilpailussa oli seitsemän kolmijäsenistä joukkuetta. Mestaruuden vei nimiinsä Ypäjän Ratsastajat, jonka joukkueessa ratsastivat Laura Porthan Rosmolla, Nina Dunder Goliafilla ja Kiki Nyberg Donnatella F:lla. Nybergin mukaan joukkue lähti kisaan mitali mielessä, mutta kulta ylitti kuitenkin odotukset. Ypäjän Ratsastajille joukkuekulta on virallisesti ensimmäinen. Seura on voittanut kyseisen kisan kerran aiemminkin, mutta tuolloin kilpailulla ei vielä ollut SM-statusta.

Hopea meni Helsingin Ratsastajille ja pronssia otti Korsholms Sportryttare Mustasaaresta.

Kikka Suomiolle sijoitus Lipicassa

Kikka Suomio ja Flourian ottivat sijoituksen Lipican CDI3*-kisoissa. Ratsukko oli seitsemäs tänään ratsastetussa Grand Prix Specialissa tuloksella 63,044 %. Luokan voittoon ratsasti saksalainen Matthias Kempkes Riccolettolla prosentein 69,022. Luokkaan osallistui 11 ratsukkoa.

Tulokset

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kikka Suomio 10. Lipican Grand Prix'ssa

Kikka Suomio ja Flourian suorituivat tänään 60,255 prosentin tuloksella Grand Prix'sta Lipican CDI3*-kisoissa. Ratsukko jäi tällä tuloksella selvästi parhaista prosenteistaan. Tulos oikeutti 10. tilaan 12 osallistujan joukossa. Voiton luokassa otti Kanadaa edustava Pia Fortmüller Orionilla prosentein 68,617.

Tulokset

Viikolla 24 kilpaillaan...

Kikka Suomio on mukana GP-hevosellaan Flourian Lipican CDI3*-kisoissa Sloveniassa. Ratsukko osallistuu tänään Grand Prix-luokkaan, joka toimii karsintana sunnuntain Grand Prix Specialiin.

Kilpailujen kotisivut

Viikonloppuna Kuopiossa ratkotaan kaksipäiväisten kansallisten yhteydessä kotimaan joukkuemestaruus. Mukaan on ilmoittautunut kahdeksan joukkuetta. Viime ja edellisvuoden voittajajoukkue Dressage Team Travers ei ole tällä kertaa mukana puolustamassa mestaruuttaan. Sen sijaan muut viime vuoden mitalistit, Helsingin Ratsastajat ja Boen Ratsastajat osallistuvat mestaruustaistoon.

Myös Vaasassa kilpaillaan sunnuntaina kansallisella tasolla. Kisojen pääluokkana ratsastetaan Vaativa A.

Belgian edustajat NHMM-kisoihin valittu

Belgian ratsastajainliitto on ajoissa liikkeellä nuorten hevosten MM-kisojen suhteen. Maan edustusratsukot kyseiseen tapahtumaan on jo valittu. Belgialla on sekä 5- että 6-vuotiaiden ikäluokissa kaksi paikkaa. Nimetyt ratsukot on valittu katsastuskilpailujen tulosten perusteella. Mukana on mm. viime vuonna ikäluokkansa finaalissa Verdenissä viidenneksi sijoittunut jalostusori Bon Bravour. NHMM-kisat järjestetään perinteisesti elokuun alussa Verdenissä, Saksassa. Tänä vuonna kilpailupäivämäärät 2.-5. elokuuta menevät pahasti päällekkäin olympialaisten kouluratsastuksen kanssa.

5-vuotiaat:
  • Constand (KWPN, Vic - Jetset D, ratsastaja Isabel Cool)
  • Sir Donovan (HANN, Sir Donnerhall - Weltmeyer, rats. Nick van Laer)
 varalla:
  • Bailamos Biolley (BWP, Sir Donnerhall - Florestan I, rats. Katrien Verreet)

6-vuotiaat:
  • Bon Bravour (KWPN, Painted Black - Chronos, rats. Tom Franckx)
  • Galliani Biolley (BWP, Sir Donnerhall - Lanciano, rats. Katrien Verreet)
varalla:
  • Gucci H (BWP, Gribaldi - Wundermeyer, rats. Tom Heylen)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Tilastotietoa Ruotsin 3-vuotistesteistä

Ruotsin ratsujalostusliitto on julkaissut tilastotietoa jalostusoreista perustuen oriiden tänä vuonna kolmevuotistestiin osallistuneiden jälkeläisten tuloksiin. Kahdellakymmenelläseitsemällä paikkakunnalla järjestettyihin testeihin osallistui yhteensä 1155 hevosta, mikä on 44 % koko ikäluokasta.

Peräti 243 eri oriin jälkeläisiä otti osaa testeihin. Näistä 93 oriilla oli vain yksi jälkeläinen mukana testeissä ja 78 oriilla 2-4 jälkeläistä. Näiden oriiden osalta ei tuloksia ole laskettu, tilastossa ovat ainoastaan ne oriit, joilla oli vähintään viisi jälkeläistä mukana kolmevuotistestissä.

Tilasto vuodelta 2012

Australian olympiajoukkue nimetty

Australian ratsastajainliitto on nimennyt ratsukot maan koulujoukkueeseen Lontoon olympialaisiin. Liiton sääntöjen mukaan urheilijoilla on 48 tuntia aikaa ilmaista eriävä mielipiteensä nimeämisistä. Lopullisen valinnan suorittaa Australian olympiakomitea.

Valitut ratsukot:
  • Lyndal Oatley - Sanro Boy (Sandro Hit - Argentinus)
  • Kristy Oatley - Clive (Caletto I - Landgraf I)
  • Mary Hanna - Sancette (Sandro Hit - Contender)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Nipsu Porthan Broddellille voitto Tanskassa

Tanskassa jo pitkään vaikuttanut Eevamaria "Nipsu" Porthan Broddell otti sunnuntaina voiton Satu Juurisen omistamalla 7-vuotiaalla Hofjuwelilla (Hofrat - Davignon I) Vaativa A -tasoisessa luokassa Årslevgårdenissa. Ratsukon voittoprosentit olivat 68,333. Porthan Broddell ja Hofjuwel kilpailivat lauantaina Vaativa B -tasolla, jolloin tuloksena oli kahdeksas tila prosentein 60,250.

Viime syksystä asti Porthan Broddellilla valmennettavana ollutta Hofjuwelia kilpailutti viime kaudella Suomessa Maria Pyykönen. Pari otti useita voittoja ja sijoituksia nuorten hevosten luokissa. 

Tulokset

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Edward Galille Hollannin mestaruus

Hollannissa ratkottiin viikonloppuna maan mestaruudet. Maan ykkösnimen, sitkeästi FEI:n maailmanlistan kärkipaikkaa edelleen pitävän Adelinde Cornelissenin jouduttua jättämään kisat väliin, kultamitalille oli monta ottajaa. Pisimmän korren kisassa vei Edward Gal, joka voitti kaikki kolme osakilpailua Glock's Undercoverilla. Gal oli muutenkin melko ylivoimainen, koska kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa hän vei nimiinsä myös kakkostilat Blue Hors Romanovilla. Viimeiseen osakilpailuun hän valitsi Undercoverin, jolla varmisti mestaruuden itselleen.

Hopealle kiri Anky van Grunsven vanhalla konkarilla Salinerolla. Ratsukko ei ollut parhaimmillaan kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa, mutta viimeisessä luokassa 18-vuotias Salinero oli erinomaisessa vedossa ottaen toisen tilan yli 80 prosentin suorituksella.

Pronssille kipusi hieman yllättäen Patrick van der Meer Uzzolla. Ensimmäisen luokan jälkeen vasta kahdeksantena ollut Van der Meer paransi sijoitustaan osakilpailusta toiseen varmistaen pronssin kolmannen osakilpailun yli 79 prosentin tuloksella, joka oikeutti kolmanteen tilaan.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Vammaisratsastuksen PM-kisojen tuloksia

Jaana Kivimäki ja Kuu Akka sijoittuivat lauantaina toiseksi vammaisratsastuksen PM-kisojen ryhmässä 1b tuloksella 62,681 %. Johanna Lindblad ja Kain Aapeli olivat puolestaan viidensiä ryhmässä kolme tuloksella 61,778 %.

Tänään ratsastetussa ryhmän 1b vapaaohjelmassa Kivimäki oli myöskin toinen tuloksella 68,083 % ja ryhmän 1a ohjelmassa neljäs tuloksella  Lindblad oli ryhmässä 3 sijalla 4 prosentein 64,750.

Tulokset

Suomalaisille ei menestystä senioreiden PM-kisoissa

Viikonlopun aikana Ruotsin Strömsholmassa ratsastetut senioreiden Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskisat eivät tuoneet menestystä suomalaisratsukoille. Suomi ei osallistunut joukkuekisaan Alexandra Malmströmin jäätyä pois kisasta.

Lauantain Grand Prix'ssa Maarit Raiskio ja Znak olivat kahdeksansia tuloksella 64,319 %. Stella Hagelstamin ja Soraya II:n sijoitus oli 11. prosentein 63,830. Luokan voittoon ratsasti Tanskan Lone Bang Larsen hevosella Fitou L tuloksella 71,787 %. Joukkuekisan voitto meni niin ikään Tanskalle, hopeaa otti Ruotsi ja pronssia Norja.

Sunnuntain henkilökohtaisessa kilpailussa Grand Prix Kürissä Hagelstam oli kymmenes (65,675 %) ja Raiskio 11. (65,625 %). Lone Bang Larsen ratsasti itselleen kultaa tuloksella 74,650 %. Hopeaa otti Ruotsin Sofia Lexner Charming Boylla (73,975 %) ja pronssia Norjan Catharina Rasmussen Charlotte Dujardinin entisellä hevosella Fernandezilla (72,700 %).

Strömsholman tulokset

CDI4* Lingen: Lindhille kaksi nelossijaa

Mikaela Lindh ja Skovlunds Más Guapo ottivat Lingenin kisoissa neljännen sija sekä Grand Prix'ssa että Grand Prix Kürissä. Lauantain Grand Prix'ssa ratsukon tulos oli 70,851 % ja sunnuntain Kürissä 72,075 %.  Myös Emma Kanerva osallistui edellä mainittuihin luokkiin ratsunaan Donnelly. Grand Prix'ssa parin tuloksena oli kymmenes sija prosentein 67,234 ja tänään Kürissä pari pykälää parempi kahdeksas tila tuloksella 70,425 %. Molempien luokkien voitot menivät Ruotsin Patrik Kittelille ja pieneltä tauolta palanneelle Watermill Scandic H.B.C.:lle.

Kanerva ratsasti sunnuntaina myös kahdessa muussa luokassa. Inter I -luokassa hän sijoittui tammalla Rock'n Rose neljänneksi tuloksella 70,342 %, kun voiton otti Mathias Boutten Flatleylla prosentein 72,632. Prix St. Georgesissa Kanerva oli sijalla kahdeksan Fiaro Lacendoksella tuloksella 67,350 %. Tässä luokassa voitto meni Nadine Capellmannille ja Diamond Girlille (72,650 %).

Lingenin tulokset

perjantai 8. kesäkuuta 2012

CDI4* Lingen: Emma Kanerva toinen Prix St. Georgesissa

Emma Kanerva aloitti tänään urakkansa Lingenin CDI4*:n kisoissa kolmella hevosella. Ensimmäisenä vuorossa oli Fiaro Lacendos vaativassa luokassa, jossa ratsukon tulos 65,650 % oikeutti seitsemänteen tilaan 17 ratsukon joukossa. Ykköstilan otti Nadine Capellmann Diamond Girlillä tuloksella 70,450 %.

Tulokset

Päivän vaikeimmassa luokassa, Grand Prix Specialin karsintana toimineessa Grand Prix'ssa Kanervan ratsuna oli Heimliche Liebe. Tamma oli tänään jännittynyt ja ohjelma sisälsi paljon virheitä. Tuloksella 61,787 % ratsukko jäi luokan peränpitäjäksi. Voittoon ratsasti Laura Bechtolsheimer luottoratsullaan Mistral Höjris prosentein 78,383.

Tulokset

Perjantain viimeisessä luokassa Prix St. Georgesissa Kanerva oli mukana Rock'n Rosella (Rockwell - Pinocchio). Ratsukko sijoittui luokassa hienosti toiseksi häviten vain niukasti voittajalle Helen Langehanenbergille ja Rohjuwelille. Kanervan tulos oli 71,605 % voittajan prosenttien oltua 71,763.

Tulokset

Kilpailut jatkuvat suomalaisten osalta Grand Prix'lla, joka on karsinta sunnuntain Grand Prix Küriin. Luokka alkaa Suomen aikaa klo 17 ja sitä on mahdollista seurata livenä ClipMyHorse.TV:n kautta. Kanerva starttaa luokassa ensimmäisenä ja Mikaela Lindh toiseksiviimeisenä klo 18.49. 

Vuoden 2015 kouluratsastuksen EM-kilpailut Aachenissa

Vuoden 2015 EM-kilpailut järjestetään Aachenissa. Aachen on isännöinyt kouluratsastuksen EM-kilpailuja jo vuonna 1983 sekä ratsastuksen MM-kilpailuja vuonna 2006. Kisaorganisaatiolle suurten kisojen järjestäminen on tuttua puuhaa myös vuosittain heinäkuussa pidettävien CHIO-kisojen tiimoilta. Kouluratsastuksen lisäksi Aachenissa tullaan ratkomaan esteratsastuksen, vikellyksen, valjakkoajona ja reiningin Euroopan mestaruudet.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Viikolla 23 kilpaillaan...

Tulevana viikonloppuna ratsastetaan senioreiden Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut Strömsholmassa Ruotsissa. Suomesta mukana tuoreet SM-mitalistit Maarit Raiskio ja Stella Hagelstam sekä Saksaa tukikohtanaan pitävä Alexandra Malmström. Samassa yhteydessä ratkotaan myös vammaisratsastuksen mestaruudet. Suomea kisoissa edustavat Jaana Kivimäki, Johanna Lindblad ja Teea Ranta.

Strömsholman kisojen kotisivut

Saksan Lingenissä CDI4*-tasolla kilpailevat Emma Kanerva ja Mikaela Lindh. Kanerva osallistuu GP Special -linjalle Heimliche Liebellä ja GP Kür -linjalle Donnellylla. Tämän lisäksi hän on mukana pikkukierroksella Rock'n Rosella. Lindhin kilpakumppanina on vanha tuttu Skovlunds Más Guapo. Lingenin kisoissa nähdään tukku kovia nimiä, mm. Ruotsin Patrik Kittelin olympiatoivo Scandic starttaa ensimmäistä kertaa lievän loukkaantumisen aiheuttaman tauon jälkeen.

Lingenin kilpailujen kotisivut

Kotimaassa kansallisella tasolla ratsastetaan sekä Tampereella että Iisalmessa. Kaksipäiväinen Tampere Dressage Festival huipentuu Tapiola Small Tourin osakilpailuun. Iisalmessa puolestaan vaikeimmat luokat lauantain ja sunnuntain aikana ovat Vaativa A FEI:n nuorten esiohjelma sekä Prix St. Georges.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Tanskan mestaruus Nathalie zu Sayn-Wittgensteinille

Viime viikonloppuna ratsastettujen Tanskan mestaruuksien kultainen mitali meni melko yllätyksettömästi Nathalie zu Sayn-Wittgensteinille ja hänen kokeneelle ykköshevoselleen Digbylle. Ratsukko on viime vuosina ollut maan ykkösnimi kansainvälisillä radoilla ja se sijoittui mm. viime vuoden EM-kisojen Kür-luokassa kymmenenneksi. Tanskan mestaruuksissa ratsukko voitti kaikki kolme osakilpailua. Viimeisessä osakilpailussa eli Grand Prix Kürissä ratsukon prosentit olivat peräti 83,000.

Hopealle sijoittui kisojen yllättäjä Joachim Thomsen Akeem Foldagerilla (Akinos - Loran). Pari suoritti kilpailuissa ensimmäisen kürinsä ja onnistui siinä erinomaisesti ottaen luokassa toisen tilan. Pronssille ratsasti Sidesel Johansen Schiantolla (Gribaldi - Schwadroneur).

Tämän kevään komeetta, kansainvälisilläkin radoilla kovia tuloksia tehnyt nuori Anna Kasprzak joutui jättämään mestaruuskisat väliin hevosensa Donnperignonin lievän loukkaantumisen takia.

Tulokset

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kyra Kyrklund FEI:n kouluratsastuskomiteaan

Kansainvälinen huipputason kouluratsastaja ja valmentaja, professori Kyra Kyrklund on nimitetty ratsastajien edustajaksi FEI:n, kansainvälisen lajiliiton, kouluratsastuskomiteaan. Kyrklund istuu komiteassa toistaiseksi, kunnes tehdään pysyvä nimitys.

FEI ja kansainvälinen kouluratsastajien yhdistys, International Dressage Riders Club (IDRC), ovat päässeet sopuun pitkässä kiistassa, joka koski ratsastajien edustajan nimeämistapaa ja prosessia. Kyrklund on IDRC:n puheenjohtaja. "Klubin päämääränä on aina ollut varmistaa ratsastajien oikeus edustaa itseään kouluratsastuskomiteassa. Olemme iloisia sopimukseen pääsystä FEI:n kanssa niin, että urheilijoiden äänet tulevat kuulluksi ennen kesän olympialaisia", Kyrklund kommentoi.

Neuvottelujen tuloksena IDCR on päättänyt hyväksyä uudelleen jäsenikseen kouluratsastuskomiteaan aiemmin nimetyt ratsastajien edustajat Espanjan Luis Lucio Perezin ja Columbian Ines Garcian. Organisaatiot työstävät nyt uutta yhteistyökuviota ja IRDC:n roolia ja toimintatapaa siinä. Kouluratsastuskomitean puheenjohtajana toimii Hollannin Frank Kemperman (NED). Kyrklundin lisäksi komiteassa ovat mukana Anne Gribbons Yhdysvalloista, David Hunt Iso-Britanniasta, Elisabet Lundholm Ruotsista ja Thomas Baur Saksasta.

Kyrklund on istunut aiemmin kouluratsastuskomiteassa 1990-luvulla yhden kolmivuotiskauden

Tiedote: SRL

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Oldenburgin eliittihuutokaupan kallein varsa Suomeen - Hinta 40 000 euroa

Lauantaina Oldenburgin Summer Mixed Sales -huutokaupan yhteydessä pidetystä eliittivarsojen huutokaupasta päätyi kolme varsaa Suomeen. Yksi näistä oli koko huutokaupan kallein, 40 000 euroa maksanut tammavarsa Weihe Glück. Elegantin varsan isä on Totilas ja emänisä Don Schufro. Kyseessä on alkionsiirtovarsa eliittipalkitusta tammasta Weihegold, joka on osallistunut myös mm. Bundeschampionaattiin. Myös kaksi muuta huutokaupattavana ollutta Totilas-varsaa olivat hinnaltaan TOP 3:ssa, ne myytiin 17 500 ja 18 000 eurolla.

Kaksi muuta Suomeen ostettua varsaa, tamma Fanmeile (Apache - De Niro) ja ori Deutschmeister (De Niro - Royal Diamond), olivat hinnaltaan 6500 euroa. Myynnissä oli yhteensä 30 varsaa, joiden keskihinnaksi muodostui 8771 euroa.

Tulokset

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Langehanenbergille mestaruus myös GP Kürissä

Helen Langehanenbergistä tuli tuplamestari tänään, kun Balvessa jaettiin Saksan mestruusmitalit Grand Prix Kürissä. Langehanenberg ja Damon Hill NRW esittivät huikean ohjelman, joka palkittiin yli 88 % tuloksella (88,400 %). 

Myös muut mitalit jaettiin samoille ratsukoille kuin eilenkin. Matthias Alexander Rath ja Totilas ottivat hopeaa tuloksella 86,750 %. Kristina Sprehe ja Desperados kirivät kuitenkin lähelle häviten hopean vain niukasti. Pronssiratsukon prosentit olivat 86,500. Kolme tuomaria viidestä olikin sijoittanut Sprehen toiseksi ja Rathin vasta kolmanneksi.

Tulokset

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Langehanenberg ja Damon Hill NRW Saksan mestareiksi GP Specialissa

Helen Langehanenberg ja jalostusori Damon Hill NRW ottivat ylivoimaisen voiton ja kultaisen mitalin Saksan mestaruuskisojen Grand Prix Specialissa. Ratsukko teki rikkeettömän ohjelman. Damon Hill liikkuu ilmavasti ja esittää mm. upeaa passagea. Langehanenberg ratsastaa eleettömästi kevyillä avuilla ja ratsukon yhteistyötä voi vain ihailla. Langehanenbergin korrekti istunta ansaitsikin tänään peräti kolme kertaa täyden kympin tuomaristolta. Voittajaratsukon tulos oli huimat 85,822 %.

Mathias Alexander Rath ja Totilas ratsastivat hopealle tuloksella 83,156 %. Ohjelmassa oli pientä epatasaisuutta ja Totilas vaikutti paikoittain jännittyneeltä. Rathin suoritus jakoi tuomariston mielipiteitä: neljä tuomaria viidestä arvioi ohjelman 81-reilun 82 prosentin arvoiseksi mutta yksi tuomari antoi suorituksesta peräti 88,8 %.

Pronssimitali meni yhdeksi tämän kauden komeetoista jo nyt nousseelle Kristina Sprehelle ja oriille Desperados. Pari tekee huolellista työtä ja Desperados liikkuu rennosti ja tahdikkaasti. Ratsukon tulos oli 82,311 %. Neljän tuomarin pisteissä Sprehe oli toisella sijalla ja vain yhden pisteissä kolmannella. Sprehen ja Desperadoksen paikka olympiajoukkueessa alkaa vaikuttaa kauden aikaisemmat suoritukset huomioonottaen melkolailla varmalta.

Huomenna jaossa ovat Grand Prix Kürin mitalit Suomen aikaa klo 11.45 alkavassa luokassa.

Tulokset

perjantai 1. kesäkuuta 2012

KWPN:n 70 päivän testi ohi - Neljä uutta kouluoriitta jalostukseen

Hollannin KWPN-kantakirjan 70 päivän testi on tältä keväältä päättynyt. Testin läpäisi hyväksytysti neljä 3-vuotiasta kouluoriitta, joilla näin ollen on virallisesti jalostusoikeus KWPN-kantakirjassa. Testin paras ori oli Everdale (Lord Leatherdale - Negro), jonka yhteispisteet olivat 87 ja arvosanat käynnistä, laukasta ja ratsastettavuudesta 9. Oriin omistaa tanskalainen GP-tason kouluratsastaja Anne van Olst miehensä kanssa.

Muut hyväksytyt oriit:
Eye Catcher (Vivaldi - Partout), pisteet 86
Estoril (Zhivago - Gribaldi), pisteet 80
Etoile (Don Schufro - Rubinstein), pisteet 78