keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Salzgeberin Herzruf's Erbe pitkälle tauolle

Saksalaisen Ulla Salzgeberin ykkösratsu Herzruf's Erbe jää pitkälle kilpailutauolle. Saksan kärkipareihin viime vuosina kuulunut ratsukko jättäytyi alkukesästä pois olympiapaikan tavoittelijoiden joukosta ja palasi radoille menneenä viikonloppuna CDI4*-kisoissa voittaen sekä Grand Prix'n että Grand Prix Kürin. Kisojen jälkeisenä maanantaina kotitallilleen palannut "Herzi" ei kuitenkaan liikkunut täysin puhtaasti.

13-vuotiaan ruunan riesana ovat olleet pienet vammat jo vuodesta 2009 lähtien. Niinpä Salzgeber teki radikaalin ja omien sanojensa mukaan uskomattoman vaikean päätöksen jättää Herzi vuoden tauolle niin kilpailemisesta kuin valmennuksestakin. Ruuna muuttaa nyt Salzgeberin eläkkeellä olevan entisen huippuhevosen Rustyn seuraksi Unkariin, jossa se sa nauttia säiden salliessa laitumellaolosta ympärivuorokautisesti. Salzgeberin mukaan vuoden päästä nähdään, miten tauko on vaikuttanut ja mikä hänen ykkösratsunsa vointi silloin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti