tiistai 18. kesäkuuta 2013

Rollkur-keskustelu kiihtyi jälleen - Tällä kertaa Tanskassa

Rollkur on jälleen kerran noussut keskustelun aiheeksi pienen suvantovaiheen jälkeen. Tällä kertaa syyttävät katseet kohdistuvat tanskalaisiin. Eräs valokuvaaja on lisännyt Facebook-sivulleen joukon kuvia reilun viikon takaisista Tanskan mestaruuskisoista. Valokuvaaja on kuvannut sekä veryttelyssä että radalla Andreas Helgstrandia, hänen oppilastaan, tuoretta Tanskan mestaria Anna Kasprzakia ja Helgstrandin työntekijää, Suomessakin valmentamassa käyvää Thomas Sigtenbjerggaardia.

Kun vielä samaan aikaan levisi tieto siitä, että kaikki videokuvaaminen kilpailualueella ilman erillistä lupaa on EM-kisoissa kielletty, oli huhumylly valmis. Nettisivuilla ja keskustelupalstoilla spekuloitiin mm. sillä, että EM-kisojen pääsponsori Ecco, joka sattumoisin on myös Kasprzakin perheen omistama yritys, olisi kuvauskieltopäätöksen takana. Kuvauskielto nähtiin myös yrityksenä vaientaa kyseenalaisia valmennusmetodeja kohtaan osoitettu kritiikki. EM-kisajärjestäjät tarkensivat ohjeistustaan eilen ja kertoivat, että kuvauskielto ilman erillistä lupaa koskee vain lehdistön edustajia. Lehdistölle tarkoitettua Mediaopasta oli tulkittu väärin ja ymmärretty saman ohjeistuksen tarkoittavan myös tavallisia katsojia. Näin ei kuitenkaan ole vaan yleisö saa kuvata kisoissa niin paljon kuin haluaa.

Tanskan ratsastajainliitto julkaisi rollkur-keskusteluun oman mielipiteensä kertomalla luottavansa siihen, että ratsastajat tekevät kaikkensa varmistaakseen hevostensa hyvinvoinnin. Liitto myös totesi olevansa 100 prosenttisesti Kasprzakin takana ja tukena. Liiton kannanotossa todettiin Kasprzakin ratsastuksen tuomitsemisen yksittäisten kuvien perusteella olevan kohtuutonta eivätkä yksittäiset, tietyistä kuvakulmista otetut kuvat kerro koko totuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti