perjantai 13. kesäkuuta 2014

Emma Kanerva Stegarsin sijasta Perlin CDI4*-kisoihin

Terhi Stegarsin oli tarkoitus ratsastaa parin viikon päästä Saksan Perlissä järjestettävissä CDI4*-kisoissa, mutta hän on päättänyt jättää kisan väliin. Kisoissa nähdään kuitenkin suomalaisväriä, sillä Stegars järjesti oman paikkansa Emma Kanervalle ja Lord of Lennox vF:lle.

"Tunnen kilpailunjohtajan hyvin, ja kysyin häneltä voiko Emma ottaa paikkani. Tein sen Suomen joukkueen takia, sillä Emma tarvitsee toisen kvaalin päästäkseen MM-kilpailuihin ja aika käy tässä vähiin. Olen Perlissä paikan päällä tsemppaamassa Emmaa, sillä kilpailen itse pikkukierroksella. Kokenut Axis ei tarvitse kyseistä kisaa. Kilpailen sillä sen verran mikä näyttää tarpeelliselle, päätähtäin on MM-kisoissa ja kaikki päätökset tehdään sen mukaan", kertoo Stegars.

Kanerva sai toisen tarvittavista kvaaleista viime viikonloppuna Wiesbadenissa. Aikaa hankkia osallistumisoikeus MM-kisoihin on heinäkuun 21. päivään asti. Kvaaliraja on 64 prosenttia ja SRL:n asettama raja MM-kisoihin mieliville ratsukoille 66 prosenttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti