sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ella Tanhuanpäälle kolmas nuorten mestaruus putkeen

Raision Ratsastajien Ella Tanhuanpää voitti ratsullaan Eliko jo kolmannen perättäisen nuorten Suomen mestaruutensa kouluratsastuksessa. Hopealle Tampereella lauantaina nousivat kahden osakilpailun jälkeen Boen Ratsastajien Merita Kelo ja Saluut ennen Siilin Ratsastajien Riikka Kuosmasta tammalla Minet J.

"Olen tosi tyytyväinen. Eilen ravi meni todella hyvin ja laukkakin alkoi hyvin, mutta luulen että Eliko puri vahingossa poskeensa, minkä jälkeen laukanvaihdot menivät rikki – kuten myös tänään, kun se niitä ennen potkaisi vahingossa kouluaitaan ja pelästyi. Raviosuudet menivät kumpanakin päivänä hyvin ja ne sekä onnistuneet laukkaosuudet kompensoivat kokonaisuutta. Omalla tavallaan Eliko on herkkä ja saattaa ottaa itseensä pelästyessään, muuten sillä on hirmu hyvä kilpahevosluonne, se ei pelkää yleisöä, vaan boostaa mitä enemmän on katsojia", Tanhuanpää kertoo.  

Tanhuanpää suuntaa seuraavaksi PM-kilpailuihin, jotka ratsastetaan Norjassa Kristiansandissa kahden viikon päästä. Sieltä matka jatkuu edelleen EM-areenalle Arezzoon Italiaan heinäkuun puolivälissä.

"Viime vuonna PM-mitali oli niin lähellä, toivon että tällä kertaa yllämme mitaleille. Eniten kuitenkin toivon, että teemme ehjät ja hyvät radat ja pitää katsoa mihin se riittää."

"Tanhuanpää suuntaa jatkossa pois kaviourilta, hän on hakenut opiskelupaikkaa Tarton eläinlääketieteelliseen.

"Yritän päästä opiskelemaan ja hankkimaan ammatin. Eliko on myynnissä ja olisi kivaa, jos se saisi jatkaa jonkun tavoitteellisen junnun kanssa. Nämä ovat sille helppoja luokkia, se pystyy helposti menemään Inter I-tasolla, osaa myös gp-liikkeet, mutta ei ole niissä vielä ratavalmis", Tanhuanpää toteaa.

Ratsastaja on valmentautunut Lilli Luoman luona. "Olen koko ajan ratsastanut paljon hevosia joka päivä, en osaa ajatella miltä tuntuu, kun ei enää ratsasta. Ehkä päivissä ei ole enää niin paljon sisältöä tai se vaihtuu kirjoihin ja opiskeluun."

Kelon, 19, hevonen on ollut kisatauolla ennen SM-kilpailua. "Hopea tuli ja pitää olla iloinen, koska tämä oli ensimmäinen kisamme tauon jälkeen  Eilinen päivä meni hyvin, olisi voinut olla enemmän energiaa, mutta muuten olen tyytyväinen. Hevosella ja minulla oli hyvä mieli. Tänään se oli jännittynyt, ja tuli sellaisia rikkeitä mitä ei saisi tulla, mutta mukana oli myös hyviä kohtia."

Juankoskelainen Kuosmanen, 19, kilpailee ensimmäistä vuottaan nuorissa. Viime vuonna tuli SM-hopeaa junioreissa. Suunnitelmissa oli mennä nuorten luokkia vasta loppukaudesta, koska hevonen oli toipilaana joulukuusta ja huhtikuun puoliväliin.

"Minulle oli yllätys että pärjäsimme näinkin hyvin. Hevonen oppikin keväällä asiat aika helposti ja on pystynyt pärjäämään alkukauden kilpailuissa. Kun kisat ovat menneet hyvin, lähdettiin tänne kokeilemaan. Se ei ollut nyt ihan parhaimmillaan, se on ollut vähän uupunut ja äkäinen sateesta. Eiliseen en ollut tyytyväinen, tuli tyhmiä rikkoja, tänään se tasaisempi, mutta pystyy kyllä parempaankin", Kelo toteaa.  

Tiedote: SRL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti