keskiviikko 7. elokuuta 2013

Salzgeberin menestysratsu Rusty kuollut

Yksi 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun menestyneimmistä kouluratsuista, Ulla Salzgeberin ratsastama Rusty, on kuollut. Jo 25 vuoden ikään ehtinyt ruuna lopetettiin viime viikolla laitumelle, jossa se oli saanut nauttia leppoisista eläkepäivistä viimeisten seitsemän vuoden ajan.

Latvialaissyntyinen Rusty (i. Rebuss) oli hevonen, jolla Salzgeber varsinaisesti nousi maailman kärkiratsastajien joukkoon. Parin menestys alkoi vuoden 1997 EM-kilpailuista, joissa se sai joukkuekultaa ja henkilökohtaisen kuudennen sijan. Tämän jälkeen uran kohokohtia ovat olleet mm. henkilökohtaisest olympiahopea ja -pronssi, kaksi MM-pronssia, kaksi EM-kultaa ja yksi hopea sekä kolme Saksan mestaruutta. Lisäski ratsukko on saanut joukkeessa mm. kaksi olympiakultaa ja kaksi MM-kultaa. Rusty on voittanut myös World Cupin finaalin kahdesti.

Rustyn viimeisiksi arvokisoiksi jäivät Ateenan olympialaiset vuonna 2004.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti