torstai 14. helmikuuta 2013

Tutkimuksen mukaan hevoset vetävät miehiä pidemmän korren ystävänpäivänä

Brittiläinen hevosiin keskittynyt tv-kanava Horse & Country päätti selvittää kenelle ratsastavien naisten sydämet sykkivät ystävänpäivänä. Kanavan tekemän kyselytutkimuksen tulokset ovat karua luettavaa, miesten osalta, hevoset nimittäin ovat puolisoon nähden etusijalla naisten elämässä. Yli puolet (53 %) vastanneista koki suhteen hevoseensa vahvemmaksi kuin puolisoonsa ja yli 70 prosenttia vastanneista kertoi myös antavansa hevoselleen enemmän huomiota. 

Ystävänpäivän viettoon hevonen oli puolisoa mieluisampi kumppani 44 prosentille kyselyyn vastanneista. Peräti 72 prosenttia kertoi myös lähtevänsä ystävänpäivänä mielummin ratsastuslenkille hevosensa kanssa kuin viettävänsä aikaa miehensä kanssa. Joka kolmas vastaaja suunnitteli myös ostavansa ystävänpäivälahjan hevoselleen.

Perinteiset ystävänpäivälahjat kuten suklaarasiat tai kukat eivät tehoa hevostyttöihin, sen sijaa toivelahjalistalta löytyi mm. hevoskuljetusauto, lavallinen luomuheinää ja lottovoitto uusien hevosten hankintaa varten. Myös puolison äkillinen ihastuminen hevosiin olisi mitä paras ystävänpäivälahja.

Koottua laukkaa toivottaa kaikille teille lukijoille hyvää ystävänpäivää, vietittepä te sen sitten puolisonne tai hevosenne kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti