tiistai 7. helmikuuta 2012

Nuoren DWB-ori ERA Dancing Hitin jalka murtunut

Viime vuoden Tanskan oripäivien paras 3-vuotias  ERA Dancing Hit (UNO Don Diego - Sandro Hit) on murtanut jalkansa. Oriin jalka murtui, kun sitä oltiin juoksuttamassa maanantaina. Neljävuotiaan oriin jalka operoitiin pohjoisaksalaisella klinikalla, jossa jalan todettiin murtuneen kolmesta kohtaa. Jalkaan laitetiin kahdeksan ruuvia pitämään sitä koossa. 

Selvää on, että ERA Dancing Hitillä ei ole tulevaisuutta kilparadoilla. Kuitenkin omistajan ja eläinlääkärien yhteisellä päätöksellä oriille annetaan mahdollisuus toipua vaikeasta vammasta, jotta se voisi vielä jatkossa antaa oman panoksensa jalostuksessa. Ori joutuu olemaan ainakin seuraavat kuusi viikkoa kantoliinojen varassa, niin että erityisesti kipeä jalka välttyy rasitukselta. Systeemi, jolla oria kannatellaan, mahdollistaa sekä liikkumisen karsinassa että myös makuulle menon.

Oriin omistaja, Jörgen Steen Jensen  Höjagergaardin oriaselmalta kuvailee tapahtunutta pahimmaksi hänen 40-vuotisella urallaan. Hänen mukaansa tilanne tuntuu erityisen raskaalta kyseen ollessa niin laadukasta oriista kuin ERA Dancing Hit on. Parhaan 3-vuotiaan tittelin lisäksi ori voitti syksyllä 35 päivän testin saaden laukastaan 9,5 pistettä ja potentiaalistaan 9 pistettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti