torstai 2. helmikuuta 2012

Suomelle kaksi paralympiapaikkaa ratsastuksessa

Kansainvälinen ratsastajainliitto, FEI, vahvisti maanantaina illalla, että Suomella on kaksi paikkaa vammaisratsastukseen Lontoon paralympialaisiin. Paikat ovat ratsastaneet mäntsäläläinen Katja Karjalainen ja kouvolalainen Jaana Kivimäki. Lopulliset valinnat tekee Suomen Paralympiakomitea alkukesän aikana.
Katja Karjalaiselle paralympialaiset ovat jo toiset. Pekingin kisoissa, jotka kilpaitiin Hongkongissa, ratsastaja oli ruunalla Callan parhaimmillaan neljännellä sijalla.

- Olin tänään aamulla kahdeksasta yhdeksään valmennuksessa, ja oli kyllä motivaatio huipussaan, tiedän mikä on maali ja miksi tätä tehdään päivästä päivään. Olisi ollut helppo lopettaa aikanaan Callanin kuolemaan, mutta joku palo minulla vain oli, olen luvannut yrittää ja sen myös teen, Karjalainen sanoo.

Lontooseen Karjalainen tähtää tammalla Rosie, jolla hän on saavuttanut kahden vuoden sisällä mm. MM-pronssia, EM-pronssia ja PM-hopeaa.

- Lontoossa tavoitteena on pronssimitali. En tingi prosenttitavoitteistani, tarkoitus on nostaa taso 75 prosenttiin, mutta saa nähdä mihin se riittää. Hevosmateriaali on parantunut hurjasti neljässä vuodessa, useimmilla ratsastajilla on käytössään liikkeiltään ”täydellisiä” kouluhevosia. Parastaan saa laittaa ja työtä tehdä, mutta teen sitä ilolla. Rosie on hieno tamma, joka rakastaa esiintymistä ja yrittää kaikkensa. Se on aivan mahtava, ja sillä on upea ratakarisma.

Suomalaisratsastajat palasivat juuri poikkeukselliselta kahden viikon kisamatkalta Floridaan, missä he varmistivat Lontoon lippunsa kilpaillen lainaratsuilla omien hevostensa sijaan. Floridaan lähdön takana oli vammaisratsastuksen paralympialaisten rankingsysteemi, jossa otetaan huomioon ratsastajan kaikkien rankingkisojen tulokset, jolloin onnistuneiden kisojen määrä nousee jopa tulostason edelle.

Ratsastajilla oli varsin vähän aikaa tutustua hevosiinsa, mutta siitä huolimatta he ylsivät varsin hyvään tulostasoon. Karjalaisella oli käytössään 21-vuotias Hidden Creek Jones ja Kivimäellä ponikokoinen Sarona.

- Matkasta jäi todella hyvä fiilis. Sama paikka on hakenut vuoden 2018 MM-kisoja ja kaikki toimi todella hienosti. Vammaisratsastus oli siellä mukana muiden kansainvälisten kouluratsastusluokkien joukossa. Minulla oli ratsunani aivan ihastuttava vanha ruuna, joka on valittu Yhdysvalloissa kerran jopa vuoden hevoseksi huipputason esteratsuna. Nyt se on ollut pari vuotta terapiatyössä, ja nämä olivat sen ensimmäiset koulukilpailut, Karjalainen kertoo.

- Tämä matka tarvittiin ja mister Jones tarjosi minulle mahdollisuuden Lontoon paikkaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut viedä oma hevoseni Espanjaan, mutta siellä ratsukot olivat saaneet todella huonoja tuloksia, kisapaikalla oli kuulemma ollut tulva. Tuli tehtyä siis aivan oikea valinta.

Kivimäki: kivinen tie johti menestykseen
Jaana Kivimäki iloitsee paralympiapaikasta, jonka varmistuminen jäi aivan viime metreille.

- Tosi siistiä, aivan mieletöntä. Onhan tämän aivan uskomatonta. Unelma on nyt täyttynyt, toivottavasti se toteutuu edelleen ja hevoset pysyvät kunnossa, Kivimäki hehkuttaa.

- Lontoon kaikki liput on myyty jo ennakkoon, mutta sinne rakennetaan ilmeisesti lisäkatsomoa. Minulla on paljon ystäviä ja sukulaisia, jotka haluavat lähteä katsomaan kisoja ja yritämme nyt saada sinne lippuja.

Kivimäen Floridan matka oli koettelemuksia täynnä.

- Minulla oli niin huono tuuri, että välillä se tuntui epätodelliselle. Laitoin hevostoiveisiin, että ratsu  voi olla pienikin, mutta kun näin pää pystyssä kulkevan ponin, ajattelin että kiesus, tämä ei voi olla totta.

- Matkatavarani seikkailivat melkein viisi vuorokautta, eikä minulla ollut ratsastusvarusteitani ja apuvälineitäni käytössä. Piti ostaa mm. uudet tarranauhat, ja virittää minut niillä kiinni satulaan, käytössä ei ollut edes ompelukonetta. Koska poni oli niin pieni, jalkani jouduttiin taivuttamaan sen ympärille, jolloin toinen nilkkani taipui notkolleen ja meni sijoiltaan. Rusautin sen paikalleen ja se teipattiin, Kivimäki huokaisee.

- Annan pohjeavut raipan avulla, ja omien close contact -piiskojen sijaan minulla oli kaksi suoraa piiskaa. Poni pelkäsi niitä ja yritti pois alta ja mentiin aika villiä kyytiä. Kaiken lisäksi avustajani sairastui ja oli pois pelistä juuri hankalimpaan aikaan.

Ratsastusvarusteet saapuivat samana aamuna kun ensimmäinen kisaluokka alkoi.  

- Kun sain käyttöön omat piiskani ja ponille kankikuolaimen, siitä tuli aivan mahtava. Tavoitteeni oli saada riittävästi pisteitä ja voittaa Katja. Vaikka olemme todella hyviä ystäviä, tuntui mahtavalle päihittää hänet kahdesti.

Kisaurakka huipentui sunnuntain vapaaohjelmaan, jonka maajoukkuevalmentaja Arto-Pekka Heino laski ja suunnitteli uudelleen ponin liikkeiden mukaan ilman varsinaista harjoitusmahdollisuutta.

- Ratsastin Artsin suunnitelman mukaan enkä ottanut mitään paineita, päätin että nyt ratsastan vain yleisölle. Porukka tykkäsi meistä aivan hirveästi ja rata meni aivan nappiin. Oli todella mahtava fiilis, ihmiset innoissaan, nousivat seisomaan, huusivat ja itkivät. Jopa tuomarit tulivat taputtamaan minua selkään. Minulla on kuulemma nyt oma fun club Jenkeissä, Kivimäki nauraa.  

Lontoota ennen suunnitelmissa on yksi kisareissu Belgiaan ykkösratsu Griviksellä maaliskuussa ja toinen kisamatka Saksaan huhtikuussa kahdella muulla hevosella. PM-kisoihin hän tähtää suomenhevosella Kuu-Akka.

Lontoon paralympialaiset alkavat olympialaisten jälkeen 29. elokuuta ja päättyvät 9. päivänä syyskuuta.

Lisätietoa: http://www.fei.org/events/games/paralympic-games/london-2012


Tiedote: SRL 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti