maanantai 14. maaliskuuta 2011

Tanskan oripäivien voittajat palkittiin

Tanskan oripäivät on saatu päätökseen. Viimeisenä päivänä, sunnuntaina, palkittiin parhaat oriit. Vuoden ori -tittelillä palkittiin Blue Hors Romanov (Rohdiamant - Grundstein II), joka aktiivisen jalostusuran ohella kilpailee menestyksellä kansainvälisellä tasolla vaikeissa luokissa. Ori on yksi Tanskan suosituimmista  jalostusoreista ja sillä on viisi jalostukseen hyväksyttyä poikaa (mm. Skovens Rafael).

Neljävuotiaiden kouluoriiden voittajaksi ja parhaaksi Tanskassa syntyneistä hyväksytyistä oriista valikoitui Bögegårdens Boney M (Belissimo M - Wordly), joka tuomariston mukaan on suurilinjainen ja tasapainoisesti kaikissa askellajeissa liikkuva ori.

Viisivuotiaiden ja vanhempien oriiden parhaana palkittiin KWPN-ori Johnson (2002, Jazz - Flemmingh). Ori on kohtuullisen nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo jättää paljon laadukkaita jälkeläisiä. Tämän lisäksi ori on näyttänyt kapasiteettinsa myös kisaradoilla. Tuomaristo mainitsi erityisesti Johnsonin hienon ravin ja laukassa upeasti ylämäkeen suuntautuvan liikkeen.

Kolmevuotiaiden oriiden taso oli tänä vuonna erittäin kova. Koulusukuisista oreista 14 jatkaa maanantaina alkavaan 10 päivän testiin. Parhaaksi kolmevuotiaaksi koulusukuiseksi valittiin ERA Dancing Hit (UNO Don Diego - Sandro Hit). Kuvankauniilla, rakenteeltaan modernilla, mustalla orilla on hyvä ylälinja ja kolme tahdikasta askellajia.

Parhaat 3-vuotiaat kouluoriit:
Tailormade Attention (Abanos - Bogelys Camaro)
ERA Dancing Hit (UNO Don Diego - Sandro Hit) 
Freezbee Pari (Firenze - Akinos) 
Zonik (Blue Hors Zack - Blue Hors Romanov)
Blue Hors Don Olymbrio L (Jazz - Ferro)

Muut testiin jatkavat 3-vuotiaat:
Druebrogårds Jazzman (Jazz Time - Jalmood xx)  
Heros (Blue Hors Hotline - Negro)        
Rolan (Blue Hors Romanov - Ragazzo)
Rossetti (Blue Hors Romanov - Midt‑West Ibi‑Light)
San World (Sandro Hit - Weltmeyer)
Thuzack (Blue Hors Zack - Heslegårds Platin)
Zaigon (Blue Hors Zack - Fürst Heinrich)
Cuvanck Pp  (Downtown - Münchhausen)
Blue Hors Denzel (ex. Diebrecht, Zizi Top - Kennedy)

Viisivuotiaiden kouluhevosten Tanskan mestaruuden vei Andreas Helgstrandin ratsastama N.O.H.'s Daijoubo (Daddy Cool - Picandt), joka oli tuomareiden lisäksi myös testiratsastaja Jan Brinkin mieleen. Herkkyytensä
 tämä nuori hevonen osoitti myös palkintojenjaossa, jossa se kunniakierroksella lennätti Helgstrandin komeassa kaaressa selästään. Parin vapaana juostun kierroksen jälkeen hevonen saatiin kiinni, Helgstrand kiipesi selkään ja jatkoi kunniakierrosta siitä, mihin ennen välikohtausta jäi.

Tanskan mestaruus, 5-vuotiaat kouluhevoset:
1. Andreas Helgstrand/N.O.H.'s Daijoubo 908 pistettä
2. Fie Skarsø/Fabrix Miss Ésandri (Sandro King - Quilted xx) 900 pistettä
3. Sophie Christensen/Romanchell-Sølyst (Blue Hors Don Romantic - Schwadroneur) 885 pistettä

Tuloksia ja uutisia oripäiviltä muilla sivustoilla:
Eurodressage
Ridehesten
Ridsport



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti