Junioreiden ja nuorten ratsastajien EM-kisat Arezzossa Italiassa pääsivät kunnolla käyntiin tänään joukkuekisan ensimmäisellä osalla. Suomalaisjunioreista tänään radalla olleet Ella Paloheimo ja Karoliina Vuojolainen onnistuivat varsin mukavasti, sillä Suomi on joukkuekisassa ensimmäisen päivän jälkeen seitsemäntenä, kun mukana on 15 joukkuetta.
Paloheimo ja Wolle Wolkenstein (Wolkenstein II - Buenos Aires) olivat henkilökohtaisissa pisteissä tuloksella 67,054 prosenttia sijalla 15. Vuojolaisen ja Suriano N.R.:n (Solferno - Ehrensold) 66,757 prosentin tulos riitti 17. sijaan. Tänään nähtiin yhteensä 33 junioriratsukon suoritus. Kummankin suomalaisratsukon kohdalla tuomarien näkemykset poikkesivat jonkin verran toisistaan, sillä italialaistuomari oli omissa pisteissään sijoittanut Paloheimon peräti kolmanneksi ja Vuojolaisen kuudenneksi. Huomenna vuorossa ovat juniorijoukkueen kaksi muuta ratsukkoa, Susanna Therman - Rossini III ja Laura Kock - Ishar.
Ensimmäisen päivän jälkeen joukkuekisan kärjessä ovat ennakkoon vahvat mitalisuosikit Saksa, Hollanti ja Tanska.
EM-kisojen tuomaristoon suomalaisväriä tuo Maria Colliander.
Lähtölistat ja tulokset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti