Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä aluetasoinen kouluratsastuksen kilpailusarja Esperado Cup on herättänyt paljon
kiinnostusta. Toukokuun aikana järjestetyt viisi karsintakilpailua
keräsivät yhteensä lähes 200 ratsukkoa kamppailemaan finaalipaikoista.
Kiinnostus oli jopa niin suurta, että osallistujamääriä jouduttiin
rajaamaan joissakin karsintakilpailuissa.
Suuren osallistujamäärän takia sekä Lappeenrannan että Helsingin
karsinnat jouduttiin jakamaan kahteen osaan. Näin ollen
osallistumisoikeus finaaliin on 35 ratsukolla, kun jokaisen
karsintaluokan viisi parasta lunasti itselleen finaalipaikan.
Helppo A -tasolla ratsastettavan Cup-kisan karsinnoissa nähtiin
järjestäjän ennakko-odotusten ja toiveiden mukaisesti hyvin erilaisia
ratsukoita, kun mukaan oli ilmoittautunut niin poniratsukoita,
kilpailukokemusta nuorille hevosilla hakevia ratsastajia kuin kokeneita
aluetason ratsukoitakin.
Finaali järjestetään sunnuntaina 20. heinäkuuta Lappeenrannan raviradan
keskusnurmella jo perinteeksi muodostuneiden Lappeenrannan kansallisten
yhteydessä. Finaalissa, jonka ohjelmana on FEI World Challenge Test
2009, on jaossa yhteensä yli 1000 euroa palkintorahaa. Ilmoittautuminen
finaaliin on parhaillaan käynnissä.
Lisätietoja Esperado Cupista ja mm. lista finaalinpaikan lunastaneista ratsukoista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti