lauantai 26. lokakuuta 2013

Mielenkiintoisia tapahtumia marraskuussa

Vaikka vuosi lähenee pikkuhiljaa loppuaan ja kotimainen kisakausi niin ikään, ei hevosihmisten tarvitse kuitenkaan jäädä kotiin vaan marraskuussa järjestetään monta mielenkiintoista tapahtumaa ja valmennusta.

Marraskuun 2. päivä Porvoossa voi saada oppia siitä, miten tehdään hyvä kür-ohjelma. Ratsastusurheilijoiden järjestämän kurssipäivän aikana kansainvälisen tason koulutuomari Tiina Karkkolainen kertoo, mitä kaikkea kür-ohjelman suunnittelussa tulee ottaa huomioon. Kurssi sisältää sekä teoria- että klinikkaosuuden.

Marraskuussa Suomessa nähdään myös kaksi uutta valmentajaa. Ruotsalainen, Andreas Helgstrandin tallilla työskentelevä Emma Ahlberg, joka on erikoistunut nuorten hevosten ratsuttamiseen, valmentaa 8.11. Boessa. Valmennukseen ovat ensisijaisesti tervetulleita 3-6-vuotiaat hevoset. Tilaisuus on samalla jatkoa nuorille FWB-ratsuille suunnatuille valmennuksille ja FWB-hevoset saavatkin alennuksen valmennusmaksusta. Marraskuun 16.-17. päivä Boessa valmentaa myöskin tällä hetkellä Helgstrandin tallilla työskentelevä australialainen GP-tason ratsastaja ja valmentaja Bennet Conn.

Kasvatuksesta kiinnostuneille suunnattu tapahtuma on Suomen Hippoksen yhdessä RJL:n ja Hevosopiston kanssa järjestämä Ratsujalostusseminaari - FWB-päivä marraskuun 16. päivä Ypäjällä. Seminaarin ulkomaisia vieraita ovat Oldenburg Verbandin varajalostusjohtaja Katrin Burger sekä ruotsalaiset professori Ingvar Fredricson ja Nuoret kasvattajat -toimintamallin projektivastaava Ann-Charlotte Cadier. 

Marraskuun loppupuolella, 23.11., Helsingissä pidetään SRL:n Urheilufoorumi ja lajiseminaarit. Urheilufoorumin keskeisenä teemana tänä vuonna on valmennus ja mm. koulumaajoukkueen valmentaja, brittiläinen Emile Faurie on kertomassa sitoutumisen ja tahdon merkityksestä huippu-urheilussa. Kouluratsastuksen lajiseminaarissa aiheita ovat esimerkiksi arvostelun kehittäminen sekä maajoukkuevalmennuksen uudistus. SRL:n syyskokous on sunnuntaina 24.11.

Helsingin Ratsastajat on liikkeellä hyvän asian puolesta ja järjestää 23.11. illalla hyväntekeväisyysgaalan Yliopistollisen hevossairaalan maneesihankkeen tueksi Kalastajatorpalla Helsingissä. Tilaisuuden tuotto ohjataan suoraan maneesihankkeelle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti