keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Suomen mestaruuksista mitellään viikonloppuna Peuramaalla

Kaikkien ikäryhmien kouluratsastuksen SM-kilpailut järjestetään tulevana viikonloppuna eli 24.-26.5. Peuramaalla Kirkkonummella. Peuramaa Horse -ratsastuskeskus isännöi kilpailua, joka kokoaa paikalle kotimaisen parhaimmiston niin senioreissa, nuorissa ratsastajissa, junioreissa kuin poniratsastajissakin.

Kisoihin on ilmoittautunut yli 80 ratsukkoa. Mukana ovat muun muassa senioreiden viime vuoden Suomen mestari Stella Hagelstam, hopeamitalisti Kikka Suomio ja pronssimitalisti Maarit Raiskio. Nuorista mukaan on ilmoittautunut viime vuoden kultamitalisti Ella Tanhuanpää. Viime vuoden juniorimitalisteista ovat mukana Anni Torkko ja Anna Tallberg. Junioreiden kultamitalisti vuodelta 2012 Merita Kelo kilpailee tänä vuonna nuorissa ratsastajissa. Myös poniratsukoista mukana on koko viime vuoden mitalikolmikko.

Huippu-urheilun lisäksi kilpailuviikonloppu Peuramaalla on kaikkien ratsastajien, hevosten ystävien ja perheiden tapahtuma. Ratsastustapahtuman mottona onkin, että Peuramaalla kaikki saavat VIP-kohtelun!

Kilpailut avaa lauantaina 25.5. Kirkkonummen kunnanjohtaja Tarmo Aarnio. Yle TV2 televisioi SM-kilpailut sunnuntaina; lähetys mitalitaistelusta nähdään sunnuntaina 26.5. alkaen kello 17.

Kilpailupaikalla on ravintolateltta sekä ostoksia varten erillinen expo-alue. Kilpailuluokkien välissä yleisölle on tarjolla muun muassa vauhdikas kenttäratsastusdemo, Kirkkonummen musiikkiopiston viulistit sekä friisiläishevosia.

Kilpailut alkavat perjantaina kello 12 ja lauantaina ja sunnuntaina kello 9. Perjantaina ratsastetaan kolme luokkaa: kaikille avoin luokka Prix St Georges Special sekä nuorten ratsastajien ja poniratsukoiden SM 2013 ensimmäinen osakilpailu. Lauantaina on kilpailuohjelmassa neljä luokkaa: junioreiden SM 2013 ensimmäinen osakilpailu, poniratsukoiden ja nuorten ratsastajien SM 2013 toinen osakilpailu sekä senioreiden SM 2013 ensimmäinen osakilpailu. Sunnuntaina, kilpailujen päätöspäivänä, ratsastetaan junioreiden ja senioreiden SM 2013 toinen osakilpailu.

Yleisöllä on kilpailuihin kaikkina päivinä vapaa pääsy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti