sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Dressage Future Cup käynnistyi Ypäjällä

Ella Tanhuanpää Kuva: Jutta Koivula
Kouluratsastuksen nuorten ikäryhmien uusi sarjakilpailu Dressage Future Cup käynnistyi toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Ypäjällä. Kilpailu kesti kolme päivää ja huipentui sunnuntaina järjestettyihin kür-finaaleihin, joihin pääsi jokaisesta ikäluokasta 12 parasta ratsukkoa.

Poniratsukoiden finaalin voitti Kilon Ratsastuskerhoa edustava Janni Martikainen/Hazelberg's Macho, joka onnistui ohjelmassaan erinomaisesti. Kilpailusarjan on tarkoitus auttaa ratsastajia valmistautumaan arvokilpailuihin, joissa ratsastetaan aina useampana peräkkäisenä päivänä. "Tämä on todella hieno uusi kilpailu", kertoi Janni Martikainen tyytyväisenä onnistuneen kilpailun jälkeen. Martikainen kilpailee viimeistä vuottaan poniratsastajana. Ensi vuonna edessä ovat jo junioriluokat, joihin hänellä on jo hevonenkin valmiina.
Ruotsalaistuomari Anna-Britta Olden haluaisi, että poniratsastajat miettivät ohjelman suunnittelua ja musiikin valintaa tarkkaan: "Musiikin tulee tukea suoritusta, mutta nyt näytti siltä, että osa ratsastajista stressaantui musiikista. Myös ohjelman teknisten vaatimusten kanssa on oltava todella tarkka, että kaikki liikkeet tulevat varmasti suoritetuiksi." Poniratsukoiden kilpailu oli todella tasaväkinen ja kaikkina kolmena kilpailupäivänä nähtiin eri voittaja. Perjantaina paras oli Wilma Vuorensivu/Charly Brown II ja lauantaina Pavithra Huttunen/Pin Rock's Hannibal.

Riikka Kuosmanen paras juniori
Riikka Kuosmanen hallitsi juniorien kilpailua ja voitti kaikki kolme luokkaa Minet J -tammallaan. "Minet on parhaimmillaan hyvin tasainen, mutta se myös jännittyy radalla helposti", kertoi Riikka, joka iloitsi erityisesti sunnuntain suorituksen onnistumisesta. Anna-Britta Olden oli sitä mieltä, että junioriratsastajilla suurin ongelma oli hevosten kantokyvyn puuttuminen: "Se tuntui olevan useimpien ratsukoiden suurin ongelma. Myös avo- ja sulkutaivutusten suorittamisessa on parantamisen varaa. Hevosten tulee kantaa itsensä hyvin vaativa B -tason ohjelmissa, jotta pisteet voisivat nousta korkeiksi."

Ella Tanhuanpää ylivoimainen nuorissa

Nuorten ratsastajien Dressage Future Cupia hallitsi turkulainen Ella Tanhuanpää, joka voitti Eliko-ratsullaan kaikki kolme luokkaa. Mistä moinen ylivoima? "Olin viime talven Johnny Hillberathin luona Saksassa valmentautumassa", Ella kertoo, "Harjoittelussa on koko ajan keskitytty perusasioiden parantamiseen. Vasta kun ne sujuvat moitteitta, voidaan tehdä vaikeampia asioita. Tällä kaudella olen ajatellut osallistua paitsi nuorten ratsastajien luokkaan, myös pikkukierroksen kilpailuihin. Nuorten PM-kilpailut kiinnostavat, jos tulen valituksi, EM-kilpailuista en osaa vielä sanoa mitään." Nuorten kür-luokan kaksi seuraavaa sijaa otti vaasalainen Nina Westerlund hevosilla His Royalty M ja Flying Heart.

Kilpailuissa järjestettiin myös Grand Prix -luokka, jonka vei selvällä erolla nimiinsä Elisabeth Ehrnrooth Wizard II:lla.

Tulokset

Tiedote: DTT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti