torstai 8. marraskuuta 2012

Donna Unique jälleen ilman ratsastajaa

Reilu kuukausi sitten uutisoitiin Patrik Kittelin ja hänen sponsorinsa Arlette Jasper-Kohlin yhteistyön päättymisestä. Uutinen merkitsi sitä, että ilman ratsastajaa jäi osa Jasper-Kohlin hevosista, mm. yksi maailman tämä hetken lupaavimmista kouluhevosista Donna Unique sekä GP-tasolla kilpaileva jalostusori Silvano. Hevosille löytyi kuitenkin nopeasti uusi ratsuttaja, kun kokenut Ulla Salzgeber siirtyi Kittelin paikalle.

Salzgeberin ja Jasper-Kohlin yhteistyö on kuitenkin nyt päättynyt kestettyään vain kuusi viikkoa. Syyt tähän ovat samankaltaiset kuin Kittelilläkin: Salzgeber kokee matkustamisen oman tallinsa ja Jasper-Kohlin Gestüt Peterhofin välillä liian stressaavaksi. Välimatkaa näillä kahdella tallilla on yli 450 kilometriä. Salzgeberin mukaan pitkä matka esti hevosten säännöllisen treenaamisen eikä hän myöskään kyennyt samalla paneutumaan omien oppilaidensa valmentamiseen haluamallaan tavalla. Jatkossa Salzgeber aikoo keskittyä täysipainoisesti valmentamiseen ja hevosten kouluttamiseen omalla tallillaan sekä valmennusklinkoiden pitämiseen niin Saksassa kuin ulkomaillakin.

Gestüt Peterhofista ei ole vielä annettua tietoa jatkosuunnitelmista ilman ratsastajaa olevien hevosten suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti