torstai 14. maaliskuuta 2013

Uusi kotimainen kouluratsastussarja poni-, juniori- ja nuorille ratsastajille

Tänä vuonna Suomessa käynnistyy uusi kouluratsastuksen sarjakilpailu, jossa on omat ikäryhmänsä poni-, juniori- ja nuorille ratsastajille. Dressage Future Cupille mallia on antanut Tanskassa jo vuosien ajan menestyksekkäästi pyörinyt Ecco-cup.

Uudessa tulevaisuuden lupauksille suunnatussa sarjassa ratsastetaan kolme osakilpailua, joista kukin on kolmipäiväinen. Näin jokaisessa osakilpailussa ratsastetaan kolme luokkaa, jotka ovat FEI:n joukkueohjelma, henkilökohtainen ohjelma ja kür-ohjelma. Ratsukon tulee saada vähintään 58 prosentin tulos joukkue- ja henkilökohtaisesta ohjelmasta ja näiden kahden luokan yhteenlaskettujen tulosten perusteella korkeintaan 12 parasta on mukana kürissä. Kürin voittaja on myös osakilpailun voittaja. Jokaisen osakilpailun viisi parasta ratsukkoa saavat pisteitä ja jokaisesta ikäryhmästä kolme kauden aikana eniten pisteitä kerännyttä ratsukkoa pääsee finaaliin.

Finaali järjestetään syksyllä Helsinkin Horse Show'n yhteydessä. Finaalissa kaikki ikäryhmät ratsastavat samassa luokassa oman ikäryhmänsä kür-ohjelman ja parhaan prosenttimäärän saanut ratsukko on koko sarjan voittaja.

Dressage Future Cupin osakilpailut pyritään järjestämään aikataulullisesti niin, että ne palvelevat ratsastajia mahdollisimman hyvin arvokisoja silmällä pitäen. Jokaisessa osakilpailussa on myös ulkomaalainen tuomari. Ensimmäinen osakilpailu nähdään jo huhtikuun alussa Dressage Team Traversin järjestämissä kisoissa Ypäjällä.

Kilpailun säännöt

Kauden 2013 osakilpailut:
5.-7.4. Ypäjä
25.-28.7. Lappeenranta
16.-18.8. Harju
17.-20.10. Helsinki, finaali

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti