maanantai 25. maaliskuuta 2013

Karjalaiselle uusi hevonen ja yhteistyökumppani

Lontoon olympialaisten hopeamitalisti, MM- ja EM-pronssimitalisti ja seitsenkertainen PM-mitalisti Katja Karjalainen on aloittanut valmistautumisen Rio de Janeiron paralympialaisiin. Talvella Linnan juhliin ja Suomen Urheilugaalaan kutsuttu ratsastaja on saanut uutta puhtia ja harjoittelurauhan valtion urheilija-apurahan ja uuden yhteistyökumppanin kautta.

Karjalainen solmi viime viikolla nelivuotisen yhteistyösopimuksen 130-vuotiaan perheyhtiö Oy Woikoski Ab:n kanssa. Yhteistyön myötä Karjalainen on panostanut tulevaisuuteen ostamalla uuden kouluhevosen, 6-vuotiaan Vi’ mannin. Hevonen löytyi Stella Hagelstamin tallista Porvoosta. Tanskalaisruunan isä on kouluratsastaja Mikaela Lindhin kouluttama ja kilpailuttama ori Versace, joka tunnetaan nykyään nimellä Glock’s Valentino.

"Tavoitteena on, että olemme ratsukkona valmiita Riossa. Parasta hevosessa ovat sen askellajit, erityisesti käynti, josta se on saanut Tanskassa nuorten hevosten laatuarvosteluissa tuomareilta kiitettäviä arvosanoja", kertoo Karjalainen.

Lähitulevaisuuden tärkein tavoite on tutustua hevoseen ja päästä sen kanssa yhteistyöhön. Vi’ mann on nuoresta iästään huolimatta maltillinen ja miellyttävä, mutta sen täytyy hyväksyä uusi ratsastajansa ja vammaisratsastuksen vaatimukset. "Hevonen kyllä ensimmäisellä kokeilukerralla tuntui ihmettelevän, että mikä sillä on selässään, ja mitä se ratsastaja oikein tekee. Se pysyi kuitenkin rauhallisena ja tyynenä."

Kaasuja valmistava Woikoski valitsi Karjalaisen hänen taustansa, elämänasenteensa, yhteisten arvojen ja suomalaisuuden vuoksi. Yhteistyösopimus jatkaa Woikosken vanhaa hevosperinnettä, sillä Palmbergin perheessä on aina ollut hevosia ja on edelleen. Karjalaisen hevoset Rosie ja Vi’ mann tulevat sopimuksen myötä kantamaan Woikoski-etuliitettä. "On mahtava kunnia päästä edustamaan perinteikästä perheyhtiötä. Taustani anestesia- ja tehosairaanhoitajana yhdistää minut lääkekaasujakin valmistavaan yritykseen", toteaa Karjalainen.

Paralympiaratsu Rosie oli syksyllä sairaslomalla, mutta on jo takaisin valmennuksessa. Alkanut kilpailukausi on näillä näkymin 15-vuotiaan tamman viimeinen. Vi’ mannin on tarkoitus ottaa vähitellen ensi vuonna sen paikka kansainvälisissä kilpailuissa. Karjalaisella on Tanskan EM-kilpailuissa Rosien kanssa tavoitteena tietty prosenttitulos, muuta hän ei suostu paljastamaan. Tamman kuntoutuminen ja vahvistuminen kilpailukuntoon ovat vielä kesken.

Karjalainen on menneen talven aikana käynyt myös silmäleikkauksessa, jonka seurauksena hän erottaa taas värejä. Toisaalta lähinäkö heikentyi merkittävästi ja leikattu silmä näkee eri kohdasta kuin aiemmin. "Koska näen nyt eri kohdasta silmää, on istuntani pielessä päänasennosta lähtien. Toisaalta uuden oppiminen on mukavaa, se on tämän tekemisen suola, tai olisiko se jano", naurahtaa periksi antamaton Karjalainen.

Tiedote: SRL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti