lauantai 24. toukokuuta 2014

Kasvattajapäivät tänään Ypäjällä

Jokavuotinen ratsuvarsojen näyttelytapahtuma järjestetään tänään Ypäjällä. Tälläkin kertaa Kasvattajapäivät on yksipäiväinen eli sekä tammat että oriit arvostellaan saman päivän aikana. Mukaan on ilmoitettu selvästi aiempaa pienempi määrä hevosia eli yhteensä 51 1-3-vuotiasta, joista tammoja on 32, ruunia yksi ja oriita 18. Tammat ja ruuna ovat iältään 1-3 vuotta ja oriit 1-2 vuotta.

Koulupuolen isäoriista eniten jälkeläisiä, kolme, on mukana oriilta San Amour. Don Laurielta, Florencio I:ltä ja  Fürst Romancierilta puolestaan kaikilta kaksi. 

Päivä on käynnistynyt arvostelujen osalta jo klo 8.30 ja BIS-voittaja palkitaan noin kahdeksan maissa illalla. Tuomareina toimivat Anna Pajanen ja Annu Stenqvist.

Hevoskohtainen aikataulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti