maanantai 25. marraskuuta 2013

Kouluratsastuksen lajiseminaarin antia

Viikonloppuna SRL:n Urheilufoorumin yhteydessä järjestettiin eri lajien lajiseminaarit. Kouluratsastuksen lajiseminaarissa keskusteltiin mm. valmennukseen, tuomaritoimintaan ja kilpailujärjestämiseen liittyvistä asioista.

Seminaarin aloitti Marko Björs esittelemällä liiton kouluratsastuksen valmennussysteemiä ja siinä tapahtuneita muutoksia. Valmennusjärjestelmä rakentuu senioreiden Top Dressage -projektista sekä nuorten ikäryhmien maajoukkue- ja aluevalmennuksista. Björs kertoi poni-, juniori- ja nuorten ratsastajien maajoukkuevalmennusten uudistuneesta sisällöstä: leirit on teemoitettu aiempaa selkeämmin ja mukaan on otettu entistä enemmän mm. rataharjoituksia. Myös muita aktiviteetteja kuten kuntotestausta on lisätty ohjelmaan. Tässä yhteydessä keskusteltiin laajemminkin valmennuksesta ja erityisesti henkilökohtaisen valmentajan merkityksestä ratsastajalle. Esiin nousseita huomioita olivat esimerkiksi valmentaja- ja ratsastuksenopettaja- yms. terminologian avaaminen sekä henkilökohtaisten valmentajien aiempaa tiiviimpi sitouttaminen maajoukkuevalmennusten yhteydessä.

Koulutuomari ja koulukomitean puheenjohtaja Paula Nysten kertoi tulossa olevista sääntömuutoksista sekä siitä, miten tällä kaudelle käyttöön tulleet muutokset on otettu vastaan. Yksi viime vuonna keskustelua herättäneistä uudistuksista oli raipan salliminen tietyissä luokissa. Kentältä saatujen kokemusten mukaan uudistus on otettu positiivisesti vastaan. Tulossa olevia muutoksia ovat mm. toistuvien ääniapujen käytöstä seuraava pisteiden vähennys, muutos kannusten pituuden mittaustavassa (koskee lähinnä poniratsastajien kannusten pituutta) sekä tarkennukset nuorten hevosten luokkien tuomareiden tasosta. Tuomaritoiminta puhutti yleisemminkin ja esille nousi kysymys siitä, pitäisikö koulutuomareiden omaan ratsastuskokemukseen/kilpailutuloksiin liittyviä vaatimuksia korottaa.

Tauon jälkeen Aki Ylänne ja psykologi Miia Stellberg kertoivat Top Dressage Finlandin toiminnasta ja projektin tulevaisuuden suunnitelmista. Yhteistyö maajoukkuevalmentaja Emile Faurien kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin ja ratsastajat ovat sitoutuneita hankkeeseen. Jatkossa projektin organisaatiota tullee tarve muokata, jotta sen toiminta säilyy mahdollisimman tehokkaana ja toimivana.

Lajiseminaari päättyi Marian Seppälän ja Mari Oilan vetämään ideariiheen, jossa pohdittiin kilpailujärjestämistä ja siihen liittyviä haasteita. Kasaan saatiinkin hyviä ideoita ja innostunutta keskustelua aiheen tiimoilta.

Aamupäivän Urheilijafoorumista, jossa ansiokkaat puheenvuorot esittivät mm. maajoukkuevalmentaja Emile Faurie sekä huippu-urheilun kehitysohjelmien asiantuntija Jorma Vertainen, löytyy kattava katsaus SRL:n nettisivuilta.

2 kommenttia:

  1. Mitä nämä muutokset olivat: "Seminaarin aloitti Marko Björs esittelemällä liiton kouluratsastuksen valmennussysteemiä ja siinä tapahtuneita muutoksia."

    VastaaPoista
  2. Tekstiin on nyt pyritty avaamaan uudistuksia jonkin verran. Käytännössä kovinkaan konkreettisia muutoksia esim. viime vuotiseen poni-, juniori- ja nuorten ratsastajien maajoukkuetoimintaan verrattuna ei ole tapahtunut.

    VastaaPoista