lauantai 30. marraskuuta 2013

CDI-W Tukholma: Lindh 12. Tukholman Grand Prix'ssa

Mikaela Lindh ja Skovlunds Más Guapo osallistuivat tänään Tukholmassa Grand Prix -luokkaan, joka toimi karsintana huomiseen World Cup -osakilpailuun. Suomalaisparin sijoitus 69,574 prosentin tuloksella oli 12 luokassa, johon osallistui 18 ratsukkoa. Tuomaristo ei ollut aivan yksimielinen Lindhin suorituksesta, sillä kaksi tuomaria laittoi hänet omissa pisteissään sijoille 7. ja 8. n. 72 prosentin tuloksella, kun taas kahden tuomarin pisteissä ratsukko oli vasta 15. ja 16. 66,5 ja 67,5 prosentin tuloksilla.

Tuomarien näkemyseroista huolimatta Lindh itse oli tyytyväinen suoritukseensa ja etenkin hevoseensa: "Ratamme oli ihan hyvä. Lisätyt ravit onnistuivat paremmin kuin koskaan, ja laukkaohjelma on meillä aina varma. Masin mielestä yksi joulukuusi oli vähän mörkö, ja se jännittyi sen kohdalla, jolloin toinen piaffe ei ollut aivan symmetrinen ja sen jälkeinen siirtyminen ja passage olivat myös jännittyneet."

"Olen kuitenkin tyytyväinen Masiin ja se keräsi itsensä hienosti tuon kohdan jälkeen, löysi punaisen langan ja oli rauhallinen, luottavainen ja varma tehtävissään. Olen työstänyt Masin kanssa todella paljon perusratsastusta ja saanut sen paljon pyöreämmäksi, pehmeämmäksi ja elastisemmaksi, mitkä ovat myös tärkeitä asioita kouluratsastuksessa ja sen arvostelussa. Masi on kuitenkin kohtalaisen tavallinen liikkeiltään, mitään Valegroa siitä ei saa", Lindh totesi.

Ratsukko jatkaa huomiseen Grand Prix Küriin, johon pääsevät mukaan tämän päivän ohjelman 15 parasta ratsukkoa. Luokka alkaa huomenna Suomen aikaa klo 14.15 ja Lindh starttaa lähtönumerolla 4.

Tänään luokkavoiton otti selvällä erolla seuraavaiin isäntämaa Ruotsin Tinne Vilhelmson-Silfvén Don Auriellolla prosentein 79,277. Toiseksi sijoittuneiden Hollannin Hans-Peter Minderhoundin ja Glock's Romanovin tulos oli 75,319 prosenttia.

Tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti