keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kyra Kyrklundille SRL:n Kultainen kannus

Suomen Ratsastajainliitto palkitsi professori Kyra Kyrklundin Kultaisella kannuksella keskiviikkona 7. joulukuuta siitä mittavasta työstä, jonka hän on tehnyt suomalaisen ratsastusurheilun hyväksi sekä kilpaurheilijana, valmentajana että lajin esikuvana.

Kyrklund vieraili lyhyesti Suomessa ja osallistui itsenäisyyspäivän Linnan juhliin yhdessä puolisonsa Richard White'n kanssa. "On kunnia olla kutsuttuna, lensimme tänne ihan vain sen takia. Paikalla oli paljon ihmisiä, ja yllätyin että tunsin heistä niin monta. Käsintehty, valmis puku löytyi pikkukaupasta Horshamista, lähikaupungista. Sitä muokattiin minulle ja sain sen samana aamuna kun lähdimme. Juhliin valmistautuminen oli hauskaa, tavallisesti ratsastajana ei ehdi paljon laittautua", Kyrklund hymyilee. Hän on ollut linnan juhlissa myös kerran aiemmin.

Keskiviikkona hänen kunniakseen järjestettiin Helsingissä ratsastusväen ja läheisten ystävien kesken pienimuotoinen juhlabrunssi.

Kyrklund, 60, on yksi maailman menestyneimpiä kansainvälisiä kouluratsastajia ja valmentajia. Hänellä on puolisonsa kanssa Iso-Britannian Coolhamissa oma valmennuskeskus. Hän aloitti ratsastuksen 11-vuotiaana Keskustallin ratsastuskoulussa Ruskeasuolla Helsingissä ja myöhemmin hänellä oli siellä vuosina 1977-1991 Helsingin Kilpatalli, jonka edustajina Kyrklundin ohella menestyivät hienosti myös hänen valmennettavansa.

"Ruskeasuon merkitys on ollut minulle todella suuri. Keskustalli oli kuin ratsastuksen pieni korkeakoulu. Siellä oli hyviä ratsastuksen opettajia, jotka pystyivät myös valmentamaan oppilaita edelleen, kun he hankkivat omia hevosia. Siellä näki ratsastajan uraportaat sekä huipputason ratsastusta, mikä innosti oppimaan lisää", Kyrklund sanoo. "Se että sain vuokrata Kilpatallin niin pitkäksi aikaa, mahdollisti lähtemisen ulkomaille kisaamaan. Silloin myös juniorit ja nuoret menestyivät todella hienosti sekä henkilökohtaisesti että joukkueena, ja tuloksena oli mm. EM-pronssia."

Kyrklund on osallistunut kuudesti olympialaisiin. Sen lisäksi hänet on nimetty kaksi kertaa joukkueeseen, mutta ei osallistuminen on jäänyt hevosten loukkaannuttua.

Vain harva ratsastaja on yltänyt samaan kuin Kyrklund, joka on kouluttanut toistakymmentä hevosta kansainväliselle GP-tasolle ja kilpaillut niillä siellä menestyksekkäästi. Kyrklund ratsastaa edelleen aktiivisesti ja hänet nähdään kisakentillä mahdollisesti jo keväällä tammalla Matata. "Kun on kouluttanut uuden hevosen Grand Prix -tasolle asti, sillä olisi hauska myös startata kilpailuissa", Kyrklund toteaa. Suomessa syntyneen, Kyrklundille ”tilaustyönä teetetyn” Matatan suonissa virtaa Kyrklundin kuulujen kilparatsujen perimä, sen isä on Matador ja emänisä Amiral.

Kyrklund on ryhtynyt luotsaamaan suomalaisia kouluratsastajia kohti Lontoon olympialaisia 2012. Hän on lupautunut valmentamaan heitä säännöllisesti ja auttamaan mahdollisuuksien mukaan myös kisapaikoilla. "Olen melko varma että Fia (Mikaela Lindh) kvaalaa Lontooseen ja uskon että myös Terhi Stegars voi nousta olympiapaikalle. Jos Emma Kanerva ehtisi vielä kvaalata mukaan, meillä olisi ideaalitilanne eli joukkue."

"Toisaalta pitää muistaa, että nämä jotka nyt kvaalaavat, kvaalaavat paikan maalle. Sen jälkeen liitto tekee edustajista ehdotukset olympiakomitealle, joka loppupelissä tekee päätöksen siitä keitä Lontooseen lähetetään." Kyrklund on nykyään myös arvostettu tiedemaailman edustaja. Hänet nimitettiin Uppsalan maataloustieteiden yliopiston (Sveriges Lantbruksuniversitet, SLU) apulaisprofessoriksi viime keväänä yhdessä ruotsalaisen kenttäratsastusvalmentajan Jan Jönssonin kanssa.

Tiedote: SRL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti