tiistai 22. marraskuuta 2011

Itävalta kahdeksas vuoden 2018 MM-kisojen järjestämisestä kiinnostunut

Kiinnostus vuoden 2018 MM-kisaisännyttää kohtaan on ennennäkemätöntä. FEI julkaisi jo aiemmin tiedon siitä, että peräti seitsemän maata on kiinnostunut kyseisten kisojen järjestämisestä. Nyt maiden määrä on lisääntynyt yhdellä, kun myös Itävalta on ilmaissut olevansa kiinnostunut kisaisännyydestä. Kaikkiaan kahdeksan maata jätti siis määräajassa virallisen ilmoituksen halukkuudesta kisaisännäksi.

Valintaprosessi jatkuu näiden maiden osalta kolmivaiheisena, tänä aikana hakijoiden tulee mm. vastata FEI:n kyselyyn ja esitellä MM-hankkeensa. Päätös vuoden 2018 MM-kisojen järjestäjästä tehdään vuoden 2013 alkupuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti