torstai 17. marraskuuta 2011

Ennätysmäärä maita kiinnostunut vuoden 2018 MM-kisaisännyydestä

Ennätysmäärä maita on ilmoittanut kiinnostuksensa isännöidä seuraavia jaossa olevia MM-kisoja, jotka järjestetään vuonna 2018. Peräti seitsemän maan kansalliset liitot jättivät hakemuksen määräaikana. Nämä maat ovat Australia, Kanada, Marokko, Ruotsi, Unkari, Venäjä ja Yhdysvallat. FEI:n pääsihteeri Ingmar de Vos pitää suurta kiinnostuneiden määrä merkkinä siitä arvostuksesta, jota FEI:n ykköstapahtuma nykyään nauttii.

Hakijoita houkkuttelevat urheilullisten ja imagollisten näkökohtien ohella epäilemättä myös MM-kisojen taloudelliset vaikutukset. FEI:n teettämän tutkimuksen mukaan viime vuoden Kentuckyn MM-kisojen suorat ja välilliset taloudelliset vaikutukset olivat yhteenlaskettuina jopa 396 miljoonaa USA:n dollaria.

Kentuckyn vuoden 2010 kisat ovat tähän mennessä suurin Yhdysvalloissa järjestetty ratsastustapahtuma ja ylipäätään ensimmäiset Euroopan ulkopuolella järjestetyt MM-kilpailut. Ne saivat mm. television kautta runsaasti näkyvyyttä, erityisesti Yhdysvalloissa.

MM-kisat järjestetään joka neljäs vuosi ja niitä on järjestetty nykyisessä muodossaan vuodesta 1990. Hakijamaista ainoastaan Ruotsi on isännöinyt kisoja aiemminkin eli juuri aloitusvuonna 1990, jolloin kisat järjestettiin Tukholmassa. Seuraavat MM-kisat järjestetään vuonna 2014 Ranskassa, Normandian alueella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti