MM-kisojen avauspäivä sujui suomalaisittain mukavasti, sillä niin kouluratsastuksen joukkuekisassa mukana olleet Stella Hagelstam ja Eevamaria Porthan-Broddell kuin vammaisratsastaja Katja Karjalainenkin suoriutuivat omista osuuksistaan kunnialla.
Joukkuekisan Suomen osalta avannut Hagelstam sai Chopin III:llaan tuloksen 65,500 prosenttia, mikä on ollut ratsukon tulostasoa tämän kauden kansainvälisissä kisoissa. Tosin ratsukko on pääosin kilpaillut vain 3*:n tasolla eli Caenissa vastus on huomattavasti aiempaa kovempi. Joukkuekisan toinen suomalaisratsukko Eevamaria Porthan-Broddell - Solos Lacan sai hyvät prosentit 68,700, mikä on vasta muutaman GP-startin omaavalle parille erinomainen tulos MM-tasolla. Onnellinen ratsastaja leijaili suorituksensa jälkeen seitsemännessä taivaassa ja ylisti jo 18-vuoden ikään ehtinyttä ratsuaan: "Olen mielettömän ylpeä siitä. Vaikka sillä on ikää, se on raaka tällaisissa tilanteissa. Pelkäsin, että se saattaisi käydä kierroksilla, mutta se oli yritteliäs ja rehti. Vaikka sitä jännitti, tunsin että se oli kanssani ja tsemppasi. Olen tyytyväinen pisteisiin, tuomarit eivät ole nähneet meitä aiemmin ja joka piste piti ansaita. Hienoa onnistua, kun tulee tänne asti". Porthan-Broddellin sijoitus joukkuekisan ensimmäisen puolikkaan eli 48 ratsukon jälkeen on 21. Hagelstam puolestaan on sijalla 36.
Henkilökohtaisissa tuloksissa ykköspaikkaa pitää selvällä erolla muihin Saksan Kristina Sprehe Desperados FRH:lla prosentein 78,814. Myös joukkuekisan ykköspaikka on Saksan hallussa, Hollanti on toisena ja Iso-Britannia kolmantena. Suomen sijoitus on tässä vaiheessa 12.
MM-kisojen ainoa suomalainen vammaisratsukko Katja Karjalainen - Woikoski Double U teki kuitenkin päivän parhaan suomalaistuloksen. Vasta muutaman kuukauden yhteistyötä tehnyt ratsukko ansaitsi prosentit 71,760 ja oli henkilökohtaisissa tuloksissa hienosti neljännellä sijalla. Woikoski Double U rentoutui radalla epävarman alun jälkeen ja ratsastaja oli tyytyväinen pisteisiinsä. Tämänpäiväinen luokka toimi Karjalaiselle ikään kuin kenraaliharjoituksena. Jatkossa hän lähtee tekemään vielä parempaa tulosta.
Huomenna vuorossa olevist suomalaisista Mikaela Lindh ratsastaa Suomen aikaa klo 11 ja Terhi Stegars klo 16.36.
Tulokset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti