perjantai 20. huhtikuuta 2012

CDI-W 's-Hertogenbosch: Mikaela Lindh ja Skovlunds Más Guapo niukasti World Cupin finaaliin

Mikaela Lindh ja Skovlunds Más Guapo selvisivät täpärästi huomiseen World Cupin finaaliin Hollannin 's-Hertogenbsochissa. Ratsukko oli tuloksella 67,903 % karsintaluokassa 14., kun 15 pääsi jatkoon.

- Tämän päivän suoritus ei todellakaan ollut odotusteni mukainen. Aamutreeneissä ja verryttelyssä Mas Guapo liikkui tosi hienosti. Mutta kun tulimme areenalle, se jännittyi ja oli hyvin pelokas ja epävarma. Täällä on valtavasti ihmisiä, tv-kameroita, koristeita ja hälinää, asioita, joita ei kotioloissa voi harjoitella. Vasta aivan viimeisissä liikkeissä tuntui siltä että hevoseni uskalsi hengittää ja suorittaa tehtävänsä normaalilla tasolla, kertoi Lindh perjantain kokemuksista SRL:n tiedotteessa.

Lauantain vapaa-ohjelmaan Lindh lähtee kuitenkin päättäväisin mielin. – Tavoitteeni oli päästä finaaliin ja olen todella iloinen, että onnistuimme. Itse asiassa rupesin GP-luokan jälkeen jo pakkaamaan tavaroitamme hevosautoon, sillä ajattelin, että kotimatka tässä on edessä. Nyt saan iloisin mielin purkaa ne ja valmistautua huomiseen. Huomenna ratsastan vähän pitemmän aamutreenin. Olen vakuuttunut siitä, että Mas Guapo menee luottavaisemmin mielin radalle toisessa osakilpailussa, kertoi Lindh, joka finaalissa ratsastaa ensimmäistä kertaa uuden vapaaohjelmansa. Siinä vaikeustaso on entistä ohjelmaa selvästi korkeampi.

Grand Prix'n voiton vei yllätyksettömästi viime vuoden World Cup -voittaja, isäntämaan Adelinde Cornelissen, jonka ratsu Jerich Parzival selvitti tämänaamuisen eläinlääkärin uusintatarkastuksen ongelmitta. Parzival ei läpäissyt tarkastusta eilen liikuttuaan ravissa epäpuhtaasti. Cornelissenin voittotulos oli 78,024 %.

Lindh starttaa huomenna klo 14 Suomen aikaa alkavassa finaalissa toisena.

Tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti