keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Legendaarisen tamma Poetinin "lapsenlapsi" syntyi

Oman ikäluokkansa ehdottomaan kärkeen lukeutuneen, vain 8-vuotiaana lopettamaan joudutun tamma Poetinin (Sandro Hit - Brentano II) suku on saanut jatkoa. Poetinin ainoa jälkeläinen A Special Poetin (Jazz - Sandro Hit) varsoi orivarsan oriista I.P.S Bon Bravour (Painted Black - Chronos) viime viikonloppuna.

Vuonna 1997 syntynyt Poetin voitti Bundeschampionaatin sekä 3- että 6-vuotiaana, lisäksi se voitti 6-vuotiaana NHMM-kultaa. Tämän jälkeen tamma myytiin P.S.I-huutokaupassa ennätysmäiseen 2,5 miljoonan euron hintaan Hollantiin van der Zwanin pariskunnalle ja ING Bankille. Ostajien välille syntyneiden taloudellisten kiistojen takia Poetin oli määrä huutokaupata uudelleen. Van der Zwanit piilottivat tamman, mutta se löytyi lopulta hevosklinikalta, jossa sitä oli virallisten tietojen mukaan hoidettu jänneongelmien takia. Poetin myytiin uudestaan huutokaupassa, tällä kertaa myyntihinta oli "vain" 900 000 euroa ja ostaja ranskalainen Xavier Marie, Haras de Hus -siittolan omistaja. Poetinin saavuttua uuteen kotiinsa kävi välittömästi ilmi, että se sairasti kaviokuumetta. Tammaa hoidettiin parhaiden ranskalaisten ja saksalaisten eläinlääkäreiden toimesta kolmen kuukauden ajan, mutta tästä huolimatta jo nuorena tähdeksi nousseen, lähes ylimaallista suitsutusta osakseen saaneen tamman elämä jouduttiin päättämään joulukuussa 2005. Xavier Marien ja edellisten omistajien välillä on käyty jäkipyykkiä mahdollisista korvauksista näihin päiviin asti. Poetin kärsi jännevammasta ennen jälkimmäistä huutokauppaa ja sitä hoidettiin steroideilla, joiden käytöstä lopulta tamman hengen vienyt kaviokuume mitä ilmeisimmin sai alkunsa. 

Seitsemänvuotias A Special Poetin on alkionsiirtovarsa, josta maksettiin aikanaan varsahuutokaupassa 138 000 euroa. Tamma oli aiemmin kantavana toisesta hevosmaailman tähdestä, Totilaksesta, mutta valitettavasti se loi varsan. Nyt A Special Poetinilla on kuitenkin terve orivarsa, jonka isä I.P.S Bon Bravour on aloittanut oman uransa lupaavasti sijoittumalla mm. viime vuonna 5-vuotiaiden ikäryhmässä NHMM-kisoissa viidenneksi.

Poetinin geenit ovat elossa myös Haras de Husissa, jossa on tamman vuonna 2007 syntynyt klooni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti