Kuva: Milla Försti |
Fée Clochette Carrus oli ennen NHMM-kisoja valmentautumassa Tuomisen kanssa Tanskassa. Siellä oloaikana Niiraset lähettivät kontaktinsa kautta videon tammasta ostajalle, joka kiinnostui siitä. Fée Clochette Carrusta käytiin koeratsastamassa Verdenissä NHMM-kisojen jälkeen ja ostaja piti tammasta välittömästi. Kauppaa alettiin valmistella samantien. NHMM-kisojen jälkeisen ajan tamma on viettänyt Tanskassa odottamassa kaupan varmistumista.
Fée Clochette Carruksen kasvattajan Carrus Dressagen Helena Niiranen kertoo myyntipäätöksen olleen vaikea. Nyt kasvattajat ovat kuitenkin erittäin tyytyväisiä ratkaisuunsa ja nimenomaan siksi, että tamma päätyi juuri Rosenbauerin ratsastettavaksi. Rosenbauer on erittäin tunnettu ratsuttaja ja mm. nostanut GP-tasolle tuoreen Caenin MM-pronssimitalistin, jalostusori Desperadoksen. Niiranen toivoo kaupan myös avaavan ovia jatkoa ja nuorempien kasvattien myyntiä ajatellen.
Fée Clochette Carruksesta on syntymästään asti ollut lupa odottaa paljon. Se sai 1-vuotiaana Kasvattajapäivillä 44 pistettä ja valittiin BIS-voittajaksi. Kaksi- ja 3-vuotiaana tamma sai Kasvattajapäivillä I palkinnon ja 41 pistettä sekä voitti molempina vuosina Kyvyt Esiin -askellajifinaalin. Viime vuonna Fée Clochette Carrus sijoittui viidenneksi Laatuarvostelussa. Tuija Tuomisen ratsastettavaksi se siirtyi viime vuoden lopulla. Niiranen kiittelee Tuomisen suurta panosta ja sitoutumista projektiin, vaikka kertookin Tuomisen olleen alkuvaiheessa sitä mieltä, että tamma on koulutuksellisesti jäljessä omaa ikäluokkaansa. Ehdottomasti suurin edistysaskel kehityksessä tapahtui Niirasen mukaan kesäkuun alun jälkeen, jolloin Tuominen matkasi Fée Clochette Carruksen kanssa Tanskaan Thomas Sigtenbjerggaardin valvovan silmän alle viimeistelyharjoituksiin.
Suomalaiskasvatin myynti Saksaan on jälleen kerran hyvä esimerkki siitä, että kotimaasta löytyy erittäin lahjakkaita hevosia, jotka herättävät kiinnostusta myös ulkomailla. Niin ikään se kertoo siitä, että ulkomaiset hevosen ostajat eivät tuijota ainoastaan kantakirjaa vaan FWB-rotuinen hevonen kelpaa siinä missä muutkin, jos siitä vain löytyy riittävästi laatua. Vuodesta 2007 alkaen koulupainotteisia hevosia kasvattanut Niiranen muistuttaa kuitenkin, että hevosia pitää rohkeasti tarjota ulkomaille ja viedä näytille, kukaan ei osaa tulla niitä kotipihasta kyselemään. Hän kaipaakin Suomeen selkeämpää systeemiä ja suurempaa panostusta, mitä tulee nuoriin hevosiin ja niiden eteenpäin viemiseen. Nimenomaan nuoriin hevosiin keskittyneiden ratsuttajien ja valmentajien kärki on edelleen maassamme kapea. Nuorten hevosten luokkien vaikeustaso tulisi myös nostaa samalle tasolle muiden maiden kanssa. Esimerkiksi tänä vuonna NHMM-kisoihin valmistavia samalla tasolla käytyjä kilpailuja ei kotimaasta juurikaan löytynyt.
Niirasen mielestä esimerkiksi EBEF:in tyyppinen, jo ratsutetuille hevosille tarkoitettu näyttely- ja myyntitapahtuma voisi olla hyvä ratkaisu hevosten esille saamiseen. Tosin hevosten tulisi olla tuolloin koulutuksellisesti samalla tasolla kuin keski-eurooppalaisten ikätoveriensa. Tänä päivänä on turha enää ratsastaa sillä tekosyyllä, että Suomessa syntyvät hevoset olisivat jäljessä kehityksestä, koska ne syntyvät pääsääntöisesti niin myöhään. Yhtä lailla esimerkiksi Saksassa hevosia syntyy pitkin vuotta eikä sitä pääsääntöisesti nähdä minkäänlaisena esteenä niiden eteenpäinviemiselle.
Fée Clochette Carrus on tätä lukiessa saapunut jo uuteen kotimaahansa, jossa sitä odottavat uuden haasteet. Niiranen odottaa mielenkiinnolla kasvattinsa edesottamuksia ja toivoo näkevänsä sen ensi vuonna uudestaan NHMM-kilpailussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti