Jalostukseen hyväksytty FWB-ori Königs Kronos KS (Königin's Sohn - Waidmannsdank xx) on lopetettu. Elokuun lopulla lopetettu ori oli kuollessaan 22-vuotias. Eeva-Liisa Penttilän kasvattama ori aloitti kisauransa esteillä, mutta siirtyi 6-vuotiaana Mikaela Lindhin ratsastettavaksi ja kouluratsastuksen pariin. Lindhin luotsaamana Königs Kronos nousi aina kansainväliselle GP-tasolle saakka. Lindhiltä ori siirtyin hänen valmennettavalleen, tanskalaiselle junioriratsastaja Camilla Plough Larsenille. Plough Larsen ja Königs Kronos voittivat junioreiden PM-kultaa heti ensimmäisellä yhteisellä kaudellaan. Lisäksi ratsukko osallistui kaksi kertaa EM-kisoihin sijoittuen molemmilla kerroilla 10 parhaan joukkoon.
Königs Kronos muutti kisauransa loputtua 18-vuotiaana takaisin Suomeen kasvattajansa luokse, jossa se sai keskittyä nauttimaan eläkepäivistä ja aloittelemaan siitosoriin uraansa. Vaikka ori hyväksyttiinkin FWB-jalostukseen jo vuonna 2003, on sillä vasta yhdeksän jälkeläistä, joista vanhimmat ovat syntyneet vuonna 2012. Tänä vuonna sillä siemennettiin 13 tammaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti