Sunnuntaina Ranskan Deauvillessä päättyneet pararatsastuksen EM-kisat menivät tällä kertaa suomalaisittain lähinnä kokemuksen kartuttamiseen tiliin. Suomalaisista parhaiten sijoittui konkariratsastajamme Katja Karjalainen. Hän pääsi ainoana suomalaisena mukaan vapaaohjelmaan sijoittuen siinä kuudenneksi ratsullaan Woikoski High Flow. Tulos oli varsin kelvollinen ottaen huomioon sen, että Karjalainen kilpailee High Flow'lla ensimmäistä kautta ja ratsasti Deauvillessä ensimmäistä kertaa ryhmässä IA. Koska suomalaisia ei ole aiemmin kilpaillut kyseisessä ryhmässä, ei ollut täysin selvää, mitä tuomarit haluavat nähdä. Karjalainen ratsastikin jokaisessa luokassa hieman eri tavalla. Saamiensa tuomariarvioiden perusteella High Flow'n tulisi liikkua hieman avoimemmassa muodossa ja käynnin pitäisi tulla vielä paremmin läpi selän.
Muiden suomalaisten osalta kisat päättyivät lauantain ensimmäiseen henkilökohtaiseen ohjelmaan. Sekä Jaana Kivimäki että Kaisla Osara olivat todella epäonnisia, sillä kummankin hevoset olivat erittäin jännittyneitä läpi ohjelman, mikä johti Kivimäen kohdalla suorituksen keskeyttämiseen. Jessica Kerttunen puolestaan paransi sijoitustaan parilla pykälällä perjantaista.
Suomen sijoitus joukkuekisassa oli toiseksi viimeinen eli 13. Kultaa vei Iso-Britannia, hopeaa Hollanti ja pronssia Saksa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti