tiistai 15. syyskuuta 2015

EBEF 2015: Estesukuinen orivarsa Concretosta paras maitovarsa

Jo kuudetta kertaa järjestetty European Breeding Event Finland järjestettiin kaksipäiväisenä tapahtumana viikonloppuna Ypäjällä. Tälläkin kertaa nähtävillä oli kahden päivän aikana paljon mielenkiintoisia varsoja ja nuoria hevosia.

Pelkästään maitovarsoja mukana oli 70, joista selvänä enemmistönä aiempien vuosien tapaan olivat edustettuina koulusukuiset varsat. Näyttelyn parhaan varsan (BIS I) tittelin vei kuitenkin estesukuinen orivarsa, jonka isä on Concreto ja emänisä Jalienny. Sekä suomalaisista että ulkomaisista asiantuntijoista koostunut tuomaristo kehui Sirpa Tapperin kasvattaman ja omistaman varsan tyyppiä ja liikkumista ja antoi sille pistekeskiarvoksi 9,14. Toistaiseksi vielä nimetön varsa palkittiin myös tapahtuman parhaana FWB-varsana sekä parhaana FWB-estevarsana.

BIS II oli Carrus Dressagen kasvattama ja Kaisa Niirasen omistama koulusukuinen hannover-orivarsa Fürstentanz Carrus (Fürstenball - Wolkentaz I). Sen keskiarvo oli 8,71. Varsa palkittiin myös parhaana hannover-varsana. Parhaana FWB-kouluvarsana sekä BIS III -palkinnolla palkittiin tammavarsa Only the Finest (Finest - Don Schufro), jonka on kasvattanut ja omistaa Sanna Havanko. Tämän varsan pisteet olivat 8,59.

Tuomariston mukaan Suomessa kasvatettujen varsojen laatu on parantunut vuosien myötä. Erityisesti varsojen liikkumisessa on tapahtunut kehitystä. Hannoveraner Verbandia tuomaristossa edustaneen Konrad Boethin mukaan ero FWB:n ja hänen edustamansa kantakirjan välillä ei kaiken kaikkiaan ole suuri.

Viikonlopun aikana ohjelmassa oli maitovarsojen Open Sale -näyttelyn lisäksi nuorien hannover- ja oldenburg -tammojen näyttelyluokka ja tammatesti, FWB-, hannover- ja oldenburg-tammojen kantakirjaus sekä epävirallinen oriiden katsastusluokka.

EBEF-katalogi
Tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti