torstai 13. elokuuta 2015

EM2015: Suomalaisilla hyvä aloitus, Saksa joukkuekisan johdossa

EM-kisat käynnistyivät Aachenissa kouluratsastuksen osalta joukkuekisan ensimmäisellä puolikkaalla. Suomalaisista radalla nähtiin ensimmäisenä päivänä ratsukot Eevamaria Porthan-Broddell - Solos Lacan ja Kristina Böckmann - Der Kleine Lord. Kumpikin ratsukko teki hyvää työtä. Kokeneemman Porthan-Broddellin prosentit olivat 67,186 ja sijoitus 20., Böckmann sai tuloksen 65,957 prosenttia ja on tällä hetkellä sijalla 25.

Porthan-Broddell ja jo 19-vuotias luottoratsu Solos Lacan olivat suorituksessaan tasaisen varmoja. Ratsastaja oli tyytyväinen suoritukseensa vaikka yli 69 prosentin tulostavoite jäikin täyttymättä. "Haastavat olosuhteet, pitkä matka tänne ja helle, ovat verottaneet selvästi Soolon voimia. Hevonen kyllä yritti reippaasti, mutta väsymys teki siitä vähän levottoman. Se ei jaksanut kantaa itseään riittävästi, mikä näkyi pieninä tahtirikkoina ja ponnettomuutena, ja tavallaan ne highlight-kohdat jäivät puuttumaan. Toisaalta näissä kisoissa ei pisteitä jaella kevyesti, ei tällainenkaan tulos helposti tule", Porthan-Broddell summasi suoritustaan.

Böckmann ja vasta 9-vuotias Der Kleine Lord tekivät radan, joka sisälsi todella onnistuneita osuuksia, mutta myös muutamia selviä virheitä. Böckmann oli kuitenkin syystäkin tyytyväinen hevoseensa: "Kun Lord tuli areenalle, se kasvoi koossa ja syttyi esiintymään. Minusta tuntui koko ajan, että se viihtyi siellä hienosti. Tässä lämpötilassa sen nuoruus näkyy, sillä ei ole vielä yhtä paljon lihasvoimaa kuin kokeneemmalla hevosella. Joukkueen kannalta harmittaa, etteivät pisteet olleet paremmat, mutta olen hevoseeni tosi tyytyväinen. Suorituksessa olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen raviosuuteen, meillä oli hyvät passaget, piaffet ja lisäykset, pystyin ratsastamaan aika paljon irti. Laukanvaihdot olivat suorat, ilmavat ja avuilla, ja Lord istui tosi hyvin toiseen piruettiin. Kun niihin saa rutiinia, saamme niistä todella hyvät. Laukkasiksakit olivat ihan oma mokani, samoin peruutus, ja myöhemmissä piaffeissa näkyi se, että hevonen tarvitsee enemmän voimaa", ratsastaja totesi kisan jälkeen.

Parhaat prosentit, 75,814, sai Hollannin Diederik van Silfhout Arlando N.O.P.:lla. Joukkuekisan johdossa on kuitenkin Saksa. Suomen sijoitus on tällä hetkellä kymmenes. Joukkuemitalit ratkeavat torstaina. Suomalaisista vuorossa ovat Emma Kanerva Sini Solinalla ja Terhi Stegars Axis TSF:llä. Kanervan lähtöaika on klo 13.30 Suomen aikaa, Suomen joukkueen ankkuri Stegars nähdään radalla klo 18.30.

Lähtölistat ja tulokset


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti