tiistai 11. elokuuta 2015

EM-kisat käyntiin keskiviikko-aamuna, suomalaisratsukot valmiina koitokseen

Kouluratsastuksen EM-kisat käynnistyvät keskiviikko-aamuna klo 10.30 Suomen aikaan. Suomalaisratsukot ovat valmiina koitokseen, sillä kaikki neljä hevosta läpäisivät tämänpäiväisen eläinlääkärin tarkastuksen ongelmitta.

Ensimmäisenä varsinaisena kilpailupäivänä nähdään joukkuekisan ensimmäinen osa eli 35 ratsukkoa, loput 37 ratsukkoa tekevät suorituksensa torstaina. Suomen joukkueesta keskiviikkona ratsastavat Eevamaria Porthan-Broddell, jonka lähtöaika Suomen aikaa on klo 11.30, sekä Kristina Böckmann, joka starttaa klo 16.50.

Aachenin EM-kisojen kouluratsastukseen on ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia, kaikkiaan 72 ratsukkoa 20 maasta. Joukkuemitalitaistoon on ilmoittautunut 18 maata. Kouluratsastuksen EM-kisat järjestetään nyt 27:ttä kertaa ja Aachen on toiminut isäntäkaupunkina kolme kertaa aiemminkin.

EM-kisojen kotisivut
Grand Prix'n (joukkuekilpailun) lähtölista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti