perjantai 21. joulukuuta 2012

Ratsuhevosten ja ponien jalostusohjesääntöuudistus loppusuoralla

Ratsuhevosten ja ponien jalostusohjesääntöuudistus on vihdoin useiden rotujen osalta loppusuoralla. Seuraavaksi ohjesäännöt siirtyvät maa- ja metsätalousministeriön käsittelyyn heti ensi vuoden alussa.
FWB:n ja suomalaisen ratsuponin osalta kantakirjan perusrakenne on selvillä ja uudistettuja ohjesääntöjä tullaan noudattamaan jo vuonna 2013 soveltuvin osin.

Molempien rotujen kantakirja koostuu pääosastosta sekä sivuosastosta. Pääosaston perusosa vastaa nykyistä rekisteritasoa, johon on merkitty FWB:ksi syntyvät varsat ja ulkomaiseen kantakirjaan ensirekisteröidyt, polveutumisvaatimukset täyttävät yksilöt. Perusosasta yksilöt voivat jalostusarvostelun kautta nousta pääosaston ylempiin tasoihin, joita ovat jalostusluokat I, II ja Valio (luokkien nimet voivat vielä muuttua). Jalostusluokkiin merkitseminen on riippumatonta siitä astuuko ori ulkomailla vai Suomessa. Sivuosastosta hevonen tai sen jälkeläiset voivat tulosten perusteella nousta kantakirjan pääosastoon. Tämä mahdollistaa sen, että yksilö voi omien hyvien suoritustulosten perusteella nousta pääosastoon ja siellä jalostushevoseksi, vaikka sen polveutuminen ei täyttäisi perusvaatimuksia.

Hyväksyttyjen kantakirjojen listaa ei FWB-jalostuksesta tulla poistamaan, mikä tarkoittaa että listalla oleviin kantakirjoihin merkityt yksilöt merkitään alkuperäkantakirjaansa vastaavaan luokkaan myös Suomessa. Kyseisissä kantakirjoissa jalostukseen hyväksytyt oriit ja tammatestin suorittaneet tammat merkitään anomuksesta FWB-/ratsuponikantakirjan jalostusluokkaan, perusosaan merkityt perusosaan ja ne yksilöt jotka eivät polveutumiseltaan täytä alkuperäkantakirjan pääosaston vaatimuksia, merkitään Suomessa sivuosaan. Hyväksyttyjen kantakirjojen listan ulkopuolelta tulevat ulkomaisiin ratsuhevoskantakirjoihin merkityt hevoset merkitään sivuosastoon, elleivät ne täytä perusosaston tulosvaatimuksia.

Hyväksyttyjen kantakirjojen lista ja jalostusluokkien vaatimukset ovat seuraavaksi käsiteltävinä Ratsujalostusliitolla sekä jalostustoimikunnalla, jonka jälkeen ne pyritään julkaisemaan nopealla aikataululla. Hyväksyttyjen kantakirjojen lista tulee todennäköisesti säilymään pitkälti nykyisen kaltaisena.

Myös rakennearvostelujärjestelmää on uudistetu ja se otetaan käyttöön ensi vuonna. Arvosteltavia kohtia on uudessa järjestelmässä lisätty ja mukana on nyt esimerkiksi laukan arvostelu jalostusarvosteltavilla oriilla ja tammoilla, mitä on jo kokeiltu koeluontoisesti muutaman vuoden ajan. Uusi rakennearvostelujärjestelmä antaa tarkemman kuvan hevosesta ja on myös lähempänä lineaarista arvostelua, joka pystytään tarvittaessa helpommin ottamaan käyttöön tämän rakennearvostelujärjestelmän tueksi. Ratsuoripäivät 2013 arvostellaan vielä vanhan rakennearvostelujärjestelmän mukaan, mutta uuteen järjestelmään on tarkoitus siirtyä ponioripäivillä 2013 sekä tamma- ja varsanäyttelyissä.

Ratsuhevosten ja ratsuponien jalostustoimikuntaan kuuluvat ensi vuonna Anna Pajanen, Maria Möller, Maria Wennerstrand ja Päivi Martinmaa. Kyseinen kokoonpano vahvistetaan Suomen Hippoksen hallituksen kokouksessa tammikuussa.

Yhteenveto FWB-kantakirjan keskeisistä uudistuksista

Lähde: Suomen Hippos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti