sunnuntai 30. joulukuuta 2012

CDI5* Mechelen: Sini Spirit jännittynyt myös GP Specialissa

Emma Kanervan ja Sini Spiritin vuoden 2012 viimeinen kisa ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Mechelenin 5*:n kisoissa, jotka olivat samalla myös World Dressage Masters -kilpailut, Kanervan Sini Spirit oli jännittynyt molemmissa luokissa, joihin ratsukko osallistui. Perjantain Grand Prix Specialin prosentit jäivät torstain GP:takin (66,830) alhaisemmiksi, kun ratsukon tulos oli vain 63,556 porsenttia. Kanerva kertoo blogissaan, että Sini Spirit oli perjantaina vielä veryttelyssä hyvä ja rento, mutta jännittyi saapuessaan kisa-areenalle, mikä näkyi torstain tapaan rikkeinä suorituksessa. Näin suomalaisratsukko jäi valitettavasti neljän ratsukon luokassa viimeiseksi. Syystäkin Kanerva toteaa olevansa pettynyt kisakauden päätökseen tämän vuoden osalta. Voiton GP Specialissa vei isäntämaa Belgian Mario van Orshaegen Wilco V:llä prosentein 65,889.

World Dressage Mastersin Grand Prix Kürissä, jossa oli jaossa peräti 70 000 euron palkintopotti, Hollannin Adelinde Cornelissen ja Jerich Parzival ottivat revanssin ja voittivat luokan tuloksella 88,575 prosenttia. Torstain ykköset Helen Langehanenberg ja Damon Hill NRW jäivät näin ollen toiseksi prosentein 85,875. Saksalaisratsukolla oli tosin epäonnea matkassa, kun musiikki katkesi kesken ohjelmaa ja ratsukko pääsi jatkamaan suoritustaan vasta pienen katkon jälkeen. Kürin jälkeen keskustelua on herättänyt varsinkin kärkiratsukoiden pisteytys. Cornelissenin tekniset pisteet olivat 81,75-90,75 prosenttia ja taiteelliset pisteet 82-97 prosenttia, mikä tarkoittaa yhdeksän prosentin heittoa tuomareiden arvioissa. Langehanenbergin pisteissä oli hajontaa vieläkin enemmän, kun hänen taiteelliset pisteensä olivat huonoimmillaan 84 ja parhaimmillaan 97 prosenttia eli eroa oli peräti 13 prosenttia!

Tulokset - Grand Prix Special
Tulokset - Grand Prix Kür

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti