Terhi Stegars pääsee sittenkin kilpailemaan World Cupin finaaliin Las Vegasiin. Mainion hallikauden tehnyt Stegars oli loppuun asti mukana kamppailussa suorasta finaalipaikasta, mutta viimeisen osakilpailun jälkeen näytti siltä, että finaali jäisi sittenkin vain haaveeksi.
FEI päätyi kuitenkin kutsumaan mukaan suoraan finaalipaikan itselleen ansainneiden ratsukoiden lisäksi neljä ratsastajaa heidän rankinglistasijoitustensa ja osakilpailumenestyksensä perusteella. Myös Stegarsin paikka tuli tätä kautta.
"Aivan mielettömän upea juttu, olen aivan sanaton. Ensin en ollut uskoa
Akin (Ylänne, SRL:n urheilujohtaja) viestiä. Finaalipaikasta oli tänä
vuonna erittäin moni kiinnostunut, koska se ratsastetaan Las Vegasissa.
On todella hienoa päästä sinne kilpailemaan, sellaista paikkaa ei ole
toista maailmassa. Olen aina puhunut mieheni kanssa, että haluaisin
nähdä Las Vegasin, nyt pääsemme sinne ilman eri matkaa", kertoi tyytyväinen Stegars. Hänen ratsunsa Axis TSF lentää Vegasiin 11. huhtikuuta ja varsinainen kisa-ajankohta on 15.-19.4.
Finaalin osallistujalista on elänyt muutenkin sillä, suoran paikan lunastanut Hollannin Danielle Heijkoop joutuu jäämään pois hänen hevosensa Siron loukkaannuttua. Heijkoopin paikan sai Ruotsin Malin Hamilton.
Ennen Stegarsin kouluratsastuksen World Cup -finaalissa on ratsastanut vain kaksi suomalaista, Kyra Kyrklund ja Mikaela Lindh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti