keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Ruotsissa positiivisia poikkeuslupapäätöksiä nivustyrästä kärsineiden oriiden jalostuskäytöstä

Ruotsissa on myönnetty poikkeuslupa kolmelle oriille, jotka ovat kärsineet nivustyrästä. Ruotsissa voimassa olevan säännön mukaan oriita, joilla on ollut nivustyrä, ei saa enää jatkossa käyttää jalostukseen.

Tänä vuonna jo kolmen oriin kohdalla on kuitenkin tehty poikkeus kyseisestä säännöstä. Ensimmäisenä poikkeusluvan sai Florencio I ja sen jälkeen positiivinen päätös on tehty myös Ruotsissa vaikuttavien Bocellin ja JJ Ray Banin kohdalla. Nivustyrätapauksissa poikkeuslupa annetaan vuodeksi kerrallaan. Vastaavanlaiset tapaukset tullaan jatkossa käsittelemään yksilöllisesti ja kussakin päätöksessä otetaan huomioon sekä oriin omat että jälkeläisnäytöt.

Säännön mukainen jalostukseenkäyttöoikeuden päättyminen perustuu siihen, että olemassa on viitteitä nivustyrän perinnöllisyydestä. Ruotsissa ollaankin syksyllä aloittamassa tutkimus, jossa pyritään löytämään nivustyrän aiheuttavia geenejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti