Euroopan parhaisiin kouluponeihin lukeutuva Deinhard B (Dornik B - Golden Dancer) on jouduttu lopettamaan. Vuosina 2005, 2008 ja 2014 henkilökohtaista EM-kultaa voittanut poniori alkoi kärsiä toissa viikolla ähkyoireista, joiden syyksi klinikalla tehtyjen tutkimuksten perusteella epäiltiin aluksi vatsahaavaa, koska mitään muuta varsinaista syytä oireille ei löytynyt. Kun ponin vointi näytti paranevan, se pääsi takaisin kotitallilleen. Parin päivän päästä oireet kuitenkin pahenivat ja Deinhard jouduttiin viemään jälleen klinikalle, missä se leikattiin. Herättyään nukutuksesta ponin tila näytti aluksi hieman paranevan, mutta sen elimistö ei alkanut toimia normaalisti ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lopetus. Hienon kilpauran tehnyt 16-vuotias jalostukseenkin hyväksytty poni lopetettiin sen omalla laitumella omistajaperheensä Rothenbergerin tilalla Gestüt Erlenhofissa.
Deinhard B:n meriittilistalla on pelkästään EM-kultamitaleja kymmenen, hopeamitaleja neljä ja pronsseja kaksi (henkilökohtaiset ja joukkuemitalit mukaan lukien). Lisäksi sillä on lukuisia voittoja ja sijoituksia kansainvälisellä tasolla sekä Saksan mestaruuskisoista. Ponilla ovat kilpailleet sen uran aikana Anna von Negri, Lena Charlotte Walterscheidt sekä Rothenbergerin sisarukset Sönke ja Semmieke.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti