perjantai 22. huhtikuuta 2011

Verdenissä huutokaupataan hevosia jälleen ensi viikon vaihteessa

Huhti-toukokuun vaihteessa on jälleen vuorossa hannover-huutokauppa Verdenissä. Kyseessä on ns. Toukokuun huutokauppa, jolla ei ole eliittihuutokaupan statusta. Myynnissä on kuitenkin paljon erittäin laadukkaita hannover-hevosia. Huutokaupassa mukana olevat hevoset ovat iältään 3-6-vuotiaita. Kouluhevosia on mukana tällä kertaa kuutisenkymmentä. Huutokauppahevosten lähtöhinta on 4000 euroa.
 

Tulevan huutokaupan erikoisuus on, että nyt mukana on ensimmäistä kertaa myös harraste-/vapaa-ajan hevosia. Online-katalogissa nämä hevoset on merkitty muista poiketen vihreällä taustavärillä ja hevoslistassa niiden kohdalla vasemman reunan sarakkeessa on merkintä "freizeitpferde". Myös näiden ns. harrastehevosten joukosta saattaa löytää todellisen helmen, tällainen voisi olla esimerkiksi nr. 35 St.Pr. (valtion valiotamma) Havanna K (Hochadel - Santini), joka on suorittanut tammakokeensa hienosti pistein 8-8-8-8,5-6 (ravi, laukka, käynti, ratsastettavuus ja esteet). 

Kaikki harrastehevoset, joita mukana on n. 20, on valmisteltu tehtäväänsä erityisen The Gentle Touch -menetelmän avulla, joten niiden pitäisi olla varmoja ratsuja erilaisissa ympäristöissä. Näin ne ovatkin ihanteellinen vaihtoehto myös kilpailemisesta kiinnostuneille.

Huutokauppa järjestetään Verdenin ratsastuskoulun tiloissa niin, että harraste- ja vapaa-ajan hevoset esitetään erillään koulu- ja estehevosista omassa rauhallisessa treenitilassaan, jossa kiinnostuneet voivat rauhassa tutustua hevosiin ilman turhaa hälinää ympärillään. Hannoverin huutokauppatiimiissä on myös suomalaista väriä. Saksassa jo pitkään asunut Kati Siebrecht-Talvisto on paikan päällä valmiina auttamaan huutokauppavierailusta kiinnostuneita suomalaisia. Siebrecht-Talvistoon voi olla yhteydessä sähköpostitse kati.siebrecht(at)online.de.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti