maanantai 19. elokuuta 2013

EM 2013: Kittelin EM-ratsu vaihtuu, Toy Story Scandicin tilalle

Muutokset parhaillaan käynnistymässä olevien EM-kisojen osallistujalistoissa jatkuvat. Tällä kertaa kyse on Ruotsin joukkueesta, jonka vahvimpiin lenkkeihin kuuluva Patrik Kittel joutuu vaihtamaan kisaratsuaan. Jo kisapaikalle saapuneella Kittelin ykköshevosella Watermill Scandic H.B.C:llä on todettu akuutti vamma, minkä johdosta ori joutuu jäämään pois kilpailusta. Kittelin varahevonen Toy Story on kuitenkin jo matkalla Tanskaan, joten Kittel pääsee kuitenkin osallistumaan EM-kisoihin.

Scandicin toinen etujalka oli turvonnut tänään äkillisesti ja tutkimuksissa jalasta löytyi verenvuoto karpaalikanavassa. Tietoa siitä, mikä vuodon on aiheuttanut, ei toistaiseksi ole.

Etukäteen arvioiden hevosenvaihto heikentää Ruotsin joukkuetta, koska Toy Storyn tulostaso ei ole ollut yhtä korkea kuin Scandicin, jonka kanssa Kittel sai viime EM-kisoissa kaksi vuotta sitten henkilökohtaista pronssia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti