sunnuntai 26. toukokuuta 2013

SM 2013: Hagelstam uusi senioreiden mestaruuden - Thermanille junioreiden SM-kulta

Kouluratsastuksen SM-kilpailut on tämän vuoden osalta saatu päätökseen. Tänään, kisojen viimeisenä päivänä, jaettiin junioreiden ja senioreiden mitalit.

Senioreiden Suomen mestaruus meni samaan osoitteeseen kuin viime vuonnakin eli Stella Hagelstam otti Soraya II -tammallaan toisen perättäisen mestaruuden selvällä erolla seuraaviin ratsukoihin. Hagelstam esitti ensimmäistä kertaa uuden kür-ohjelmansa, joka pohjautuu Gladiaattori-elokuvan musiikkiin ja on teknisesti aiempaa vaikeampi. Onnistuneella suorituksella ratsukko ansaitsi peräti 71,425 prosenttia. "Kokonaisuus oli tänään tasainen, eniten tyytyväinen olin Sorayan pehmeyteen. Se oli mukava ratsastaa, ja tuntui että se on jo aika konkari tällä tasolla. Nämä olivat hienot kisat hyvässä paikassa, paikalla oli paljon yleisöä ja tukijoukkoja, ja halusin näyttää parhaamme ja olla odotusten arvoinen. Olin tosi tyytyväinen, että saimme rikkeettömän radan ja meillä oli paljon hyviä kohtia, kuten passaget ja ravilisäykset", kertaa Hagelstam. Ratsukko on kilpaillut hyvällä menestyksellä kansainvälisellä tasolla kauden alusta alkaen ja päätähtäin onkin Herningin EM-kilpailuissa Tanskassa elokuussa. Sitä ennen suunnitelmissa ovat PM-kilpailut Laaksolla kesäkuun puolivälissä sekä mahdollisesti Finnderby viikkoa aiemmin.

Ettan Ehrnrooth ja Wizard II ottivat hopeaa oltuaan toinen molemmissa osakilpailuissa. Wizard II nousi vuoden alussa täyttämään Ehrnroothin ykköshevosen paikkaa, kun hän myi jo GP-tasolla olleen Top Scoren Englantiin. Wizardilla on takanaan vasta muutama kilpailu tällä tasolla, mikä ei kuitenkaan näkynyt suorituksessa. Tasainen ja mainiosti musiikkiin sovitettu ohjelma toi Ehrnroothille tuloksen 69,625 prosenttia. Edellisen kerran ratsastaja kilpaili SM-tasolla kymmenen vuotta sitten voittaen silloin kultaa. "Olen erittäin tyytyväinen sekä tähän viikonloppuun että alkaneeseen kauteemme. Tänään hevosella oli parempi muoto kuin eilen ja saatoin ratsastaa hyvin musiikkiin, askelet osuivat hyvin rytmiin ja tahtiin", Ehrnrooth iloitsee. Ratsukon tavoitteena on saada seuraavaksi Finnderbystä Ypäjältä GP-kvaali ja jatkaa mahdollisesti PM-kilpailuihin. Pidemmällä tähtäimellä tavoitteet ovat vielä korkeammalla, vuoden 2014 MM-kisoissa Ranskassa. - "Tarkoituksenani on kuitenkin kiirehtiä hitaasti, antaa hevoselle aikaa kehittyä vahvemmaksi ja varmemmaksi GP-tasolla ja saada sille lisää itseluottamusta", ratsastaja toteaa.

Annu Meller oli Mauserillaan tänään kolmas, mikä oikeutti ratsukon SM-pronssille. Elegantilla Mauserilla on paljon potentiaalia, mutta se on usein käynyt radalla turhan kuumana, mikä on näkynyt rikkoina. Tänään ratsukko suoriutui kuitenkin radasta ilman suurempia rikkeitä vaikka hevonen ratsastajansa mukaan kävikin jälleen kerran kierroksilla: "Mauser oli tänään kuuma radalla. Oma suunnitelmani oli mennä pienesti ja rennosti, mutta Mauser oli päättänyt näyttää koko kylälle. Meillä ei ollut hirveästi tulostavoitetta, halusin ratsastaa mahdollisimman rennon ja ehyen ohjelman. Hevosella on luonnostaan paljon kierroksia, nyt se ei ehkä näy enää niin paljon radalla ulos, kun se alkaa olla teknisesti vahvempi. Nyt tuntuu oikein hyvälle. Hevonen on tehnyt aika tasaista tulosta tämän kauden ja piti hyvin tulostasonsa myös täällä." Ratsukko tähtään niin ikään Ypäjälle ja PM-areenalle.

Parhaat palat tältä päivältä ovat katseltavissa Yle Areenasta.

Susanna Thermanille junioreiden mestaruus
Junioreiden Suomen mestariksi kukitettiin oman ennätyksenä sunnuntaina tehnyt Susanna Therman ratsulla Dragonheart. Hopealle nousi Riikka Kuosmanen – Minet J ja pronssille Anna Tallberg – Altair II.

Sipoolainen Therman, 16, kilpailee ensimmäistä kauttaan junioreissa. Vaikka myös ratsu on nuori, vasta 8-vuotias, parin suoritus onnistui sunnuntain finaalissa lähes täydellisesti. "Hevonen oli rento ja kuuliainen jo verrytellessä ja se auttoi itseänikin rentoutumaan. Erityisen tyytyväinen olen raviohjelmaan." Rentouden eteen on kotikentällä tehty paljon työtä. "Olemme ennakoineet SM-kisoihin tuloa ja uusia tilanteita tuomalla kentän laitaan muun muassa harjan varressa rapisevia muovipusseja. Hevonen ei reagoinut täällä kameroihin ja siihen mitä kentän reunalla tapahtui millään tavoin ja pystyimme keskittymään itse ohjelmaan." Therman kehuu hevostaan viisaaksi ja kiltiksi ratsastettavaksi. Kapasiteetin hän uskoo riittävän korkeammallekin tasolle. "Dragonheart tekee sen, mitä siltä pyytää. Hevonen on ollut minulla nyt kaksi vuotta, joista ensimmäisen vuoden se oli valmentajani Mikael Soratien ratsastettavana. Tavoitteena on jatkaa sillä juniorivuodet loppuun ja mahdollisesti vielä eteenpäinkin." Lukion ensimmäistä käyvä Therman pitää omana vahvuutenaan, että hän ei stressaannu paineen alla. "Olen melkoinen viilipytty. Nytkään ulkopuolisille ei välttämättä välity, kuinka paljon mestaruus minulle merkitsee. Voittoa tulin hakemaan, mutta suorituksen onnistuminen näin hyvin yllätti minut silti."

Ensimmäisen osakilpailun kolmonen, Riikka Kuosmanen paransi suoritustaan nousten finaalissa toiselle sijalle ja edelleen hopealle omalla ennätystuloksellaan. "Hevonen oli tänään selvästi eilistä parempi. Sain myös ratsastettua sen kootumpaan muotoon ja lisättyä painetta, jolloin se liikkui ja kantoi itseään paremmin. Avo- ja sulkutaivutukset sujuivat erityisen hyvin, laukkaohjelmissa puolestaan menimme hieman musiikin edelle. Salla Salkolan valmennuksessa ratsastava Kuosmanen on junioritasolla nyt viimeistä kauttaan. "Olen tulokseen todella tyytyväinen, tämä oli paras mahdollinen lopetus tällä tasolla."

Pronssia ottanut Anna Tallberg ratsullaan Altair II oli tämän päivän luokassa vasta kuudes ja päivän suorituksesta harmissaan. "Tänään ei ollut meidän päivämme. Kentän laidalla olevat uudet kamerat sekä tuuli vaikuttivat hevosen keskittymiseen. Altairilla on paljon temperamenttia ja kun se alkaa jännittää, se ei enää osaa rentoutua", Tallberg toteaa. "Tarvitsemme myös lisää ratoja alle, sillä hevosella meni talvi sairastellessa. Tänään olin rikkeistä huolimatta tyytyväinen lisäyksiin ja raviohjelmaan."

Mitalikolmikon tähtäimessä on kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Ruotsissa pidettävät PM-kisat.

SM-kisojen tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti