torstai 21. helmikuuta 2013

KWPN-ori Vivaldi vain jalostuskäytössä tällä kaudella

KWPN-ori Vivaldi (Krack C - JAzz) keskittyy tällä kaudella pelkästään jalostustehtäviin. Hans Peter Minderhoundin kouluttama ja kilpailuttama 11-vuotias ori on kilpaillut pikkukierroksella, mutta ei ole vielä siirtynyt GP-tasolle. Minderhoundin ratsastama Vivaldi voitti vain pari viikkoa sitten KWPN-oripäivillä järjestetyn VHO Thorpyn yleisön äänestyksellä toista kertaa peräkkäin. Oriin omistajakolmikkoon kuuluvien Joop van Uytertin ja Ad Valkin mielestä Vivaldin siirtäminen pelkkään jalostuskäyttöön on oriin kannalta paras ratkaisu, koska sen kohdalla kilpa- ja jalostusuran yhteensovittaminen on ollut hankalaa. Omistajien mukaan Minderhound kunnioittaa heidän ratkaisuaan ja on lupautunut esittämään Vivaldin jatkossakin orinäytöksissä.

Vivaldi oli vuonna 2009 toiseksi käytetyin ori Hollannissa lähes kolmellasadalla astutuksella. Oriin käyttömäärä on sen jälkeen pudonnut huimasti, sillä edellisvuonna sillä siemennettiin vain reilut 30 tammaa. Vivaldin jälkeläiset ovat kuitenkin pärjänneet viime aikoina hyvin, sen poikia on nähty mm. voittajakehässä niin viime syksyn hannover- ja westfalenkörungeissa kuin myös alkuvuonna KWPN-oripäivillä. Ori tulee olemaan käytössä Van Uytertin oriaseman kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti